Minäminäminän eri muodot

Lähipiiriin kuului ihminen joka jutteli omista asioistaan mutta syynä oli yksinäisyys eikä henkilö ollut esim.juoruiluun taipuvainen eli vaikea oli puhua muista kuin itsestään koska ei toisten asioista halunnut puhua koskaan, joten puheet koskivat siksi vain häntä itseään pääsääntöisesti. Itseä ei kuitenkaan korostettu mitenkään erinomaisena olentona vaan omasta itsestä puhuminen koski omaa vointia ja pieniä arkisia asioita. Pienessä ja kaventuneessa elämässä kirjastossakin käyminen tuntui kertomisen arvoiselta asialta.

Sitten lähipiiriin kuuluu ihminen joka puhuu taukoamatta omista asioistaan kysymättä oikein koskaan mitä kuuluu tai jos joskus harvoin kysyy niin ei jää odottamaan vastausta. Hänen puheensa omasta elämästään ovat turhan yksityiskohtaisia ja lähinnä se on oman itsen korostamista tai "leuhimista" siitä missä on käynyt ja matkustanut jne.. Omista vaivoistaan puhuu paljon ja osa ei ole ollenkaan todellisia vaivoja ja kuormittaa terveydenhuoltoa ihan pienestäkin asiasta. Tähän ihmistyyppiin kuuluu muiden arvostelu, toisista juoruilu ja oman itsen erityisenä pitäminen. Kaikesta arvostelusta kuitenkin loukkaannutaan verisesti vaikka itse pystytään toista loukkaamaan mielin määrin.

Vaikka molemmat ovat ns.minäminäminä-henkisiä ihmisiä niin näiden välillä on kuitenkin vissi ero. Osaako joku selittää tätä psykologian keinoin?