Koronassa pahinta on yksinäisyys

Häh mikä ihme tuo nyt on?

Ihan normi meininki.

Normisettiä pitkäaikaistyöttömille.

Kiltin miehen arkipäivää

Niin on, vaikka en ole sairas.  : /

Suomalaisille ihan normaalia ilman koronaakin. 

Itsestäänselvyys? Ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Olen päinvastoin huomannut viime viikkoina, että itse mieluummin yksin kuin mieheni ksnssa.

Kun taas me vielä terveet korona-eristetyt nimenomaan haluaisimme mökin yksinäisyyteen.

Minusta pahinta on se, että se on näkymätön, eikä tiedä onnistuuko taistelemaan sitä vastaan. Pieni yksinäisyys on sivuseikka sen kanssa.

Ihannetilanne. Olen oma-aloitteisesti kotona etätöissä enkä kaipaa ketään höpöttelemään tänne enkä kaipaa toimistolle.

Hah! Koronassahan on juuri se ilo, että saa oikein luvan kanssa olla eristyksissä. En ole ole outo erakko, vaan vastuullinen kansalainen.

Sairaalassa yksinäisyys korostuu, koska ihminen on avuttomassa tilassa.

Itse tykkään yksinäisyydestä, olen aika erakko luonne aina ollut, lähinnä ihmissuhteet että kerran viikossa äidin kanssa soittelen ja siinä se. 

Mutta minulle pahinta on ollut asuinolosuhteista johtuva ankeus ja tylsyys. Olenkin jo päättänyt että koronan jälkeen ostan itselleni omakotitalon. Silloin kun sai vapaasti mennä ja harrastaa, tuntui ihan ok:lta asua 30 neliön yksiössä - eihän siellä lopulta niin kovin paljoa ollut, päivät duunissa konttorillla ja illallakin usein jotain kuntosalia, ravintolasyömistä, tms. Tuntui ettei tilaa tarvi mihinkään lisää. Sohva millä katsoa telkkaria ja sänky missä nukkua lähinnä tarpeen. 

No nyt vaan tämä hemmetin kerrostaloluukku on minun konttorini ja kokopäiväinen asuinpaikkani. Ahdistaa ja seinät kaatuu päälle. Haaveilen pihasta ja puutarhasta, talosta jossa olisi jotain pikku remppaa tehtäväksi. En tahdo enää tämän kriiisin jälkeen asua pienessä lävessä.

Minusta on epäempaattista mainostaa, että ei haittaa mitään.

Jos on ollut hektisessä työssä tai ympärillä paljon ihmisiä koko ajan niin ei vielä parin, kolmen viikon eristys kotona ollen varmaan haittaa.

Sen voi ottaa lepona tai ylimääräisenä lomana. Ja lapsiperheelle riittää töitä kotonakin.

On silti paljon todella yksinäisiä tai yksin jo pitkään olevia ihmisiä, joilla on muutenkin vähän ihmiskontakteja. Kun siitä vielä supistetaan ja poistetaan mahdollisuus niihin vähiinkin mahdollisuuksiin pitää yhteyttä ulkomaailmaan niin ymmärrän hyvin.

Kotona ei riitä järkevää puuhastelemista.

Itsellä esimerkiksi lasten ja lastenlasten tapaamiset ahdistavat, tai siis tietysti niiden puuttuminen.

Myös ystävien näkeminen. Puhelin ei yksin aina riitä. Kaikilla ei ole mitään skypeä tai vastaavaa. Tai jos itsellä olisikin niin ei ole sillä toisella.

Ihmettele kuinka vähän ihmisillä on (muka) elämää ja virikkeitä kodin ulkopuolella.

Katsotaan nyt kun kevät edistyy ja lämpimät ja aurinkoiset kesäpäivät ovat pitkiä ja oikeastaan mihinkään ei voi mennä, paitsi lenkille, miten se kotona pelkästään viihtyminen jatkuu.

Kun kaikki paikat ovat kiinni, sitä ei vielä osaa edes ajatella.

Aijai, terassit kutsuvat yleensä monia, mutta ei nyt.

Ja kuntosalihimoilijat, oliko se sittenkään ollut todellista kuntoiluhalua vai muille näyttämistä? Kun ei nyt mitään salien sulkeminen haittaa.

Mitä ihmeen superkotoilijoita useat ihmiset ovat, vai ovatko todella?

Kaunisteltua totuutta, luulen.

Olen koko aikuisikäni asunut yksin ja en edes kaipaa ketään asumaan saman katon alle.

Olen tehnyt kodistani viihtyisän paikan, olen ostanut ison nahkasohvan missä voin löhöillä, on 65 tuumainen televisio, on kallis pöytätietokone.. jne... töiden jälkeen on mukava tulla kotiin rauhottumaan. Jos haluan ihmisistä seuraa niin tapaan ystäviäni ja jos kaipaan naisseuraa/seksiä niin yritän iskeä heitä internetin treffipalveluissa. Baareissa en käy koska olen raitis. Tämä korona ei ole vaikuttanut elämiseeni millään tavalla koska viihdyn omissa oloissa todella hyvin. Minusta se on outoa jos joku ei viihdy edes yhtä tai kahta kuukautta ihan omissa oloissa.

Kukaan ei maininnut että ottaa kirjan käteen ja lukee. Vaikka se on yksi parhaista tavoista pysyä henkisesti kunnossa.

Mun tapauksessa ongelma on se, että olen ollut hyvin yksinäinen jo ennen, yli pari vuosikymmentä, ja tämä kärjisitää sitä koska se ainoa paikka missä näkee muita ihmisiä eli työ konttorilla on mennyt etäksi myös.

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään yksinäisyydestä, olen aika erakko luonne aina ollut, lähinnä ihmissuhteet että kerran viikossa äidin kanssa soittelen ja siinä se. 

Mutta minulle pahinta on ollut asuinolosuhteista johtuva ankeus ja tylsyys. Olenkin jo päättänyt että koronan jälkeen ostan itselleni omakotitalon. Silloin kun sai vapaasti mennä ja harrastaa, tuntui ihan ok:lta asua 30 neliön yksiössä - eihän siellä lopulta niin kovin paljoa ollut, päivät duunissa konttorillla ja illallakin usein jotain kuntosalia, ravintolasyömistä, tms. Tuntui ettei tilaa tarvi mihinkään lisää. Sohva millä katsoa telkkaria ja sänky missä nukkua lähinnä tarpeen. 

No nyt vaan tämä hemmetin kerrostaloluukku on minun konttorini ja kokopäiväinen asuinpaikkani. Ahdistaa ja seinät kaatuu päälle. Haaveilen pihasta ja puutarhasta, talosta jossa olisi jotain pikku remppaa tehtäväksi. En tahdo enää tämän kriiisin jälkeen asua pienessä lävessä.

Höh, eihän ne neliöt ratkaise vaan mitä siellä kämpän sisällä on. Minulla on kaikki tarvittava viihde saatavilla mitä tarvitsen, se ei muuttuisi miksikään omakotitalossa. Noh, tietysti jos on sellainen joka tykkää kaivella pihaa.