Mies oli voitonriemuinen kun meillä alkoi käydä sosiaalihuollon perhetyöntekijä auttamassa arjessa, mies pääsi oikein purkautumaan miten huono äiti olen ja sotken kaiken MUTTA

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mukaan en myönnä  "lapsen  henkisiä ongelmia" , edes lääkäri saati tämä perhetyöntekijä sitten eivät saa miestä uskomaan että uhmakkuushäiriiö ja adhd eivät ole mielenterveysongelma.

Miehen mukaan minun pitäisi joka päivä siivota ja laittaa  ruokaa, masennus on kuulemma vain tekosyy siihen että töistä tullessa joutuu siivoamaan "koko  hiivatin talon" ja tekemään "kunnon ruokaa" (minä lähinä lämmitelen eineksiä).  Koirastamme pitäisi kuulemma luopua koska miehen tulkinnan mukaan sen pakko lenkittäminen ruokkii masennustani vaikka pikemminkin se  on toisinpäin..

Mies oli riemuissaan kun joku nyt pääsee näkemään arkeamme ja miten hän kärsii kun pitää hommaa koossa. Mutta homma ei mennytkään herran mielen mukaan!

Moni varmaan miettii, miten ihmeessä löysin tälläisen helmen itselleni?  Mies ei kuitenkaan ollut tuollainen kun tapasimme, oli päin vastoin oikea unelmien prinssi ja otti todella hyvin sen kun ehkäisyn petettyä tulin raskaaksi vain vuoden seurustelun jälkeen, oli innoissaan lapsesta ja oli hyvä isä. Ja sitten äkkiä.. kuin en enää tuntisi koko ihmistä! Äkkiä ollaan kaikki, tai ainakin me kaksi, pilattu hänen elämänsä.

Olen miettinyt eroa, mutta miltä lapsista tuntuisi joutua johonkin  kopin kokoiseen kolmioon,samaan huoneeseen nukkumaan kun nyt meillä on iso talo ja jokaisella oma huone? 13v poika ja 11 v tyttö joilla molemmilla murrosikä , 8v poika joka siis tämä erityislapsi ja  4v poika .. jakamaan yksi huone? 

A.p

 

Mietin lähinnä mistä miehesi löysi tuollaisen helmen. Masennus ei parane makaamalla, rutiinit auttaa. Jos taas olet hyvin vaikeasti masentunut mene sairaalaan, sähköhoito jne.

Näitä makoilijoita on yllättävän paljon. Päivät pötkötellään somessa ja lapset ja koti jäävät hoitamatta. Mutta sitähön ei saa sanoa heille. Itselleni lääkäri määräsi masennukseen liikuntaa. Se auttoikin.

Ap:han kertoo liikkuvansa koiran kanssa, ja se helpottaa, mutta tämäkään ei miehelleen riitä.

Lapsista saattaisi tuntua ihan hyvältä. Olin onnellisimmillani, kun asuttiin äidin kanssa kaksiossa kerrostalossa verrattuna sadan neliön asuntoon. Ilmapiiri oli ihan toinen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi AP. Kuulostaa että miehesi ei ole ilkeä tai paha luonnostaa, mutta hänellä on hyvin rajoittunut ymmärrys masennuksesta (luulee että se on vain tekosyy "laiskuuteesi") ja lapsen ongelmasta. On ehkä "päättänyt" että ei voi muokata mielipiteitään koskien lastanne koska menettäisi kasvonsa tai jotakin. On myös mahdollista, jopa todennäköistä, että nämä asiat menevät hänellä sen verran paljon mukavuusalueen ulkopuolelle että hänellä tulee tällainen hankala käytös sitten esille. Lisäksi hän varmasti tuntee olevansa yksin vastuussa kaikesta ja joutuu tekemään enemmän kuin oman osansa.

Tässä olisi mahdollisesti saumaa pelastaa avioliitto esim. parisuhdeterapialla. Jos miehesi voisi ymmärtää tilanteenne myös sinun näkökulmasta, voisi hänen asenteensa muuttua olennaisesti. Koeta ehdottaa sitä miehellesi. Jos hän on kerran ollut hyvä mies aiemmin, tämä nykyinen tilanne on hänelle myös stressaava ja saa aikaan tämän huonon käytöksen. Ymmärryksen kasvattaminen voisi muuttaa tilannetta. Mutta vain jos hän itse sitä haluaa.

Kiitos tästä valistuneesta kommentista. Sain siitä lohtua vielä näin vuosien jälkeenkin.

Menin naimisiin miehen kanssa, kun olin masentunut (traumaper). Mies tiesi sen ja oppi tuntemaan minut tällaisena, silti halusi olla kanssani, tukea minua ja suorastaan intti mennä naimisiin. Vuosien mittaan saimme lapsen, jonka hoito jäi miehen opiskelu- ja työkiireiden takia 99% minulle.

Tästä seurasi masennnukseni paheneminen. Mies ei nimenomaan edes halunnut asettua asemaani, vaan ensisijaisesti pelastaa itsensä. Niinpä hän ykskaks minulle kertomatta lähti muutaman vuoden kuluttua, kun oli saavuttanut tietyn vaiheen urallaan.

Selvästi mies oli suunnitellut kaiken etukäteen. Pian hänellä oli jo uusi suhde/vaimo.

Lapsemme mies otti mukaansa, kun olin silloin kyvytön huolehtimaan hänestä. Totta kai miehen äkkilähtö suisti minut täysin raiteiltani.

Haluan kai sanoa, että ihminen voi olla niin itsekäs, ettei suostu tekemään minkäänlaisia kompromisseja, kun oma mukava, suunniteltu elämä on uhattuna. Kumppanikin saa jäädä, jos hänestä ei ole enää hyötyä. Vaikka olis omilla valinnoillaan ajanut toisen umpikujaan.

Miksi on pitänyt tehdä vielä lapsi tuon vaikean erityislapsen jälkeen? Miksi on pakko lisääntyä noin paljon?

Ehkä joku Dr Phil voi saada tylytettyä miehen asennemuutokseen  nauravan yleisön edessä, mutta rauhallisessa pariterapiassa keskustellen noin asennevammainen mies erittäin epätodennäköisesti muuttaa omia näkemyksiään. 

Ainakin meidän pariterapia oli täysi farssi, ihan hukkaanheitettyä aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joku Dr Phil voi saada tylytettyä miehen asennemuutokseen  nauravan yleisön edessä, mutta rauhallisessa pariterapiassa keskustellen noin asennevammainen mies erittäin epätodennäköisesti muuttaa omia näkemyksiään. 

Ainakin meidän pariterapia oli täysi farssi, ihan hukkaanheitettyä aikaa. 

Ihan kokemuksesta voin sanoa, että jos miehen asenne on tuo "minua kohdellaan väärin",

mikään terapia ei auta. Terapeutti tai perheneuvolan työntekijät on saatanan ämmiä.

"En mee, enkä tuu". Eroa!

Suhteessa mennään välillä vuoristorataa. On ylä että alamäkeä. Meilläkin on erityislapsia, peräti monikossa, erittäin haastavaa vanhemmuus.

Älä just tällä hetkellä mieti eroa, vaan yrittäkää saada rutiineja perheellenne. Auttavatko lapsenne kotona, esm. vanhemmat voisitte opastaa tekemään jotain yksinkertaisempia ruokalajeja. Siivoavatko omat huoneensa? Jos miehesi kanssa teidän vastuulle jää olohuone, keittiö, teidän makkari, vessa, helpottaisiko? Eikä lapsiperheissä, teillä neljä lasta, voi talot olla tiptop. Ja ei kukaan kuole niitten einesten syönnistä, elämää helpottavat. Meilläkin paljo näitä syöty, koska toisella vuorotyöt ja lapsilla oli paljon harrastuksia minne kuskattiin, koska ei yleisiä ja välimatkat. Miehesi purkaa huonoa oloaan sinuun, epäkypsää.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joku Dr Phil voi saada tylytettyä miehen asennemuutokseen  nauravan yleisön edessä, mutta rauhallisessa pariterapiassa keskustellen noin asennevammainen mies erittäin epätodennäköisesti muuttaa omia näkemyksiään. 

Ainakin meidän pariterapia oli täysi farssi, ihan hukkaanheitettyä aikaa. 

Joo, sama. Sain miehen osallistumaan yhteen "eroneuvotteluun", missä perhetyöntekijä katsoi minuun ja sanoi, "ei ketään voi pitää pakolla".

Sitä ennen olin selittänyt tilanteemme, josta kävi ilmi, miten mies keskittyi vain itseensä ja uraansa, minä kamppailin kotona masennuksen ja lasten kanssa.

Ei siis mitään kyselyä miehen suuntaan, miten tämmöinen asenne, missä tuki ja vastavuoroisuus.

Tunsin itseni täysin lyödyksi. Mies piti pokerinaamansa.

Tuo "vain makaaminen" ainakin omalla kohdallani johtui (näin jälkikäteen nähtynä) siitä, että kroppa oli ajettu kahdella raskaudella ihan piippuun. Jostain syystä kehoni ei niiden jälkeen enää ollut tankannut tarvittavia ravintoaineita, ja tämä yhdistettynä monen vuoden jatkuviin yöheräilyihin teki minusta elävän aloitekyvyttömän zombien. 

Ei kukaan makaa sohvalla vuosia huvikseen. Jos kroppa on tiltissä, ei muutakaan osaa, eikä siinä tilanteessa ja aivosumussa välttämättä tajua minkälaista apua tarvitsee. 

Omalla kohdallani oikea apu saapui vasta noin puoli vuotta sitten, kun vuosien valitusten jälkeen keikkalääkäri vihdoin tarkisti ferritiinit. Nyt mulla on yhtäkkiä taas toimivat aivot, ja kroppakin alkaa pikkuhiljaa toipua. Selkeästi on yhä joitain puutostiloja, mutta pärjään näin jo aivan eri tavalla entiseen verrattuna. 

Tuoreilta äideiltä pitäisi tarkistaa ja seurailla kaikki mahdolliset veriarvot vitamiineineen ja hivenaineineen, voisi kohentua melkoisesti koko kansantalous!

Valitettavasti harva kumppani oikeasti jaksaa tai edes pystyy tukemaan toista masennuksen kanssa, varsinkin jos se tarkoittaa sitä että pitää hoitaa oma työ, neljä lasta ja kotihommat. Jos mitään edistystä ei tapahdu niin se tervekin ihminen sairastuu ja uupuu.

Suosittelen hakemaan apua masennukseesi.

Puutun vain tuohon asumiseen, kun muita asioita on tässä jo kommentoitu.

Kolme huonetta ja keittiö ei tarkoita sitä, että lapset pitäisi laittaa samaan makuuhuoneeseen. Makuuhuoneita on kaksi ja olohuoneestakin voi tehdä yhdistetyn olo-makuuhuoneen. Yksi aikuinen ei tarvitse makuuhuonetta itselleen, jos tilasta on pulaa.

En kyllä suosittelisi eroa vai miten ihmeessä ap pärjää yksin neljän lapsen kanssa, jos nyt jo miehen täytyy hoitaa ruoanlaitot, siivoamiset jne? 

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.

Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.

Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin. 

Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

En kyllä suosittelisi eroa vai miten ihmeessä ap pärjää yksin neljän lapsen kanssa, jos nyt jo miehen täytyy hoitaa ruoanlaitot, siivoamiset jne? 

Ihan kokemuksesta. Sitä kummasti virkistyy ja energiat palautuu kun ulkoistaa kotinsa sieluja syövän ongelman. Se kun enää ei tarvitse jatkuvasti pettyä ja kuunnella toisen raivoamista. Se vapauttaa stressistä ja surusta. Masennuskin häviää. Ongelmana ei ole uuvuttavat lapset vaan voimia vievä mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.

Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin. 

Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?

Onko miehen kielenkäyttö ja asenne sinusta asiallista käytöstä? Ymmärrätkö, että tuollainen sairastuttaa sen piirissä olevat ihmiset ja ap saattaisi olla ihan eri tilassa toisenlaisessa henkisessä ympäristössä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.

Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin. 

Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?

Narsistit tekee mitä vaan päästäkseen alleviivaamaan rooliaan uhrina. Minkä mies on tässä tehnytkin. Hänellä on ongelmana huonosti toimiva vaimo. Heillä ei ole ongelmana se miten jakaa kotityöt että kummallekin jää aikaa levätä. Kyllä. Masennus on sairaus. Ihan oikea sairaus. Se tulee huomioida sellaisena ja puolisolta on oikeus odottaa empatiaa ja ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan narsistit muuttuu yhtäkkiä. Se kiva ihminen oli esitys ja tämä sinut masentanut huutaja on se mitä mies on oikeasti. Eroa.

Tämä. Olit luultavasti jo tulloin jollain tavoin "heikko" ja mies vaistosi sen, varmaan aiheutti masennuksenkin. 

Jos ap:n mies olisi narsisti niin tuskinpa hoitaisi kotihommia, tekisi ruokaa jne vaan lähtisi vaan huitelemaan omille teilleen. On aika vaarallista alkaa diagnosoimaan ihmisiä muutaman lauseen perusteella. Mitä jos ap:n mies on vaan itsekin uupunut velvollisuuksiensa takia? Voiko se olla mitenkään mahdollista?

Onko miehen kielenkäyttö ja asenne sinusta asiallista käytöstä? Ymmärrätkö, että tuollainen sairastuttaa sen piirissä olevat ihmiset ja ap saattaisi olla ihan eri tilassa toisenlaisessa henkisessä ympäristössä?

Kuinka helpon luulet tilanteen olevan miehelle? Nainen ei tee mitään, makaa ja joskus käy kusettamassa piskiä. Lapsia on kuitenkin pitänyt hankkia mahdoton määrä. Sairauteen on helppo mennä, uhriutua ilman, että katsoo tilannetta toisen kannalta. Joskus kunnon potkaisu (henkinen) voi auttaa tajuamaan ettei voi iäksi uhriksi jäädä makaamaan. Mies selvästi kyllästynyt tilanteeseen, ehkä naisen ei tarvitse itse haaveilla erosta, se voi tulla eteen ihan miehen toimesta. Ja lapset, kannattaako niitä jättää naiselle joka ei jaksa edes ruokkia jälkeläisiään?

Minäkin ihmettelen miksi ihmeessä masentunut tekee lisäö lapsia? Tuossa tilanteessa täytyy hakea hoitoa itselleen että paranee eikä tehdä lisää lapsia.

Ensimmäisiä red flag alkuaikuisuuden poikaystävästä olisi ollut se, että kun olin parin viikon sairaslomalla, hän kommentoi minun vain makaavan perse homeessa (ihan järkyttävää kielenkäyttöä, mitä kukaan muu ei ole käyttänyt kohtaani plus todella iljettävä asenne). Emme edes asuneet yhdessä, joten kotityöt eivät olleet hänen huolensa mitenkään. 

Sairastuin suhteen aikana masennukseen, paniikkihäiriöön, ärtyneeseen suolistoon ja lukuisiin muihin sairauksiin.