Te joilla on ollut perutyytymätön vauva, onko sama meno jatkunut vielä taapero iässä ja myöhemminkin ?
Alan olla niin kypsä tuohon meidän vauvaan, joka on aina vinkumassa ja vääntelehtimässä vaikka kaikki on yritetty tehdä jotta hänellä olisi hyvä olo. Ikää on 5kk, ja ei viihdy missään, ei edes sylissä. Päivät on tosi tuskasia ja olo ahdistunut ja ajattelen kauhulla, että jatkuukohan tämä vielä sittenkin kun vauva pääsee konttaamaan jne., vaikka voisi olettaa, että silloin viihtyminen parantuu kun pääsee itse tutkimaan maailmaa.
Allergioita ei ole ja korvat tutkittu monen monta kertaa.
Onko kellään ollut vastaavaa ?
Kommentit (16)
Vauvana kanniskeltava ja viihdyteltävä ja itkuinen. Taaperona huomattavasti hyväntuulisempi, varsinkin kun pääsi liikkeelle ja omat leikit alkoivat maistua!
Liikkumaan oppiminen helpotti tilannetta. Mutta on selvästi luonteeltaan sellanen äkki-kiukkunen verrattuna sisaruksiinsa.
Sitten hänestä tuli rauhallinen ja kiltti, mutta epäillään aspergerin syndroomaa. En tiedä liittyilö tuo vauvana huutaminen siihen vai ei.
Hän oli aika hankala ja ns.vaativa vauva siihen asti. Oli aina huono nukkumaan, heräili varmaan 15 kertaa yössä 11 kk ikään asti, ei syönyt, itkuinen ja kiukkuinen, ei viihtynyt sylissä, ei sitterissä, ei lattialla, inhosi liinoja ylikaiken ja sitten kuitenkin halusi syliin. Kantorepussa viihtyi vähän paremmin kuin liinassa, muttei siinä niin pitkiä aikoja voinut kantaa. Etenkin liikkumaanopetteluvaihe (n. 5-11kk) oli yhtä tuskaa, huutoa itkua ja raivoamista. Tuntui, että taivas aukesi tuossa vuoden iässä, kun liikkumaan opittuaan käytti tätä raivotarmoansa ilmeisesti siihen. Alkoi viihtyä yksinkin lattialla muutamia minuutteja ja vähitellen pidempiäkin aikoja, ja alkoi nukkumaan paremmin. Nyt on 1 v. 9 kk, ja varsin päivänpaisteinen ja tarmokas taapero.
vaikeassa lapsessa on paljon potentiaalia jos äiti vaan jaksaa olla kannustava ja iloita lapsesta ja reagoida hänen tarpeisiinsa -vaikka se onkin raskasta ja siksi kannattaa ottaa useammin vapaata kuin ns. helpon lapsen kanssa.
Vasta perustyytyväisen kuopuksen kohdalla ymmärsin, että vauvanhoito voi olla palkitsevaa.
Toi on todella rankkaa. Yritä olla joka päivä jonkin aikaa pois kodin seinien sisältä. Yksin vauvan kanssa ollessa asiat tuntuu pahemmilta, kuin esim. kaverin luona tai kerhossa (lisäksi oma vauvani viihtyi paremmin kerhoissa). Käy kävelyillä ja hanki hoitoapua tarvittaessa (MLL saa ostaa ja väestöliitosta).
On kohtuutonta vaatia, että kukaan (edes äiti) jaksaisi jatkuvasti negatiivista palautetta lapsen taholta 24/7. Arvostelijoille voit sanoa, että tervetuloa kokeilemaan vapaasti...karisee turhat luulot.
Rakenna arkeen rytmi jota toteutat, niin jaksat parhaiten päivän työn, kunnes isä saapuu tulilinjalle.
vaativa ja äänekäs jo synnytyssairaalasta. Olen miettinyt vaikuttiko raskausaika miten paljon kun en ehtinyt yhtään lepäilemään. Nyt kuopus on 1v4kk ja yhä kovaääninen, vaatii helposti lahkeessa huomiota ja ulisee, hyvin temperamenttinen suuttuessaan. Eli voimakas persoona. Mutta kasvaessa hänestä on löytynyt paljon muitakin puolia joista saamme olla ylpeitä. Hän osaa olla aurinkoisen hyväntuulinen, huumorintajuinen ja hullunrohkea kokeilemaan uusia asioita ja taitoja. Toisaalta vauvana kesti stressiä myös enemmän kuin herkkä esikoinen ja siten oli helpompi.
Minulla yhä vaikea välillä kestää kovaäänistä vaatimista, mutta tilanne sikäli helpompi jo ettei se ole niin vaarallista enää isompana vaikka vähän joutuisi huutamaankin ja viihtyy jo jonkin aikaa itsekseenkin (veljen kanssa tahtoo tulla kinastelua). Koita jaksaa, ja ota mahdollisuuksien mukaan vapaata, nuku riittävästi niin jaksat paremmin vaativaa lastasi. Kyllä se jollakin tavalla helpottaa ja ainakin tilanne muuttuu toisenlaiseksi kasvaessa! Lapset vaan tuppaavat olemaan niin erilaisia ja välillä äärettömän rasittavia ja ärsyttäviäkin - mutta silti rakkaita.
Kyllä se alkaa 20 vuoden päästä helpottaa.
Alkoi jo mahassa ja esiteininä on nyt pahimmillaan 🤭
Miksi vauva on peruun tyytymätön.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se alkaa 20 vuoden päästä helpottaa.
Kyllä se haudassa lepää rauhassa.
Mulla molemmat lapset vauvana itkuisia ja tarvitsivat viihdytystä paljon. Esim ei puhettakaan, että olisit voinut vain istua ja pitää vauvaa sylissä. Piti hyppyyttää tai kävellä tmv. Nukkuivat vasta leikki-ikäisinä ekoja öitään. Erikoinen oli pidempään tosi tarvitseva, mutta hänestä kasvoi mitä ihanin empaattinen ja huomioiva nuori.
Kuopus oli arka ja ujo taapero/ leikki-ikäinen ja tarrautui paljon minuun, mutta on sinänsä alun jälkeen ollut "kiltti" ja helppo lapsi.
Vaativa oli meillä, mikään ei kelvannut, kun oppi liikkumaan ei nyt koko aikaa parkunut mutta tuli muut ongelmat, ehtiväinen ja kun kielsi oli itkupotkuraivari heti. Lääkäri tuli tutuksi ja siellä käytiin paikkailemassa ja kipsailemassa sitten siihen asti että muutti omilleen. Kyllä rämäpää poika siitä parkujasta kasvoi. Nyt on onneksi yli 30 vuotias
Kylä tuo meijän Pena on yhätikkin taapero ja kiukuttellee päivittäin.
Terttu 86 v.
nyt 4 ja edelleen on yhtä kiukkuinen kuin äitinsäkin..