Miten estää "minäminäminän" kyläily näinä aikoina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä pitäisi keskustella vielä enemmän kaikissa tilanteissa ja mediassa. Itselläni sydän suoraan sanottuna särkyy kun ei voi enää tavata perhettä, vanhempia ja sisaruksia, sukua joiden kanssa ollaan läheisiä ja ystäviäni. Mutta kaikkien pitää ymmärtää että mitä enemmän näitä kontakteja pystymme vähentämään, sen paremmin saamme pitkitettyä tätä ja madallettua taudin huippua, jotta terveydenhuolto kestää. Nyt on pakko tehdä uhrauksia.

Minun sydämeni itkee kun en voi tavata pojantytärtäni, hän on vuoden ja 4 kk, olen hoitanut häntä 1-3 kert/vko ja hänen hoitamisensa on parasta mitä tiedän. Kun hän istuu sylissäni ja laulamme lastenlauluja, onnentunne on valtava. Hänen hiustensa silittäminen tuntuu ihanalta, miten voikin käden kautta välittyä niin ihana tunne. Joskus suikkaan suukon hänen niskakiharoihinsa. Kun hän nauraa onnellisena ja ”pelleilee” sydämeni pakahtuu ilosta.

Kiitos kun sain kertoa.

Ihanaa, että on olemassa tuommoisia isovanhempia kuin sinä. Tätä palstaa kun lukee, niin tuntuu että kaikki isovanhemmat ovat itsekkäitä ääliöitä. Onneksi vielä on oikeitakin ihmisiä.

Onko se verisesti loukkaantuminen niin paha? Sanot, että pääministeri ja presidentti ovat vakavasti kehottaneet ihmisiä pysymään kotonaan ja välttämään sosiaalisia kontakteja ja kyllä meidän täytyy sitä nyt noudattaa.

Joka tästä loukkaantuu verisesti, niin onko ihan oikeasti väliä?

Soita poliisit ja kerro että ovesi takana riehuu koronaa tietoisesti tartuttava potilas.

Mun yksi ystävä loukkaantui mulle ihan verisesti, kun kerroin lähteväni reissuun ihan normaalisti (kotimaan sisällä) kun kaikki oli jo maksettu ja sovittu.

Emme ole riskiryhmää mieheni kanssa, joten miksi linnottautuisimme neljän seinän sisään? Käymme ihan normaalisti töissä eikä tämä korona ole meidän elämäämme mitenkään vaikuttanut.

Toki pesemme enemmän käsiä ym. mutta ei tämä muuten ole elämäämme hankaloittanut.

En ole luonteeltani hysteerinen, enkä yleensäkään huolehdi turhista. Kaveri kokee minut varmaan ikäväksi, kun naureskelin hänen itkuisille viesteilleen. En vaan pysty ottamaan tosissaan tuollaista. En pysty samaistumaan hänen huoliinsa ollenkaan. Hän ja perheensä eivät edes ole riskiryhmää, ja silti kuolemanpelko päällä ja jutut aivan maailmanloppua jne.

Olen sitten varmaan tällainen Ap:n kuvaama hirveä, välinpitämätön ihminen.

Ja siis huom! En ole todellakaan heille tunkemassa kylään. Tai ylipäänsä kenellekään.

Ne eristäytykööt, jotka kokevat sen tarpeelliseksi. Minä en koe.

Hysteeriset ystävät skippaan ihan mielelläni muutenkin. Teen mieluummin kivoja juttuja täysjärkisten ystävien kanssa, heitäkin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tässä tilanteessa saa loukkaantua vapoadti verisesti.

Meillä on puoli sukua terveydenhoidossa töissä ja ihan vapaa ehtoisessa karanteenissa, pakollista töihin menoa ja ruokakaupassa käyntiä lukuunottamatta ja juuri tässä mietin, että kotitiemme varrella on 15 taloa, joissa jokaisessa ainakin 2 autoa, kovin on hiljaista.

No itse käyn työssä, kaupassa kerran-kaksi viikossa ja illat remppaamassa faijan tyhjillään olevaa kämppää. Kamppeet tilasin netistä kotipihaan. En tuolla remonttireissulla tapaa ihmisiä. Liikkumista ei vielä ole kielletty, vain ne kontaktit minimiin ja sehän ei edellytä kotonaoloa. Toinen auto on tallissa, mies huoltaa sitä. Siksi ne meidän autot ei seiso siinä pihalla laskettavana.