Itkin tänään ensimmäisen kerran Koronan takia. Ahdistaako muita?

Yritysten sijaan olisi syytä tukea tavallisia kansalaisia, joita toimeentulo huolettaa.

Mulla on aika vahva psyyke, enkä helposti ahdistu, mutta pari viikkoa vielä tätä ja alkaa muakin ahdistaa.

Yrittäkää laittaa itsellenne tavoitteita ja haaveita, jota pääsette toteuttamaan tulevaisuudessa. Lisäksi kriiseistä selviävät parhaiten ne, jotka viettävät mahdollisimman normaalia elämää. Käykää suihkussa, meikatkaa, kivat vaatteet päälle, hyvää ruokaa, viestittelyä kavereiden kanssa ja ulkoilua päiviin.

Pystytte tähän, tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Yritysten sijaan olisi syytä tukea tavallisia kansalaisia, joita toimeentulo huolettaa.

Mulla on aika vahva psyyke, enkä helposti ahdistu, mutta pari viikkoa vielä tätä ja alkaa muakin ahdistaa.

Yrittäkää laittaa itsellenne tavoitteita ja haaveita, jota pääsette toteuttamaan tulevaisuudessa. Lisäksi kriiseistä selviävät parhaiten ne, jotka viettävät mahdollisimman normaalia elämää. Käykää suihkussa, meikatkaa, kivat vaatteet päälle, hyvää ruokaa, viestittelyä kavereiden kanssa ja ulkoilua päiviin.

Pystytte tähän, tsemppiä!

Meidän rapussa asuu mies, jolla on ollut ainakin viikon ajan kova yskä. Se kuuluu rappukäytävään. Arvaa pelottaako kulkea rappukäytävässä. Tai jos se pöpö leviää ilmateitse omaan asuntoon. En ole edes ulkoillut kuin pakolliset, koska joudun päivittäin kuitenkin kulkemaan töihin ja takaisin kotiin. Välttelen varmuudeksi kaikkia rappukäytävässä liikkuvia.

Mua ahdistaa kans. Yhtäkkiä koko tulevaisuus onkin täysin epävarmaa. Ei sillä ettenkö olisi jo aiemmin tiennyt että kaikenlaista voi sattua, voi kuolla tai sairastua vakavasti tai saada kenkää töistä, mutta en tosiaan tähän kohtaan nyt ollut laskeskellut mitään maailman historian pahinta lamaa tai sitä että koko yhteiskuntarakenne muuttuu mahdollisesti pysyvästi. Lisäksi huoli tietenkin itse sairaudesta ja sen mahdollisuudesta, näin nuorena ihmisenä pidän kyllä huomattavasti todennäköisempänä sairastua koronaan ja vammautua pysyvästi, kuin saada joku vakava pitkäaikaissairaus joka vie työkyvyn. Vaikka hyvin on tiedossa, että nuoriakin vammautuu jatkuvasti onnettomuuksissa ja sairastuu vakavasti, mutta ennen se huoli siitä ei ole ollut näin konkreettista, että sattuisi omalle kohdalle. Välillä olen ihan lamaantunut tästä kaikesta ja välillä tulee sellainen taistelutahto, että nyt täytyy tehdä kaikkensa, että tästä selviää mahdollisimman vähillä vahingoilla.

Mä itkin heti alkuun ihan räkä poskella hätää ja menetystä. Enää en sen jälkeen ole itkenyt, paitsi kun kuuntelin videolta, mitä työpaikkani toimitusjohtaja puhui työntekijöille. Liikutuin niin että tuli itku. 

Nyt olen aika rauhallinen, Suomelle taitaa käydä melko siedettävästi, potilasmäärä on jokseenkin hallinnassa ja porukka eristäytyneenä. Tragedioita on vielä edessä, mutta ei niin paljoa mitä pahimmillaan voisi olla. Välillä ahdistaa. 

Näen koronasta seuraavan myös paljon hyvää. Se pakottaa kaikki pysähtymään ja muistamaan tärkeimmät asiat. Kuolema ja kuolevaisuus tulevat taas lähemmäksi.

Olen itkenyt, monesti. Lähinnä omia tekoja, miten ilkeä ollut miehelleni. Ei pelota oma kuikema, läheisten kyllä.

Kyllä ahdistaa. Työpaikkani on suht varma, mutta olen muutenkin yksinäinen ihminen ja työ on suuri osa sosiaalistä elämääni. Nyt etätyössä.

Sitäpaitsi suurempi ongelma on se, että normielämässä pystyn juuri ja juuri pitämään elämäni ja pääni kansassa. Ei elämässäni muutenkaan hurraamista ole, mutta meneehän se jotenkin kun on työssä kivoja ihmisiä, voi käydä uimassa ja teatterissa ja elokuvissa ja syödä hyvin... nyt ei ole mitään. Ja mikä on se arki johon palaan?

Ei ahista eikä ole vielä tullut kyynel silmään kertaakaan. Itse suhtaudun koronaan asiapohjalta, en tunteella. Joten riskit on pienet ellei olemattomat itse taudin suhteen, ja talous on siinä mielessä kunnossa, että säästöillä pärjätään muutama vuosi mikäli ruuan hinta ei hirveästi nouse. Työt ei ole kylläkään vielä vähentyneet.

Koronahysteria on ihan kunkin korvien välissä. Syöpä on tuhat kertaa pahempi tauti, ja joka kolmas siihen kin sairastuu. Eikä elämä oikeasti ole mitään pumpulihöttöä, siihen kuuluu myös paljon kärsimystä, joka tosin normaalioloissa piilotetaan laitoksiin.

Ap, tuo yksi kaverisi ei lähtenyt sinun kanssasi lenkille, mutta kysypä muilta. Kyllä ihmisiä höperöittää kotona oleminen, ihan varmasti joku lähtee kävelylle niin, että voitte pitää turvaetäisyyden ja saatte vähän seuraa.

Otan osaa ap, minullakin varmasti hajoaisi pää jos asuisin yksin. Mutta eiköhän tämä tästä mene ohi.

Kuulostaa ehkä typerältä mutta itse olen saanut iloa irti yhdestä nintendopelistä jossa rakennetaan omaa saarta, sisustetaan kotia, kalastellaan ja ystävystytään eläinten kanssa:D Saa ajan hyvin kulumaan eikä ja pelissä on lähes pelkästään mukavia asioita, ei mitään ahdistavaa.

Ei ahdista, kun ei ole vaikuttanut mitenkään mihinkään omassa elämässäni. Tai sitten se johtuu siitä, että on isompiakin ongelmia elämässä kuin joku flunssa.

Eilen itkin ekan kerran kun sain lomautusilmoituksen. Iso asuntolaina, kaksi pientä lasta ja kolmas tulossa. Nyt mietitään miten kitkutetaan äitiyslomaan asti, jos ei työttömyyskassan maksukyky riitä. Kaikki säästöt menneet muuttoon joka oli vuoden vaihteessa.

Toisaalta itkin myös helpotuksesta, ettei tarvii jatkaa raskaana ollessa asiakaspalvelutyössä. Pelkään tartuntaa ja sitä ettei tiedetä kuinka se vaikuttaa sikiöön.

Minua kyllästyttää, ei ahdista. Olen surullinen, kun olen asiakaspalvelutyössä (olin juuri talvilomalla, joten olen ollut tauolla) ja tiedän, että monilla asiakkaillani on tiukempi ja vaikeampi taloudellinen tilanne. Toisaalta olen stressaajaluonne ja en pidä omaa tilannettakaan täysin varmana.

 Sain juuri tietää, että yksi vanha ystäväni on sairastunut vakavasti ja se kyllä järkyttää. Siihen verrattuna oma tilanne, että on tylsää, yksinäistä ja tv-ohjelmat kyllästyttää, on ihan eri sarjassa.

Ei ahdista. On perhe, ei velkaa, taattu työpaikka. Rahaa jää ylikin kun ei voi käydä missään. Edes töissä ei ahdista, vaikka korona on nurkan takana koko ajan (hoitoala). Elän kulloinkin vallitsevan tilanteen mukaan ja sopeudun muutoksiin. En osaa enkä jaksa ahdistua etukäteen.

Toivon vilpittömästi jaksamista kaikille, joiden asiat eivät ole näin hyvin ❤️

Kyllä ahistaa. Olen töissä hoitoalalla. En hoida potilaita, mutta tapaan kasvokkain. Joukossa voi olla niitä koronaa sairastavia. Se pelottaa, koska sairastan itse astmaa. Työterveyshuollosta sanottiin, että ei ole mahdollista laittaa kaikkia astmaatikkoja etätöihin tai siirtää toiseen työpisteeseen.

Ahdistaa, koska perheyritys ja velkaa hitosti. Piti tuloutua tässä kevään aikana mutta saa nähdä milloin, ehkä vasta vuoden päästä ja sittenkin tod.näk. menee tappiolle. Lainat juoksee, tuloja puolet siitä mitä pitäisi, en oikeesti tiedä millä eletään parin kk.n päästä. Taisi mennä koko loppuelämä koronaviemäriin. Yritystoiminta oli kannatavaa tähän asti. MUTTA emme ole sairastuneet, emme yksinyrittäjiä, lainaa tuskin saamme enempää, eikä kannata ottaa koska ei pystytä maksamaan takaisin yhtään. Eli mitkään hallituksen toimet ei auta meitä pennin vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Näen koronasta seuraavan myös paljon hyvää. Se pakottaa kaikki pysähtymään ja muistamaan tärkeimmät asiat. Kuolema ja kuolevaisuus tulevat taas lähemmäksi.

Kyllä, pakottaa muistamaan kuolevaisuuden, kun on näläkä! Rahat loppuu ja joka sentti pitää laskea, kun ei tiedä, milloin tulee taas tilille rahaa. Huom! Huhtikuulta ei tule edes palkkaa, joten joka sentti menee vuokraan 15.4. ja puhelin- ja nettilaskuun 18.4. sekä vakuutusmaksuun 8.4. olen laskenut, että maaliskuun tili (15.3.) on käytetty viimeistään 18.4., vaikka käyttäisin ruokakauppaan vain 25€ viikossa.