Mistä voisi löytää äitikavereita?
Asumme erään suht. ison kaupungin "nukkumalähiössä". Omat ystäväni on ihan toisessa elämätilanteessa, joko lapsettomia tai lapset jo isoja, eli viettävät sellaista vapaan aikuisen elämää työmatkoineen, ravintolailtoineen, uraa kiireisenä tehden. Olen leikkipuistoissa yrittänyt tutustua muihin äiteihin, mennyt juttelemaan, moikannut kadulle, kysellyt kuulumisia jne, mutta ihmiset tuntuu pidättyväisiltä ystävystymään, moikkaavat ja vaihtavat muutaman sanan kyllä, mutta tuntuu, että eivät halua tutustua lähemmin. Sama koskee perhekerhoa. Meidän taloyhtiössä asuu muutama pikkulapsiperhe, joiden kanssa tulee pihalla vietettyä aikaa, mutta nekään äidit eivät halua tutustua lähemmin. Pysyvät tiukkana siitä, että puhuvat kanssani vain sen kohteliaan pakollisen määrän ja senkin vain "säästä ja lapsista". Olen heille välillä tarjonnut pientä apua, esim. että olen lähdössä kauppaan, haluaako että tuon heille samalla sieltä jotain tms. pientä yrittänyt ehdottaa tutustumisen eteen, mutta kieltäytyvät kohteliaasti, mutta ehdottomasti.
Laitoin lähiömme faceryhmään kyselyn, että lähtisikö joku äiti vauvan tai pienen lapsen kanssa meidän kanssa ulos. Muutamat kiinnostuivat, mutta ei koskaan niin paljon, että oltaisiin tavattu, koska mikään ehdottomani aika ei sitten heille sopinutkaan, eivät ehdottaneet itse mitään, peruivat viime tipassa. Eli tulos siitä pyöreä nolla.
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
En näe mitään syytä alkaa hengaamaan jonkun kanssa vain siksi, että on onnistuttu puskemaan uusi ihminen vaginastamme ulos.
Jotain muutakin yhteistä pitäisi olla, esim. harrastus, ammatti, kiinnostuksen kohde. Vaikka lukeminen, käsityöt tai moottoriurheilu.
No minun syy ainakin on se, että olisi välillä seuraa päiväsin. Ap
Mene valmiisiin harrastusporukoihin. Ihmisille on liian iso riski ryhtyä tuntemattoman sydänystäväksi kylmiltään.
Katsos kun ihmiselle on ikävä antaa kenkää, ellei tästä pidäkään.
Kaikki eivät ole Facebookissa.
Mene lapsen kanssa harrastamaan, esim. muskariin tai jumppaan tai perhekahvilaan. Jos joku siellä vaikuttaa mukavalta, ala jutella ja ehdota yhteistä vaunulenkkiä tai treffejä johonkin neutraaliin (maksuttomaan) paikkaan, vaikkapa leikkipuistoon tai kauppakeskuksen sisäleikkihuoneeseen tms.

Käymme siellä perhekerhossa kuten aloituksessa kirjoitin. Ja juuri siellä olen yrittänyt tutustua, mutta ei se ole onnistunut. Seuraavat muskarit täällä alkaa syyskuussa, ja silloin varmaan mennäänkin, olisi kuitenkin kiva saada seuraa jo ennen syyskuuta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät ole Facebookissa.
Mene lapsen kanssa harrastamaan, esim. muskariin tai jumppaan tai perhekahvilaan. Jos joku siellä vaikuttaa mukavalta, ala jutella ja ehdota yhteistä vaunulenkkiä tai treffejä johonkin neutraaliin (maksuttomaan) paikkaan, vaikkapa leikkipuistoon tai kauppakeskuksen sisäleikkihuoneeseen tms.
Mitä järkeä vastata ellei ole lukenut aloitusta?
Olen lapseton samanikäinen kaveriton ja olen palstalta lukenut että tässä iässä ihmisillä on kuulemma jo omat tutut ystävät ja "työt ja perheet ja ystävät ja perheet ja työt" joten ei ole aikaa ja energiaa tutustua uusiin kivoihinkaan ihmisiin. Siksi on vaikeampi löytää uusia kavereita kuin parikymppisenä.
Eli sinun kannattaa tähdätä myös itseäsi vaikka 10-25 v nuorempiin äiteihin joilla on enemmän energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Eli sinun kannattaa tähdätä myös itseäsi vaikka 10-25 v nuorempiin äiteihin joilla on enemmän energiaa.
Siis, 10-15
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe mitään syytä alkaa hengaamaan jonkun kanssa vain siksi, että on onnistuttu puskemaan uusi ihminen vaginastamme ulos.
Jotain muutakin yhteistä pitäisi olla, esim. harrastus, ammatti, kiinnostuksen kohde. Vaikka lukeminen, käsityöt tai moottoriurheilu.
No minun syy ainakin on se, että olisi välillä seuraa päiväsin. Ap
Ai, et sitten hoida sitä mukulaasi?
Mulla ei ollut aikoinaan seurantarvetta päivisin, kun hoidin kahta taaperoa, syötin, pyykkäsin, tein läksyjäni ja nukuin pois univelkaa. Iltaisin oli seuraa koulussa, mies hoiti lapsia illat. Hoitovapaalla suoritin uuden tutkinnon, etten syrjäydy työmarkkinoilta.
Opiskele. Toiselle asteelle on jatkuva haku ja monimuoto-opinnot sujuu mukulankin kanssa.
Moni äiti muhii yksin kotona aivojaan lahottamassa, vaikka se on tuhoisaa tulevaisuuden kannalta. Ja ällistyttävän paljon näkyy olevan joutilasta aikaakin!
Opiskeluporukasta löytyy kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Eli sinun kannattaa tähdätä myös itseäsi vaikka 10-25 v nuorempiin äiteihin joilla on enemmän energiaa.
Kuinka monta 13-vuotiasta äitiä ap mahtaa kohdata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe mitään syytä alkaa hengaamaan jonkun kanssa vain siksi, että on onnistuttu puskemaan uusi ihminen vaginastamme ulos.
Jotain muutakin yhteistä pitäisi olla, esim. harrastus, ammatti, kiinnostuksen kohde. Vaikka lukeminen, käsityöt tai moottoriurheilu.
No minun syy ainakin on se, että olisi välillä seuraa päiväsin. Ap
Ai, et sitten hoida sitä mukulaasi?
Mulla ei ollut aikoinaan seurantarvetta päivisin, kun hoidin kahta taaperoa, syötin, pyykkäsin, tein läksyjäni ja nukuin pois univelkaa. Iltaisin oli seuraa koulussa, mies hoiti lapsia illat. Hoitovapaalla suoritin uuden tutkinnon, etten syrjäydy työmarkkinoilta.
Minulla on kaksi tutkintoa ja vakituinen työpaikka ja pitkä työkokemus, en ole syrjäytymässä minnekään. Vaikka teen kotitöitä ja hoidan lastani, niin minulla olisi hyvin aikaa myös ulkoilla tai kahvitella jonkun äidin ja lapsen kanssa. Ap
Mikä kaupunki?
Lähtisin vaikka heti, mutta asun pikkukaupungissa. Noin 60 000 asukasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät ole Facebookissa.
Mene lapsen kanssa harrastamaan, esim. muskariin tai jumppaan tai perhekahvilaan. Jos joku siellä vaikuttaa mukavalta, ala jutella ja ehdota yhteistä vaunulenkkiä tai treffejä johonkin neutraaliin (maksuttomaan) paikkaan, vaikkapa leikkipuistoon tai kauppakeskuksen sisäleikkihuoneeseen tms.
Mitä järkeä vastata ellei ole lukenut aloitusta?
Aloituksessa puhutaan perhekerhosta, ei perhekahvilasta.
Minusta olisi kauhean ahdistavaa ja iholle tunkevaa, jos joku hyvän päivän tuttu ehdottaisi minulle, että voi tuoda minulle kaupasta jotain (ellen olisi tuhannen asteen kuumeessa ja kykenemätön huolehtimaan itsestäni). Tuollaisesta olisi suora jatkumo vastapalveluksen vaatimiseen, esim. "voisitko katsoa lapsiamme tänään ja ylihuomenna kolmen tunnin ajan, kun otan tirsat, ja sitten kullannuppumme voisivat tulla teille viikonloppuna yökylään".

No yritin olla vain kohtelias sille naapurille. Ollaan vietetty kymmeniä kertoja aikaa yhdessä taloyhtiön leikkipaikalla. He oli siinä kun olin lähdössä lapsen kanssa kauppaan ja vaihdettiin siinä pari sanaa ja sanoin että me mennään kauppaan ja kysyin että haluatteko sieltä samalla jotain. Ihan neutraalisti kysyin, enemmän kohteluaisuutena kuin että kuvittelusun että he jotain pyytäisivät. Enkä mitään vastapalveluksia todellakaan siinä ajatellut. Ap
Olen huomannut, että monella äidillä on tapahtumissa/kerhoissa ystävä mukana, jolloin tutustuminen muihin äiteihin/ihmisiin on pyöreä nolla. On myös paljon, paljon äitejä, joita ei pysty lähestymään. He eivät yksinkertaisesti ole halukkaita tekemään tuttavuutta, edes lapsensa vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät ole Facebookissa.
Mene lapsen kanssa harrastamaan, esim. muskariin tai jumppaan tai perhekahvilaan. Jos joku siellä vaikuttaa mukavalta, ala jutella ja ehdota yhteistä vaunulenkkiä tai treffejä johonkin neutraaliin (maksuttomaan) paikkaan, vaikkapa leikkipuistoon tai kauppakeskuksen sisäleikkihuoneeseen tms.
Mitä järkeä vastata ellei ole lukenut aloitusta?
Aloituksessa puhutaan perhekerhosta, ei perhekahvilasta.
Minusta olisi kauhean ahdistavaa ja iholle tunkevaa, jos joku hyvän päivän tuttu ehdottaisi minulle, että voi tuoda minulle kaupasta jotain (ellen olisi tuhannen asteen kuumeessa ja kykenemätön huolehtimaan itsestäni). Tuollaisesta olisi suora jatkumo vastapalveluksen vaatimiseen, esim. "voisitko katsoa lapsiamme tänään ja ylihuomenna kolmen tunnin ajan, kun otan tirsat, ja sitten kullannuppumme voisivat tulla teille viikonloppuna yökylään".
Perhekerho ja perhekahvila on sama asia.

Meillä päin ne ovat eri asioita. Perhekerhoa pitää seurakunta ja se kaksituntinen on kokonaan ohjattua toimintaa, askartelua ja musiikkijumppailua jne. Perhekahvila on kunnan (tai ehkä MLL:n?) pitämä tapaamismahdollisuus kotona oleville pienten lasten vanhemmille ja siis ihan vain kahvila, jossa on iso leikkitila pienille lapsille ja pöytiä, joiden ääressä vanhemmat voivat kahvitella ja jutella. Se on auki pari kertaa viikossa eikä siellä ole mitään ohjattua.
Ja siis minusta sen verran, että olen ihan tavallinen suomalainen 38-vuotias yhden pienen lapsen äiti, en ole ujo vaan ihan puhelias ja omasta mielestäni tavallisen kiva ihminen, joka on kyllä aiemmin elämässä esim. työpiireistä ja vastaavista saanut ystäviä. Ap