Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mielenterveys koronakriisin aikana

Vierailija
27.03.2020 |

Suomalaisilla on tunnetusti paljon mielenterveysongelmia, osalla lievempänä ja osalla pahempana. Meitä on laidasta laitaan. Jotkut pysyvät toimintakykyisinä arjessa ja toiset tarvitsevat enemmän tukea. Tämän koronakriisin myötä kun rutiinit ja ihan kaikki muutenkin on muuttunut, on odotettavissa että mielenterveys on monella nyt kovilla.

Olen yksi heistä. Olin jo kuntoutuksessa hyvällä mallilla ja ehdin jopa alkuvuodesta varovaisesti alkaa puhua siitä, että ehkä en olekaan kuntoutuja enää vaan osittain jopa parantunut. Nyt olen menossa hurjaa vauhtia takaisinpäin, kun psyyke ei ole lähtökohtaisestikaan kovin vahva. Olen sinkku ja asun yksin, eikä minulla ole edes lemmikkiä. Olen siis fyysisesti täydellisen ypöyksin tämän hässäkän ajan, enkä voi saada lohtua toisen ihmisen tai olennon läsnäolosta tai kosketuksesta (joka on minulle vahva ja toimiva lääke). Olen vähän huolissani että mitä tästä tulee. Onneksi olen saanut läpikäydä terapiat ja on konsteja ahdistuksen lievittämiseen, mutta en tiedä riittävätkö ne ihan tämän mittaluokan kriisistä selviämiseen. Jännittää ja pelottaa kaiken maailman uutisten lisäksi oma jaksaminen. Tämä kriisi on tarpeeksi paha jo tällaisenaan, saati sitten henkisen romahduksen kanssa. Olen ollut jo huomattavasti tavanomaista sosiaalisempi eri viestintävälineiden kautta ja ottanut yhteyttä sellaisiinkin ihmisiin, joista en ole vuosiin kuullut. Huomaan, että selvästi yritän raapia jotenkin jotain yhteyksiä kasaan ja rakentaa tässä jotain.

Avasin ketjun vertaistueksi ja keskustelualustaksi muillekin. Tänne voi purkaa ajatuksia ja vaihtaa kokemuksia. Mitkä fiilikset siellä päin, miten menee?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
27.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on aiemmin ollut paniikkikohtauksia ihan yhden käden sormilla laskettava määrä. Nyt vähintään yksi joka päivä. Koeta siinä sitten käydä kaupassa, apteekissa ja lenkillä...

Vierailija
2/3 |
27.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä tärkeitä puhelinnumeroita:

Kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä 24/7.

KRIISIPUHELIMEN RUOTSINKIELINEN LINJA, Kristelefon,

päivystää numerossa 09 2525 0112 

ma, ke klo 16.00-20.00 sekä ti, to, pe klo 9.00-13.00

KRIISIPUHELIMEN ARABIANKIELINEN LINJA

päivystää numerossa 09 2525 0113

ma, ti klo 11.00-15.00, ke klo 13.00-16.00 ja 17.00-21.00 sekä to 10.00-15.00

Englanniksi voi soittaa arabiankieliselle linjalle.

Ulkomailta soitettaessa esimerkiksi Kriisipuhelimen suomenkielisen linjan numero on +358 9 2525 0111.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
27.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jossain ulkomaisessa ohjelmassa eilen neuvoivat, miten selvitä henkisesti tästä tilanteesta. Ainakin sanottiin, että pitäisi olla joku rauhoittumispaikka, vaikka huone tai komero tai edes yksiön nurkassa tyyny, jonka päälle voisi mennä istumaan kaikessa rauhassa joksikin aikaa. Jos on muita asukkaita, niin sitä rauhoittumispaikkaan mennyttä ei saa häiritä.

Sitten pitää jättää jatkuva ikävien aioiden seuraaminen. Kannatta vaikka aikatauluttaa itselleen, minkä verran voi pelkästää Koronaa seurata.

Kannattaa katsoa hauskoja tai neutraaleita televisio-ohjelmia jne. Itse katson yöllä Food Chanelia, kun lähes kaikista muista tulee jotain tappamista ja rikoksia.

Jos sinulla on ystäviä, soita heille tai lähetä sähköpostia, tai hae juttuseuraa jostain asiallisesta ryhmästä-

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kolme