Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut sairaiden lasten vanhemmat hakeutuvat jatkuvasti julkisuuteen?
29.06.2006 |
Enkä tarkoita nyt julkisuudella irc-galleriaa, vaan näitä vanhempia jotka ovat jatkuvasti antamassa lehtihaastatteluja, vierailevat tv-ohjelmissa...
Itse olen nimittäin tällaisten vanhempien lapsi, eikä ollut kivaa kun jo ala-asteiässä mun sairaskertomukseni olivat " julkisia" , eli kaikkien kavereiden ja hyvänpäiväntuttujen vanhemmat tiesivät mikä mulla on enkä saanut olla normaali lapsi. Siis siinä mielessä normaali, että sairaudestani huolimatta olen voinut kuitenkin elää normaalia elämää, eikä sairaus näy päällepäin muualla kuin uimahallissa. Mutta kun koko kylä tiesi kaikki mun asiat, olin lähinnä elävä vastausautomaatti jolla oli ikäänkuin velvollisuus jankata ventovieraillekin kaikki mahdollinen alkaen siitä, miltä tuntui olla sairaalassa ja niin edelleen. Vanhempani myös raahasivat minua mm liiton kampanjapäivänä ostoskeskukseen kertomaan sairaudestani. Ei ollut herkkua kymmenvuotiaalle :(
Kommentit (44)
Vierailija:
olisit ollut niin reilu ja rehellinen, että olisit voinut suoraan sanoa että sinua vituttaa se, että olen tuonut lapseni sairauden esille lehtijutuissa. Tämä oli mun mielestä alhainen tapa.
Miksi kukaan vittuntuisi siitä että joku tekee omasta lapsestaan lehteen jutun? Mä hermostuisin kyllä jos vaikkapa anoppi tai äitini antaisi haastattelun kuvien kanssa koskien mun lasta ilman mun lupaa. Mutta se nyt on vähän eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
mutta olen itsekin kärsinyt siitä, että olin äidilleni jonkinlainen näyttelyesine tai saavutus. Jälkeenpäin on alkanut tuntua siltä, että äiti yritti saada minut sairaammaksi kuin olinkaan (siis selitti lääkäreille) ja minulle tehtiin ihan turhia tutkimuksia vain äitini pyynnöstä. Kun kieltäydyin myöhemmin osastani, suuntasi äiti mielenkiintonsa omaan sairastamiseensa ja ryhtyi " alati-sairaaksi" , jolle sairastaminen on ammatti.Olen itse nuorena ja aikuisenakin olut mukana mm. potilasyhdistyksessä ja näen vertaistuen ja keskustelun arvon, olen myös ollut itse puhumassa sairaiden lasten perheille lapsen/ nuoren näkökulmasta. En siis vastusta lehtiartikkeleita tms. mutta tuon vielä esiin näkökulmaa, jossa vanhempi voi tehdä lapsensa sairaudesta jonkinlaisen jatkeen itselleen.
Minusta ei ole mustavalkoisuutta se, että en ymmärrä miksi lapsen pitää olla näyttelyesine sairauden vuoksi.