Ovatko koululaisenne kotona, oletteko vanhemmat?
Uteliaisuudesta vain tässä kyselen, mitenhän iso osa porukkaa pystyy olemaan kotona.
Kommentit (6)
Yh, työtön, ollaan kaikki yhdessä kotona.
Olen kolmen lapsen kanssa kotona, etätyössä. Onneksi on tällainen työ. En tiedä, miten autokorjaaja ja kaupan kassa tämän tekee.
Ainakin tässä vaiheessa: Lapset koulussa, vanhemmat töissä (kriittisten alojen työt).
etätöissä tällä viikolla koko perhe, katsotaan jatkoa sitten tarkemmin. Töissä sovittu, että kriittiset henkilöt eivät olisi toimistolla yhtä aikaa, ja onneksi meidän toimistolla työskenteleekin yhteensä vain 5 henkilöä. Mies saattaa mennä töihin jos tuskastuu etätöiden tekemiseen. Teini ei tarvitse peräänkatsojaa kotona, vaikka joutuisi olemaan yksinänsä (mieluummin olisikin). Hoitaa koulutyönsä varmasti.
Minä olen kotiäiti muutenkin, siis meillä ei niin paljoa elämä muuttunut, kun 3 koululaista jäi kotiin. Mies töissä toistaiseksi. 2 vanhempaa koululaista ottaa hyvin itse vastuuta ja jopa kieltää puuttumasta asioihinsa, ”kyllä mä hei osaan” :D tietysti silti vähän seuraan edistymistä. 1-luokkalaista pitää autella ja kertoa, mitä milloinkin tehdään. Hauskinta on, kun 2- ja 4-vuotiaatkin ovat innostuneet ”koululeikistä” ja isommat opettavat heille lukemista ja laskemista :D
(Ja aina kun yrittää kirjoittaa ”kotona”, tulee ”korona”)