Mielenterveys koronakriisin aikana

Suomalaisilla on tunnetusti paljon mielenterveysongelmia, osalla lievempänä ja osalla pahempana. Meitä on laidasta laitaan. Jotkut pysyvät toimintakykyisinä arjessa ja toiset tarvitsevat enemmän tukea. Tämän koronakriisin myötä kun rutiinit ja ihan kaikki muutenkin on muuttunut, on odotettavissa että mielenterveys on monella nyt kovilla.

Olen yksi heistä. Olin jo kuntoutuksessa hyvällä mallilla ja ehdin jopa alkuvuodesta varovaisesti alkaa puhua siitä, että ehkä en olekaan kuntoutuja enää vaan osittain jopa parantunut. Nyt olen menossa hurjaa vauhtia takaisinpäin, kun psyyke ei ole lähtökohtaisestikaan kovin vahva. Olen sinkku ja asun yksin, eikä minulla ole edes lemmikkiä. Olen siis fyysisesti täydellisen ypöyksin tämän hässäkän ajan, enkä voi saada lohtua toisen ihmisen tai olennon läsnäolosta tai kosketuksesta (joka on minulle vahva ja toimiva lääke). Olen vähän huolissani että mitä tästä tulee. Onneksi olen saanut läpikäydä terapiat ja on konsteja ahdistuksen lievittämiseen, mutta en tiedä riittävätkö ne ihan tämän mittaluokan kriisistä selviämiseen. Jännittää ja pelottaa kaiken maailman uutisten lisäksi oma jaksaminen. Tämä kriisi on tarpeeksi paha jo tällaisenaan, saati sitten henkisen romahduksen kanssa. Olen ollut jo huomattavasti tavanomaista sosiaalisempi eri viestintävälineiden kautta ja ottanut yhteyttä sellaisiinkin ihmisiin, joista en ole vuosiin kuullut. Huomaan, että selvästi yritän raapia jotenkin jotain yhteyksiä kasaan ja rakentaa tässä jotain.

Avasin ketjun vertaistueksi ja keskustelualustaksi muillekin. Tänne voi purkaa ajatuksia ja vaihtaa kokemuksia. Mitkä fiilikset siellä päin, miten menee?