Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperheet laitetaan nyt koville, mutta se ei kiinnosta ketään
25.03.2020 |
Onko täällä muita lapsiperheellisiä jotka miettii, että kun tämä on ohi, näkee miten vähän meistä todella välitettiin?
Yhtäkkiä meidät on määrätty hoitamaan päiväkoti-ikäiset lapset kotona, ja katsomaan että kouluikäiset lapset oppii kotona kaiken sen, mitä lukujärjestys tältä keväältä vaatii. Yhtäkkiä on taas tehtävä viisi ateriaa per päivä (kuten loma-aikana), ja se maksaa. Jotkut joutuvat vieläpä maksamaan päiväkotimaksuja, jos heidän yksityinen päiväkoti ei annakaan yhtään helpotusta.
Harrastuksista on maksettu, mutta rahalle ei saakaan yhtäkkiä vastinetta. Ja äkkiä ainoa paikka johon lasten kanssa voi mennä, on luonto. Ja luontoa yhtään väheksymättä, äkillinen muutos arjessa ON stressaavaa.
Osalla meistä on katkolla esim. fysioterapia, tai joillain ihan psykoterapia. Ja moni muu asia. Ja sitten on me, joilla ei yhtäkkiä ole yhtään ihmiskontaktia oman perheen lisäksi. Läheiset ei soita kuulumisia, muita kuin omiaan. Kukaan ei tsemppaa, kukaan ei välitä. Korkeintaan saa kuulla, että itse olet lapsesi tehnyt.
Puhumattakaan nyt lomautuksille tai työttömyyskassaan joutuvista. Kuka välittää heidän jaksamisestaan? Koko arki on ainakin minulla ollut aina yksin kannettavana, mutta nyt vasta yksinäiseltä tuntuukin. Koko ajan on puhe, että suojelkaa vanhuksia ja riskiryhmäläisiä ja tukekaa pienyrittäjiä. Kysyn vain, että millä rahalla? Millä voimilla minä menen kysymään naapurin mummolta että tarviiko hän apua, kun minua ei tässä arjessa auta kukaan?
Kommentit (89)
Ymmärrän kyllä apn vähän hämäräksi jääneen ajatuksen: lapsiperheiden tuplaantuneesta tai triplaantuneesta työtaakasta ei puhuta yhtä paljon kuin muista koronatilaanteesta kärsivistä.
Moni meistä, itseni mukaan lukien, yrittää hoitaa työt kotona. Oikeastaan pitäisi hoitaa työt paremmin kuin ennen, koska niskassa roikkuu uhka yt:istä. Etätyöt vaativat ehkä nopeaa uuden oppimista ja uusia työskentelytapoja, muuttunut tilanne jatkuvaa tiedonhankitaa ja sopeutumista, juuri kun on stressaantunut koronatilanteesta ja tulevasta talouden laskukaudesta.
Lisäksi päivään pitäisi mahduttaa lasten päivähoito tai koulu tai ehkä molempia. Ja enemmän ruuanlaittoa ja siivoamista kuin normaalisti, kun ollaan kaikki päivät kotona.
Lapsilla ei ole kavereiden seuraa eikä harrastuksia, joten vanhempien pitää myös järjestää kivoja leikkejä taaperolle, futistreenejä alkoululaiselle ja teini-ikäiselle... joo en tiedä mitä. Jos pysytään molemmat hengissä ja jotenkin väleissä tämän yli, niin olen kiitollinen. Netissä näkyy jotain pihaleikkejä ja askarteluita vinkiksi, yli kymmenen vuotiaita on vaikea saada innstumaan vanhempien kanssa mistään, mikä ei sisällä rahan käyttöä palveluun.
Lukusuosituksena Anne Frankin päiväkirja. Muistuttaa siitä, että edes poikkeusoloissa ihmiset eivät aina ole epäitsekkäitä pyhimyksiä, vaan tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen. (Viskasin kirjan teinin sängylle yhden riidan yhteydessä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap, kahden lapsen pienyrittäjä-äiti täällä. Haluan valaa sinuun hiukan uskoa nyt. Tilanne on vaikea, mutta ei mahdoton. Ajattele että teemme tämän saadaksemme pitää liikkumisen vapautemme ja terveytemme. Kaupasta saa edelleen ruokaa, apteekista lääkkeitä. Lämmin vesi virtaa ja sähköt toimivat. Lapset voivat pitää leikkitreffejä whatsapp videopuhelun avulla ja netti toimii myös viihdykkeenä. Kotona voi jumpata ja liikkua vapaasti, mikään ei uhkaa eikä kukaan pommita. Yöksi pääset lepäämään omaan pehmeään sänkyyn lämpimän peiton alle.
Kaikki on perusteiltaan oikeasti tosi hyvin. Pieni väsymys tai stressi varmasti vaivaa meistä jokaista, mutta meillä on vielä paljon hyvää elämässä juuri nyt jäljellä. Voi ostaa kaupasta herkkuja, keittää hyvät teet tai kahvit ja katsella kevään saapumista. Tämä kaikki on vain väliaikaista ja samassa veneessä on tuhannet muut. Kun kaikki tämä on ohi, nostetaan skumppalasit ja skoolataan voitolle!
Tämä kaikki on vielä jossain vaiheessa vain historiaa, hurja vuosi 2020 josta selvittiin läpi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä apn vähän hämäräksi jääneen ajatuksen: lapsiperheiden tuplaantuneesta tai triplaantuneesta työtaakasta ei puhuta yhtä paljon kuin muista koronatilaanteesta kärsivistä.
Moni meistä, itseni mukaan lukien, yrittää hoitaa työt kotona. Oikeastaan pitäisi hoitaa työt paremmin kuin ennen, koska niskassa roikkuu uhka yt:istä. Etätyöt vaativat ehkä nopeaa uuden oppimista ja uusia työskentelytapoja, muuttunut tilanne jatkuvaa tiedonhankitaa ja sopeutumista, juuri kun on stressaantunut koronatilanteesta ja tulevasta talouden laskukaudesta.
Lisäksi päivään pitäisi mahduttaa lasten päivähoito tai koulu tai ehkä molempia. Ja enemmän ruuanlaittoa ja siivoamista kuin normaalisti, kun ollaan kaikki päivät kotona.
Lapsilla ei ole kavereiden seuraa eikä harrastuksia, joten vanhempien pitää myös järjestää kivoja leikkejä taaperolle, futistreenejä alkoululaiselle ja teini-ikäiselle... joo en tiedä mitä. Jos pysytään molemmat hengissä ja jotenkin väleissä tämän yli, niin olen kiitollinen. Netissä näkyy jotain pihaleikkejä ja askarteluita vinkiksi, yli kymmenen vuotiaita on vaikea saada innstumaan vanhempien kanssa mistään, mikä ei sisällä rahan käyttöä palveluun.
Lukusuosituksena Anne Frankin päiväkirja. Muistuttaa siitä, että edes poikkeusoloissa ihmiset eivät aina ole epäitsekkäitä pyhimyksiä, vaan tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen. (Viskasin kirjan teinin sängylle yhden riidan yhteydessä.)
Pitää muistaa, että ihan yhtälailla muillakin se arjen työmäärä on nyt lisääntynyt: ruokaa pitää tehdä enemmän, siivota useammin jne. Myös muilla on etätöiden kanssa opettelua.
Mutta toki lapsiperheissä tilanne on todella haastava, etenkin jos lapsia on eri ikäisiä, kun tilanne muuttui niin yhtäkkiä. Etäopetus helpottuu kuitenkin koko ajan, kun lapset ja opettajat oppii käyttämään välineitä paremmin, ja uus arkirytmi löytyy.
Muistakaa ihmiset, että tällaisena aikana pitää ottaa rennommin niissä asioissa missä voi: siivouksessa voi joustaa kuten myös ruuissa. Kaaosta tulee varmasti, mutta ei se ole niin justiinsa :) Nauttikaa nyt siitä, että on oikeasti aikaa olla sen oman perheen kanssa!
Kaikista kavereistani lapsiperheellisillä menee nyt hyvin. Kehutaan, kun nuorin oppi ajamaan polkupyörällä lounastauolla, ja postaillaan metsäretkistä kuvia someen.
Kyllä kuule ap tässä on rahat tiukissa muillakin.
P.S. lasta ei tarvitse koko ajan viihdyttää, antakaa niillä olla tylsää niin saattavat oppia aloitekykyä ja ajattelemaan itsekin.
Minä en sanoisi, ettei lapsiperheitä tueta mitenkään. Tässä tilanteessa vain pitää priorisoida siten, että mahdollisimman moni pysyy hengissä ja terveenä. Harvalla on tällä hetkellä kivaa. Perheellisillä, lapsiperheillä on sentään seuraa toisistaan. Sääliksi käy yli 70-vuotiaat, varsinkin yksinasuvat, jotka eivät ole tottuneet sosiaaliseen mediaan.
Sääliksi käy myös etäkoululaiset. Varsinkin omani, jolla ei ole edes sisaruksia. Nyt jo hän on kaipaamassa oman ikäistään seuraa.
Sääliksi käy yksinhuoltajat, itseni mukaan luettuna, kun ei ole sitä toista aikuista, jonka kanssa juttelisi tai jakaisi päivien raskautta.
Sääliksi käy riskiryhmät, itseni mukaan luettuna. Näin yksinhuoltajana on pelko siitä, että entä jos joudun sairaalaan tai vielä pahempaa: entä jos lapseni menettää minut, ainoan läsnäolevan vanhempansa. Tähän pelkoon nähden on täysin yhdentekevää, että oppiiko lapseni kaiken, mikä oppisuunnitelmassa tänä keväänä, onko joka päivä terveellistä monipuolista ruokaa, onko meillä liian tylsää.
Sääliksi käy terveyden huollossa työskentelevät. työmäärä on lisääntynyt ja tulee lisääntymään.
Sääliksi käy sosiaalityöntekijät
Sääliksi käy...
Tavoitteeni tämän kriisin ajalle ovat seuraavat:
1. Pitää lapsi hengissä
2. Pitää itseni hengissä
3. Pitää lapsi terveenä
4. Pitää itseni terveenä
5. Pitää kotona ruokaa, hygieniatarvikkeita ja vettä ( Vesi ei ole koronaa varten, vaan esim. vesikatkoa varten.)
6. Lapsi hoitaa koulunsa. On kyllä tähänkin saakka hoitanut itsenäisesti ja erinomaisesti, mutta jos nyt jotain aukkoja tulee, niin korvataan niitä myöhemmin.
7. Minulla säilyy työpaikka, jos se on itsestäni kiinni.
8. Hoitaa laskut yms. Lomautuksia voi tulla, ja siksi ei nyt ole osteltu tänä keväänä mitään uutta. Lapsi tulee tarvitsemaan lenkkarit, mutta esim. hieman liian pienellä kevättakilla saa mennä. Säästetään mahdollisiin lomautuksiin.
9. Pitää yhteyttä heihin, jotka saattaisi kaivata seuraa: yksinäinen vanhus, sukulaiset, omat vanhat kummivanhemmat, sinkut kaverit, yksinhuoltajakaverit jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähintä mitä vois tehdä niin kaikille perheille ketkä pitää nyt koululaiset/pk-ikäiset kotona pitäisi jakaa ruokaseteleitä, vaikka 20e/muksu/kk edes auttaisi..moni täällä haukkuu kun äideillä ei oo jaksamista tehdä ruokia, mutta moni joutuu nyt miettimään mistä tämän tekee..täällä ruoka-apuja saa vaan toimeentulotuen asiakas..toimerntulotuki on ruuhkautunut ja ihmuset tarvii sitä ruokarahaa nyt..meilläkin ponnahti just 4 muksua kotiin ja multa meni työ..että joo..etuuskäsittelyt on jumissa ja rahaa tulee joskus
4 lasta tehty eikä ole mitään säästöjä ja hätäpuskuria, josta otetaan htätilanteessa? Ei voi kuin ihmetellä vanhempien järjenjuoksua!
Tyhmimmät taitavat lisääntyä eniten.
Joissain kirjoituksissa tässä ketjussa on sanottu, että sota-aikanakin oli rankkaa ja silti puhallettiin yhteen hiileen ja tekivät parhaansa niillä resursseilla mitä oli. Tähän sitten on vastattu, että silloinpa ei tarvinnut lapsille pitää koulua, mitä nyt joutuu.
Ootteko te ihan tosissanne? Jos tuo lasten läksyissä auttaminen ja opiskelun etenemisen varmistaminen on nyt se joka on liikaa, niin te ette sota-ajasta olisi selvinneet millään.
Nyt on kaupat pullollaan ruokaa, sitä ei ole pakko joka aterialle uutta vääntää, tarpeeksi iso kerta-annos niin voi syödä useammalla aterialla. Tai ostaa valmisruokaa välillä. Nyt löytyy sähköt taloista, wc:t, suihkut, jääkaapit ja pakkaset joissa on helppo säilöä ruokaa. On astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, autot, netit, tv:t, kirjoja, pelejä, elokuvia viihdykkeeksi vaikka ja kuinka.
Sota-aikaan maaseudulla asui enemmän väkeä kuin kaupungeissa. Maalla viljat, perunat ja muut viljeltiin ihan itse alusta loppuun. Pyykit pestiin käsin pyykkilautaa käyttäen, korkeintaan oli pulsaattorikone jos niitä jo siihen aikaan oli. Astiat tiskattiin käsin, oli kantovesi kaivolta, ei ollut sähköjä, kellari toimi jääkaappina, pakastimesta ei tietoakaan. Tunkiolle vietiin sangossa jätteet, ei ollut sisävessoja, puucee käytössä, ei suihkuja. Kaupungissa toki helpompaa, mutta myös siellä säännöstelyä eikä tähän päivään verrattavia arjen helpotuksia. Tämäkö oli siis teistä helpompaa, kunhan ei läksyjä tarvitsisi valvoa?
Olen pahoillani, että teillä on rankkaa, niin on muillakin ja jokaisen murhe on itselle iso, mutta mennään päivä kerrallaan ja ollaan tyytyväisiä, että on se perhe ja ne läheiset joihin voi puhelimitse edes olla yhteyksissä. Kaikilla ikävä kyllä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootteko te ihan tosissanne? Jos tuo lasten läksyissä auttaminen ja opiskelun etenemisen varmistaminen on nyt se joka on liikaa, niin te ette sota-ajasta olisi selvinneet millään.
Kysymys ei ole lapsen läksyistä vaan siitä, että kenenkään henkilökohtaiset resurssit eivät riitä loputtomiin.
Ihmiset kommentoivat tilanteita omasta näkökulmastaan käsin muistamatta, että tilanteita on hyvin erilaisia.
a) Suuren työmäärän etätyö.
b) Kouluikäisiä lapsia, joista yksi tarvitsee poikkeuksellisen paljon ohjausta ja opetusta.
c) Hoidettavia lapsia, joiden tarpeista on koko ajan huolehdittava.
Normaaliarjessa vanhempi tekee oman työnsä, opettaja opetustyön ja hoitaja hoitotyön.
Kun pitäisi tehdä kaksikin työtä yhtäaikaa, homma leviää herkästi käsiin, koska ihminen on kyvytön keskittymään moneen asiaan kerralla. Ei voi samaan aikaan selittää koululaiselle vaikeaa asiaa, juosta pienen perässä ja puhua pomon kanssa puhelimessa.
Olen lapseton. Käyn töissä ja maksan kiltisti veroni, koska verovaroin saadaan paljon hyvää aikaan. 20 vuoden aikana olennollut yhteensä 6 kk työttömänä. En olisi ikinä uskonut lukevani tällaista, että en ole tuottanut muuta kuin suolistokaasuja.