Syötkö yöllä (eli heräätkö syömään kesken unien)?
Fb:ssä oli joku meemi, jossa kaveri hiippailee syömään yöllä klo 03:38. Moni tunnisti itsensä tai kaverinsa.
Onko tämä yleistä? Itse en muista koskaan heränneeni yöllä syömään. Baarista kotiin grillin kautta olen kyllä tullut, mutta kesken unien en ikinä nouse syömään, vaikka olisikin nälkä. Sinnittelen silti aamuun asti.
Kommentit (54)
No en tosiaan, onpa todella outoa käytöstä. Sittenhän pitäisi hampaatkin pestä uudestaan, että voi mennä takaisin nukkumaan.
Herään monesti yöllä vähän kolmen jälkeen, mutta ei silloin ole nälkä eikä myöskään vessahätä. Luullakseni herään painajaisiin, tai jos ne eivät ole painajaisia, niin ainakin epämiellyttäviä unia. Useimmiten en syö yöllä mitään, mutta viime yönä söin muutaman viinirypäleen, kun valvoin n. 3.30 - 5.30.
En todellakaan.
Muutenkin syön vain klo 11 ja klo 15 välisenä aikana.
En... Meilla on illallinen seitseman ja kahdeksan valilla ja sen jalkeen syodaan seuraavan kerran aamulla. Eli meilla ei syoda edes iltapalaa.
No en todellakaan, paitsi raskaana ollessa muutamia kertoja kun ei muutenkaan saanut nukuttua.
Joskus nuorena kun harrastin liian tiukkoja dieettejä, heräsin siihen että olin yöllä syömässä tai vaihtoehtoisesti en edes herännyt, vaan aamulla huomasin että olin yöllä syönyt. Onneksi tajusin löysätä treenausta & dieettiä.
Nälkäisenä sinnittely huonontaa unta tai estää sen kokonaan. Jos herään ja on nälkä, syön ja petraan seuraavien päivien syömisiä.
Eilen en saanut heti unta joten söin palan patonkia juustolla ja voita kello 01:51 "ollakseen täsmällisiä".
Pääasia on että pesee oikeasti ne hampaat 2kertaa päivässä ja hampaiden pesujen jälkeen antaa hammastahnan vaikuttavan ainesosan vaikuttaa 30minutia hampaiden pesun jälkeen niin että ei laita mitään muuta sen 30minuutin aikana kuin vettä.
Hammaslääkärit ja systeemi on vain omien hampaiden ja mentaliteetin rikastuttaja. Tämän parempaa ohjetta ei ole, tähän ketjuun. Aivopieruja on olemassa mutta vihalle ei saa antaa valtaa.
En todellakaan. Ei myöskään ole mitään ongelmia mennä nukkumaan vaikka nälkä olisikin.
Syön muutenkin vain kaksi kertaa päivässä ja se riittää. Pysyy painokin kurissa.
Mä laihdutan ja kyllä varmasti laihdun
vain vichy-vettä juon ja yhtään en syö
en päiväohjelmasta mä tingi tippaakaan
näin mannekiiniksi jo kohta vaihdun
Mä laihdutan ja sen kai selvästi huomaa
on ohjelmani varma kunnes on yö
en unta öisin saakaan kun vatsa parahtaa
jääkaapin ovi silloin narahtaa
Öisin kakkua haukkaan
kuusi siankyljystä syön
päälle kaljat mä naukkaan
ja sitten tyynyyn pääni lyön
Mut päivällä mä jälleen varmasti laihdun
tää pettämätön uusi dieetti on
yöt syön ja päivät panttaan niin korjaan vahingon
saan siten mannekiinivartalon
Mä laihdutan ja kyllä varmasti laihdun
tää tyttö jumppaa sekä lenkillä käy
mä systeemiini luotan ja uskon että pian
mä olemattomaksi tästä haihdun
Mä laihdutan ja sen kai selvästi huomaa
vaikk tulokset ei vielä vaa'assa näy
en öisin unta saa kun taas vatsa parahtaa
jääkaapin ovi jälleen narahtaa
Yöllä kinkkua mässään
sitten maksamakkaraa
vaikka sen toki kässään
ei liikaa nautiskella saa
Ja päivällä mä jälleen varmasti laihdun
tää pettämätön uusi dieetti on
yöt syön ja päivät panttaan niin korjaan vahingon
saan siten mannekiinivartalon (ja sen huomaa!)
saan siten mannekiinivartalon
saan siten mannekiinivartalon
Söin silloin kun olin lihava. Jos heräsin yöllä, teki ihan hirveästi mieli jotain makeaa - kaivoin kaapeista suklaata tai keksejä. Ruokailutavat oli ihan pielessä päivälläkin niin siksi tuli noita syömishimoja. Nykyään olen normaalipainoinen eikä tulisi mieleenkään syödä yöllä. Keholle pitää antaa lepoa myös syömisen osalta.
Syön usein rokaa vielä pari tuntia ennen petiin menoa joten ei ole nälkä yöllä.
Joskus kun söin ketopinoria niin silloin kyllä tuli usein mussutettua joko juuri ennen nukahtamista tai sitten yöllä jos sattui lääkkeestä huolimatta heräämään. Aiheutti aikamoiset mässyt välillä kyseinen mömmö.
En syö, en muutenkaan ikinä syö klo 22 jälkeen kun tuntuu että vatsa "menee nukkumaan". Vettä korkeintaan voin hörpätä yöllä jos suu tuntuu kuivalta.
Toistuva yöllä syöminen on syömishäiriöistä käytöstä. Ei se ole normaalia, eikä myöskään terveellistä, vaikkei lihava olisikaan.
Kyllä sen ruuansulatuselimistön pitäisi edes joskus antaa levätä. Yöllisen syömisen aiheuttamat hormonipiikit (insuliini, leptiini, dopamiini, serotoniini jne.) eivät tee hyvää, jos tarkoitus on levätä. Voisin kuvitella, että esimerkiksi esidiabeteksen ja diabeteksen riski lisääntyy, kun insuliinit nostetaan taivaisiin jopa yön aikana.
Ruoka ei ole vain vatsantäytettä vaan syöminen vaikuttaa voimakkaasti kehoon ja aivoihin.
En ikinä. Perus av-mamma laittaa kellon soimaan yöllä jotta voi nousta syömään. Muuten tulee liian pitkä paastoaika, jopa 10 tuntia ja sitten heikottaa, pyörryttää, pierettää ja apuva.
En todellakaan. Ainoastaan lihavat ihmiset tekevät tuota.
En ole koskaan herännyt syömään kesken unien, mutta syön kyllä välillä juuri ennen nukkumaan käymistä eli puolen yön jälkeen, jos on nälkä. En pysty nukahtamaan nälkäisenä. Jogurtti tms. on sopiva välipala siihen hetkeen.
Olen hoikka.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Onko tämä muka joku yleinen tapa ihmisillä? Tiedän vain yhden yösyöjän ja se on isäni ja olen aina ihmetellyt hänen käyttäytymistään. Kolme-neljä kertaa jääkaapilla yössä ei todellakaan ole mikään harvinaisuus: isällä on pieni kämppä ja teininä, kun siellä välillä yövyin, nukuin olohuoneessa, eikä minunkaan nukkumisestani tullut mitään, kun faija ravasi siitä ohi alvariinsa jääkaapille leikkeleitä ja juustoa nassuttamaan.
Sitten hän valittaa, kuinka kärsii kroonisesta unettomuudesta. No, varmasti, kun on pakko tehdä joku hiton pyhiinvaellus aina, kun vähänkään havahtuu unesta, kääntäisi vaan kylkeä herrajumala!
Olen syönyt kerran teini-ikäisenä. Oli pakko kokeilla onko se "Jouluna yölläkin saa syödä" sanonta minkään arvoinen. Ei ollut. Piti laittaa herätyskello herättämään, ei ollut edes nälkä, väkisin söin vähän jotain, kun olin päättänyt kokeilla. Heitin sanonnalla vesilintua sen jälkeen.
Tuota tekevät ovat yleensä lihavia.