Lue keskustelun säännöt.
Mulla ei ole ystäviä, onko muita?
08.03.2020 |
Saako edes perheellinen tuntea itsensä yksinäiseksi?
Kommentit (16)
On muita minä olen. Ja perhe on, mies ja teini-ikäiset lapset. Mutta, jos haluan jonnekin ulos, käyn kirjastossa yksin.
Koskaan ei ole juttuseuraa, edes miehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli on mies ja lapsia. Niin. Sinulla on valinnanvapaus tuntea itsesi yksinäiseksi, mutta ei pakko - kuten monella muulla. Vali-vali.
Vierailija kirjoitti:
On muita.
Mutta yksinäiseksi en oloani tunne.
Miten saat ajan kulumaan? Entä eikö tee pahaa kun muut hehkuttavat ystävyyttään tai tapaamisiaan? tarkoitan sukulaiset tai tutut. Itse en ole oikein sukulaisten kanssa tekemisissä mutta silloin kun näen niin kertovat mitä ovat tehneet ym. Miksei kukaan halua olla ystäväni? Viimeinenkin ystäväni taisi hylätä.
Ap
On. Mutta en tunne itseäni yksinäiseksi, perhe riittää.
Vierailija kirjoitti:
On muita minä olen. Ja perhe on, mies ja teini-ikäiset lapset. Mutta, jos haluan jonnekin ulos, käyn kirjastossa yksin.
Koskaan ei ole juttuseuraa, edes miehestä.
Saman ikäiset lapset meillä ja mies ei myöskään halua viettää aikaa kanssani. Ei ketään kelle laittaa viestiä tai pyytää kahville juttelemaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On meitä muitakin! Jokunen kaveri löytyy, mutta ei oikeita ystäviä, siis sellaisia jotka minuun ottaisivat yhteyttä. Saan itse olla sopimassa näkemisiä ja en kuuluu yhdenkään porukan sisäpiiriin, siis siihen porukkaan joka kokoontuu ja pitää hauskaa. Näin on ollut jo vuosia. Mulla on myös perhe ja olenkin miettinyt että mitäs sitten tapahtuu kun lapset tästä lähtevät omille teilleen, jäämme puolison kanssa kahdestaan ja tuijotetaan illat toisiamme. Sekin on ihan jees, mutta voisihan sitä joskus nähdä muitakin ihmisiä.
En tiedä mistä ystäviä löytäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksinäinen. Enää en kehtaa ihmisille soitellakaan, kun eivät soittele eivätkä viestittele takaisin.
No minulla on ns. perhe, mutta asun yksin. Saan varmaan tuntea itseni yksinäiseksi? Kavereita ei ole oikein koskaan ollut tämän 50 vuoden aikana, ei ole työkavereita tms. tuttuja joita tapaisin. Sukulaiset eivät pidä yhteyttä juurikaan, en tiedä eivätkö tajua kuinka yksin olen vai eikö kiinnosta.
No, olen tottunut ja hyvin pärjään, kai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi perheellinen yksinäinen. Lasten kanssa tulee puhuttua ja vietettyä aikaa, miehen kanssa olemme vieraantuneet ja yhdessä lasten/taloudellisten syiden vuoksi. Ystäviä minulla ollut viimeksi n. parikymppisenä. N39
Itse kuulun facen yksinäiset yhteen ja uusia ystäviä - ryhmiin, mutta täältä lähettyviltä siellä ei ole ketään.
Olen yrittänyt nokatustenkin ystäviä saada. Tulee aina sellaista palautetta, että on kiire, kun yrittää kutsua kylään tai tapahtumaan. Itselle kutsuja ei kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alan olla tuossa pisteessä nyt. Olen 30, ne joilla on lapsia ovat erkaantuneet minusta, haluavat vain mammakavereita. Tavallaan ymmärrän heitä, sillä en itse ole mikään erityisen lapsirakas, mutta olen kuitenkin yhä yrittänyt pitää heihinkin yhteyttä. Mutya he haluavat samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa. Käytännössä näkyy niin että heistä kuulee tosi harvoin, yleensä minä olen aloitteentekijä, ja tapaamisia perutaan yhtäkkiä tekosyillä. Olen jättänyt heidät nyt ns. rauhaan.
Tosin samaa on tapahtunut lapsettomienkin kanssa tässä viime vuosina. Eivät enää jaksa panostaa mun kanssa olevaan kaveruuteen. Olen ainoa joka yrittää, ja saan nuivia vastauksia, ohareita yms. Heidätkin annoin olla vaikka harmitti enemmän.
Olen myös muuttanut useasti viime vuosina. Ehkä ne jaksaisi pitää yhteyksiä jos asuttaisi naapurissa. Tai ketä mä huijaan. Tuo yksikin peruja kyllä tapaa toista vielä kauempana asuvaa kaveriaan. Antaa olla.
Myös muut kaverini ovat vaan sattuneet muuttamaan muualle. Kun asutaan eri maissa, ei pääse näkemään, ja jos viestitellään niin tosi harvakseltaan. Olivat tosi munhenkisiä tyyppejä mutta tavallaan ymmärrän miksi eivät enää jaksa pitää yhteyksiä kunnolla.
Yksi lähellä asuva on tosi sosiaalinen ja menevä tyyppi. Hän ihan tökerösti saattaa jättää vastaamatta joskus jos viestitellään kuulumisia. Toki tavatessa meillä on ihan mukavaa, mutta hän ei mun seuraa kaipaa. Ehken mäkään oikeastaan hänen niin paljon?
Näin vaan jotenkin on päässyt käymään kaikkien kanssa. On mies, ilman sitä olisin tosi yksinäinen, olinkin aikoinaan jopa masentunut kun olin vuosia yksin. Mun oli nuoruudessa aika helppo saada kavereita jos natsaa ja ollaan vaikka samassa koulussa. Tai siis sain aina kaikkialta jonkun yhden kaverin kenen kanssa lähennyttiin, en ole koskaan ollut mitenkään suosittu missään ympyröissä, minua kiusattiinkin lapsena. Mutta siis nyt tässä iässä jotain on vaan tapahtunut. Ketään ei kiinnosta, ja töissä on eri juttu, en itsekään hae sieltä kavereita turvallisuussyistä (teen töissä vain töitä, en halua draamaa).
Mietin joka päivä missä mättää. Onko se tätä aikaa kun ei kukaan jaksa vastata viesteihin, vai olenko muuttunut vielä tylsemmäksi, vai olenko aina ollut ja he eivät jaksa esittää enää. Vai joku elämäntilannejuttu.
Mullakin ystäviä nolla:( ei ole edes puolisoa/perhettä eikä ollutkaan ikinä. Sukulaisiinkin huonot/ei olle tekemisissä, töitäkään ei ole. Tämä joillekin poikkeustila on siis ihan minun normiarkeani, ei mulla ole rahaa edes käydä missään vaikka saakin taas varmaan joku päivä mennä huvituksiin. En ole mielestäni ilkeä tms. toisin kuin monet ovat ollee pikemminkin minulle ja etenki nuorempana kestin paljon todella huonoakin kohtelua muilta. Olin monestio myös kiva varakaveri parisuhdetta odotellessa(tai niiden tärkeämpien kaverien), kun löytyi parempaa seuraa/kumppani heille, unohdettiin taas minut.
Lemmikkini oli minulle rakkain ystäväni ja syyni elää, mutta sekin on jo edesmennyt. Mulle tehdään myös paljon tuota ettei vaikka "ehditä" vastata muka viesteihin jne. vaikka näinäkin aikoina ihmisillä paljon muuta ole kuin aikaa ja puhelin kädessä ovat 24/7(mm.seurassanikin viestittelevät kyllä muille joten kokemuksesta tiedän). Että se siitä sitten. Jos korona tai muu minut korjaisi, ei kukaan edes huomaisi ja tuskin jaksaisin itsekään välittää enää kuolemanvaarasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrataanpa kaikille.
Jos olet yksin niin et välttämättä ole yksinäinen.
Jos sinulla on perhe/vaimo/mies/lapsia niin voit silti tuntea olosi yksinäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muita.
Mutta yksinäiseksi en oloani tunne.
Miten saat ajan kulumaan? Entä eikö tee pahaa kun muut hehkuttavat ystävyyttään tai tapaamisiaan? tarkoitan sukulaiset tai tutut. Itse en ole oikein sukulaisten kanssa tekemisissä mutta silloin kun näen niin kertovat mitä ovat tehneet ym. Miksei kukaan halua olla ystäväni? Viimeinenkin ystäväni taisi hylätä.
Ap
Tämä on taas näitä juttuja, joissa ap:lla on perhe, sukulaisia ja tuttuja. Silti rääkyy ja valittaa. Kannattaisi joskus ajatella niitä, joilla ei ole ketään.
Ei sääliä ap:lle.
On muita.
Mutta yksinäiseksi en oloani tunne.