Joko tästä on puhuttu: "Turhaa hössötystä, heitä yks Corona" turistit Levillä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/turhaa-hossotysta-heita-yks-corona-…
Uutisoimme tänään siitä, kuinka Kittilän kunnassa sijaitsevassa Levin matkailukeskuksessa baarit ovat jatkaneet toimintaansa koronaepidemiasta huolimatta viime päiviin asti.
Esimerkiksi tunnettu after ski -ravintola V’inkkari ja yökerho Bar IHKU päättivät sulkea ovensa vasta eilisen jälkeen.
Sosiaaliseen mediaan on levinnyt laajalti kuvia sankoin joukoin ravintolassa juhlivista turisteista. Kuvien perusteella Levillä baarien meno onkin ollut kuin mitään epidemiaa ei olisi päällä.
- Oon nyt pari viikkoa kuunnellut töissä sitä, kun kehuvat kuinka tulivat juuri Tirolista viikon reissulta suoraan Leville. ”Huhhuh kun on rankkoja reissuja nämä”, työntekijä kertoo.
Työntekijän mainitsema, Itävallassa sijaitseva Tirol on ollut viime aikoina otsikoissa, koska sieltä on epäilty palanneen Pohjoismaihin laajalti virustartunnan saaneita turisteja.
"Turhaa hössötystä kaikkialla, heitä yks Corona"
Baarityöntekijä kertoo, että viimeiset päivät ovat olleet hänelle äärimmäisen raskaita. Aivastelua, pärskimistä ja yskiskelyä kuulee koko ajan.
- Asiakkaat aivastelevat ja yskivät tiskillä. Päivittelevät, että tätä turhaa hössötystä kaikkilla, laita yks Corona, heh heh.
- Sanovat, että baarityöntekijöiden pitäisi ymmärtää, että täällä kannattaa tehdä nyt bisnestä, kun sesonki on parhaimmillaan.
Työntekijä toivoisi, että turistit ottaisivat hallituksen ohjeet tosissaan. Hänen mukaansa korona on ongelmana yhtä todellinen niin Etelä-Suomessa kuin Lapissakin.
- Meininki ei ole muuttunut mihinkään täällä.
Kommentit (5)
Me paikalliset olemme kotikaranteenissa ja pakollisilla ruokaostoksilla on käytävä seudun ainoissa ruokakaupoissa, mm. turistien ruuhkauttamassa Levi-marketissa. Menkööt turistit kotiinsa levittämään tautia, elävät täällä kuin pellossa kuvitellen, että eihän täällä ketään asu ja kyseessä on heidän perseilylandiansa. Sitten kun tauti iskee niin 20 potilaspaikan tk:ssa on 100 hlön jono ja turisti on käsi ojossa huutamassa apua.
Vierailija kirjoitti:
Suomen sisäiseen matkusteluun tulee laittaa rajoitukset!
Tämä olisi hyvä, koska sillä voidaan suojata alueita joilla tartuntoja on vähän, ja ylipäänsä hidastaa taudin leviämistä. Ei sitten ehkä joka paikka ole yhtä aikaa yhtä pahassa jamassa = resurssit riittävät edes hiukan paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Suomen sisäiseen matkusteluun tulee laittaa rajoitukset!
Saksan sisällä hotelleilla ja vuokramökeillä on majoituskielto. Myöskään saarille ei kuljeteta turisteja. Kiellot myös Suomeen, muuten tämä kriisi kestää vielä kauemmin ja sitten vasta kaatuukin yrityksiä!
Ei yllätä -_-