Tarvitseeko vipata päästä päästäkseen juttelemaan esim. psykologille?

Siis kutsuuko jokin psykiatreja lääkäriksi?

Jos, antakaa minun nauraa.  He ovat juuri niitä lääkäreitä, jotka nipin napin ovat saaneet lääkärin tutkinnon läpi.

He eivät pärjäisi eivätkä osaisi mitään todellisen lääkärin osaamisalalla.

Joten ainoa mahdollisuus  noille  just ja just lääkärin tutkinnon suorittaneille, on erikoistua psykiatriaan.

Muuten he eivät pystyisin itseään elättämään ainakaan lääkärintutkintoa vaativissa ammateissa.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatri on lääkäri.

Hänellä on lääkärin koulutus ja reseptien kirjoittamisoikeus.

Lääketieteen lisesessniaatin koulutuksen jälkeen, hän on erikoistustunut useita vuosia psykiatrian erikoislääkäriksi.

On aivan eri asia, käykö psykologin vai psykiatrian juttusilla. Psykologi ajattelee yleensä ihmistä,lääkäri näkee vain jonkin mahdollisen sairauden.

 Mutta noin yleensä Suomessa, psykiatrian erikoislääkärit ovat vähiten arvostettuja lääkäreitä.  Psykiatrit eivät tiedä mistään mitään. He  määräilevät lääkkeitä usein mutu-tuntumalla, eikä heillä ole vähintäkään käsitystä jonkin potilaan fyysisesti tarvitsemasta hoidosta. 

Esimerkkinä voin mainita potilaan jonka omaisena  sain kokea ykköstyypin diadeetikon saaman kooman, kun ns. lääkäri " psykiatri" ei kuunnellut omaisia, eikä tutkinut potilaan fyysistä kuntoa.

Mulla on kans kokemusta siitä miten yhden tutun kohdalla psykiatri aina paheksui vastaanotoilla ja epikriisesissä sitä miten tämä käy liikaa lääkärissä. Antoi siis vaikutelman että on luulosairas. Tuttu sai sen käsityksen että se on asia, joka pitää lopettaa ja nykyään on fyysisesti hyvin huonossa kunnossa, kun hoitoa vaativat fyysiset sairaudet on jääneet hoitamatta. 

Kyllä vaan on komppattava noita mielipiteitä, jotka vähättelee psykiatrian erikoislääkäreitä!

Kyllä perusvaatimus olisi ainakin psykiatrisen hoidon sairaaloissa, että lääkäri osaisi ja käsittäisi jotain fyysisistäkin vakavista sairauksista. Ja osaisi ohjata niistä kärsivän pikaisesti hoitoon.

Joskus psykiatrisissa sairooloissa potilaalla on puhjennut umpisuoli vain siksi että koko osaston hoitajat ja vielä päälle päätteksi lääkärikin jonka olisi pitänyt tutkia potilas fyysisesti, pitivät potilaan voimakasta kipua ainostaan PSYYKKISENÄ ongelmana. Luulotaitunia, harhoina.

Nykyisin tuollaine ei ole enää mahdollista, koska siitä voi tehdä valitukset hoidon laiminlyönnistä ja muista vakavista hoitorikkomuksista.

Mutta kaikkinensa samaa mieltä, en kutsuisi psykiatreja lääkäreiksi.

Lääkärin osaaminen ja etiikka on heistä todella kaukana!

Minä olen eniten edistynyt omassa terapiassa kun olen jäänyt kotiin puhumaan seinälle. Totesin etten tarvitse eteeni keski-ikäistä naista nyökyttelemään ja raapustamaan lehtiöönsä sekä merkitsemään kantaan järjettömyyksiä kun henkilöä ei ole kiinnostanut kuunnella mitä sanon ja on ottanut sieltä täältä jotain irrallista informaatiota ja yhdistellyt niitä. Minä en myöskään tarvitse näkemyksiä asioihin ihmisiltä jotka on lukeneet elämästä kirjoista ja toistaa minulle oppimateriaaliaan.

Psykologin juttusille voi päästä myös kriisikeskuksessa, kirkon perheterapiassa (jonne voi mennä myös yksin, jos ero päällä) tai perheneuvolassa, jos kuviossa on myös lapset.

Joskus koulutettavat psykoterapeutit etsivät koulutushoitopotilaita, jolloin terapian voi saada jopa ilmaiseksi.

Kannattaa kysellä.

Kukaan sivistynyt ja itse korkean koulutuksen saanut, ei koskaan ole edes ajatellut, että psykiatri olisi lääkäri.

Psykiatrit ovat niitä, jotka eivät kykene kunnon lääkärin ammattiin ja vaatimuksiin.

  He erikoistuvat tuohon ammattiin, koska tuossa ammatissa  on vaikea saada kiinni hoitovirheistä.

Toisin kuin niitä lääkäreitä, jotka todella auttavat ihmistä ja joille joskus, epäinhimillisissä olosuhteissa saatta sattua potilaan odottamaton kuolema.

Ja tunnetteko yhtään psykiatria joka olisi toiminut "Lääkärit ilman rajoja"  toiminnassa?

Itse nuorena pian valmistuvana lääkärina en tunne ainoatakaan. Itse olen toiminut opintojeni alussa useissa vapaaehtoissa töissä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Onpa kiinnostava keskustelu, näin nuorehkon psykologin näkökulmasta. Vastauksia olet jo ap saanutkin. Ihan ensiksi haluaisin oikaista sen ajatuksen, että psykologin kanssa keskustellakseen tulisi juuri olla ihan vintti pimeänä. Lähtökohtaisesti on mielestäni vinoutunut ajatus, että apua ja ulkopuolisen mielipidettä voi hakea vasta siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo isoja. Siksi lämpimästi suosittelen hakeutumaan ihan vaikka yhdelle käyntikerralla sinne yksityiselle psykologille. Ensimmäinen käynti on aina kartoituskäynti, jolloin psykologi vasta arvioi asiakkaan jo saamaa apua ja senhetkistä tarvetta. Jo yksi kerta voi auttaa joitakuita hahmottamaan tilannetta paremmin, kun tapahtumia asettaa esimerkiksi aikajanalle ja selvittelee niiden syy-seuraussuhteita.

Toisekseen haluaisin kumota tuon ajatuksen, että nuorista psykologeista ei olisi mihinkään ja että voidakseen pystyä auttamaan asiakasta, tulisi psykologin olla esim. saman ikäinen ja samaa sukupuolta. Tämä on mielestäni varsin omituinen oletus. Psykologeilla on juuri monista muista ammattilaisista eroava kyky ajatella asioita useasta eri näkökulmasta ja peilata asiakkaan kokemuksia tieteellisiin teorioihin ja niistä nouseviin käyttäytymisen ja toiminnan malleihin. Psykologi ei siis keskustele mutu-tuntumalta, vaan hypiteettisella, teoreettisella tasolla. Siten hän on koulutuksessaan juuri opiskellut vuosia niitä keinoja, joilla lähteä ratkomaan asiakkaan ongelmaa tai haastetta, vaikkei hänellä itsellään olisi asiasta mitään kokemusta. Psykologeilla on myös taito tehdä tarkkoja kysymyksiä ja usein asiakas kyllä huomaa niissä poikkeuksellista syvyyttä, jos psykologilla sattuisikin olemaan asiasta kokemusta. Sitä kun ei voi suoraan asiakkaalle kertoa, vaan sen voi korkeintaan tuoda esiin tällä tavoin. Joka tapauksessa näkisin, että yhtään taitavan psykologin asiakkaana saa kyllä huomattavasti laajempia näkökulmia asioihin kuin keskivertoystävän mutuilusta.

Tietenkään kenenkään ei kannata odottaa, että joku lääkäri kommentoisi tai ottaisi kantaa, täällä esitettyihin mielipiteisiin-

Ei siitäkään huolimatta, vaikka olisivat joistakin ajatuksista täysin samaa mieltä.

He eivät voi ottaa kantaa.

Kollegiallisuus estää sen, ja onhan se tavallaan ymmärrettävääkin.

Kaikki ovat saaneet tosi korkean akateemisen ja vaativan koulutksen, ja nähneet kokeneet ja opiskelleet tietyy asiat. 

Jotkut selviää käytännössä paremmin kuin toiset, ja kaveria ei jätetä.

Mutta ja kaikissa tapauksissa, ole aina potilaasi puolella.

Upup

Kaikkiensa on tullut tässä ketjussa  selväksi monet asiat!

Ja erityisesti asiakkaiden eli potilaiden puolesta, ja varmasti myös useiden lääkärikollegioden puolesta.

Olkoon miten on, mutta tosiasia on Suomessa se, että kukaan ei arvosta psykiatriaan erikoistuneita lääkäreitä.

He kun voivat tehdä diagnooseja miten vaan, heidän diagnoosinsa on aina subjektiivinen.

  Toisin kuin esimerkiksi kirurgian erikoislääkärin  jonka osaamattoman diagnoosin saatta heti toinen kokeneempi ja osaavampi kirurgi kyseenlaista, ja on 99 prosenttisesti oikeassa.

Psykiatrit tietenkin kuvittelavat olevansa lääkäreitä, mutta valitettavasti muiden, todellistan lääkereiden,  on niin helvetin  usein korjattava heidän osaamistaan.

Oon potilas, jouduin ihan tavan ihmisenä, akateemisesti koulutettuna, vaikean avioeron jälkeen, turvautumaan työpaikkani psykologiin. Kun oli alussa oli tosi vaikea olo ja unettomuutakin.

Työterveyslääkäri tietenkin antoi aluksi parisen vkoa sairaslomaa, ja jaksoinkin töissä kuten ennen.

Minulla ei ole minkäänlaista taustaa, eikä ongelmia mielenterveys asioissa.

Mutta työterveyspsykologi, nuori mies ja innokas ammatissaan, kehoitti minua hakeutumaan johonkin mielenterveyspolilla jossa saisin psykiatrian palveluja.

Toki tottelin ja käytin lähetteen jälkeen palvelua.

Mutta kiitos ei.

En tarvinnut,  enkä ollut vailla mitään rauhoittavia, enkä masennuslääkkeittä.

Tarvitsin vain nukahtimislääkettä akuuttiin unettomuuteen, saadakseni unta ja voimaa selvitellä eroasioitani.

Sittemin en ole tarvinnut mitään unilääkkeitä, enkä mitään muitakaan lääkkeittä, selvitäkseni haastavasta elämäntilanteesta.

Ovatko psykologit ja psykiatrit olemassa vain lääkemääräyksiä vai ihmisten todellista diagnosointia ja auttamista varten?

Varo kaikkia psykolegaja.  Myös psykiatreja.

Tavallinen lääkäri, joka on nähnyt ja kokenut vastaanotollaan koko ihmiselämän kirjon, ( siis terveyskeskuslääkäri), osaa ja kykenee auttamaan jokaista potilasta parhaiten.

Kokemusta on eroneena äitinä jolla kaksi lasta, ja sairaat ikääntyvät vanhemmat ja tosi vaativa työ.

Työterveyslääkäri on erikoistunut määräämään sairaslomia, ei auttamaan asiakasta. Ja mitä pitemmän sairasloman työterveyslääkäri määrää, sitä suositumpi hän on, ja sitä suuremmat hänelle jatkuvasti myös on.

Tarkoitin siis, että mitä pitemmät sairauslomat työterveyslääkäri määrää ja antaa, sitä suuremmat jonot juuri tuolle lääkärille on.

Työterveyslääkärit eivät viitsi eivätkä näe vaivaa, tutkia,  onko sairaslomalle mitään aihetta. Ei ainakaan julkisen puolen lääkärit.

Aivan samaa mieltä työterveyslääkäreiden ja myös psykiatrian lääkäreiden kanssa-

Psyatrian lääkäreiltä saa niin paljon  kaikkia lääkkeitä, kuin vaan  ikinä voi haluta.  Sieltä irtoaa kaikki rauhoittavat lääkkeet suurina annoksina ja myös joitakin huumeiksi laskettavia aineita.

Niitä on helppo kaupitettella joillekin lääkkeistä riippuvaisille tyypeille ja ihan kivasti niistä saa rahaakin, tukien tueksi.

Kun olin aikoinaan vielä työelämässä, ja käydessäni työterveyslääkärin vastaanotolla, lääkäri suorastaan tyrkytti sairaslomaa, mihin vaivaan ja ongelmaan tahansa.  Lieneekö vielä näin?   Jos on, en yhtään ihmettele, että Suomi on vararikon partaalla kaiken kattavan sosiaaliturvansa kanssa.

Itse elän suht.koht. ok eläkkeelläni ja muilla perityillä tuloillani.

Mä uskon että meillä on Suomessa nykyään niin paljon mielenterveysongelmaisia juuri siitä syystä, että meillä on jumalan kaltaista valtaa himoitsevia psykiatreja, jotka nauttivat siitä sitä että saavat diagnosoida mahdollisimman monen hulluksi ja määrätä lääkkeitä. Psykiatrisiin diagnooseihin ei ole olemassa lähestulkoon koskaan mitään testejä, yleensä kyse on juurikin vain psykiatrin mielipiteestä. Jokaiselle meistä saatais aikaan joku diagnoosi, jos psykiatrin vastaanotolle pistettäis.