100€:lla kuukauden ruuat
Vinkkejä kasvisruokiin joilla ruokkii yhden aikuisen ja kolme koululaista. Nyt sairauden ja yllättävän menon vuoksi budjetti näin tiukka. Pyrkimyksenä saada satasella kuukauden ruuat aamu-, väli- ja iltapalat mukaan lukien.
Kommentit (55)
Kyllä sitä kaurapuurollakin pysyy hengissä. Herneet on myös edullisia. Lisäksi saatte porkkanapussit per nenä.
Aika tiukille menee vaikka tekisi edullisista raaka-aineista. Keitot ja laatikot ovat edullisimpia. Se nyt varmaan sanomattakin selvää. Ei myöskään pahemmin mitään erikoisia välipaloja tms pysty kyllä hankkimaan.
Aamu- ja iltapalaksi puuroa ja kananmunia/raejuustoa.
Jos lapset ovat kouluikäisiä niin saavat lounaan koulussa, päivälliseksi sitten laatikkoa tai keittoa tms. Välissä voi syödä banaanin tai omenan tms.
Luulen, että on tehtävissä, mutta todella tarkkana pitää olla.
Lämpimien ruokien pohjaksi herneitä, papuja, soijarouhetta, kaaleja, porkkanaa, perunaa, makaronia, riisiä.
Puuropainotteiset aamu- ja iltapalat. Voileivätkin ovat varmaan budjettinne ulkopuolella.
Leipää ei kannata ostaa, mutta itse leipomalla saa halvempaa.
Mummoni aikanaan säästi tekemällä jugurttia itse, kaupasta yksi jugurtti juureksi. Sitä olen joskus miettinyt, että tuon taidon voisi opetella ja pitkällä aikavälillä säästää välipaloissa, mutta en ole saanut aikaiseksi.
Helposti riittää, teet kasvishernekeittoa Suomalaisista kuivatuista herneistä, joka päivä ja luonnollisesti kaikki ateriat. Ei tarvitse kuukauteen miettiä mitä laittaisi ruaksi.
https://www.martat.fi/reseptit/kasvishernekeitto/
https://www.foodie.fi/entry/kotimaista-suomalainen-herne-500-g/64157120…
Ei onnistu mitenkään ellet sinä ja pennut saa ilmaisia ruokailuja koulussa + töissä paljon päivän aikana ja niiden aikana syödään navat täyteen.
Olen itsekin äärisäästeliäs ja haen myös EU-ruoka-apua tai Diakonissalaitoksen apua ja 100e kuussa tekee *yhdelle henkilölle* tiukkaa jos terveellisesti haluaa syödä.
Ei onnistu. 100e riittää yhdelle aikuisille just ja just, mutta ei 3 teinille. Hae toimeentulotukea.. vai oletko mennyt tekemään jonkun suuren heräteostoksen?
Halvin, mitä olen keksinyt, on linssit+tomaattimurska+kookosmaito riisillä.
Keitot on edullisia ja s-ryhmän ilta-alea voi yrittää hyödyntää. Tai edes päivällä metsästää punalappuja.
Tsemppiä! Ehkä ruoka-apua tuohon lisäksi?
Vierailija kirjoitti:
Halvin, mitä olen keksinyt, on linssit+tomaattimurska+kookosmaito riisillä.
Keitot on edullisia ja s-ryhmän ilta-alea voi yrittää hyödyntää. Tai edes päivällä metsästää punalappuja.
Tsemppiä! Ehkä ruoka-apua tuohon lisäksi?
Vierailija kirjoitti:
Halvin, mitä olen keksinyt, on linssit+tomaattimurska+kookosmaito riisillä.
Keitot on edullisia ja s-ryhmän ilta-alea voi yrittää hyödyntää. Tai edes päivällä metsästää punalappuja.
Tsemppiä! Ehkä ruoka-apua tuohon lisäksi?
Syön ääriköyhänä juuri näitä tomaattimurska+papu tai linssit juttuja joka päivä, ja jotta saa edes normaalin määrän kaloreita niin enemmän päivän ruokiin menee kuin 3 euroa. Leivon myös itse jauhoista leipää mutta siinäpä ruokailuni.
Miten ihmeessä ajattelit saada ruuat tuolla hinnalla *neljälle*?
Kutsu itsesi sukulaisille kylään ja tankkaa/tankatkaa kahvipöydästä päivän kalorit. Pidä nyyttärit eli tarjoa tila ja järkkää ohjelmaa, muut tuo safkat.
Paastoa tietoisesti viikko. Virkistää mieltä.
Liota kuivattuja papuja tee soppia, patoja ja levitteitä. Leivo itse sämpylöitä.
Myy torissa joku tavara / tavaroita ja hanki lisää rahaa.
Lainaa?
Hae ruoka-avusta kassi.
Ja täähän oli provo!
Ja tällaiseen on kyllä aina näin palstalla tosi vaikea antaa mitään neuvoja, kun ei esim. tiedä millainen kuiva-ainevarasto kysyjällä on, löytyykö pakastimesta mitään, ovato ruokailijat pieniruokaisia pikkukoululaisia vai esim. paljon energiaa tarvitsevia nuoria urheilijoita.
Hae toimeentulotukea, ainahan sitä voi yrittää. Jätä pois kalja ja tupakka. Osta ruuat ainoastaan Lidl:istä. Tuulipuku ja huppari päähän ja siitä Hurstin ruokajonoon ylpeästi seisomaan, sieltä saa melkein viikon ruuat laatikossa ilmaiseksi, raaka-aineet ainakin. Ilman noita toimenpiteitä aika mahdotonta saada 100e monelle ihmiselle riittämään kuukaudeksi.
Pistetään onnistumaan. Katsoin foodie sovelluksella että saat nämä 100e:
-3 kpl 15 kananmunan rasiaa
-5 kpl pakastekasvissosekeittoja
-3 kpl lanttua
-3 kpl 2kg pussia porkkanoita
-5 kpl kasvissäilykehernekeittoja
-3 kpl 2kg pusseja perunoita
-4 kpl 1kg arkijogurttipurkkeja
-1 kpl rapsiöljy
-4 kpl kurkkuja
-2 kpl arkijuustoja
-2 kpl 600 g keijurasioita
-4 pussia maalaisviipaleleipää
-2 pakkausta corn flakeseja
-1 kpl linssejä
-20 banaania
-5 tomaattia
-4 jauhispakkausta
-3 kaurakermaa
-pussi sipuleita
-3 tomaattimurskaa
-5 pussia makarooneja
-5 maitoa
-hillopurkki
-2 rasiaa kaurahiutaleita
Aamupalaksi tai välipalaksi puuroa, hilloa, leipää, jukurttia, banaania, muroja, munakasta..
Sitten voi tehdä ruuaksi useammankin kerran makaroonilaatikkoa, jauhiskeittoa, jotain linssisoppaa, tomaattikastiketta makaroneille, sitten on nuo hernarit ja kasvissosekeitot.. En tiedä riittääkö nuo mutta aika lähelle uskoisin että pääsisi.
Voi itsellä menee 65 e kk ruokiin ja säästöön kin jää 😊
Selvitä nyt eka kaikki keinot ruoka-apuun mitä on olemassa. Sitten lisäksi toimeentulotuki, sekä Kelan että kaupungin oma harkinnanvarainen.
Mulla riittäis sinkkutaloudessa viikon.
Aika paha.
Leivo itse sämpylät, hinnaksi tulee n. 10 snt/kpl
Puuroa halvimmista kaurahiutaleista
Perunoita
Linssejä
Soijarouhetta
Kuivattuja herneitä
Kaalia ja porkkanaa
Alennusmaitoa/jogurttia ja kyttää muitakin tarjoustuotteita
Öljyä
Sairaan halpaa hilloa ja sokeria vaihtelun vuoksi
Eihän tuo nyt pitemmän päälle ole mikään kestävä tilanne mutta noilla selviää hengissä muutaman viikon.
Vierailija kirjoitti:
Voi itsellä menee 65 e kk ruokiin ja säästöön kin jää 😊
Neljälle ihmiselle? Mitä syötte?
Ei onnistu mitenkään.