Lue keskustelun säännöt.
Miksi olette erakkoja?
Ikuisesti erakko
31.03.2020 |
Haluaisin kysyä, että mikä teidät on ajanut erakkouteen? Onko kiusaamista, traumoja, erakkoluonne vai mikä syy? Itse olen löytänyt onnen erakkoudesta. Olen täysin epäonnistunut ihmissuhteissa. En enään halua olla tekemisissä ihmisten kanssa. Omaa rauha ja vapaus voittaa ihmissuhteet.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiusaamista, traumoja, epäonnea ihmissuhteissa ja elämässä.
Toivon ihmisille hyviä asioita, eikä ketään ole mitään vastaan; mutta en tykkää kuin eläimistä. Ne ovat aitoja, eivät puhu pahaa ja puukota selkään. Osittain traumakokemuksia, osin vaan en tykkää ihmisten pinnallisuudesta ja omahyväisyydestä jne. Toki kumppanistani pääsääntöisesti pidän.
Olen adhd, niin ainoa keino pitää se hallinnassa ilman lääkkeitä on välttää virikkeellistä ja hektistä elämää. Mielenrauha on minulle mahtava asia, jolloin nukun hyvin ja saan paljon aikaiseksi. En tietenkään pysy paikallani ja hermostun jo viidessä minuutissa, jos en tee mitään, mutta yksin oleminen ja erakoituminen on ollut tärkein päätökseni noin 20 vuotta sitten.
En yksinkertaisesti kestä ihmisten hitautta ja miten kauan monella kestää ymmärtää jokin asia. Tätä harvoin ymmärretään adhd-ihmisissä ja nähdään meidät kuin heikkopäisinä idiootteina, jotka eivät keskity mihinkään. Totta hemmetissä adhd keskittyy, jos kukaan ei pompi vierellä ja vaadi huomiota tai neuvo miten jotakin pitäisi tehdä. Vien projektini päätökseen juuri sillä, että saan olla yksin ja erillään ihmisistä.
En saa mitään ihmisten kanssa olemisesta. Emme vain tule toimeen. En ole ilkeä tai mitään, mutta en vaan osaa jutustella ja seurustella. Jotenkin minä vain haluan kokea kaiken yksin. Liikun ihmisten ilmoilla ja on mielenkiintoista katsella heitä, mutta en vain itse halua osallistua kanssakäymiseen. Olen tarkkailija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe yhteenkuuluvuuden tunnetta kenenkään kanssa.
1 ja 2 yhdessä. Ei kiinnosta tarkkaillakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa ihmisistä on rasittavia, itsekkäitä ja hankalia.
Viihdyn yksin. :)
Olin 2- 3-vuotias kun kiusaaminen alkoi päiväkodissa. Ei ollut kavereita.
Trauman ja sairaalajakson aiheuttanut tapahtuma, vanhempien ero, muutto toisensa perään, köyhyys, alkoholismi-perhe, kipua aiheuttava sairaus koko elämän ajan, työpaikkakiusatuksi joutuminen narsistisen hullun taholta, petetyksi tuleminen jne.
En pysty uskomaan enää siihen, että kellään olisi hyvää annettavaa. Paitsi omilla lapsilla ja sisaruksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama ystävä on, mutta tunnen kumminkin olevani yksin tässä maailmassa.
En oikein koe mitään yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa. Mua on kiusattu ja vieroksuttu koko elämäni, monet ihmissuhteet epäonnistuneet.
Pidän monia ihmisiä pitkästyttävinä, pinnallisia, tyhminä ja ilkeinä.
Viihdyn aika hyvin melko erakkona mutta pakko myöntää että välillä kaipaisi jotain "sukulaissielu" jonka kanssa tuntisi jotain yhteenkuuluvuutta.
Olen hyvä tyyppi. En ajattele ihmisistä ikinä mitään huonoa ennen kuin osoittavat olevansa jollakin tavalla ilkeitä. Ennen hain aina hyväksyntää, enkä sanonut mitään, vaikka olivat kuinka ikäviä. Luulin minun olevan viallinen ja sen takia heidän olevan ikäviä minua kohtaan. Nykyisin tiedän paremmin ettei minussa ole mitään vikaa ja ettei minun tarvitse kestää kaikenmaailman luonnehäiriöisten oikkuja.
Minulla on ystäviä, mutta näemme heidän kanssaan aika harvoin. Ystävyys heidän kanssa on ihanaa, koska juttu jatkuu aina ihan kuin pitkää taukoa ei olisi ollut. Hyväksytään toisemme sellaisena kuin olemme, eikä suututa, jos ei nähdä kuukausiin. Ei ole minkäänlaista valtapeliä tai kateutta välillämme.
Pieni hyvä ystäväpiiri on parempi kuin iso ikävä sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulussa aikoinaan kiusattu, ja aikuisiällä ystäväsuhteet ovat olleet sitä, että siihen asti vastataan puhelimeen, niin ollaan 'ystäviä, mutta kun huomaan, että se olen aina minä, joka olen ottanut yhteyttä, niin.. ja kun olen lakannut ottamasta yhteytta, niin eipä sieltä vastapuolelta ole mitään kuulunut. Ja kun en ole tällä hetkellä työelämässä, niin ei ole sitä sosiaalista työyhteisöäkään. Tulen yksinäisyyteni ja erakkootuni kanssa toimeen.
"Mua syä täit ja mailma vihaa, mutta minä painan vaan!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useat eri kohdat täällä jo sanottuna.
Sinkkumies
Viihdyn, ja joutavaksi kaikki suhteilut todettuna.
(muutenhan en olisi yksin. Simple as that)
En jaksa ihmisiä. Toisten seura on uuvuttavaa.
Viihdyn yksin, ihmisten seura on uuvuttavaa. Ihan tavallisia syitä. Suurin osa kommunikoinnista ihmisten välillä on tyhjänpäiväistä suun louskutusta. Minua ei kiinnosta kuin omat asiani enkä enää jaksa peitellä sitä.
Monet ihmiset ovat ilkeitä, yrittävät/haluavat asettua yläpuolelleni, alistavia, omahyväisiä ja minua on kiusattu useamman ihmisen taholta elämäni aikana. Miehet haluavat useimmiten vain seksiä minulta, en jaksa enää yhtään sellaista pelkkää panokaveruutta. Vain muutaman ihmisen kanssa olen kokenut tai koen olevani samalla aallonpituudella ja eräs heistä on ollut tässä vuoden sisällä niin inhottava mua kohtaan, että erakkous ei tunnu välttämättä huonolta vaihtoehdolta. t. Keski-ikäinen, melko introvertti nainen
Ihmiset tuntuvat vierailta ja erillisiltä, kuin minut olisi tempaistu tälle planeetalle kaukaisesta galaksista. Ihmisten tunnemaailma, arki, mielenkiinnon kohteet, arvot ja asenteet ovat koko elämän tuntuneet mahdottomilta ymmärtää. Se ei ole sinänsä mikään arvottava toteamus (että olisin parempi/huonompi) vaan kokemus perusteellisesta ja syvällisestä yksinolosta.
Siksi, että niin harva ihminen on sinut itsensä kanssa, että heihin haluaisin tutustua paremmin tai solmia läheisempiä suhteita. Suurin osa ihmisistä ottaa toisen erilaisuuden jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena itseään kohtaan ja he ärsyyntyvät kohtuuttoman paljon vaikkapa toisen ihmisen tatuoinneista tai ruokamieltymyksistä. Lisäksi moni on kamalan epävarma eikä osaa käsitellä näitä epävarmuuksiaan vaan projisoi niitä toisiin ja sitten ihmettelee, että miksi se toinen käyttäytyy niin kummallisesti. No ehkä juuri sen takia, että sinä itse näet hänet juuri sellaisena kummallisena, jollainen et itse halua olla.
Täysin erakoitunut en ole vaan minusta on ihan mukavaa vaihtaa silloin tällöin kuulumisia hyvänpäiväntuttujen kanssa. Muiden ihmisten asioista en halua puhua tai juoruilla mutta koen sen sopivassa määrin ihan virkistävänä, että välillä pääsen vaihtamaan ajatuksia jonkun kanssa. Läheisempiä ihmissuhteita en lähtökohtaisesti kaipaa, sillä monesti se epävarmuus, huono erilaisuuden sietokyky, tarve kontrolloida toista ja muut ikävät piirteet nousevat kunnolla esiin nimenomaan perusteellisemman tutustumisen myötä.
Viihdyn yksin.