Mies haluaa lapsen, minä en. Ero. Tunnen, ettei mies minua oikeasti edes rakastanut.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin ihmisten pitäisi tajuta, että lapsen saaminen on jo lähtökohtaisesti epävarma asia. Mitään takeita ei kenelläkään ole siitä, että se onnistuu, joten siihen ei pitäisi suhtautua minään välttämättömänä asiana jota ilman elämä on hirveää.

On ihan selvää ettei lasta tule sen kumppanin kanssa joka ei lapsia halua. Muiden kanssa ehkä onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin ihmisten pitäisi tajuta, että lapsen saaminen on jo lähtökohtaisesti epävarma asia. Mitään takeita ei kenelläkään ole siitä, että se onnistuu, joten siihen ei pitäisi suhtautua minään välttämättömänä asiana jota ilman elämä on hirveää.

On ihan selvää ettei lasta tule sen kumppanin kanssa joka ei lapsia halua. Muiden kanssa ehkä onnistuu.

Logiikan huipentuma. Olet nero!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Älä nyt jaksa! Kanna vastuusi, aikuinen nainen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on oikeastaan pätevin syy kaikista. Ihan täysin mahdoton asia tehdä kompromissia niin että jommalla kummalla ei jäisi jotain hampaankoloon.

Vähän riippuu tapauksesta... Esim. jos nainen ei halua lapsia siksi, ettei halua olla raskaana ja synnyttää, ja jos mies ei välttämättä halua biologista lasta, niin adoptio voi olla mahdollinen kompromissi.

Ei adoptio ole mikään vaihtoehto tuolla tavalla. Ei se ole kuin joku koiran hankkiminen. Sehän on jumalattoman raskas ja kallis prosessi, jonka päätteeksi saat traumatisoituneen lapsen, sikäli mikäli ylipäätään saat lapsen monen vuoden jonottamisen jälkeen. Adoptio on jotain mitä pitää haluta ihan erikseen, ei tasavertainen vaihtoehto sille että saat alusta asti seurata oman lapsen kehittymistä oman rakkaasi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin ihmisten pitäisi tajuta, että lapsen saaminen on jo lähtökohtaisesti epävarma asia. Mitään takeita ei kenelläkään ole siitä, että se onnistuu, joten siihen ei pitäisi suhtautua minään välttämättömänä asiana jota ilman elämä on hirveää.

On ihan selvää ettei lasta tule sen kumppanin kanssa joka ei lapsia halua. Muiden kanssa ehkä onnistuu.

Totta. Mahdollisuudet paranee huomattavasti. Ja jos nyt ylipäätään pääsee yrittämään, aika monta jossittelua jää kiikkustuolissa tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Älä nyt jaksa! Kanna vastuusi, aikuinen nainen!

Hanki sinä elämänkokemusta ennenkuin kommentoit asioita, joista et mitään ymmärrä. Vai oletko joku mielensäpahoittaja miesasiamies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Monellakin tavalla, vain mielikuvitus on rajana, jos toista haluaa alkaa kiusaamaan. Asiat sovitaan kirjallisesti. Toki. Ymmärrärtänet (mikäli sinulla ylipäätään on elämänkokemusta) kuitenkin silti, ettei se kiusaamista estä.

Kiusaahan hän sinua nytkin.

Väitinkö muuta? Etkö ymmärrä lukemaasi vai mikä vaivaa?

Olet niitä ihmisiä jotka vain tykkää syyttää muita siitä että ovat onnettomia. Ainahan noita syyllisiä löytyy; mies, lapsi, yhteiskunta, kela, pääministeri, naapuri, exä... itsellä ei onneksi ole vastuuta omasta elämästä ja onnesta, vai mitä?

Kyllä hän saattoi sinua rakastaa, vaikka päättikin erota. Jos kumpikaan ei ollut valmis muuttamaan mieltään lapsiasiassa, niin luultavasti ette olisi tulleet onnellisiksi yhdessä. Perheen perustaminen on niin suuri asia.

Ainoastaan, jos olitte jo avioliitossa, mielestäni tuo ei olisi riittävä syy erota. Kysymys perheen perustamisesta pitää selvittää ennen naimisiin menoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Monellakin tavalla, vain mielikuvitus on rajana, jos toista haluaa alkaa kiusaamaan. Asiat sovitaan kirjallisesti. Toki. Ymmärrärtänet (mikäli sinulla ylipäätään on elämänkokemusta) kuitenkin silti, ettei se kiusaamista estä.

Kiusaahan hän sinua nytkin.

Väitinkö muuta? Etkö ymmärrä lukemaasi vai mikä vaivaa?

Olet niitä ihmisiä jotka vain tykkää syyttää muita siitä että ovat onnettomia. Ainahan noita syyllisiä löytyy; mies, lapsi, yhteiskunta, kela, pääministeri, naapuri, exä... itsellä ei onneksi ole vastuuta omasta elämästä ja onnesta, vai mitä?

Hanki sinä elämänkokemusta ennenkuin kommentoit asioita, joista et mitään ymmärrä. Vai oletko joku mielensäpahoittaja miesasiamies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Monellakin tavalla, vain mielikuvitus on rajana, jos toista haluaa alkaa kiusaamaan. Asiat sovitaan kirjallisesti. Toki. Ymmärrärtänet (mikäli sinulla ylipäätään on elämänkokemusta) kuitenkin silti, ettei se kiusaamista estä.

Kiusaahan hän sinua nytkin.

Väitinkö muuta? Etkö ymmärrä lukemaasi vai mikä vaivaa?

Olet niitä ihmisiä jotka vain tykkää syyttää muita siitä että ovat onnettomia. Ainahan noita syyllisiä löytyy; mies, lapsi, yhteiskunta, kela, pääministeri, naapuri, exä... itsellä ei onneksi ole vastuuta omasta elämästä ja onnesta, vai mitä?

Hanki sinä elämänkokemusta ennenkuin kommentoit asioita, joista et mitään ymmärrä. Vai oletko joku mielensäpahoittaja miesasiamies?

Minulla on kyllä elämänkokemusta sen verran että tunnistan aidon marttyyrin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Älä nyt jaksa! Kanna vastuusi, aikuinen nainen!

Mikä on se vastuu, joka naiselta jää tässä ylläkuvatussa paletissa kantamatta? Sen sijaan, että jankutat tuon kirjoittajalle, niin perustele asia äläkä nillitä. Muuten olen samaa mieltä, että olet vaan joku mielensäpahoittaja ilman mitään oikeaa pointtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Millä tavalla hullummaksi, jos nytkin olet katkera ja inhoat häntä? Voiko se nyt tuon huonommaksi mennä. Lapsen asiathan sovitaan virallisesti.

Monellakin tavalla, vain mielikuvitus on rajana, jos toista haluaa alkaa kiusaamaan. Asiat sovitaan kirjallisesti. Toki. Ymmärrärtänet (mikäli sinulla ylipäätään on elämänkokemusta) kuitenkin silti, ettei se kiusaamista estä.

Kiusaahan hän sinua nytkin.

Väitinkö muuta? Etkö ymmärrä lukemaasi vai mikä vaivaa?

Olet niitä ihmisiä jotka vain tykkää syyttää muita siitä että ovat onnettomia. Ainahan noita syyllisiä löytyy; mies, lapsi, yhteiskunta, kela, pääministeri, naapuri, exä... itsellä ei onneksi ole vastuuta omasta elämästä ja onnesta, vai mitä?

Hanki sinä elämänkokemusta ennenkuin kommentoit asioita, joista et mitään ymmärrä. Vai oletko joku mielensäpahoittaja miesasiamies?

Minulla on kyllä elämänkokemusta sen verran että tunnistan aidon marttyyrin.

Hanki sinä elämänkokemusta ennenkuin kommentoit asioita, joista et mitään ymmärrä. Vai oletko joku mielensäpahoittaja miesasiamies? Katsopas, kun ei ne pelkät ikävuodet takaa elämänkokemustasi. 

Jotkut ihmiset ovat sellaisia joita ei kiinnosta parisuhde muuta kuin suvun jatkamista varten. Ihan samantekevää niille onko siinä rakkautta. Sitten rakastetaan vain omia lapsia eikä sitä riitä puolisolle. Lapset laitetaan kaiken edelle millä nöyryytetään puolisoa ettet ole minkään arvoinen. Yleisintä enemmän naisilla kuin miehillä. Kyllä sen puoliso vaistoaa ettei saa mitään siinä suhteessa, ei ole arvokas eikä arvosteta ja ollaan vain lasten takia suhteessa. 

No meillä on vähän sama tilanne. Vuosikausien parisuhde takana ja mies kehitti pari vuotta sitten itselleen vauvakuumeen, lieneekö sitten neljänkympin kriisi. Kun olemme suhteen aloittaneet, kumpikaan ei halunnut lapsia, no minä en halua edelleenkään ja myös ikä tulee vastaan. Eli näinkin voi käydä, vaikka kuinka asiat olisi puhuttu alussa, niin ihmiset ja tilanteet muuttuu. Erohan tässä on väistämättä edessä, en minä voi estää toisen unelmia. Toisaalta tunnen myös itseni petetyksi, koska olen koko parisuhteen ollut siinä uskossa, että minulla on kumppani jos ei halua lapsia. Tiedän myös, että jos tekisin lapsen, katkeroituisin tilanteesta, en voi kenenkään mieliksi alkaa lisääntymään. Lisäksi tunnen mieheni, suurin vastuu lapsesta jäisi minulle, hän olisi vain tosiaan se kiva harrastuskaveri..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Älä nyt jaksa! Kanna vastuusi, aikuinen nainen!

Mikä on se vastuu, joka naiselta jää tässä ylläkuvatussa paletissa kantamatta? Sen sijaan, että jankutat tuon kirjoittajalle, niin perustele asia äläkä nillitä. Muuten olen samaa mieltä, että olet vaan joku mielensäpahoittaja ilman mitään oikeaa pointtia.

Meitä on useampia kommentoijia tässä. Hänellä on itsellään vastuu siinä että yrittää edes tehdä omasta elämästään mielekästä, eikä vaan makaa siellä poterossa voivottamassa että ”mittään ei voi tehrä”.

En pystyisi itse olemaan ihmisen kanssa jonka kanssa tulisi noin suuri ero sen suhteen mitä elämältä haluaa. En haluaisi että hän jää siihen ja uhraa minun takia unelmansa. Jos toista tosissaan rakastaa niin tuossa vaiheessa antaa hänen mennä.

Melko keskeinen kysymys selvittää ennen naimisiinmenoa, että halutaanko perustaa perhe ja miten. Eikös sen avioliiton yksi perustarkoitus ole perustaa perhe?

Entä oisko tuttavilla lapsia, tai voisitko kuvitella auttavasi lastenhoidossa muita ihmisiä? Kuule, kovaa työtä se kasvatus on, ja ketään ei saa pakottaa lapsentekoon, tuli valmista tai ei.

Ei lapsellakaan ole kivaa syntyä "taakaksi".

Minulle taas mies antoi ymmärtää että lapsi saa tulla ja rakkautta riittää.

Minä sain turpaan ja lapsi oli liikaa...

Luojan kiitos, muutti toiseen maahan.

Vierailija kirjoitti:

No meillä on vähän sama tilanne. Vuosikausien parisuhde takana ja mies kehitti pari vuotta sitten itselleen vauvakuumeen, lieneekö sitten neljänkympin kriisi. Kun olemme suhteen aloittaneet, kumpikaan ei halunnut lapsia, no minä en halua edelleenkään ja myös ikä tulee vastaan. Eli näinkin voi käydä, vaikka kuinka asiat olisi puhuttu alussa, niin ihmiset ja tilanteet muuttuu. Erohan tässä on väistämättä edessä, en minä voi estää toisen unelmia. Toisaalta tunnen myös itseni petetyksi, koska olen koko parisuhteen ollut siinä uskossa, että minulla on kumppani jos ei halua lapsia. Tiedän myös, että jos tekisin lapsen, katkeroituisin tilanteesta, en voi kenenkään mieliksi alkaa lisääntymään. Lisäksi tunnen mieheni, suurin vastuu lapsesta jäisi minulle, hän olisi vain tosiaan se kiva harrastuskaveri..

Tämäkin on totta. Ajatukset muuttuvat. Jos mies haluaisi lapsia, en estelisi. Rakas on silti, mutta en olisi hänen onnensa esteenä. Ihan luonnollistahan tuo on, että haluaa jälkeläisiä. Itse en niitä ole halunnut, mutta se ei estä minua rakastamasta lapsia tai miestäni. Muutoksia olisi edessä väistämättä, mutta se on elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole kuin ero. Kuulostaa jotenkin siltä että sinusta olisi ollut oikein jättää miehen haave toteuttamatta kunhan sinä saat tahtosi läpi. Lopulta mies olisi kuitenkin alkanut inhoaman sinua ja olisi katkeroitunut koska joutui sinun onnellisuuden vuoksi luopumaan omasta unelmistaan.

Tämä toimii myös toisinpäin. Mies painosti minua hankkimaan lapsen. Nyt lapsi on miehelle vain kiva harrastuskaveri ja kaikki muu vastuu jää minulle. Toki lapsi on rakas, ei siinä, mutta kävi kuten yllä. Aloin inhoamaan miestä hänen itsekkyytensä takia ja olen hänelle äärimmäisen katkera. Tuntuu, etä hän varasti elämäni. Kaikki muukin vastuu arjesta, ei vaan lapsen suhteen on minulla, kun mies tulee ja menee miten huvittaa. Ai miksi ei erota? Mies vetoaa aina silloin lapseen ja tekisi minut hulluksi eron jälkeen kiusaamalla.

Älä nyt jaksa! Kanna vastuusi, aikuinen nainen!

Mikä on se vastuu, joka naiselta jää tässä ylläkuvatussa paletissa kantamatta? Sen sijaan, että jankutat tuon kirjoittajalle, niin perustele asia äläkä nillitä. Muuten olen samaa mieltä, että olet vaan joku mielensäpahoittaja ilman mitään oikeaa pointtia.

Meitä on useampia kommentoijia tässä. Hänellä on itsellään vastuu siinä että yrittää edes tehdä omasta elämästään mielekästä, eikä vaan makaa siellä poterossa voivottamassa että ”mittään ei voi tehrä”.

Vieläkään ei kunnon perustelua väitteellesi. Mistä tiedät mitä hän tekee tai ei tee? Pelkän muutaman lauseen perusteella luulet tietäväsi jonkun koko tilanteen? No huh.