Eikö nykyisin edes yritetä elää hiljaisesti kerrostalossa?
Ollessani pieni äitini muistutti aina kerrostaloasunnossamme, ettei lämpöpatteria saa kolistella eikä lattialle tarpeettomasti heitellä/pudotella esineitä. Onko niin, ettei nykyisin enää välitetä eikä ymmärretä elää hiljaisesti, eikö siihen enää pyritä? Villasukissa ei tietenkään tarvitse hipsutella eikä keskustella kuiskaten, mutta voisiko äänten kantautumista muihin asuntoihin yrittää välttää - vai eivätkö ihmiset enää tule ajatelleeksi koko asiaa?
Kommentit (7839)
Heikot elontiellä sortuu. "sibeleus soi taustalla aika kovaäänisesti"
Luonnossa voimakkain selviytyy jatkoon.
Kerrostalon elämä on kovaa. Elvis kirjoitti laulun "in the ghettoouuu, in the ghettouu" tätä problematiikkaa ajatellen.
Elämä kuitenkin on kerrostalossa kuin luonnossa "rocknrollia". Rapatessa roiskuu ja ääntä kuuluu.
Yksi pahin Carell oli sellainen, joka itki ravintolan alakerrassa. Asunto oli hyvin halpa, mutta hän ajatteli että hänellä oli oikeus hiljaisuuteen. Hiljaisuutta nt kuitenkin saa kun muuttaa pois ravintolan läheisyydestä.
Hän oli ostanut asunnon ravintolan läheisyydestä ja halusi kaikki herkut.
Karols on kaunis nimi. Miksi siitä tehtiin likainen meemi?
Vierailija kirjoitti:

Luonnossa mölyapinat olisi niitä ensimmäisiä jotka on gebardin suussa. Tänä päivänä voivat hiljaiseläjien ansiosta mekkaloida kun ei enää evoluutio korjaa samaan malliin pois.
Minun yläkerran naapurit menevät aikasin nukkumaan ja alakerran naapuri nukkuu aamulla pitkään. Minä valvon aika myöhään ja herään suht aikasin, joten ääniä varmasti kuuluu, mutta ei voi mitään. Oikeus minullakin elää normaalisti
Ei kerrostalossa eläminen mukavaa ole, vaan minkäs teet. Pakko ainakin toistaiseksi asua näin. Elämä olisi paljon rennompaa ja mukavempaa omakotitalossa
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa korpeen, jos ette kestä normaaleja elämiseen kuuluvia ääniä, kuten esim lasten leikkimisestä johtuvia tai siivouksesta johtuvia ääniä.
Kaltaisesi sinne korpeen tulisi muuttaa, tavallasi kasvatettujen lastesi kanssa.
Kaltaisesi antaa ja yllyttävät lapsiaan pitämään meteliä 24/7 ei yritystäkään huomioida muita. Sitten uhriudutaan, kun on "lapsivihaa"..
Olisi paljon järkevämpää ja inhimillisempään, jos olisi lapsivapaita taloyhtiöitä ja kaltaisesi mölyapinat majoittuisivat keskenään nauttimaan samankaltaisten seurasta.
Mitäs kun ollaan niin ilkeitä, että tehdään tahallaan kuin vähä-älyiset. Kokoaikaista kotirauhan häirintää. Uusia tapoja keksitään kuin murrosikäiset selkärangattomat, vailla vastuuta omista tekosistaa. Oikein jos ahtaalle joudutaan tulee vanhempi puhumaan (valehtelemaan) mustaa valkoiseksi. Eipä kyllä näitä löytyy ihan vanhemmista kuin ihmisistä kaikenkattava mustamaalaminen, valehtelu ja ilkeys. Uusia vuosia kaikille tasapuolisesti.
Meidän taloyhtiössä eräs asukas alkoi hakata pattereita vuonna 1990 ja ajan mittaan hän aloitti suun soiton ja ihmisten sättimisen, niin, että lähinaapurit alkoivat muuttaa pois. Sitten kun poika varttui, niin hän aloitti myös asukkaiden sättimisen ja uhkailut. Minullekin oli tarkoitus vetää turpaan, mutta oivalsi, että menettää vartijakortin jos vetää. Poliisia on tarvittu usein ja varoituksia on annettu.
Tätä menoa on nyt ollut 34 vuotta ja huomenna heidän pitäisi häipyä, kun taloyhtiö otti lopulta asunnon haltuun ja häätää äidin ja pojan pois. Jos eivät häivy, niin jonkin ajan päästä ulosottomies tulee nostamaan huonekalut hankeen.
Isännöitsijätoimisto ja huoltoyhtiö uhkasi irtisanoa sopimukset, ellei heistä päästä eroon. Pantiin lopulta kova kovaa vasten. Saa nähdä miten tämä lopulta päättyy?
Meillä kerrostalossa oma ylänaapurini kolistelee jatkuvasti. Kauhea ryske ja pauke alkaa jo jossain aamuviiden aikaan, ja jatkuu pitkin päivää. Lisäksi täällä on myös lapsia jotka mölisevät ja leikkivät rapussa. V ttaa kun jouduin joskus sunnuntaiaamuna heräämään 8 aikaan siihen kun joku idiootti kakara lauleskelee rapussa jotain siansaksaa (luokkaa PUUPAADAA KUUKUUDAAAAA) rappuja ees taas kävellen.
Lisäksi meillä asui joskus outo tyyppi jolla oli tapana pompotella koripalloa rapussa, ja heitellä sitä päin toisten ovia. Mitä helkkaria?

Sä oot heikko ihminen kun et kestä tuollaista.
Onneksi et ole mun valmennettavana. En jaksaisi kuunnella inisevää alokasta.
Kovaan luonteeseen kuuluu kaiken kestäminen. Elämå on kovaa ja jos elämää ei kestä, niin miten taistelun kanssa on?
Meidän termeillä teikäläiset on turpaa ottavia lampaita. Sun kaltaiset itkee keväällä lintujen meteliä. Luonnossa se kovaäänisin elää pisimpään.
Metelöiviä varoo kaikki eläimet.
Vierailija kirjoitti:
Eilen ainakin oli täällä keskustelu, jossa monet eivät lainkaan ymmärtäneet, ettei sovi huutaa, ulista ja paukuttaa seksin yhteydesdä. Kuulemma jokaisen oma asia, miten sekstailee. Ei olisi tullut kuuloonkaan pari-kolmekymmentä vuotta sitten seksikiljua kerrostalossa (ja ihan kuin olisi mitenkään pakollista tuollainen metelinpito kenellekään, kunhan pitää esiintyä, naisten siis).
Muijat tolla tekokiljunnallaan koittavat "ruoskia" panevaan mieheen vauhtia ja tehoa lisää.
Nykyään on tuplaovi porraskäytävään ja kummallekin ovelle oma karminsa, välissä pieni rako. Ei kuulu enää puhe eikä muukaan pienempi metelöinti porraskäytävän ja asunnon välillä. Ei kuulu myöskään sähkökatkaisijan napsautus naapuriasunnosta. Eli näiltä osin on parantunut, muuten ei. Tosin puukerrostalossa kuuluu normaali puhekin naapuriosakkeesta; ei ikinä sellaiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikot elontiellä sortuu. "sibeleus soi taustalla aika kovaäänisesti"
Luonnossa voimakkain selviytyy jatkoon.
Kerrostalon elämä on kovaa. Elvis kirjoitti laulun "in the ghettoouuu, in the ghettouu" tätä problematiikkaa ajatellen.
Elämä kuitenkin on kerrostalossa kuin luonnossa "rocknrollia". Rapatessa roiskuu ja ääntä kuuluu.
Yksi pahin Carell oli sellainen, joka itki ravintolan alakerrassa. Asunto oli hyvin halpa, mutta hän ajatteli että hänellä oli oikeus hiljaisuuteen. Hiljaisuutta nt kuitenkin saa kun muuttaa pois ravintolan läheisyydestä.
Hän oli ostanut asunnon ravintolan läheisyydestä ja halusi kaikki herkut.
Luonnossa mölyapinat olisi niitä ensimmäisiä jotka on gebardin suussa. Tänä päivänä voivat hiljaiseläjien ansiosta mekkaloida kun ei enää evoluutio korjaa samaan malliin pois.
Luonnossa kovaäänisimmät on petoja ja heille ei ryttyillä. Hiljaiset on niitä saaliseläimiä jotka varoo omaa varjoaankin. Kumpi sinä haluat olla?
Menestyvä kovapaska vai luuseri löröpaska?
t. tuffgong
Helvetti kun osaa ärsyttää kun jalkojaan paukuttelevat suuhengittäjä-naapurit ei osaa edes etuovea sulkea ilman mekkalaa, se läimäistään aina heittämällä kiinni niin että paikat helisee sen sijaan että sivistyneesti kahvasta pitäen suljettaisiin ilman maanjäristyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Luonnossa kovaäänisimmät on petoja ja heille ei ryttyillä. Hiljaiset on niitä saaliseläimiä jotka varoo omaa varjoaankin. Kumpi sinä haluat olla?
Et nyt ole tainnut katsoa luontodokumentteja lainkaan, missä pedot hiipii hiljaa ja hyökkää mistään mitään tajuamattoman mölyapinan kimppuun.
Tässä keskustelussa hyvin tiivistyy se, että ihmiset jotka eivät ole joutunut asumaan taloyhtiössä missä esim. imurointi kuulostaa siltä kuin Suomessa olisi alkanut sota, haukkuvat muita jos millä termillä. Toki ymmärrän että joillekin anonyymina muita haukkuminen on tapa purkaa omaa pahaa oloa,on se halvenpaa kuin terapia. Ja monessa vuokrasopparissa on vuoden pakollinen asuminen, ennen kun voi irtisanoa. Eikä kaikki täällä ole plus 60 vuotiaita ison omaisuuden kerryttäneitä, jotka voi nauraa nuoremmille sukupolville köyhyydestä kun itse köllöttelette niissä huviloissa, joihin nuoremmilla ei tule olemaan koskaan varaa. Kiitos siitä myös teille. Itsekin olen opiskelija ja vuokralla. Asun tulossa missä kuuluu yläkerran ukon pierut mun asuntoon. Kuulen kun se laittaa mikron oven kiinni. Kuulen sen askeleet myös musiikin läpi.
Täällä myös huomaa sen, että kaikki ei selvästi kykene kotona siihen hiljaiseen ajatustyöhön, vaan koko ajan pitää apinana pyöriä ja kolistella.
Tämä. Ymmärrän että normaalit elämisen äänet kuten suihku kuuluu kerrostaloon.
Naapurit poraavat ja remppaavat yötäpäivää kuukaudesta toiseen. Miten voi kestää noin kauan. Yhdellä aina bileet ja rampataan röökillä ees taas jatkuvasti. Yhdellä mummolla on jatkuvasti koko suku kylässä ja silloin pelataan sählyä ja pallopelejä sisällä, kaikki huutavat ja piano pimputtaa taustalla räkyttävän koiran säestyksellä.
Eikö tosiaan välitetä, että esim. pallopelit sisällä ei kuulu kerrostaloon. Muuttaessa valehdeltiin, että hiljainen talo. Isännöitsijä ei puutu mihinkään. Itseä häiritsee parveketupakointi huomattavasti vähemmän, kuin se rappukäytävässä ees taas tupakalle juokseminen yötäpäivää.
Pahimpia meluajia ovat somalit ja arabit. Seinänaapuureina ollut somaleita ja alakerrassa arabeja. Huutavat ja mölisevät yötäpäivää.
Minun ei kuulu tietää milloin yläkerran naapuri aukaisee astiakaapin. Oli kuinka normaalia kuulla kerrostalossa elämisen ääniä, niin toisen, varsinkin ventovieraan ihmisen seuraavat äänet eivät ole sellaisia ääniä joita ihan oikeasti pitäisi joutua naapuri kuuntelemaan: paskalla käymisen äänet, paneminen, mikron äänet ja astiakaapin kiinni laittaminen.
Hiljaisuus on ihanaa ja metelöitsijät kirottuja. Toivon kaikkea pahaa häiriköijille ja sitä tulevat saamaan.