Miten voi olla, ettei mies ollenkaan tajua kuinka paljon teen suhteemme eteen töitä? Lähinnä mitätöi ja tuo vain omaa suuruttaan esille.

Mikä tässä on voinut mennä pieleen? Aivan pakko purkautua.

Mies on muuttunut niin paljon alkuajoista. että menee yli ymmärryksen ja sitten taas fokusoin ajatukseni ymmärryksen puolelle.
Yritän mukautua ja hengittää syvään, taas kaikki on hyvin. Tulee kuitenkin uusi päivä ja uusi sisäinen hermoromahdus.
Hetki sitten kävin hengittämässä syvään ja itkemässä lukitussa tilassa, en vaan tiedä miten reagoida koska olen jo yrittänyt tarpeeksi avoimesti näyttää tunteitani miehelle lopulta kuitenkaan saamatta käytökseen muutosta, ainoastaan hetkellisesti.

Alkuun hän antoi ymmärtää olevansa hyvätahtoinen sekä perhekeskeinen mies mutta myöskin puoliaan pitävä, itsenäinen ihminen. Hän antoi minulle mielikuvan hyvästä, lojaalista sekä perheestään huolta pitävästä miehestä.
Alku oli kieltämättä ihanaa ja hyvin omistautuvaista miehen puolelta, kaikenlaista tehtiin ja koettiin ilman sen suurempia ristiriitoja. Elimme jonkinlaisessa huumassa vai lieko valheessa?

Hän on ahkera tekemään töitä ja kieltämättä tuo johtajan paikka sopii erityisen hyvin hänen persoonaansa.
Voi olla hyvin tuomitseva, suorasanainen ja hän vähät piittaa toisten tunteista jos on selkeä syy tuoda esiin puitteet.
Toisaalta on kuitenkin hyville tekijöille tai työkavereille todella reilu ja tuo arvostuksensa esille, myöskin konkreettisesti.

Itse olen vilpitön, myötätuntoinen ja toimin kyllä ahkerasti myös suhteessa ollessani toimivan suhteen eteen.
En todellakaan jaksa mäkättää turhasta, en jaksa turhaa riitelyä tai muuten painostaa toisia omien toiveiden mukaisesti,

Arvostan molemminpuolista itsestäänselvää panostusta hyvään ja tasavertaiseen suhteeseen, kuinnoitusta ja luottamukseen perustuvaa suhdetta.

Nyt vain tuntuu, että vaikka olen yrittänyt ja yrittänyt niin enää saan lähinnä arvostuksen murusia.
Tuntuu, että näännyn tähän jatkuvaan rakkauden ylläpitämiseen ja jonkintasoiseen alistumiseen.

Mies kun tulee töistä, alkaa jonkinsortin komentaminen tai sitten ihan vaan huvikseen veetuilu.
Kertoo eleillään ja puheillaan sovinismista, kuinka naiset ovat tyhmiä ja joskus minä olen erityisen tyhmä, mitään osaamaton ja kakara. Tämäkin saattaa tulla vaikka siitä, että unohdin ajatuksissani sammuttaa uunin tms.
Kun se jäisikin tähän yhteen kertaan, voisin ottaa huumorilla mutta pitkään jatkettuaan loukkaannun, turhaudun, ahdistun ja hetkellisesti masennun.
Sekin on väärin ja ei jaksa katsella koska vain mökötän ja vänkytän asiasta kun asiasta, saattaa jopa suorastaan huutaa.
Pian kaikki olikin vitsiä ja olen liian herkkä.
Vaihtoehtoisesti mies saattaa pyytää anteeksi, selittää hänellä olevan nyt paljon stressiä, väsymystä ja niin paljon kaikkea meneillään, että se purkautuu näin.
Kerron vain miltä nuo tilanteet tuntuu ja pyydän ettei toisi töitään kotiin mutta koska on johtaja niin hänellä on jokin oikeus valta-asemaansa myös kotona?

jatkuu..