Alan olla ihan loppu. En osaa tukea ja lohduttaa ahdistuneita lukioikäisiä lapsiani. He elävät ihan toisenlaisessa todellisuudessa kuin minä elin saman ikäisenä.

Itse olen jutellut paljon omien nuorieni kanssa siitä millaista oli kun itse olin nuori, mitä ajattelin silloin, millaista oli opiskellessa ja miten tapasin heidän äitinsä jne. Monet nuoret eivät oikein osaa valmiiksi hahmottaa että ne omat vanhempansa eivät ole syntyneet valmiiksi aikuisina vaan ovat käyneet läpi samat vaiheet ja samat epävarmuudet kuin se nuori itse. Helposti nuori ajattelee että ennen oli kaikki helppoa ja hänellä on vain vaikeaa. Mutta kun kertoilee avoimesti siitä millaista oli aikaisemmin niin nuori saa perspektiiviä siihen omaan elämäänsä ja siihen mikä siinä on oikeasti haasteellista ja mikä ei.

Minusta on myös tärkeää että ei vähätellä nuoren vaikeuksia tyyliiin "kyllä ennen oli vielä paljon vaikeampaa". Vaan korostaa että joka ajassa on ne omat haasteensa mutta niistä on aina selvitty ja yleenä se elämä lopulta on mennyt ihan hyvin. Ei ehkä aina niin kuin on suunnitellut ja ajatellut mutta lopulta kuitenkin ihan hyvin. Ja että ne vaikeudet ja epävarmuudet kuuluvat normaaliin elämään eivätkä ole sinänsä vaarallisia vaan kasvattavia.

Vanhemmillani oli varmasti helpompaa, mutta silti heistä tuli työttömiä alkoholisteja. Hieno tulevaisuus edessä meillä Gen-Z:n edustajilla...

Kyl se siitä. Otat käsittelyyn asian kerrallaan ja sanot lapsille, että mennään pikkuhiljaa eteenpäin. Yksi ongelma kerrallaan. Kyllä niille opiskelupaikat ja työpaikat löytyy. Vaikeaa voi olla ja kauan saa hakea mutta ei pidä antaa periksi. Vaikeaa se on muillakin.

Tää on nyt tätä aikaa. Ei voi mitään. Päivä ja ongelma kerrallaan.

Eksistentiaalinen ahdistus kuuluukin teini-ikään. Ihmettelen miksi äitinä lähdet mukaan siihen vellomaan kun sinun tehtäväsi olisi valaa uskoa tulevaisuuteen. Elämällä on paljon annettavaa!

Nuorten tulevaisuusraportin mukaan 86% uskoo, että se oma paikka löytyy kyllä. 

Ei se ollut yhtään helpompaa itsellä kun valmistui 2000-luvun alussa laman aikana. Jokaisella sukupolvella on aina omat murheensa. 

Anna omienkin lastesi haaveilla siitä mikä kiinnostaa. Päivä ja asia kerrallaan. Nyt keskitytään siihen lukioon ja vähän voi koettaa, jos jotakin töitäkin löytyisi.

Vierailija kirjoitti:

Eksistentiaalinen ahdistus kuuluukin teini-ikään. Ihmettelen miksi äitinä lähdet mukaan siihen vellomaan kun sinun tehtäväsi olisi valaa uskoa tulevaisuuteen. Elämällä on paljon annettavaa!

Minulla on ongelmana tuo, että tuntuu niin ikävältä valehdella.

Nuoret(kin) tekevät nykyään vähemmän itsemurhia kuin vaikka silloin vauraalla ja ihannoidulla 1980-luvulla.

Älä lähde mukaan mihinkään kärsimyshypetykseen. Näytä omalla esimerkillä, että hyvä elämä on sarja rakentavia tekoja.

Aina on ollut vaikeita aikoja. Kannattaa lukea historian henkilöiden elämäkertoja. Ihmisiä on varttunut sodan, pandemioiden ja katastrofien keskellä aina, maailma on mennyt päin helvettiä ja sitten taas ottanut pari edistysaskelta. Oma paikka elämästä löytyy kyllä, kun tekee yksi askel kerrallaan sen minkä pystyy.

Vierailija kirjoitti:

Eksistentiaalinen ahdistus kuuluukin teini-ikään. Ihmettelen miksi äitinä lähdet mukaan siihen vellomaan kun sinun tehtäväsi olisi valaa uskoa tulevaisuuteen. Elämällä on paljon annettavaa!

En lähde mukaan vellomaan ja olen tähän asti yrittänyt keskustella lasten kanssa ongelma ja ahdistus kerrallaan. Nyt vain viime aikoina on tuntunut siltä, että ilonaiheita alkaa olla vähän jo ihan kaveripiirissäkin. Ilmastonmuutos on iso ja ahdistava asia. Poliitikot puhuvat vauvakadosta ja suurin piirtein ihmiskunnan tuhosta, kun nuoret eivät enää hanki lapsia. 

Tuo itsemurha tuttavapiirissä herätti ja pelottaa minua. Eivätkö nuoret oikeasti näe elämällään merkitystä, tulevaisuus on synkkä ja kauhukuvia täynnä? Kaikki tuntuu hirveän vaikealta.

Minä jotenkin haaveilin aina sellaisesta tavallisesta, tasapainoisesta elämästä. Opiskelen, menen töihin, menen naimisiin, saan lapsia. Omat nuoret eivät haaveile, vaan tuntevat vahvasti, että heidän on tehtävä jotain, että ylipäätään on tulevaisuutta ja että on joku syy ylipäätään olla täällä. Jos siis perhekään ei ole enää mikään haave.

ap

Se kannattaa pitää myäs mielessä, että ala minkä opiskelee nyt, ei tarvitse olla se mitä tekee lopun elämänsä. Pääasia että saa hyvät paperit ja hakee edes jonnekin opiskelemaan. Kyllä se elämä sitten sumpliutuu ja liian tarkasti ei kannata suunnitella.

Yksi asia kerrallaan.

Ei-ensikertalaisten valintakiintöt on pienet korkeakouluihin, joten enää ei voi haahuilla ja vaihdella yhtä helposti.

Ehkä nykynuorten olisi hyvä nähdä ohjelmia tai lukea menneiden vuosikymmenten ongelmista. Kertomuksia yksityishenkilöiden vastoinkäymisistä, joista on kuitenkin selvitty. Vain pari sukupolvea taaksepäin on eletty sodan keskellä ja sen jälkeistä aikaa. Taantumaa ja lamaakin on koettu. Heitä voisi lohduttaa kertomukset, joissa vaikeuksista huolimatta on pystytty elämään hyvää elämää.

Olisi myös hyvä muistuttaa siitä, mikä on elämässä tärkeää. Hyvät ihmissuhteet, katto pään päälle ja ruokaa. Ystävien ja perheen ympäröimänä kestää kurjiakin oloja paremmin. Yksin ei tarvitse selvitä.

Mitä jos keskittyisitte siihen, mitkä syyt tekevät elämästä tällä hetkellä niin vaikeaa? Ja miten he ehkä ovat rakentamassa uutta parempaa maailmaa, kun tämä vanha raakki tukehtuu mahdottomuuteensa. Tästä minä omalle lapselleni ajattelin tulevat kuukaudet kertoa, ja sitten voidaan perehtyä kaikkiin niihin juttuihin, jotka maailmaa heittelevät, mikä ne aiheuttaa, ja miten ne voivat väistyä.

Eihän tässä toivoton tilanne ole, vaikka vähän lohduton onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksistentiaalinen ahdistus kuuluukin teini-ikään. Ihmettelen miksi äitinä lähdet mukaan siihen vellomaan kun sinun tehtäväsi olisi valaa uskoa tulevaisuuteen. Elämällä on paljon annettavaa!

En lähde mukaan vellomaan ja olen tähän asti yrittänyt keskustella lasten kanssa ongelma ja ahdistus kerrallaan. Nyt vain viime aikoina on tuntunut siltä, että ilonaiheita alkaa olla vähän jo ihan kaveripiirissäkin. Ilmastonmuutos on iso ja ahdistava asia. Poliitikot puhuvat vauvakadosta ja suurin piirtein ihmiskunnan tuhosta, kun nuoret eivät enää hanki lapsia. 

Tuo itsemurha tuttavapiirissä herätti ja pelottaa minua. Eivätkö nuoret oikeasti näe elämällään merkitystä, tulevaisuus on synkkä ja kauhukuvia täynnä? Kaikki tuntuu hirveän vaikealta.

Minä jotenkin haaveilin aina sellaisesta tavallisesta, tasapainoisesta elämästä. Opiskelen, menen töihin, menen naimisiin, saan lapsia. Omat nuoret eivät haaveile, vaan tuntevat vahvasti, että heidän on tehtävä jotain, että ylipäätään on tulevaisuutta ja että on joku syy ylipäätään olla täällä. Jos siis perhekään ei ole enää mikään haave.

ap

Kannattaa ohjata nuoria keskittymään enemmän tämän päivän asioihin ja myös niihin ilon aiheisiin ja onnistumisen kokemuksiin, joita ihan tavallisessa arjessa on. Kukaan ei voi nähdä tulevaisuuteen, sitä ei kannata määräänsä enempää miettiä ja vatvoa kauhuskennaarioita, jotka kumminkin ovat vain tämänhetkisiä ajatuksia, ei mitään muuta.

Ties vaikka korona-karanteenin jälkeen tulisi vauvabuumi kun ihmiset oleilee kodeissaan viikkokausia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksistentiaalinen ahdistus kuuluukin teini-ikään. Ihmettelen miksi äitinä lähdet mukaan siihen vellomaan kun sinun tehtäväsi olisi valaa uskoa tulevaisuuteen. Elämällä on paljon annettavaa!

Minulla on ongelmana tuo, että tuntuu niin ikävältä valehdella.

Eli sinä et usko heidän tulevaisuutensa.

Lasten tilanne helpottuu, kun pääsevät terveempään ympäristöön.

Minulle on jäänyt kirkkasti mieleeni yläasteen historianopen puolihuolimattomasti heittämä kommentti ”en minä haluaisi olla nuori vaikka sitä niin ihannoidaan sillä muistan kuinka rankkaa oli miettiä mitä opiskella mistä töitä ym epävarmuus”.

Olen muistanut monesti tuota opettajan fiksua huomautusta. Se osui minuun niin hyvin koska tuo opettaja oli noin 50v nainen joka oli opettanut ties kuinka kauan koulussamme historiaa ja äidinkieltä. Jotenkin olisin kuvitellut että hän on aina tiennyt mitä haluaa tehdä isona jne. Hän sai minut ymmärtämään että ainakin suurin osa nuorista ei tiedä valmiiksi mitä haluavat opiskella ja tehdä työkseen. Tavallaan tuli voimakas lohdullinen tunne että kyllä asiat järjestyy. Tekee vain asia kerrallaan asioita eteenpäin.

Omille lapsilleni olen koettanut järjestää mahdollisimman turvallisen lapsuuden. Ja mahdollisuuden tehdä asioita joista pitävät ja kokeilla jo yläkouluikäisenä joitakin ammatteja (esim ovat tehneet metsätöitä kanssamme ja pikku urakoita tuttavien yrityksiin jne). Lisäksi kun he kertovat huolistaan tai ongelmistaan niin pyrimme mieheni kanssa keskustelemaan ja auttamaan asioissa. Kasvatus, kuri, molemmin puolinen kunnioitus, auttaminen jne eipä sitä paljon muuta voi antaa kun sitten vaan kannustaa ja antaa nuorten etsiä omaa tulevaisuuttaan.

Tsemppiä!

Mun nuoren kaveripirissä oli myös itsemurha ja osa otti sen todella raskaasti. Minun lapseni kuului heihin. Tunnistan tuon nuorten toivottomuuden, onneksi meillä ilmastonmuutos-aihe ei ahdista, eletään suht ekosti ja olen kyllä selittänyt että maailman historiassa on ollut suuriakin lämpövaihteluita ennekin. Myös otsonikato ja se, että se onnistuttin torjumaam mm. ponnekaasujen rajoituksilla, on hyvä esimerkki sitä, että asiat voi mennä parempaan eikä se ole yksilön vastuulla vaan yhteiskunnan.

Myös se, että voi tehdä useampaa uraa elämänsä aikana on nykyään normaalia, joten ei tarvii niin stressata vaikkei tiedä mitä tekee "isona".

Ja korona, meillä on korostettu ettei nuoret siihen pääosin kuole ja me vanhemmat taas varaudumme parhaamme mukaan. Sodistakin on selvitty jne.

Mutta tämä tosiaan vaatii sen, että aikuinen ottaa huolenaiheet vakavasti mutta ei lähde niihin silti mukaan. Ja elämänasenne se, että pienistä arkisista asioista löytää sen iloon elämään.

Näillä mä oon yrittänyt mennä nuoren kanssa, välillä toimii välillä ei, mutta pitää vaan yrittää jaksaa.

On hyvä myös opetella vastuulliseksi median kuluttajaksi: älä lue sellaisia uutisia, jotka on tehty herättämään sinussa vahvoja tunnereaktioita tiedon välittämisen sijaan. Näissä on enemmän manipulaatiota kuin totuutta. Esim. Iltapäivälehtien lukemisesta voi luopua lähes kokonaan ilman että jää paitsi mistään.