Miten uusperheelliset jaksaa tän tilanteen?

Täytyy kyllä sanoa, että tämä ketju taas antoi uusia todisteita siitä, millaista ihmiskuraa on olemassa. Sääliksi käy teidän kaikkien lapsia, itse olette heidän sekä oman elämänne pilanneet itsekkyydellänne.

Vierailija kirjoitti:

Kannattiko perustaa se uusio"perhe"?

Uusiolapset tuntemattoman kanssa.

Kausi 1, jakso 1.

Minkä ihmeen takia olette laittaneet itsenne tuollaiseen kuvioon? Miten ihmeessä kuvittelette, että voitte elää miehen kanssa, jolla on lapsia, samoin kuin lapsettoman kanssa? Miltä itsestänne tuntuisi se, että omat lapsenne ovat exällänne, ja siellä joku nainen joka ei voi niitä sietää? Ne lapset olivat ENNEN teitä, joten jos ette voi niitä hyväksyä ja rakastaa, teette oikein kun poistutte takavasemmalle.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ihmeen takia olette laittaneet itsenne tuollaiseen kuvioon? Miten ihmeessä kuvittelette, että voitte elää miehen kanssa, jolla on lapsia, samoin kuin lapsettoman kanssa? Miltä itsestänne tuntuisi se, että omat lapsenne ovat exällänne, ja siellä joku nainen joka ei voi niitä sietää? Ne lapset olivat ENNEN teitä, joten jos ette voi niitä hyväksyä ja rakastaa, teette oikein kun poistutte takavasemmalle.

TÄMÄ. Jos lapseton alkaa seurustella lapsellisen kanssa niin näin se menee. Deal with it!

Ja itse kysymykseen vastauksena, että meillä menee ihan mukavasti ison uusperheen kanssa. Aikuiset tekevät etätöitä ja lapset etäopiskelevat. Kotityöt jaetaan, kaikki osallistuvat niihin.

Miehelläni on 2 lasta. Emme ole perustaneet uusperhettä, vaan nähdään silloin kun lapset ovat äidillään. Me nähdään miehen kanssa 1-2 kertaa viikossa ja joskus tehdään yhdessä lasten kanssa jotakin. Pyydän miestä kysymään lapsilta joka kerta haluavatko lapset tehdä yhdessä minunkin kanssa jotakin. Koskaan eivät ole sanoneet ei. Kyllä aikuisilla voi ja saa olla uusi kumppani. Jokainen hoitaa suhteen itselle sopivimmalla tavalla. Me pyrimme huomioimaan lapset parhaalla tavalla ilman, että kokevat uuden kumppanin vievän huomiota lapsilta. Miehen exällä on myös uusi kumppani. Mies asuu nyt heidän luona. Kyseessä koti, jossa mieheni asui ennen. Vaikuttaa siltä, että lapset ovat sopeutuneet molempien vanhempien tilanteisiin hyvin. 

Koronatilanne on sujunut meidän kuviossa melko helposti. Lapset ovat saaneet päättää missä ovat. Toinen on isällään ja toinen äidillä. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä te oikein valitatte?

Minä olen yksin lasteni kanssa. 

Olisipakin joku, jonka kanssa riidellä... :(

Onko näin, että vielä 5v sitten valitit, miten joka hel*etin asiata pitää alkaa vääntämään?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen edelleen yhdessä lasteni isän kanssa, niin ei tarvitse tuollaistakaan w t väen ongelmaa pohtia.

Onnea sinulle! Kaikki eivät ole yhtä onnellisessa tilanteessa. Et näemmä kykene empatiaan.

Kaikki eivät voi valita onnellista parisuhdetta. Eroon tarvitaan vain yhden päätös.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ihmeen takia olette laittaneet itsenne tuollaiseen kuvioon? Miten ihmeessä kuvittelette, että voitte elää miehen kanssa, jolla on lapsia, samoin kuin lapsettoman kanssa? Miltä itsestänne tuntuisi se, että omat lapsenne ovat exällänne, ja siellä joku nainen joka ei voi niitä sietää? Ne lapset olivat ENNEN teitä, joten jos ette voi niitä hyväksyä ja rakastaa, teette oikein kun poistutte takavasemmalle.

Miksi minun olisi pitänyt ottaa lapseton mies, kun kerran itsellänikin on lapsia. Tekopyhyyttä vaatia toiselta jotain, mitä itse ei voi täyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisystäväni ihmettelee miksi olen haluton ottamaan lapsia kuvioomme. No teidän takianne. Saatte minut ymmärtämään ettei näennäinen toisen lasten hyväksyminen ole aitoa.

En halua, että lapseni joutuvat kokemaan halveksuntaa ja inhoa kenenkään toimesta.

Ne lapset kokevat inhoa ja halveksuntaa silloin, kun lasten isäei kanna vastuutaan hoitamisesta, kasvattamisesta tai viihdyttämisestä. Jos isä hoitaa nämä hommat, eikä jätä tehtävää äitipuolen vastuulle, niin homman saa useinmiten toimimaan ihan hyvin.

Oletko sinäkin vaativassa asiantuntijatehtävässä USEINMITEN? Silti joudut tyytymään käytettyyn mieheen ja miehen siitoksiin.

Olen koko ajan vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Olen itsekin käytetty, ja minun aviomieheni joutuu tyytymään toisen miehen siitoksiin. Miksi olisin halunnut lapsettoman miehen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisystäväni ihmettelee miksi olen haluton ottamaan lapsia kuvioomme. No teidän takianne. Saatte minut ymmärtämään ettei näennäinen toisen lasten hyväksyminen ole aitoa.

En halua, että lapseni joutuvat kokemaan halveksuntaa ja inhoa kenenkään toimesta.

Ne lapset kokevat inhoa ja halveksuntaa silloin, kun lasten isäei kanna vastuutaan hoitamisesta, kasvattamisesta tai viihdyttämisestä. Jos isä hoitaa nämä hommat, eikä jätä tehtävää äitipuolen vastuulle, niin homman saa useinmiten toimimaan ihan hyvin.

En ole törmännyt tuollaiseen. Olen aina hoitanut lapseni itse, mutta yksikään naisystävä ei ole osoittanut muita kuin negatiivisia tunteita lapsiini. Ja ovat vieläpä kultaisia lapsia kaikkia kohtaan. Mieluummin yksin.

-eri

Epäilen suuresti. Olet kuitenkin vain maannu sohvalla ja antanut lasten möykätä.

Miten joku voi oikeasti kuvitella, että kun tuntemattomat laitetaan saman katon alle, toimisi??

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi oikeasti kuvitella, että kun tuntemattomat laitetaan saman katon alle, toimisi??

Ei me tuntemattomia oltu, kun mentiin saman katon alle... monta vuotta seurusteltiin ja vietettiin lomia.

Ja kun mentiin naimisiin ja muutettiin yhteen - tässä järjestyksessä - niin olimme tarkkoja, ettei kenenkään elämänlaatu saa huonontua. Kukaan ei saa me ettää saavutettuja etuja.

Nyt uusperheemme on ollut pystyssä viisi vuotta, ja meidän suurin ongelmamme on ollut joskus tilapäinen ulkopuolisuuden tunne.

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas menee hyvin: miehen lapset eivät tule ollenkaan 👍

Kamala asenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas menee hyvin: miehen lapset eivät tule ollenkaan 👍

Kamala asenne.

En minä sitä päätöstä tehnyt. Vanhemmat päättivät yhteisymmärryksessä.

Miehelleni minä sanoin päätöksen kuultuani, että ”jaa”. Teille minä peukutan.

Vierailija kirjoitti:

Naisystäväni ihmettelee miksi olen haluton ottamaan lapsia kuvioomme. No teidän takianne. Saatte minut ymmärtämään ettei näennäinen toisen lasten hyväksyminen ole aitoa.

En halua, että lapseni joutuvat kokemaan halveksuntaa ja inhoa kenenkään toimesta.

Jos hän toistuvasti palaa asiaan on hyvin mahdollista, että aidosti kiinnostunut tutustumaan lapsiin ja toivoo jakavansa myös sitä osaa elämästäsi. Paljon on nuivaa suhtautumista kumppanin lapsia kohtaan ja monesti myös lapset ovat ne jotka eivät hyväksy uutta kumppania ja oireilevat huonolla käytöksellä. Kuitenkin aina joukkoon mahtuu niitä jotka on aidosti kiinnostuneita ottamaan kumppanin lapset osaksi elämäänsä ja kohtelee heitä mukavasti. Omat lapseni ottivat miesystäväni avosylin innostuneen kiinnostuneena vastaan ja ovat alusta asti olleet rennosti hänen kanssaan, miesystäväni myös luontevasti suhtautunut lapsiin. Tällä hetkellä tilanne se, että minä käyn töissä, mies tekee etähommia ja lapset opiskelee etänä. Omasta ehdotuksestaan miesystäväni tarkastaa aamupäivällä nuorempien lasteni tehtävät ja auttaa kaikkia jos tehtävässä haastetta. Arvostan valtavasti hänen panostustaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisystäväni ihmettelee miksi olen haluton ottamaan lapsia kuvioomme. No teidän takianne. Saatte minut ymmärtämään ettei näennäinen toisen lasten hyväksyminen ole aitoa.

En halua, että lapseni joutuvat kokemaan halveksuntaa ja inhoa kenenkään toimesta.

Jos hän toistuvasti palaa asiaan on hyvin mahdollista, että aidosti kiinnostunut tutustumaan lapsiin ja toivoo jakavansa myös sitä osaa elämästäsi. Paljon on nuivaa suhtautumista kumppanin lapsia kohtaan ja monesti myös lapset ovat ne jotka eivät hyväksy uutta kumppania ja oireilevat huonolla käytöksellä. Kuitenkin aina joukkoon mahtuu niitä jotka on aidosti kiinnostuneita ottamaan kumppanin lapset osaksi elämäänsä ja kohtelee heitä mukavasti. Omat lapseni ottivat miesystäväni avosylin innostuneen kiinnostuneena vastaan ja ovat alusta asti olleet rennosti hänen kanssaan, miesystäväni myös luontevasti suhtautunut lapsiin. Tällä hetkellä tilanne se, että minä käyn töissä, mies tekee etähommia ja lapset opiskelee etänä. Omasta ehdotuksestaan miesystäväni tarkastaa aamupäivällä nuorempien lasteni tehtävät ja auttaa kaikkia jos tehtävässä haastetta. Arvostan valtavasti hänen panostustaan.

Minä taas sanoin heti alussa miesystävälleni, etten aio toista lapsiperheen elämää elää. Sanoin sen miljoona kertaa hänelle, kun mies halusi, että tapaan hänen lapsensa. Mies vakuutti minulle miljoona kertaa, ettei vaadi minulta mitään.

Ei, ei hän ole minulta mitään vaatinut, ja mies hoitaa ja komentaa lapsensa. Siksi yhteiselomme toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisystäväni ihmettelee miksi olen haluton ottamaan lapsia kuvioomme. No teidän takianne. Saatte minut ymmärtämään ettei näennäinen toisen lasten hyväksyminen ole aitoa.

En halua, että lapseni joutuvat kokemaan halveksuntaa ja inhoa kenenkään toimesta.

Jos hän toistuvasti palaa asiaan on hyvin mahdollista, että aidosti kiinnostunut tutustumaan lapsiin ja toivoo jakavansa myös sitä osaa elämästäsi. Paljon on nuivaa suhtautumista kumppanin lapsia kohtaan ja monesti myös lapset ovat ne jotka eivät hyväksy uutta kumppania ja oireilevat huonolla käytöksellä. Kuitenkin aina joukkoon mahtuu niitä jotka on aidosti kiinnostuneita ottamaan kumppanin lapset osaksi elämäänsä ja kohtelee heitä mukavasti. Omat lapseni ottivat miesystäväni avosylin innostuneen kiinnostuneena vastaan ja ovat alusta asti olleet rennosti hänen kanssaan, miesystäväni myös luontevasti suhtautunut lapsiin. Tällä hetkellä tilanne se, että minä käyn töissä, mies tekee etähommia ja lapset opiskelee etänä. Omasta ehdotuksestaan miesystäväni tarkastaa aamupäivällä nuorempien lasteni tehtävät ja auttaa kaikkia jos tehtävässä haastetta. Arvostan valtavasti hänen panostustaan.

Minä taas sanoin heti alussa miesystävälleni, etten aio toista lapsiperheen elämää elää. Sanoin sen miljoona kertaa hänelle, kun mies halusi, että tapaan hänen lapsensa. Mies vakuutti minulle miljoona kertaa, ettei vaadi minulta mitään.

Ei, ei hän ole minulta mitään vaatinut, ja mies hoitaa ja komentaa lapsensa. Siksi yhteiselomme toimii.

Hyvä jos toimii. Yleensä se toimivampi tapa on olla ottamatta ihmistä jolla pienet lapset mikäli lapsia ei oikein jaksa arjessa ja haluaa kokonaan jättäytyä ulkopuolelle.

Itsekään en taaperoita arkeen kaivannut niin olisi käynyt vaan mies jolla kouluikäiset tai aikuiset lapset tai ei lapsia ollenkaan eikä suunnitelmissakaan. Sitten elämääni löytyi tämä lapseton kultakimpale jonka kanssa arkea jaan.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ihmeen takia olette laittaneet itsenne tuollaiseen kuvioon? Miten ihmeessä kuvittelette, että voitte elää miehen kanssa, jolla on lapsia, samoin kuin lapsettoman kanssa? Miltä itsestänne tuntuisi se, että omat lapsenne ovat exällänne, ja siellä joku nainen joka ei voi niitä sietää? Ne lapset olivat ENNEN teitä, joten jos ette voi niitä hyväksyä ja rakastaa, teette oikein kun poistutte takavasemmalle.

Minä en ole laittanut itseäni tällaiseen kuvioon, mies on. Miehen lapsi oli alkuun viikko-viikko -periaatteella vanhemmillaan, nykyään lähes koko ajan täällä kun lapsen äitiä ei voi vähempää kiinnostaa. Koko seurusteluajan lapsi oli aivan herttainen. Yhteenmuuttamisen jälkeen alkoi kuitenkin paljastumaan että kiusaa jatkuvasti koulussakin muita, mutta isä ei tätä ymmärrä, vaan kuvittelee että vika on muissa kuin omassa kultapallerossa, haukkuu pystyyn opettajat ja muut. Mies on sanonut että kaikki lapset ovat samanlaisessa asemassa, ja jos tarvitsee komentaa niin saa. Mutta arvaat varmaan että jos komennan, niin saan saman kasan peetä niskaan kun ne koulun opettajat. Ja se samanlainen asema; no ei ole, kun tämä yksi porsii ja päsmäröi minkä ehtii. Nyt teini-iän lähestyessä yltyy vaan. Jos tuollaista häirikköä olisi näkynyt edes vilaukselta suhteen alkuaikoina, niin en todella olisi siinä suhteessa enää.

Joku voisi sanoa että pistän miehen ruotuun. No, alkaa sekin olla väsynyt tuohon mussukkaansa. On jo pariin kertaan todennut että saa lähtee äidilleen, mutta ei ole vielä muuttanut. Mies oli jo hermolomallakin, kun oli niin uupunut kun ei saa esiteiniään edes kouluun, kun tämä lintsailee. Sen siitä varmaan saa kun on vaan lapsen palvelija ja kaveri, mitään ei ole koskaan vaadittu, edes omien jälkien siivousta, ja rajoja ei ole. Neuvolassa on sanottu että hyvä että kuvioissa on nyt äitipuoli joka huolehtii asiat kuntoon ja auttaa. No en todella, kun raivoamista tulee palkaksi. Eli en todella voi rakastaa, hyvä jos sietää. Pieni lapsi olisi eri asia kun perseilevä kapinoiva häirikköteini.

Olen usein miettinyt pitäisikö erota (itseasiassa tälläkin hetkellä), jotenkin tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta ajatella että mies joutuisi eroon toisesta lapsestaan tuon yhden takia jota ei itsekään jaksa. Kyllä pidän itseäni hirveänä ihmisenä koska se ei ole sen lapsen vika, vaan kasvatuksenpuutteen, ja lapsi selvästi oireilee. Tilanne on kuitenkin sietämätön, enkä itse voi sitä korjata jos ei isä itse tee asialle mitään. Omat lapseni olen sentään kasvattanut, ja he käyttäytyvät.

Ap