Itkin tänään ensimmäisen kerran Koronan takia. Ahdistaako muita?
Ei ole vielä virus edes iskenyt. Olen yksinäinen ja pelottaakin. Ennen minulla oli kontakteja muihin. Kävin työpaikalla 8 tuntia päivässä, juttelin työkavereiden kanssa. Kävin jumpassa/joogassa 3-4 kertaa viikossa. Nyt olen ollut 2 viikkoa etätöissä ja kohta loppuu varmaan nekin. Pelottaa, saako sitten töitä mistään. Nyt on lomautusuhka vasta. Ensi viikko ainakin on vielä töitä etänä.
Viikonloppuisin kävin ystävän kanssa lenkillä tai lasillisella. Vielä viime viikonloppuna eräs perheellinen ystäväni pyysi lenkille ja käveltiin metsässä tunti. Tänä viikonloppuna hän ei enää uskaltanut lähteä edes lenkille yhdessä.
Olen nyhjöttänyt kotona. Tänään heräsin klo 7, makoilin tunnin vielä sängyssä ja tein sitten aamupalaa. Kävin kävelyllä n. 1,5 tuntia. Olin kotona jo klo 10.30. Sen jälkeen olen vain katsonut telkkaria ja luin vähän, tein ruokaa ja söin sitä kahdesti. Nyt pitäisi alkaa nukkua, ei nukuta. Ankeaa!
Äiti taivasteli puhelimessa, miten uusimaa on suljettu ja minä en pääse kotonakaan käymään. Niin, sehän ei ole ollut minun kotini 19 vuoteen. Olisin mennyt pääsiäiseksi, mutta oikeastaan ei edes harmita, kun meno peruuntuu. Äiti ei muusta puhukaan kuin koronasta ja yleensäkin ikävistä aiheista: kuka nyt on kuollut ja kenellä on syöpä.
Palaakohan Suomi koskaan ennalleen? Ja kestääkö yksin asuvien, kuten minun, mielenterveys tätä virusta?
Kommentit (37)
Kyllä ahdistaa. Pelottaa että itse tai joku läheinen sairastuu. Asun yksin, joten vietän nyt aikaani yksin kotona. Se ei ole ongelma, koska en halua omilla toimillani edesauttaa koronan leviämistä. Älylaitteilla voi kyllä pitää yhteyttä ystäviin.
Olen huomannut olevani samalla lailla hyvin itkuherkkä kuin pahimpina masennuskausinani. Muutenkin tuntuu todella toivottomalta, kun just olin alkanut saada elämää mallilleen ja kotona olemisen sijaan alkanut viihtyä ulkona sekä ihmisten ilmoilla niin nyt sitten onkin vankina 4 seinän sisällä.
Se siitä puhtaalta pöydältä aloittamisesta tai ettei ikinä ole liian myöhäistä muuttaa elämäänsä. Juu ei ole ei.
Nettipelit tulille, niin kuin kaikilla muillakin yksinäisillä.
Minua ahdisti, kun tuli uutinen Eeva Ahtisaaresta. Puolisolta meni nyt työt. Olen vähentänyt uutisten kuuntelemista, kerran päivässä riittää.
Ei ahista ja töissä käydään.
Lopulta kuollaan kaikki 🙂
Mun vanhemmat ovat kuolleet, samoin kaikki isovanhemmat. Veli on autisti ja hoitolaitoksessa ollut koko ikänsä. Muita sukulaisia ei juuri ole. 1 serkku, jota en ikinä ole nähnyt on kai vielä elossa. Ystäviä ei ole ja ensi viikolla varmaan lomautus päälle. En oikein tiedä mitä tekisi, jos sairastuisin. Asun vanhempieni omakotitalossa yksin ja lähimpään kauppaan 6km. Palkanmaksu pienenee tai jää ja tästä on juoksevia kuluja. En todellakaan tiedä miten selviän. Olen tottunut yksinäisyyteen, mutta se mahdollinen apu on saavuttamaton, jos sairastun. 1kk rahallisesti vielä ok, mutta minulla ei ole säästöjä juuri enempää. Olen ollut nykyisessä töissä vasta 5kk enkä saisi ansiosidonnaista vasta, kun se 6kk täyttyy. Tämäkin vielä
Ei oikeastaan muuten kiinnosta kuin työn puolesta. Kunhan ei lomauteta.
Tarviit miehen sun elämään, kapteenin eli skipperin. Miehen joka tietää tästä koronasta ja pystyy suojelemaan sua siltä.
No eipä oikeestaan. Jos korona tulee niin sitten se tulee. Olen hieman pessimisti, mutta osasin odottaa pandemiaa. Ihmisiä on vain maapallolla liikaa. Ennen kuin joku sanoo, että "entä jos sinun oma mummusi saa koronan" niin olen varautunut siihenkin. Surettaa jos oma läheinen saa, mutta ei voi silloin mitään. Elämä on välillä hyvin julmaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ahdistaa. Pelottaa että itse tai joku läheinen sairastuu. Asun yksin, joten vietän nyt aikaani yksin kotona. Se ei ole ongelma, koska en halua omilla toimillani edesauttaa koronan leviämistä. Älylaitteilla voi kyllä pitää yhteyttä ystäviin.
Täällä myös yksin elävä, tahattomasti. Asuin avoliitossa 9 vuotta ja avomies lähti joulu-tammikuun vaihteessa. Se tavallinen tarina: ”Vika ei ole sinussa vaan minussa”. Ehkä sitä lähtöä joudutti eräs tummakutrinen sinkku.
Nyt kun itse olen uudessa tilanteessa ja asun ensimmäistä kertaa ikinä yksin, aika hurjalta tämä korona-tilanne tuntuu. Oli tarkoitus lähteä velipojan kanssa hakemaan Ikeasta nojatuoli, mutta homma jäi kesken. Yritän olla täällä itsekseni mahdollisimman paljon, koska se korona vasta pelottaakin. Jos sairastuu ja lähtee taju, eikä kukaan ole soittamassa ambulanssia. Yritinpä tilata kauppapalvelua netistä, ja ekat vapaat ajat on 11.4. Ehkä en siihen asti kestä syömättä, vaikka kaapissa onkin 4 pussia makaronia, 6 purkkia tonnikalaa, 6 purkkia tomaattimurskaa, näkkileipää ja margariinia. Ja toki sitä vessapaperia, ainakin 20 rullaa 😂
Ei ahdista. Työstä tullut stressikin on vain helpottanut nyt kun ollaan siirrytty etätöihin. Toki asun avomiehen kanssa, mutta kuuden vuoden sinkkuus takana ja kotikissa olen, joten en usko että olisi kovasti eri meininki vaikka olisin täällä yksin. Mies kuitenkin käy töissä eli saan nauttia omasta rauhasta päivät. Ei olla riskiryhmässä joten ei liioitella suojautumisen kanssa, tehdään järkevät toimet ja that's it. Asutaan kaupungin keskustan laidalla eikä tästä hirveästi ole matkaa metsään, vähintää joka toinen päivä käyn metsälenkillä. Supermarkettiin ihan meidän normien mukaan kerran viikossa. Kaverien kanssa ollaan pelattu esim. jackbox party pelejä etänä yhdessä ja kokeiltiinpa myös Kymppitonnia Skypen kautta.
Ei itketä, jännitä eikä ahdista. Päivät kuluvat oikein mukavasti kun ei tarvitse mennä töihin :) Liikun sekä yksin että koiran kanssa, käyn kaupassa kun on tarvis ja kavereitakin olen nähnyt kun ei niitäkään onneksi jännitä mikään Korona. Tulee jos tulee, eikä kukaan meistä huvikseen juoksentele yskimässä vieraiden päälle. Just vkl istuttiin porukassa iltaa, mitä se ketään haittaa?
Kyllä jonkin verran ahistaa. Just tuo ettei tiedä, miten työt riittää. Oon kunnallisella puolella ja kun kuntien tulot putoaa niin yt:t taitaa olla tulossa.
Jos oikein kovasti ajattelet maailmanloppua ja kärsiviä ihmisiä, niin saahan sitä ehkä tirautettua kyyneleen silmäkulmaan. Mutta auttaako se yhtään mitään? Jos kaivan persereikääni, niin yllättäen sormeni alkaa haista paskalta!
Vierailija kirjoitti:
Jos oikein kovasti ajattelet maailmanloppua ja kärsiviä ihmisiä, niin saahan sitä ehkä tirautettua kyyneleen silmäkulmaan. Mutta auttaako se yhtään mitään? Jos kaivan persereikääni, niin yllättäen sormeni alkaa haista paskalta!
Tuskin koko maailman murheita kukaan alkaa itkeä. Eiköhän meistä suurin osa sure omaa tai läheisen tilannetta. Muistan itse ala-asteen, kun olin koulukiusattu vuodet -97-02. Se yksinäisyys ja erakoitumisen tunne! Oli siinä myös jossain vaiheessa pelko, että jos ne vielä tappaa minut, koska kiusaaminen muuttui fyysiseksi v. 2002. Pelotti kulkea koulusta kotiin, koska tunnilla kuitenkin oli turvassa ja kotona neljän seinän sisällä. Muualla saattoi milloin tahansa iskeä joku kimppuun, yleensä haukkuen tai ivaten, mutta joskus potkien tai lyöden, rekien päin naamaa tai repien vaatteista tai hiuksista. Yläasteella sain uuden luokan, uudet luokkakaverit ja olin rauhassa. Ei se tunne silti häviä koskaan, pelko asuu sielussa asti.
Naapurin kanssa puhuin lyhyesti pihalla. Hän ei ole poistunut kotoaan 14 vuorokauteen. Oli ensimmäistä kertaa ulkona tänään ja sanoi, että aurinko ihan häikäisee. Tuli 2 viikkoa sitten ulkomailta ja tunnollisesti noudatti karanteenia. Vaikkei sitten sairastunutkaan. Ihailtavaa sitkeyttä kyllä.
Joko tuli kenkää, ap? Meillä aloitetaan kai yt-neuvottelut, kyseessä keskikokoinen kunta, jonka viime vuoden tulos oli ylijäämäinen. En jaksa ymmärtää. Mikä pakko tässä tilanteessa alkaa säästää? Toisaalta ymmärrän, että sairastuneiden hoitaminen maksaa ja erityisesti tehohoito, mutta kukaan ei ole täsmällisiä laskelmia esittänyt, paljonko ne kunnan verotulot oikeasti tippuu ja paljonko terveydenhuollon kulut kasvaa. Säästöähän tulee jo siinä, kun päiväkodit lähes tyhjillään, ei tarvitse palkata päivähoitoon sijaisia, ruokahuollon menot putoaa, kun ei ole kouluruokailua, eläkeläiset ja vammaiset eivät käytä taksikorteillaan virkistysmatkoja, uimahallien käyttömenot tippuu minimiin jne.
Ei saa ahistaa. Pskko mennä töihin halaamaan kymmentä lasta ja pusuttelemaan.
Päiväkodintäti