Monien kouluaineiden olemassaoloa vähän vaikea ymmärtää jälkikäteen
Olin aina hyvä oppilas sekä peruskoulussa että lukiossa.
Jälkikäteen en ymmärrä kyllä kuitenkaan monien oppiaineiden opettamista. Esim. maantieto, biologia, kemia, fysiikka.... En vastusta mitenkään noita sinänsä ja varmaan ihan kiinnostavia mutta ei mulle jäänyt noista mitään käteen. Tietysti heille jotka suoraan suuntautuvat johonkin lääkikseen ym. voi olla hyötyä mutta tarvittaessa kaikki oppii kyllä. Ja huom! olen siis itse DI eli olen opiskellut esim. fysiikkaa paljon keskivertoa enemmän.
Kouluaineista mielestäni vain matematiikka, äidinkieli ja muut kielet ovat oikeasti tärkeitä. Nykysin myös ohjelmointi + IT-asiat voisivat olla hyödyllisiä.
Historia+yhteiskuntaoppi on hyvä kyllä ihan yleissivistyksen kannalta.
Lisäksi pitäisi opettaa enemmän hyvään fyysiseen ja henkiseen terveyteen sekä ihmissuhteisiin ja ylipäätänsä hyvään elämään liittyviä asioita. No ehkä uskonnon tai elämänkatsomustiedon asiat jotain tuollaisia asioita sisältääkin mutta niitä voisi olla enemmän. Ja ei-uskonnolliselta pohjalta mielellään.
Esim. geenien toiminnat voi olla sinänsä kiinnnostavia, mutta yhtään mitään hyötyä ei mulle ole ollut niiden opiskelusta. Ja heille jotka oikeasti sitten menevät jollekin tollaiselle alalle, ei noista koulun opetuksista ole mitään hyötyä.
Kommentit (53)
"Lisäksi pitäisi opettaa enemmän hyvään fyysiseen ja henkiseen terveyteen sekä ihmissuhteisiin ja ylipäätänsä hyvään elämään liittyviä asioita"
Jos vain koulu osaisi opettaa hyvää elämää. Kokemukseni koulusta ja kaikki se mitä olen siitä lukenut, sanoo että koulun olisi parempi keskittyä objektiivisen tiedon opettamiseen. Peruskoulun ET-tunnit olivat kuitenkin enimmäkseen hyviä, keskustelupainotteisia. Sikäli kun niistä mitään muistan.
EI! Mielestäni tulisi olla 2 tuntia uskontoa vko. Yksi tunti yleistä tietoa uskonnoista, ja toinen vakaumuksellista tietoa (juuri tätä nykyistä ussan opetusta)
Ateistien ja satanistien pakollinen uskonnonopetus välillä ihmetytti. Muillakin meni varmaan tunnit välillä pilalle muutaman vastaanhakkaajan takia.
Hyvien elämäntapa taitojen lisääminen kuten ihmissuhdetaidot tai terveystaidotc siinä mielestä täyttä paskaa, että kyllä nykypäivänäkin ne opitaan. Ihan tarpeesi koulussa ja elämässä. Kyseisiin asioihin vaikuttaa todella paljon elinympäristö ja muut ihmiset.
Sitä voi elää tarpeeksi terveellistä elämää vaikka ei noudsttaisi sitä ihanne terveellistä elämäntapaa.
Olen todistanut nimittäin tilanteita, missä naurettavan törkeästi on keskitytyy henkilöiden elämöntapoihin, persoonaan, tekemisiin ja ihmissuhteisiin kun olisi pitänyt keskittyä ja kunnolla siihen minkälaisten valheiden, sabotointien ja törkeiden rikosten kohteena ovat olleet. .
Surkeaa puhua asioista kun ne riippuisivst itsestään tai elintavoista kun ne eivät tiipu tai on paljon muutakin vakavampaa kun ne elintavat.
Jos asioita on järjestelty ulkoapäin nimenomadn törkein sabotoinnein ja jopa rikoksin tarkoituksena ehkä joidenkin muiden motiivien takia häiritä ja mustamaalata on raukkamaista yrityää esittää tuo jonain terveiden elämäntapojen opettamisena varsinkin kun ja jos tietää että kyse ei ole suinkaan siitä.
Tiedän tapauksen missä eräiden elämä olisi ollut paljon terveempää ilman törkeitä ulkopuilisten puuttumista ja elämään törkeää haittaa aiheuttamista, jopa terveydellistä haittaa. Monet ei tiedä niistä tai tietää väärin. Siksipä eivät tiedä, että eipä ole pelkkiä kivoja juttuja ollut tarkoitus tehdä. Tehdään asioita omilla ehdoilla ja törkeän rikoksin. Ei kaikki niin typeriä ole, että eivöt olisi tajunneet mikä on vilpitöntä huolta ja auttamista ja mikä ei ole sitä.
Työelämän vaikeudesta ja verotuksesta olisin itse tarvinnut aikoinaan opetusta. No, itse sitten opin nämä asiat vaikeamman/pidemmän kaavan kautta.
Ihan turhaa oli liikunta, uskonto, kuvis, kemia, fysiikka, RUOTSI! . Ei noilla mitään tee.
Kemia, uskonto ja ruotsi on mistä minulle on ollut vähiten hyötyä. Muista kouluaineista on ollut kyllä hyötyä.
Eli kun ap ei tykännyt jostain kouluaineesta, niin sitä ei pitäisi opettaa koulussa juuri ollenkaan.
Mielenkiintoinen logiikka.
Huh heijaa. Näitä kun lukee ei voi kuin ihmetellä ihmisten typeryyttä. Sillekin tontulle kyssäri, joka oli esim sitä mieltä, että taito- ja taideaineet on täysin turhia. Otetaan nyt vaikka se kuvis.
Millaiselle hammaslääkärille tai kirurgille haluaisit mennä asiakkaaksi? Sellaiselle, joka on tarkoin harjoittanut käden, silmän ja aivojen yhteistyötä vai sellaiselle, jolla nämä menee täysin eri tahtiin? Millaisen hitsarin toivot hitsanneen sen laivan jolla seilaat avomerellä? Kenen ajattelit ideoineen ja kuvitelleen kaikki ne asiat, keksinnöt, visiot, joita ei vielä ollut olemassa ellei luovuudella ole mielestäsi mitään sijaa ihmisen elämässä? Kuka luo sinun viihteesi? Ne pelit, leffat, sarjat, musiikin, taiteen, käyttöliittymät, kirjat? Jne jne
Huudetaan mt-perään. Mikä tuottaa ihmiselle mielihyvää ja hyvinvointia? Usein tt-aineet, hyvä musiikki, taide, viihde, liike, käsillä tekeminen, ajattelu ja Itsensä ilmaiseminen. Nämä kaikki pois ja matikkaa tilalle ja mielenterveys nuorilla kukoistaa, niinkö?
Eräs saksalainen herra ei päässyt taidekouluun ilmaisemaan itseään ja loppu on historiaa. Itse soisin näitä aineita enemmänkin kaikille. Aineenopettajan opettamana näitä on pakollisena aineena vain seiskalla. Sitten voi valita halutessaan lisää. Ei tuo yksi vuosi kerta viikkoon nyt ihan liikaa sitä luovaa ongelmanratkaisua ja käden ja silmän yhteistyön harjoittelua ole.
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhdetaidot + mt-taidot ovat elämässä kaikkein tärkeimmät mutta niitä ei koulussa opeteta lainkaan. Tai oletetaan että oppilas oppii niitä automaattisesti joko perheensä tai sosiaalisessa kanssakäymisessä kavereiden kanssa. Niitä ei kuitenkaan opeteta juuri lainkaan.
Ehkäpä oletetaan, että nämä opetetaan jo varhaiskasvatuksessa. Mutta olis tietysti hyvä, jos vähän ihmisen käyttäytymisen perussyitä ja malleja käytäisiin läpi vaikka yläkoulussa, se saattaisi jonkun kiusaajapellenkin päässä rimputtaa jotain kelloa.
Vierailija kirjoitti:
Huh heijaa. Näitä kun lukee ei voi kuin ihmetellä ihmisten typeryyttä. Sillekin tontulle kyssäri, joka oli esim sitä mieltä, että taito- ja taideaineet on täysin turhia. Otetaan nyt vaikka se kuvis.
Millaiselle hammaslääkärille tai kirurgille haluaisit mennä asiakkaaksi? Sellaiselle, joka on tarkoin harjoittanut käden, silmän ja aivojen yhteistyötä vai sellaiselle, jolla nämä menee täysin eri tahtiin? Millaisen hitsarin toivot hitsanneen sen laivan jolla seilaat avomerellä? Kenen ajattelit ideoineen ja kuvitelleen kaikki ne asiat, keksinnöt, visiot, joita ei vielä ollut olemassa ellei luovuudella ole mielestäsi mitään sijaa ihmisen elämässä? Kuka luo sinun viihteesi? Ne pelit, leffat, sarjat, musiikin, taiteen, käyttöliittymät, kirjat? Jne jne
Huudetaan mt-perään. Mikä tuottaa ihmiselle mielihyvää ja hyvinvointia? Usein tt-aineet, hyvä musiikki, taide, viihde, liike, käsillä tekeminen, ajat
Ei mun kirurgi esitellyt kuvis- eikä puukäsityönumeroaan ennen leikkausta.
Olet aika umpio jos luulet, että siellä koulussa soitetaan just vain sitä hyvää musiikkia musiikintunneilla tai että elokuvia edes katsotaan, paitsi jotain sukupuolikasvatukseen liittyviä.
Enemmän valinnanvapautta pitäisi olla. Ei pakoteta kaikkia aineita opiskelemaan. Yläasteella voisi olla enemmän valinnanvapautta Joko kuvis tai musiikki. Valinnaisena saisi valita lisää muita aineita tai liikkaa mutta ei aina tarvitse tuoda jotain hörhö aineita lisää, joita kukaan ei halua valita.
Ihan samalla tavalla olen kritisoinut joitain aineita vähän turhana tai ainskin voisi olla vähemmän, mutta en tarkoita, että niitä ei pitäis olla. Vaikea keksiä järkevämpiä tilalle.
Lukio vois olla jo melko valinnaista tyyliin pakolliset matikka kurssit minimiin. Samoin kielet, jos ei kiinnosta.
Hyödyllinen matikka loppuu ysiluokalle. .
Samaa oon itsekin harmitellut. Em. taitojen puuttuminen aiheuttaa enemmän ongelmia kuin huono yleissivistys