Mitä tällainen mies oikein kuvittelee?!
En ole koskaan häntä nähnyt, enkä tiedä tai edes kuvittele tietäväni hänestä mitään.
Hän kutsuu minua ystäväkseen ja kutsui jopa kylään minut ja koko perheeni, myös "Edgarin" (ystäväni) vaimoineen.
Jotain tuossa tyypissä on pahasti vialla. Hän ei siis ole edes kertonut itsestään juurikaan mitään, mutta on kovin tuttavallista koko ajan. Hän pahoitti mielensä, kun en suostunut lähettämään hänelle kuvaa itsestäni ja sanoi että kyllä Edgarkin tietää miltä näytän 😯
Ja nyt tuo kutsu kylään 🤣
Pakko vielä mainita että sama tyyppi jostain syystä varoitteli minua puhumasta tuntemattomille. Hänhän on käytännössä sellainen 🤦
Ja minä olen tavallaan hänen pomonsa. Siis siinä samassa "yhteisössä" johon kuulutaan. En tiedä missä mikämikämaassa hän on elänyt, kun ei tunnu ymmärtävän että osa meistä oikeasti tuntee toisensa, vaikka ei samassa maassa asuttaisikaan., eikä todellakaan olla tutustuttu niin että nimettömänä oltais alettu treffejä sopimaan. En myöskään ymmärrä miksi hän kuvittelee voivansa sanoa minulle mitä sattuu.
Olen kerran "näpäyttänyt" häntä sanomisistaan, mutta ei ole ollut kauheasti aikaa tuhlata yksittäisen ihmisen sanomisiin.
Lähinnä vastaan joihinkin kysymyksiin jotka ei liity henkilökohtaisuuksiin ja tiedotan asioista. Ei kai tuollainen voi saada luulemaan että minua jotenkin kiinnostaisi tuo henkilö niin paljon että oltaisiin "ystäviä"?
Kommentit (4)
Eikai vain miehen nimi ole Paavo Arhinmäki?
Hih hih hih hih hih
Juu en lukenut aloitusta