Vinkkejä: Ruoanlaitto ja korona
Tuntuu, että ruoanlaitto on hankaloitunut koronan pelon vuoksi. Pesen käsiä ruoanlaiton joka välissä, koska toimin olettamuksella, että varsinkin muovipakkauksissa voi olla pinnalla koronaa useita päiviä kaupasta kotiin tuomisen jälkeen. Myös hedelmien käsittely, esim. avocado, on hankalaa kun en ole varma, lähteekö virus pinnalta millaisella pesulla.
Onko kellään vinkkejä, miten helpottaa tätä ruoanlaittoa? Ja olen kyllä lukenut, että harvemmin tarttunut pinnoilta tuo sairaus, ja että virus ei viihtyisi elintarvikkeissa. Mutta myös lukenut alustavia tutkimustuloksia viruksen pinnoilla säilymisestä. Kuulun riskiryhmään, joten pakko pelata varman päälle.
Kommentit (17)
Onko sulla esim. rasioita joihin siirtää sisältö paketin avattuasi?
Minä olen nuo avokadot normaaliaikanakin pessyt aika ronskisti harjalla ja jollain pesuaineella tai soodalla. Kuori kuitenkin kestää harjauksenkin. Työntekijät elävät kuitenkin niin puutteellisissa oloissa että ällöttää kaikki mahdollinen lika niissä kuorissa. Ja sitten kun leikkaa niin pinnasta siirtyy sisukseen, ja kun sitähän ei edes tule syötyä kaikkea kerralla, niin siellä sitten kaikki muhii ja kasvaa.
Kiitos vastauksesta! Hyvä idea nuo säilytysrasiat - niitä meiltä onneksi löytyy!
ap
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla esim. rasioita joihin siirtää sisältö paketin avattuasi?
Minä olen nuo avokadot normaaliaikanakin pessyt aika ronskisti harjalla ja jollain pesuaineella tai soodalla. Kuori kuitenkin kestää harjauksenkin. Työntekijät elävät kuitenkin niin puutteellisissa oloissa että ällöttää kaikki mahdollinen lika niissä kuorissa. Ja sitten kun leikkaa niin pinnasta siirtyy sisukseen, ja kun sitähän ei edes tule syötyä kaikkea kerralla, niin siellä sitten kaikki muhii ja kasvaa.
Viruksen on arvioitu kestävän pinnoilla "elinkelpoisena" korkeintaan noin 72 tuntia. Mitä jos vaan jättäsit ostokset käyttämättä kolmen päivän ajaksi, jolloin pintatartuntavaara olisi minimoitunut? Ja jos senkin jälkeen vielä huolettaa, niin puhdistat hedelmät ja mahdolliset pakkaukset edelleen huolellisesti ja peset käsiä siinä välissä. Sinuna en olisi noin hyvillä varokeinoilla huolestunut, vaikka hyvin ymmärränkin mistä pelko johtuu!
Lorota kloriittia pakettien päälle.
Kiitos, oikein hyvä vinkki!

Olin vielä pari viikkoa sitten aika huoleton koronan suhteen, vähän liiankin. Nyt viime päivinä olen todenteolla herännyt siihen, kuinka vaarallinen sairaus on kyseessä, ja kuinka nopeasti leviää. Mieluummin stressaan tässä kohtaa liikaa kuin liian vähän.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ny menee stressaus överiks
Repesin, hauska mielikuva!
ap
Vierailija kirjoitti:
Lorota kloriittia pakettien päälle.
Pesin säilyketölkit.
Vain muutamalla henkilöllä oli hengityssuojain kaupassa.
Millä aineella pesit?
ap
Vierailija kirjoitti:
Pesin säilyketölkit.
Vain muutamalla henkilöllä oli hengityssuojain kaupassa.
Luulisi, että ne virukset tuhoutuisivat, kun ruokaa keitetään tai paistetaan, yleensäkin kuumennetaan jollain tapaa?
Kannattaa jo siellä kaupassa miettiä mitä ostaa. Uuniruuat ja keitot on aika turvallisia. Pakastemarjat on monesta paikasta loppu, mutta ehkä varastot täydentyy.
Uskallatteko syödä leipomotuotteita?
Patsaan kaiken mikä tulee kaupasta ihan fairylla tai puhdistusliinoilla ja pesen käsiä koko ajan.
En ota riskejä vaikka iso hommahan se on.
Vierailija kirjoitti:
Viruksen on arvioitu kestävän pinnoilla "elinkelpoisena" korkeintaan noin 72 tuntia. Mitä jos vaan jättäsit ostokset käyttämättä kolmen päivän ajaksi, jolloin pintatartuntavaara olisi minimoitunut? Ja jos senkin jälkeen vielä huolettaa, niin puhdistat hedelmät ja mahdolliset pakkaukset edelleen huolellisesti ja peset käsiä siinä välissä. Sinuna en olisi noin hyvillä varokeinoilla huolestunut, vaikka hyvin ymmärränkin mistä pelko johtuu!
Jääkaapissa virus säilyy kyllä sitten paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Uskallatteko syödä leipomotuotteita?
Mikroon, uuniin tai paahtimeen. 60 astetta jos kerran taltuttaa pöpön niin ei ole kummoinen ongelma.
up