Te jotka käytte töissä kodin ulkopuolella, eikö teitä pelota?

Olen sairaalassa töissä ja joka ilta lähetän kiitokset että ainakaan tänään en sairastunut. Ei tässä nyt ole varaa ruveta panikoimaan, joskus toiste sitten.

Olen sairaalassa töissä, en kuitenkaan sairaanhoitaja. Ja kuulun riskiryhmään. Kyllä pelottaa, mutta minkäs teet. Pelottaa sekin, jos saan tartunnan, ehdin normaalityöpäivän aikana tartuttaa sen aika moneen, mm. vastasyntyneisiin, syöpäpotilaisiin, kaikkiin. Olen siis bioanalyytikko ja kierrän sairaalan kaikilla osastoilla hakemassa näytteitä. Myös koronaepäillyiltä. Ja jos pystyn oireettomana tartuttamaan, ehdin tartuttaa aika monta potilasta ja hoitajaa ennen kuin tauti mahdollisesti huomataan tai alkaa oireilemaan.

Ei pelota. On tällä hetkellä töitä niin paljon, että ei muuta ehdi ajatellakaan. Kotiin kun pääsen viiden aikaan iltapäivällä, niin ei muu käy mielessä kuin suihku, ruoka, sohva ja sänky. Ja tietenkin aivot narikkaan Netflixiä katsoessa. Jos johonkin tulen sairastumaan, niin se on työuupumus.

Kaupassa käyn normaaliin tapaan (2-3 krt/viikko), kun en näin autottomana saa suurta määrää kuljetettua kerralla.

Ei pelota. Siivoan kauppakeskusta ja kuulun riskiryhmään. Tauti tulee jos on tullakseen, ei siinä pelkääminen asiaa muuta.

Ei pelota, mutta ärsyttää. Olen koulunkäyntiavustajana koulussa, jossa on tällä hetkellä vain muutama oppilas. Avustajien kesken suorastaan tapellaan siitä kuka pääsee avustamaan harvoja oppilaita. Ylimääräistä henkilökuntaa vaikka millä mitalla joten aika käy pitkäksi. Kaikki ylimääräiset hommat jo tehty ja korvaavaa työtä ei riitä kaikille. Lomautuksista ei ole vielä ollut puhetta. Kotona voisi sentään avustaa omien lasten etäkoulunkäyntiä, mutta nyt joutuu julkisilla matkustamaan lähes tyhjään kouluun pyörittelemään peukaloita.

Sairaalan laitoshuoltaja. Irtisanomisaika juoksee. Olen riskiryhmää, etsin turvallisemman työn (arvatkaapa kuka käy osaston jokaikisen potilaan luona monesti päivässä?) kun siltä näyttää. Ajattele positiivisesti, ihmiset ovat se suurin riski. Niiden välttelyhän on tämä social distancingin idea - lyhempiä, etäisempiä kontakteja, vähemmän altistusta. Jos siis siivoat muuten kuin ihmisten keskellä, en olisi huolissani. Ammattilaisena käsihygieniasi ja aseptinen työskentelyhän ovat kunnossa, joten olet suojassa kosketustartunnoilta. Nekin ovat mysteerejä monelle, päätellen siitä, kuinka monen kanssa on joutunut keskustelemaan aiheesta "miksi puhelin on likainen, kun sitä ei lainata kenellekään." Asiat eivät siis ole lainkaan huonosti.

Kyllähän se mietityttää, kun tehdään asiakkaiden luo kotikäyntejä. Miettii sekä omaa että asiakkaan sairastumista. Pakko on kuitenkin käydä, joten eipä auta muuta kuin tehdä parhaansa.

Ei

Konttorilla on yhdessä nurkassa yksi toinen

Ei pelota. Perusterveelle tuo ei ole mikään tappava eikä kaikille edes paha sairaus, joten omasta puolesta ei jännitä kyllä yhtään. Olen vain tyytyväinen, että saan edelleen käydä töissä ihan normaalisti (tai oikeastaan vielä enemmän kuin ennen), pelkästään kotona hengailu hajottaisi pään todella nopeasti.

Olen ykköstyypin diabeetikko ja töissä kotihoidossa. Kieltämättä vähän huolettaa niin omasta puolesta kuin työkavereiden ja asiakkaidenkin. Mutta pidän työstäni paljon eikä minun tarvitse huolehtia lomautuksesta tai tulonmenetyksistä kuten niin monen muun.

Ei pelota. Tauteja tulee ja menee. Joskus varmaan sattuu kohdalle se tappava tauti. Syöpä on pelottavampi kuin korona. Mutta en pelkää syöpääkään. Kuolen, kun aikani on.

Vierailija kirjoitti:

Ei pelota, mutta ärsyttää. Olen koulunkäyntiavustajana koulussa, jossa on tällä hetkellä vain muutama oppilas. Avustajien kesken suorastaan tapellaan siitä kuka pääsee avustamaan harvoja oppilaita. Ylimääräistä henkilökuntaa vaikka millä mitalla joten aika käy pitkäksi. Kaikki ylimääräiset hommat jo tehty ja korvaavaa työtä ei riitä kaikille. Lomautuksista ei ole vielä ollut puhetta. Kotona voisi sentään avustaa omien lasten etäkoulunkäyntiä, mutta nyt joutuu julkisilla matkustamaan lähes tyhjään kouluun pyörittelemään peukaloita.

Miten voi olla, että teillä ei ole työtä?

Meidän kunnassa koulunkäynninohjaajat tekevät sitä omaa työtään, auttavat lapsia. Etänä tietenkin. Netin kautta tai puhelimella. Ei ope ehdi neuvomaan joka ikistä oppilastaan riittävästi. Koulunkäunninohjaajille todellakin on hommaa. Luullaanko teidän kunnassa, että vanhemmat hoitavat opettamisen?

Ei pelota, olen apteekissa töissä. Jos kuolen koronaan, niin sitten kuolen, ei panikointi auta yhtään mitään.

Ei pelota. Olen siivooja, enkä kuulu riskiryhmään. Minusta on tärkeämpää siivota, kuin pysyä kotona, jos sillä pystyy suojelemaan niitä, joille tauti voisi olla vaarallinen.

Ymmärrän, että yksi siivousvuoro on aika vähäistä, kun ihmisiä kuitenkin liikkuu koko ajan, mutta parempi kai sekin kuin ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaalassa töissä, en kuitenkaan sairaanhoitaja. Ja kuulun riskiryhmään. Kyllä pelottaa, mutta minkäs teet. Pelottaa sekin, jos saan tartunnan, ehdin normaalityöpäivän aikana tartuttaa sen aika moneen, mm. vastasyntyneisiin, syöpäpotilaisiin, kaikkiin. Olen siis bioanalyytikko ja kierrän sairaalan kaikilla osastoilla hakemassa näytteitä. Myös koronaepäillyiltä. Ja jos pystyn oireettomana tartuttamaan, ehdin tartuttaa aika monta potilasta ja hoitajaa ennen kuin tauti mahdollisesti huomataan tai alkaa oireilemaan.

Juuri tätä pelkään itsekin, että oireettomana ehdin tartuttamaan. Tälläkin palstalla on näitä sairastuneita hoitajia riepoteltu aika kovin sanoin. Ja lehdissä kerrotaan tarkkaan että nyt kerkesi hoitaja altistamaan niin ja niin monta. En oikeasti tiedä miten oma mielenterveys kestää tuossa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei pelota. Siivoan kauppakeskusta ja kuulun riskiryhmään. Tauti tulee jos on tullakseen, ei siinä pelkääminen asiaa muuta.

Eikös ole jännä. Töissä pitää asennoitua noin, mutta vapaa-ajalla taas rajoittaa liikkumista.

Itseäni todellakin häiritsee tämä ristiriita,  joudun siis miehen kanssa molemmat käymään töissä työpaikoilla, ja lapsi joutuu siksi aikaa päiväkotiin.

Ei pelota. Eniten ehkä huolestuttaa, että itse levitän tautia. Pyrin pitämään 2 m välin muihin, näen vain vähän ihmisiä ja pesen käsiä jatkuvasti.

Ehkä pelko alkaa lisääntyä, jos lähipiiristä alkaa kaatua ihmisiä runsaasti.

No hieman pelottaa. Olen riskiryhmään kuuluva sairaanhoitaja. Juuri odotellaan testituloksia työkaverilta, jos on positiivinen niin koko osaston potilaat sekä monta hoitajaa on altistunut.

Ei enää pelota. Mulla defenssit käynnistyneet selvästi koska fiilis on alkuviikon jälkeen muuttunut hyvinkin ahdistuneesta "ihan sama"- fiilikseen.  Työskentelen isossa vuoropäiväkodissa jossa edelleen 10-15 lasta omassa ryhmässä päivittäin. Ruokasalissa ja pihassa kokoonnutaan sitten isolla porukalla kuten ennenkin. Yskiviä ja aivastelevia muksuja tuodaan SUOSITUKSISTA huolimatta edelleen hoitoon. Työkavereita on muutamia koronaoireisina kotona mutta kaikki ok kun ei testata. Ei mahdollisuuksia suojautua tässä työssä joten paras on vaan hyväksyä asia että se virus otetaan vastaan ja näin nyt on.  Olo on keventynyt huomattavasti kun hyväksyin asian, meinaa vaan luiskahtaa huolimattomuuden puolelle jo välillä esim käsienpesun suhteen.  Itse pysyn kaukana muista työpaikan ulkopuolella koska pidän itseäni tartuttajana vaikkei oireita vielä olekaan. Mutta ei pelota enää.

Mietin irtisanoutumista koska kotona riskiryhmään kuuluva ja olen laitoshuoltaja osastolla jolle tulee tulevaisuudessa näitä potilaita. Henkilökuntaa sairastunut kaikkialla runsaasti enkä epäile hetkeäkään etteikö muissa maissakin osattaisi suojautua ainakkn yhtä hyvon kuin täällä. Lisäksi suojavarusteet tulevat ajan kuluessa loppumaan eli huoneisiin olisi mentävä oman terveyden kustannuksella.