Lue keskustelun säännöt.
Mies oli voitonriemuinen kun meillä alkoi käydä sosiaalihuollon perhetyöntekijä auttamassa arjessa, mies pääsi oikein purkautumaan miten huono äiti olen ja sotken kaiken MUTTA
26.02.2020 |
Tämä henkilö onkin minun puolellani ja nyt mies on raivoissaan.Puhuu meistä "akkojen juorukerhona ja kyselee "no, miten minua tänään haukuitte`".Minulla on siis vaikea masennus ja meillä on 4 lasta joista yksi erittäin haastava erityslapsi.
Kommentit (61)
Mies on kaunainen ja katkeroitunut koko tilanteeseen.
Hän on epäilemättä itsekin jaksamisensa rajoilla, ja kaataa kaiken pahan olonsa ap:hen, koska ei sitä voi muualle tehdä.
Te tarvitsisitte selkeästi parisuhdeterapiaa, ja mies mahdollisesti myös apua mielenterveysongelmiin. Ikävä kyllä tilanteenne on todella haastava. En usko, että ero välttämättä auttaisi asiaa: jos ap ottaisi pikaeron miehestään (joka toki olisi ehdottoman hyvä ratkaisu hänen omaa mielenterveyttään ajatellen, ainakin lyhyellä aikavälillä), todennäköisesti katkeroitunut mies hankaloittaisi ap:n elämää kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.
Kärsijöinä tässä olisivat lisäksi lapset.
Joten jos aiotte huudella JSSAP, miettikää ensin, millainen lopputulos olisi.
Pystyisitkö itse ap hakeutumaan hetkeksi vaikka osastolle?
Se voisi katkaista hetkeksi tämän pahan kierteen, ja mahdollisesti avaisi myös miehen silmiä tilanteesi osalta. Saisit myös itse levätä ja selvitellä ajatuksiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein kun nainen on hyödytön lusmu, niin sillä on muka "vaikea masennus". Vähän käydään lääkärille valehtelemassa, niin diagnoosi tulee automaattisesti, ja saadaan oikeutus sille lusmuilulle.
Vierailija kirjoitti:
Mies on kaunainen ja katkeroitunut koko tilanteeseen.
Hän on epäilemättä itsekin jaksamisensa rajoilla, ja kaataa kaiken pahan olonsa ap:hen, koska ei sitä voi muualle tehdä.
Te tarvitsisitte selkeästi parisuhdeterapiaa, ja mies mahdollisesti myös apua mielenterveysongelmiin. Ikävä kyllä tilanteenne on todella haastava. En usko, että ero välttämättä auttaisi asiaa: jos ap ottaisi pikaeron miehestään (joka toki olisi ehdottoman hyvä ratkaisu hänen omaa mielenterveyttään ajatellen, ainakin lyhyellä aikavälillä), todennäköisesti katkeroitunut mies hankaloittaisi ap:n elämää kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.
Kärsijöinä tässä olisivat lisäksi lapset.
Joten jos aiotte huudella JSSAP, miettikää ensin, millainen lopputulos olisi.
Pystyisitkö itse ap hakeutumaan hetkeksi vaikka osastolle?
Se voisi katkaista hetkeksi tämän pahan kierteen, ja mahdollisesti avaisi myös miehen silmiä tilanteesi osalta. Saisit myös itse levätä ja selvitellä ajatuksiasi.
Jos mies on pelkästään kusiainen ja ap ajattelee jaksavansa sitä niin sitten ok. Sen sijaan tuossa on myös vahvat merkit luonnehäiriöstä ja sille on kyllä todella paha uhrata omaa elämäänsä senkään uhalla, että eksä häiriköi toden teolla. Yleensä ne löytävät kuitenkin aika pian uuden kumppanin ja se vähän hillitsee häirintää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.
Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin.
Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?
Onko miehen kielenkäyttö ja asenne sinusta asiallista käytöstä? Ymmärrätkö, että tuollainen sairastuttaa sen piirissä olevat ihmiset ja ap saattaisi olla ihan eri tilassa toisenlaisessa henkisessä ympäristössä?
Kuinka helpon luulet tilanteen olevan miehelle? Nainen ei tee mitään, makaa ja joskus käy kusettamassa piskiä. Lapsia on kuitenkin pitänyt hankkia mahdoton määrä. Sairauteen on helppo mennä, uhriutua ilman, että katsoo tilannetta toisen kannalta. Joskus kunnon potkaisu (henkinen) voi auttaa tajuamaan ettei voi iäksi uhriksi jäädä makaamaan. Mies selvästi kyllästynyt tilanteeseen, ehkä naisen ei tarvitse itse haaveilla erosta, se voi tulla eteen ihan miehen toimesta. Ja lapset, kannattaako niitä jättää naiselle joka ei jaksa edes ruokkia jälkeläisiään?
Ja se auttaa kiusamalla heikkoa vielä heikommaksi? Jos ei jaksa olla rakentava, voi aina lähteä.
Noinhan tarina etenisi - jos olisi tosi eikä provo. Mies lähtisi, ottaisi lapset mukaan/sossu sijoittaisi, ja nainen saisi ihan rauhassa makoilla, koiran veisi eläinsuojelu jos sekin liikaa rasitusta. Tai sitten nainen ottaa vastuun itsestään, etsii avun, alkaa pakottaa itseään liikkeelle eikä uhriudu somessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.
Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin.
Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?
Onko miehen kielenkäyttö ja asenne sinusta asiallista käytöstä? Ymmärrätkö, että tuollainen sairastuttaa sen piirissä olevat ihmiset ja ap saattaisi olla ihan eri tilassa toisenlaisessa henkisessä ympäristössä?
Kuinka helpon luulet tilanteen olevan miehelle? Nainen ei tee mitään, makaa ja joskus käy kusettamassa piskiä. Lapsia on kuitenkin pitänyt hankkia mahdoton määrä. Sairauteen on helppo mennä, uhriutua ilman, että katsoo tilannetta toisen kannalta. Joskus kunnon potkaisu (henkinen) voi auttaa tajuamaan ettei voi iäksi uhriksi jäädä makaamaan. Mies selvästi kyllästynyt tilanteeseen, ehkä naisen ei tarvitse itse haaveilla erosta, se voi tulla eteen ihan miehen toimesta. Ja lapset, kannattaako niitä jättää naiselle joka ei jaksa edes ruokkia jälkeläisiään?
Ja se auttaa kiusamalla heikkoa vielä heikommaksi? Jos ei jaksa olla rakentava, voi aina lähteä.
Ap kertoi, että hänellä on vaikea masennus. Tämä pitää ottaa huomioon hänen viestejään luettaessa. Masentunut liioittelee häneen kohdistuvaa kritiikkiä ja on muutenkin kohtuuttoman negatiivinen ja pessimistinen. Mies kaikella todennäköisyydellä kertoisi tapahtumista aivan erilaisen tarinan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on kaunainen ja katkeroitunut koko tilanteeseen.
Hän on epäilemättä itsekin jaksamisensa rajoilla, ja kaataa kaiken pahan olonsa ap:hen, koska ei sitä voi muualle tehdä.
Te tarvitsisitte selkeästi parisuhdeterapiaa, ja mies mahdollisesti myös apua mielenterveysongelmiin. Ikävä kyllä tilanteenne on todella haastava. En usko, että ero välttämättä auttaisi asiaa: jos ap ottaisi pikaeron miehestään (joka toki olisi ehdottoman hyvä ratkaisu hänen omaa mielenterveyttään ajatellen, ainakin lyhyellä aikavälillä), todennäköisesti katkeroitunut mies hankaloittaisi ap:n elämää kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.
Kärsijöinä tässä olisivat lisäksi lapset.
Joten jos aiotte huudella JSSAP, miettikää ensin, millainen lopputulos olisi.
Pystyisitkö itse ap hakeutumaan hetkeksi vaikka osastolle?
Se voisi katkaista hetkeksi tämän pahan kierteen, ja mahdollisesti avaisi myös miehen silmiä tilanteesi osalta. Saisit myös itse levätä ja selvitellä ajatuksiasi.
Jos mies on pelkästään kusiainen ja ap ajattelee jaksavansa sitä niin sitten ok. Sen sijaan tuossa on myös vahvat merkit luonnehäiriöstä ja sille on kyllä todella paha uhrata omaa elämäänsä senkään uhalla, että eksä häiriköi toden teolla. Yleensä ne löytävät kuitenkin aika pian uuden kumppanin ja se vähän hillitsee häirintää.
En lähtisi kuitenkaan laatimaan diagnooseja vauva.fi:n keskustelujen pohjalta, vaan koettaisin näin haastavassa tilanteessa olevalle yrittää neuvoa kaikki mahdolliset keinot sille, että parisuhde saataisiin pian kuntoon, mies "järkiinsä" ja ap sekä ennen kaikkea lapset paremman avun piiriin.
Ikävä kyllä erityislasten kanssa avioero ei auta tilannetta pätkän vertaa - tämän olen nähnyt lähipiirissä (vaikka mies ei ollutkaan mitenkään erityisen hankala tapaus).
Erityislasten kanssa toimittaessa olisi ensiarvoisen tärkeää, että vanhemmat pystyisivät vetämään yhtä köyttä ja pitämään puolensa, että yhteiskunta todella pitäisi lupauksensa tuesta ja palveluista erityislasten vanhemmille.
Muutoin riski lasten ongelmien pahenemisesta on erittäin suuri, ja iän karttuessa nämä ongelmat voivat johtaa todella rumiin tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.
Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin.
Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?
Onko miehen kielenkäyttö ja asenne sinusta asiallista käytöstä? Ymmärrätkö, että tuollainen sairastuttaa sen piirissä olevat ihmiset ja ap saattaisi olla ihan eri tilassa toisenlaisessa henkisessä ympäristössä?
Kuinka helpon luulet tilanteen olevan miehelle? Nainen ei tee mitään, makaa ja joskus käy kusettamassa piskiä. Lapsia on kuitenkin pitänyt hankkia mahdoton määrä. Sairauteen on helppo mennä, uhriutua ilman, että katsoo tilannetta toisen kannalta. Joskus kunnon potkaisu (henkinen) voi auttaa tajuamaan ettei voi iäksi uhriksi jäädä makaamaan. Mies selvästi kyllästynyt tilanteeseen, ehkä naisen ei tarvitse itse haaveilla erosta, se voi tulla eteen ihan miehen toimesta. Ja lapset, kannattaako niitä jättää naiselle joka ei jaksa edes ruokkia jälkeläisiään?
Ja se auttaa kiusamalla heikkoa vielä heikommaksi? Jos ei jaksa olla rakentava, voi aina lähteä.
Ap kertoi, että hänellä on vaikea masennus. Tämä pitää ottaa huomioon hänen viestejään luettaessa. Masentunut liioittelee häneen kohdistuvaa kritiikkiä ja on muutenkin kohtuuttoman negatiivinen ja pessimistinen. Mies kaikella todennäköisyydellä kertoisi tapahtumista aivan erilaisen tarinan.
Totta kai mies kertoisi erilaisen tarinan. Parisuhteessa kuitenkin kannattaisi panostaa siihen, että elettäisiin yhteistä tarinaa tai homma alkaa kusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.
Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin.
Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?
Onko miehen kielenkäyttö ja asenne sinusta asiallista käytöstä? Ymmärrätkö, että tuollainen sairastuttaa sen piirissä olevat ihmiset ja ap saattaisi olla ihan eri tilassa toisenlaisessa henkisessä ympäristössä?
Kuinka helpon luulet tilanteen olevan miehelle? Nainen ei tee mitään, makaa ja joskus käy kusettamassa piskiä. Lapsia on kuitenkin pitänyt hankkia mahdoton määrä. Sairauteen on helppo mennä, uhriutua ilman, että katsoo tilannetta toisen kannalta. Joskus kunnon potkaisu (henkinen) voi auttaa tajuamaan ettei voi iäksi uhriksi jäädä makaamaan. Mies selvästi kyllästynyt tilanteeseen, ehkä naisen ei tarvitse itse haaveilla erosta, se voi tulla eteen ihan miehen toimesta. Ja lapset, kannattaako niitä jättää naiselle joka ei jaksa edes ruokkia jälkeläisiään?
Ja se auttaa kiusamalla heikkoa vielä heikommaksi? Jos ei jaksa olla rakentava, voi aina lähteä.
Ap kertoi, että hänellä on vaikea masennus. Tämä pitää ottaa huomioon hänen viestejään luettaessa. Masentunut liioittelee häneen kohdistuvaa kritiikkiä ja on muutenkin kohtuuttoman negatiivinen ja pessimistinen. Mies kaikella todennäköisyydellä kertoisi tapahtumista aivan erilaisen tarinan.
Totta kai mies kertoisi erilaisen tarinan. Parisuhteessa kuitenkin kannattaisi panostaa siihen, että elettäisiin yhteistä tarinaa tai homma alkaa kusta.
Sä missasit nyt pointin, joka on se, että AP:n tarina on masennuksen värittämä, miehen oletettavasti ei ole. Siksi ei kannata uskoa AP:n sanoja ihan sellaisenaan, vaan "masennusfiltterin" läpi suodatettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on kaunainen ja katkeroitunut koko tilanteeseen.
Hän on epäilemättä itsekin jaksamisensa rajoilla, ja kaataa kaiken pahan olonsa ap:hen, koska ei sitä voi muualle tehdä.
Te tarvitsisitte selkeästi parisuhdeterapiaa, ja mies mahdollisesti myös apua mielenterveysongelmiin. Ikävä kyllä tilanteenne on todella haastava. En usko, että ero välttämättä auttaisi asiaa: jos ap ottaisi pikaeron miehestään (joka toki olisi ehdottoman hyvä ratkaisu hänen omaa mielenterveyttään ajatellen, ainakin lyhyellä aikavälillä), todennäköisesti katkeroitunut mies hankaloittaisi ap:n elämää kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.
Kärsijöinä tässä olisivat lisäksi lapset.
Joten jos aiotte huudella JSSAP, miettikää ensin, millainen lopputulos olisi.
Pystyisitkö itse ap hakeutumaan hetkeksi vaikka osastolle?
Se voisi katkaista hetkeksi tämän pahan kierteen, ja mahdollisesti avaisi myös miehen silmiä tilanteesi osalta. Saisit myös itse levätä ja selvitellä ajatuksiasi.
Jos mies on pelkästään kusiainen ja ap ajattelee jaksavansa sitä niin sitten ok. Sen sijaan tuossa on myös vahvat merkit luonnehäiriöstä ja sille on kyllä todella paha uhrata omaa elämäänsä senkään uhalla, että eksä häiriköi toden teolla. Yleensä ne löytävät kuitenkin aika pian uuden kumppanin ja se vähän hillitsee häirintää.
En lähtisi kuitenkaan laatimaan diagnooseja vauva.fi:n keskustelujen pohjalta, vaan koettaisin näin haastavassa tilanteessa olevalle yrittää neuvoa kaikki mahdolliset keinot sille, että parisuhde saataisiin pian kuntoon, mies "järkiinsä" ja ap sekä ennen kaikkea lapset paremman avun piiriin.
Ikävä kyllä erityislasten kanssa avioero ei auta tilannetta pätkän vertaa - tämän olen nähnyt lähipiirissä (vaikka mies ei ollutkaan mitenkään erityisen hankala tapaus).
Erityislasten kanssa toimittaessa olisi ensiarvoisen tärkeää, että vanhemmat pystyisivät vetämään yhtä köyttä ja pitämään puolensa, että yhteiskunta todella pitäisi lupauksensa tuesta ja palveluista erityislasten vanhemmille.
Muutoin riski lasten ongelmien pahenemisesta on erittäin suuri, ja iän karttuessa nämä ongelmat voivat johtaa todella rumiin tilanteisiin.
Kerropa, miten saat asennevammaisen tai luonnehäiriöisen järkiinsä? Ensimmäinen onnistuu hyvällä tuurilla jotenkin, jälkimmäinen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.
Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin.
Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?
Onko miehen kielenkäyttö ja asenne sinusta asiallista käytöstä? Ymmärrätkö, että tuollainen sairastuttaa sen piirissä olevat ihmiset ja ap saattaisi olla ihan eri tilassa toisenlaisessa henkisessä ympäristössä?
Kuinka helpon luulet tilanteen olevan miehelle? Nainen ei tee mitään, makaa ja joskus käy kusettamassa piskiä. Lapsia on kuitenkin pitänyt hankkia mahdoton määrä. Sairauteen on helppo mennä, uhriutua ilman, että katsoo tilannetta toisen kannalta. Joskus kunnon potkaisu (henkinen) voi auttaa tajuamaan ettei voi iäksi uhriksi jäädä makaamaan. Mies selvästi kyllästynyt tilanteeseen, ehkä naisen ei tarvitse itse haaveilla erosta, se voi tulla eteen ihan miehen toimesta. Ja lapset, kannattaako niitä jättää naiselle joka ei jaksa edes ruokkia jälkeläisiään?
Ja se auttaa kiusamalla heikkoa vielä heikommaksi? Jos ei jaksa olla rakentava, voi aina lähteä.
Ap kertoi, että hänellä on vaikea masennus. Tämä pitää ottaa huomioon hänen viestejään luettaessa. Masentunut liioittelee häneen kohdistuvaa kritiikkiä ja on muutenkin kohtuuttoman negatiivinen ja pessimistinen. Mies kaikella todennäköisyydellä kertoisi tapahtumista aivan erilaisen tarinan.
Totta kai mies kertoisi erilaisen tarinan. Parisuhteessa kuitenkin kannattaisi panostaa siihen, että elettäisiin yhteistä tarinaa tai homma alkaa kusta.
Sä missasit nyt pointin, joka on se, että AP:n tarina on masennuksen värittämä, miehen oletettavasti ei ole. Siksi ei kannata uskoa AP:n sanoja ihan sellaisenaan, vaan "masennusfiltterin" läpi suodatettuna.
Ihan siksi missasin sen pointin, että ap käyttää miehestä erittäin asiallista kieltä, vaikka olisi aihetta muuhun. Sen sijaan mies käyttäytyy erittäin huonosti eikä ap nosta sitä esille terveellä tavalla, luo kuvan masennetusta ja alistetusta henkilöstä, jolle on jo luotu kuva siitä, että häntä saa kohdella rajattomasti ja huonosti.
Ajatelkaapa itse, kuinka monta vuotta jaksaisitte katsella masentunutta puolisoa? Ei mitään herkkua jos toinen näkee kaiken synkkänä vuodesta toiseen, ei kykene mihinkään, ei töissä eikä kotona. Lapsia vaan on saatettu maailmaan ihan kiitettävästi, miksiköhän? Jotenkin tuntuu, että palstalla ihmiset olettavat, että miehen pitäisi vaan jaksaa katsella vaimoa joka ei taida edes haluta parantua. Jos kotiin on saatu apua, eikö pitäisi keskittyä siihen ja paranemiseen tuollaisen pikkumaisen kiistelyn sijaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaapa itse, kuinka monta vuotta jaksaisitte katsella masentunutta puolisoa? Ei mitään herkkua jos toinen näkee kaiken synkkänä vuodesta toiseen, ei kykene mihinkään, ei töissä eikä kotona. Lapsia vaan on saatettu maailmaan ihan kiitettävästi, miksiköhän? Jotenkin tuntuu, että palstalla ihmiset olettavat, että miehen pitäisi vaan jaksaa katsella vaimoa joka ei taida edes haluta parantua. Jos kotiin on saatu apua, eikö pitäisi keskittyä siihen ja paranemiseen tuollaisen pikkumaisen kiistelyn sijaan?
En nyt tee tässä mitään diagnooseja, mutta väestöstä keskimäärin 20 % on erityisherkkiä. Ainakin sellainen henkilö masentuu tuollaisessa ilmapiirissä ja varmaan jokunen muukin. Eli tuossa ei kyllä anneta masentuneelle mitään eväitä parantua vaan syvennetään tilaa.
Toisekseen, onko masennus parisuhteesta= miehen kylmyydestä johtuvaa? Vai onko sille joku muu syy?
Kolmanneksi, ap:n tilassa on erittäin vaikea saada mistään otetta.
Neljänneksi, toivon, että ap:n ei tarvitse enää koskaan elämässään kuunnella loukkaavia sanoja yhtään keneltäkään, eikä etenkään puolisolta, joka pitäisi olla elämässä tuki ja voimavara.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä suosittelisi eroa vai miten ihmeessä ap pärjää yksin neljän lapsen kanssa, jos nyt jo miehen täytyy hoitaa ruoanlaitot, siivoamiset jne?
Ihan kokemuksesta. Sitä kummasti virkistyy ja energiat palautuu kun ulkoistaa kotinsa sieluja syövän ongelman. Se kun enää ei tarvitse jatkuvasti pettyä ja kuunnella toisen raivoamista. Se vapauttaa stressistä ja surusta. Masennuskin häviää. Ongelmana ei ole uuvuttavat lapset vaan voimia vievä mies.
Mistäs tiedät minkälaista kielenkäyttöä ap käyttää kotona tai miten puhuu miehelleen? Siitä kun ei ollut mitään mainintaa. Yhtä lailla ap voi olla se ”syöpä”, joka pilaa ilmapiirin.
Et voi yleistää omaa kokemustasi koskemaan kaikkien parisuhteiden ongelmia. Esim. minä olen ollut useasti masentunut eikä se ole millään tavalla ollut puolisoni vika vaan johtuu lapsuuden traumoista. Eikä puolisoni ole aina jaksanut myöskään olla iloinen ja kannustava, kun minä olen viikkoja putkeen ollut negatiivinen ja aikaansaamaton. Joskus on hänellekin huonoja hetkiä ja sekin on ihan ymmärrettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaapa itse, kuinka monta vuotta jaksaisitte katsella masentunutta puolisoa? Ei mitään herkkua jos toinen näkee kaiken synkkänä vuodesta toiseen, ei kykene mihinkään, ei töissä eikä kotona. Lapsia vaan on saatettu maailmaan ihan kiitettävästi, miksiköhän? Jotenkin tuntuu, että palstalla ihmiset olettavat, että miehen pitäisi vaan jaksaa katsella vaimoa joka ei taida edes haluta parantua. Jos kotiin on saatu apua, eikö pitäisi keskittyä siihen ja paranemiseen tuollaisen pikkumaisen kiistelyn sijaan?
En nyt tee tässä mitään diagnooseja, mutta väestöstä keskimäärin 20 % on erityisherkkiä. Ainakin sellainen henkilö masentuu tuollaisessa ilmapiirissä ja varmaan jokunen muukin. Eli tuossa ei kyllä anneta masentuneelle mitään eväitä parantua vaan syvennetään tilaa.
Toisekseen, onko masennus parisuhteesta= miehen kylmyydestä johtuvaa? Vai onko sille joku muu syy?
Kolmanneksi, ap:n tilassa on erittäin vaikea saada mistään otetta.
Neljänneksi, toivon, että ap:n ei tarvitse enää koskaan elämässään kuunnella loukkaavia sanoja yhtään keneltäkään, eikä etenkään puolisolta, joka pitäisi olla elämässä tuki ja voimavara.
Eiköhän tuossa tämä erityisherrä ole itse oman kuoppansa kaivanut. Valinnut miehen, tehtaillut lapsia. Ehkä tottui kotiaikaan, ei jaksa enää töihin ja masentui? Ja kuinka paljon ap itse on kyennyt olemaan minkäänlainen voimavara kun ei lasten ruokkimiseenkaan kykene? Uniikki hiutale josta pitää huolehtia, entä lapset? ja mies, täytyykö hänen kiltisti rahoittaa koko rulianssi ja töiden jälkeen hoitaa kaikki kotityötkin?
Olen lapseton, joten siltä kannalta ehkä jäävi kommentoimaan tähän keskusteluun, mutta sairastuin itse masennukseen ja voin kertoa, että pahimmillaan makasin sängyssä kaksi vuorokautta putkeen suunnittelemassa itsemurhaa.
Siinä jäi kyllä kaikki kotityöt ja muu arjen pyöritys työssäkäyvän puolison harteille. En poistunut neljän seinän sisältä kahteen kuukauteen ja minkä tahansa tekemisen aloittaminen oli aivan ylivoimaista. Siinä ei paljoa auttaneet puolison lempeät patistukset, saati sitten kovempi puhe.
Puolisoni kuitenkin tuki minua ja hakeuduinkin avun piiriin, jotta parisuhde ei tosiaan muuttuisi lopullisesti siten, että toinen ”makaa päivät pitkät perse homeessa”. Kävin suljetulla osastolla ja nyt kun lääkityksen ja muun hoidon avulla olen jo suht toimintakykyinen, käyn vielä psykiatrisessa sairaalassa päiväosastolla, jossa pyritään kitkemään viimeisetkin aloitekyvyttömyyden rippeet ja tuomaan aktiviteettia päivään. Muutos on ollut todella merkittävä.
Kannustaisinkin ap:ta oman kokemukseni pohjalta jättämään nämä ”ota itseäsi niskasta kiinni ja lakkaa mätehtimästä” -kommentit omaan arvoonsa ja sen sijaan hakeutumaan mielenterveyshoidon piiriin. Ehkä miehesikin suhtautuminen muuttuu, kun osoitat halua parantua ja valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Aikansa se ottaa ja voi vaatia rankkojakin ratkaisuja (osastojaksot esim.), mutta pahinta on, jos et nyt tee oman terveytesi vuoksi välttämättömiä toimenpiteitä ja jäät odottamaan noidankehän pahenemista.
Se, että mies tietää, että ap on masentunut, ei auta miestä jaksamaan paremmin epäsuhtaisten velvollisuuksien hoitamisessa. Hän on yhtä väsynyt kuin ne naiset, joiden miehet eivät osallistu kotitöihin vaan juoksevat harrastuksissa ja tekevät ylitöitä. Kenenkään diagnoosi ei tuo voimia lähipiirille. Nyt kotiin siivooja niin usein kuin on varaa ja ap oikeasti hoitoon! Masennus ei parane odottamalla.
Mä ymmärrän täysin ap:n miestä. Oikeasti kukaan ei pidemmän päälle jaksa yksin tehdä kaikkea perheessä toisen vaan makoillessa sohvalla ja lenkittäessä koiraa. Yksin pitää käydä palkkatyössä, siivota, laittaa ruokaa, hoitaa lapset ym. Mitään valoa ei näkyvissä. Jos mä olisin ap:n mies ottaisin eron ja vaatisin lapset luokseni asumaan. Eivät he äitinsä luona voisi asua kun tämä ei pysty heistä huolehtimaan. Oikeasti on helpompaa olla ihan kokonaan yksinhuoltajana, kuin siten että virallisesti on perheessä toinen aikuinen, mutta silti pitää hoitaa kaikki yksin. Ja saa vielä kritiikkiä siitä että katkeroituu ja uupuu tämän myötä.
Vierailija kirjoitti:
Ja olet miehen kanssa koska...?
No pitäähän se mies olla! Ihan sama minkälainen hirviö se on, kunhan voi sanoa muille että minulla on mies.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti harva kumppani oikeasti jaksaa tai edes pystyy tukemaan toista masennuksen kanssa, varsinkin jos se tarkoittaa sitä että pitää hoitaa oma työ, neljä lasta ja kotihommat. Jos mitään edistystä ei tapahdu niin se tervekin ihminen sairastuu ja uupuu.
Suosittelen hakemaan apua masennukseesi.
Mä olen itse aikoinaan ollut yli vuoden kotona vaikean masennuksen vuoksi. Kesti yli 10 vuotta "toipua" masennuksesta. Ajattelin, että olisin ymmärtäväinen muita masentuneita kohtaan, kun olen itsekin sen kokenut.
No, mies masentui isänsä kuoleman jälkeen. Alussa jaksoin hoivata ja antaa aikaa. Pidemmän päälle aloin kuitenkin kokea empatian sijasta jopa vihaa. Miksi minunkin pitää kärsiä, kun toinen on aina huonolla päällä? Miksi minun pitää jaksaa töiden lisäksi kaupassakäynnit, ruoanlaitot ja kotityöt, kun toisella olisi aikaa kotona ollessa? Miksi toinen ei voi hoitaa itseään kuntoon? Miksi minä en saisi olla nyt onnellinen, kun vihdoin sain mukavan työpaikan ja oman terveyteni takaisin?
Se tukehdutti, kun tajusin, ettei mies huolehtinut enää mistään, vaan heittäytyi ihan lapsen tasolle. Jouduin huolehtimaan, että hän oli maksanut laskunsa ja söi edes jotain. Pakenin töihin kodin ahdistavaa ilmapiiriä. Monesti tulin kotiin kauppakassien kanssa, enkä ehtinyt edes takkia riisua, kun jouduin jo masentuneen valitusryöpyn uhriksi. Aina sain kuulla, miten ahdistaa, raha ei riitä, kotona on sotkuista jne jne...
Masennus oikeasti tarttuu ja pitäisi tosiaan muistaa, ettei se terve puolisokaan jaksa, jos tilanne ei muutu. Jos kotona on aina ahdistava ilmapiiri, toinenkin uupuu, kun ei saa koskaan palautua työstressistäkään. Joskus on rakkauden teko kumpaakin kohtaan ottaa vähän etäisyyttä, jotta pystyy taas olemaan tukena. Toista ei voi myöskään rakkaudella parantaa, eikä masennus parane kotona "lepäämällä" pelkästään. Se vaatii ajatustapojen ja elämän muutosta.
Ja se auttaa kiusamalla heikkoa vielä heikommaksi? Jos ei jaksa olla rakentava, voi aina lähteä.