Eikö nykyisin edes yritetä elää hiljaisesti kerrostalossa?
Ollessani pieni äitini muistutti aina kerrostaloasunnossamme, ettei lämpöpatteria saa kolistella eikä lattialle tarpeettomasti heitellä/pudotella esineitä. Onko niin, ettei nykyisin enää välitetä eikä ymmärretä elää hiljaisesti, eikö siihen enää pyritä? Villasukissa ei tietenkään tarvitse hipsutella eikä keskustella kuiskaten, mutta voisiko äänten kantautumista muihin asuntoihin yrittää välttää - vai eivätkö ihmiset enää tule ajatelleeksi koko asiaa?
Kommentit (7839)
Hienoa asua uudessa kerrostalossa, ei kuulu elämisen ääniä naapureista, eikä pihalta. Ei kuulu portaikosta kolinaa, koska portaikossa ei ole toisiinsa kytkettyjä metallikaiteita, joita hakkaamalla saa koko portaikon hereille eikä liikenteen melua. Veikkaan että suurin osa valittajista asuukin jossain Helsingin lähiössä, jossa rakennettu laadultaan surkeita ja hinnaltaan 5x muita kalliimpia karsinoita. Onneksi muutin Helsingistä pois, sillä kerrostalorakentaminen siellä oli todella surkealaatuista. Täällä pienemmissä kaupungeissa maalla asiat ovat sen suhteen paljon paremmin, nykyisessä kerrostalossa esimerkiksi jäähdytys vakiona kaikissa asunnoissa, kuntosali ja hieno saunaosasto uima-altaalla alakerrassa. Siltikin yhtiövastike alle 300 eur / kk.
Vierailija kirjoitti:

Sellaista taloa ei olekaan, etteikö häiritseviä ääniä kuuluisi jos naapuriin sattuu riittävän idiootit asujat. Kaikki omatkin aiemmat "ongelma-asuntoni" olivat aluksi rauhallisia ja mukavia, osa pitkäänkin.
Uusi sohva tuli hankittua ja täytyyhän sen kestävyys kokeilla!
https://gratuitescolaire.info/imgs/192d1c18c6c0c3c6b709667096e80f90.jpg
2 päivää asunut likka alapuolella viime yönä hän hermostui jostakin ja alkoi paukuttaa patteria ja karjua että antaa prkl hänen nukkua varmaan hänen alapuolella metelöitiin tms. Itse nukun korvatulpat korvissa mutta silti kuulin tuon karjumisen.
Vierailija kirjoitti:
Koulukokeilu kertoo jo kuinka hyvin pyyhkii, kun suurin osa pistää hulinaksi.
Nykyinen sukupolvi ei tunnu nukkuvan iltaisin ja öisin ollenkaan aivan jum"lonta mekastusta vuorokauden ajasta riippumatta, kaikki tehdään kovalla paukkeella:astioiden tiskaus,kaappien kiinnilaitto, ruoanlaitto,siivoaminen yms. Siihen vielä lisätään mieletön bassojumputus monta tuntia putkeen niin avot!!

Yöunen estämistä käytetään kidutuskeinona. Ei ihme jos hermo pettää kun pari yötä pakotetaan valvomaan (yksikin riittää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä voitaisiin rakentaa mölyäjille omat kerrostalot. Slogan voisi olla, että täällä saa mölytä. Yökukkujille omat, jossa voisi yöllä bilettää, siivota ja kuunnella jatkuvaa koiran haukuntaa.
Olisi mielenkiintoinen kokeilu. Kuinkahan kauan menisi, että meluajat alkaisivat valittaa toisistaan.
Nimeksi Mölymäki! Ja Kiljujankatu, Kiljustentie, Ulinatori...:D! Keksitään lisää.
Käytin kuulosuojaimia musiikin kanssa kun meteliä alkoi tulla, sitten kyllä valittelin isännöitsijälle kun puhelin alkoi ilmoittaa että kuuntelet liian kovalla ja vaarannat kuulosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukokeilu kertoo jo kuinka hyvin pyyhkii, kun suurin osa pistää hulinaksi.
Nykyinen sukupolvi ei tunnu nukkuvan iltaisin ja öisin ollenkaan aivan jum"lonta mekastusta vuorokauden ajasta riippumatta, kaikki tehdään kovalla paukkeella:astioiden tiskaus,kaappien kiinnilaitto, ruoanlaitto,siivoaminen yms. Siihen vielä lisätään mieletön bassojumputus monta tuntia putkeen niin avot!!
Ja miten helppoa on laittaa ohut pala tarralla niihin kaapinoviin ja huonekalujenkin alle. Mutta ei, sukkiakaan ei voi pitää sisällä vaan pitää luulla paukutella lattiaan.
Nämä ulinatyypit alkavat maalittaa netissä ja vainota, pian olet "mielisairas" ja "pakotat muut elämään kuten määräät" vaikka se ohje asumiseen ja säännöt on laatinut ihan se Isännöitsijä Taloyhtiön kanssa. Nämä ovat ihan hävyttömiä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
En minä pyri elämään hiljaisesti. Kunhan vaan elän.
Muiden huomioiminen on täysin vierasta nykyihmisille - oma napa ja oikeus on tärkeintä.
Kerrostalossa on hiljaisuusaika, jolla on tarkoituskin - antaa työssäkäyvien nukkua, jotta taataan asumistuki.
Jos tätä ei tajua eikä huomioi, ei tarvitse tukia eikä asuntoa piste
Olen aina infonnut isännöintiä ja infoan jatkossakin metelistä hiljaisuusaikana - hyvin toimii poistot talosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukokeilu kertoo jo kuinka hyvin pyyhkii, kun suurin osa pistää hulinaksi.
Nykyinen sukupolvi ei tunnu nukkuvan iltaisin ja öisin ollenkaan aivan jum"lonta mekastusta vuorokauden ajasta riippumatta, kaikki tehdään kovalla paukkeella:astioiden tiskaus,kaappien kiinnilaitto, ruoanlaitto,siivoaminen yms. Siihen vielä lisätään mieletön bassojumputus monta tuntia putkeen niin avot!!
Ja miten helppoa on laittaa ohut pala tarralla niihin kaapinoviin ja huonekalujenkin alle. Mutta ei, sukkiakaan ei voi pitää sisällä vaan pitää luulla paukutella lattiaan.
Eikä ne käytä edes mattoja sellainen kova laminaatti vieläpä niin voi tsiisus!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä voitaisiin rakentaa mölyäjille omat kerrostalot. Slogan voisi olla, että täällä saa mölytä. Yökukkujille omat, jossa voisi yöllä bilettää, siivota ja kuunnella jatkuvaa koiran haukuntaa.
Olisi mielenkiintoinen kokeilu. Kuinkahan kauan menisi, että meluajat alkaisivat valittaa toisistaan.
Nimeksi Mölymäki! Ja Kiljujankatu, Kiljustentie, Ulinatori...:D! Keksitään lisää.
Huutopuhujan kuja, kanta-asutujan raitti, kusenlorinan katu...
Mun naapuris asuu huutorunkkaaja.
😭
Onko kokemuksia ASO-asuntojen rauhallisuudesta?
Luulisi että niihin hakeutuu aikuista porukkaa joka osaa elää ihmisiksi.
Kirjoitin eilen vai toissapäivänä kuinka alapuolen likka hakkasi pattereita ja kiroili itsekseen kun hänen alapuolen naapuri möykkäsi samaa oli eilen mutta ei tajua myöskään sitä että se pattereiden hakkaaminen kuuluu tänne ylös asti. Lähes joka ilta ollu nyt samaa vaikka yöllä saa nukuttua mut jos haluaa ruveta vaikka 20-21 nukkumaan niin ei onnistu. Tiedän että häntä kiukuttaa alapuolen naapuri mutta ihmettelen miksi ei mene sanomaan jos hänen toimintansa ärsyttää kuin se että häiritsee muita patterin hakkaamisella ja raivokohtauksilla jossa huuta trpa kiinni tms.
Kyllähän noissa kidutusleireissä valvottamista käytetään yhtenä kidutuskeinona, siinä alkaa psyyke hajoamaan kun monta vuorokautta pitää tahallaan hereillä.
Vierailija kirjoitti:
Käytin kuulosuojaimia musiikin kanssa kun meteliä alkoi tulla, sitten kyllä valittelin isännöitsijälle kun puhelin alkoi ilmoittaa että kuuntelet liian kovalla ja vaarannat kuulosi.
Ihan varmasti, jotain rajaa näihin provoihin. Noita väitteitä ei usko kukaan normaali, mutta kerrostalokyttääjät tietysti yläpeukuttavat.
Minulle sanoi venäläinen lääkäri, että heillä on kasvatettu nyt kokonainen sukupolvi ihmisiä, joiden päätaito on huutaa rumia asioita ihmisille kaduilla ja kodeissa ja tämä "kulttuuri" on nyt tuotu tänne meidänkin iloksemme. Vanhemmat kasvattavat omat lapsensa samaan toimintaan.
Perinteisellä tavalla elävät saavat muuttaa kuulemma näiden tieltä ulkomaille tai maalle, tai tehdä vaikka itsemurhan. (Kuultu monta kertaa.)
Meillä yläkerran naapuri ei viitsi viedä lastaan koskaan leikkipuistoon tms. vaan on kaiket päivät kotona. Tuloksena jatkuvan juoksemisen aiheuttama perkeleenmoinen töminä aamusta myöhäiseen iltaan ja usein yölläkin. Ilmeisesti vapaan kasvatuksen hedelmä saa valita itse nukkuma-aikansa, ja jos ei huvita nukkua, niin sitten juostaan koko yö.