Onko paikalla porukkaa jotka VALITSEVAT olla sinkkuja?

Koska yksin on paljon parempi. Parisuhde ei anna minulle mitään mutta ottaa kyllä paljon pois.

Sinkkuna saa tehdä vapaasti mitä haluaa, eikä kukaan kitise vastaan. Elämä on mukavaa ja helppoa.

Parisuhde on pskadiili naiselle. Mieluummin ilman.

Koska naiset ovat oksettavia. Tyhmiä, kieroja, löyhämoraalisia ja -pilluisia loisia!

On, ja syy lyhyesti VAPAUS!

Olen sinkku, koska parisuhteessa olemisen hyvät puolet eivät minun nähdäkseni kompensoi sen huonoja puolia: on enemmän menetettävää kuin voitettavaa.

N55

P.S. "Valitsevat olla" on huonoa suomea. Ryhdistäydy.

Köyhä, työtön ja lihava mies. En saisi sellaista naista jonka haluan. Siksi vapaaehtoisesti sinkku.

Lapsen tasapainoinen elinympäristö ihan ykkösenä. Muutama lyyli tuossa on ollut, mutta selvästi koittivat päästä kärkeen tärkeysjärjestyksessä + omien lapsien jalustalle nostaminen. Testissä oli 2. lapsetonta sinkkua ja yksi yhden lapsen yh. Itsellä siis myös 1 lapsi ja yh.

Toisaalta onhan tämä ihan virkistävää elää ainoana aikuisena taloudessa. Johan tuossa aika pitkä aika olikin kun pitkissä parisuhteissa elelin, n. 19-30 v. nyt 10 v. oman elämäni herrana (tai no kyllä tuo lapsi osaa käsitellä minua niin että on ihan selkeä ykkönen).

T:M41

Vapaus ja helppous. Jos haluaisin kärsiä, voisin vaikka napauttaa lujaa vasaralla polveeni.

Olin kymmenen vuotta surkeassa liitossa lasten isän kanssa. Tuosta erosta on jo kymmenen vuotta. En vain koe tarvivani parisuhdetta, yksin on kivaa ja saa tehdä mitä haluaa. Lähinpiiri jaksaa aina taivastella enkö löydä miestä, olisihan niitä tulijoita vaan en huoli.

Ex jaksaa lapsille lällätellä kuinka äiti ei löydä uutta, hällä jo kolmas vaimo menossa.

Sairasta.

En nyt tiedä koskeeko kysymys minua, mutta olen ollut pari vuotta sinkku koska ei ole tullut sopivaa kumppania vastaan edellisen jälkeen. On siis kyllä ollut ehdokkaita, mutta olen antanut pakit. 

Olen paljon mieluummin sinkkuna kuin "tyydyn" suhteeseen ja koen olevani yksinkin onnellinen ja tyytyväinen, eli en todellakaan surkuttele miehen puutetta. En tosin torjuisi sopivaa kumppania, mutta en sellaista myöskään mitenkään etsimällä etsi (en ole tinderissä, käy baareissa tms).

Olen ollut elämäni aikana kolmessa parisuhteessa. Kaikkien kanssa olen asunut yhdessä ja viimeisimmän kanssa olen naimisissa. Jokainen suhde on edennyt samaa kaavaa. Alku on huumaavaa ja kumpikin huomioi toista. Lopulta tilanne on se, että mies pitää minua äitinään johon ei tarvitse panostaa eikä minun panosta arvosteta. Nykyisessä suhteessani on myös jatkuvia repiviä riitoja ja olen joutunut luopumaan useasta haaveestani miehen takia. Uskon että olen sairastunut tästä syystä masennukseen. Mies sanoo ettei masennusta ole olemassa vaan se on heikkojen vinkumista. Kun itken hän raivoaa ja huutaa ja vähättelee pahaa oloani vaikka "tietää" masennuksestani. Jos saan tarpeeksi voimia joku päivä eroan ja elän lopun elämästäni yksin. Laitan kotini niin kuin haluan, harrastan mitä haluan, puen päälleni mitä haluan, otan koiran... Lapsesta en haaveile enää. Osittain ikäni vuoksi (35) ja osittain siksi, että en haluaisi lapsen kasvavan ilman isää ja kokonaista perhettä.

Luulin nuorempana että voisin löytää onnellisen parisuhteen. Luulin että olisi olemassa sellainen mies joka arvostaisi minua ja joka olisi onnellinen siitä, että on kanssani parisuhteessa. Sellainen, joka ei haaveilisi muista naisista. En voi luottaa enää yhteenkään mieheen, niin uskomattomia juttuja olen kokenut ja kuullut.

Uskon että vika on myös itsessäni. En osaa olla parisuhteessa. Olen miellyttäjäluonne ja odotan samanlaista kohtelua kuin mitä itse tarjoan kumppanilleni. Kun en saa sitä, petyn. Parempi siis olla yksin.

Up

Olen 51 v. Minulla on aikuiset lapset. Erosin, kun nuorin oli 5 v. Hoidin kaikki asiat siitä eteenpäin yksin ja ihan itse. Kestin teinivuodet ja omat vaihdevuoteni ihan hyvin.

Nyt olen vapaa. Tekemään ihan mitä itse haluan.

En tarvitse kumppania yhteenkään asiaan enkä ole valmis tinkimään yhdestäkään haluamastani asiasta edellä mainitun vuoksi.

Siksi olen sinkku.

Sinkkkuna olo on ihan pseestä. Tuntuu ettei elämällä ole niinkuin mitään tarkoitusta ja silleen.

Olen sinkku yksinkertaisesti siksi, että haluan olla. Ei siihen sen kummempia perusteluja tarvita. 

"Ovat valinneet sinkkuna olemisen" tai "Valitsivat sinkkuuden" EI "Valitsevat olla sinkkuja"

Olen kyllästynyt miehiin. Koen ettei miehiin voi luottaa..En usko suhteen tuovan juuri mitään hyvää elämääni. Tuntemukset perustuu sekä omiin kokemuksiin että siihen mitä ympärillä näen.

N23

Olen onnellinen sinkkuna.

Voin kuvitella ryhtyväni suhteeseen jos joskus vielä rakastun kunnolla jalat-alta-meiningillä. Mutta todellakaan en varsinaisesti etsi kumppania tai etenkään tyydy siihen, että kunhan on joku.

Treffipyyntöjä nyt joutuu torjumaan tuon tuosta, mutta muuten elämä on mallillaan näin.