Imetys, maidon riittävyys, vauvan kakkaaminen...
Minulla on 4 viikon ikäinen vauva, joka syntyessään oli melko kookas. Ennestään on imetyksestä kokemusta kahdelta lapselta, joita osittaisimetin 8kk.
Olen pyrkinut tämän kolmannen kohdalla täyisimetykseen kaikin keinoin joita olen keksinyt (lapsentahtinen imetys, runsas veden mammateen ym. juominen, lepo jne.). Silti vauva ei saa tarpeeksi maitoa. Kerran päivässä annan hänelle korvikelisän n. yhden viikon iästä, johon hän tyyntyy heti (n.60ml). Pulmana on se, että kun vauva syö ensin n. 1 tunnin ja kakkaa sen jälkeen (kerran päivässä), on vauvalla kakkaamisen jälkeen valtava nälkä. Silloin taas rintani ovat melko tyhjät eikä vauva tyynny rauhassa enää kärsivällisesti imemään rintaa vaan parkuu rinnalla nälkäänsä. Jolloin itsekin stressaannun tilanteesta. Olen koittanut näissäkin tilanteissa tarjota mahdollisimman pitkään rintaa, mutta sillä seurauksella, että vauva on koko ajan rinnalla, pahimmillaan n. 3tuntia Jos sitten nukahtaa, herää taas noin tunnin päästä. Eli tulee kierre, ettei rintoihin kerry maitoa tarpeeksi, kun en voi levähtää paria tuntia. Kun on noita muitakin lapsia hoidettavana, se ei onnistu, että vain koko illan imetän, ilman taukoja. Eli mitä teen? Onko vinkkejä? Vai tyydunko rauhassa vaan antamaan sen korvikelisän, jonka jälkeen vauva rauhoittuu ja nukahtaa. Näin en saa kuitenkaan koskaan maitoani täysin riittämään . ?:|
Kommentit (2)
Meillä on 13 vrk:n ikäinen vauva, joka sai jo sairaalassa lisämaitoa painon putoamisen vuoksi. Ennen lisämaidon antoa yritin imettää häntä ahkerasti, 3-4 tunnin pätkiä, joiden välissä oli tunnin tauko. Maitoa ei selvästikään tullut riittävästi ja vauva oli itkuinen ja hermostunut. Niinpä päätimme mieheni kanssa kotiin tullessa, että tärkeintä on, ettei vauvalla ole nälkä ja päätimme antaa aina tarpeen tullen korviketta. Kotiutumisen jälkeen poika sai imetysten perään pullosta korviketta n. 2-3 päivää. Tämän jälkeen maitoa on alkanut tulla jo niin paljon, että olen lypsänyt ylimääräiset pulloon, josta isi on aina välillä syöttänyt pojan. Nämä pullosyötöt ja niiden mukanaan tuomat muutaman tunnin imetystauot tuntuvat kohdallani toimivan niin, että maidon tulo vain kiihtyy. Nykyisin poika on rinnalla keskimäärin 20 minuuttia per imetyskerta, kun saa jo vatsansa täyteen ja nukkuu tyytyväisenä 2-5 tuntia.
Eli voit olla hyvinkin oikeassa siitä, että rintojen olisi hyvä antaa levätä välillä ja täyttyä. Jokainen tietysti toimii niin kuin itse hyväksi näkee. On vain ehkä turhaa ottaa liikaa stressiä tuosta täysimetyksestä. Pääasiahan on että vauva voi hyvin.
Hei malva,
mielestäni vauvasi ruokarytmi kuulostaa sinänsä ihan normaalilta 4-viikkoisen rytmiltä. Monet vauvathan tankkaavat iltaisin eikä tuollainen 3 tunninkaan imetysmaraton ole mitenkään tavaton, vaikka itsestä tietysti pitkältä tuntuukin. Itse muistan imettäneeni muutamina iltoina lähes yhtäjaksoisesti kahdesta yhdeksään (toki tiheän imun kaudella, ei jatkuvasti) ja tuollainen kolmen tunnin tankkaus oli meillä ihan arkipäivää. Minulla tilanne oli tosin sikäli eri, että minulla on vasta yksi lapsi ja siten pystyin makaamaan koko illan sängyssä imettämässä. Koska sinulla ei tällaiseen välttämättä ole mahdollisuutta, saattaisi olla järkevää tyytyä tarjoamaan vauvalle tuo pieni korvikelisä ja ottaa tavoitteeksi esimerkiksi se, että korvikkeen määrä ei pikku hiljaa kasvaisi. Antamasi 60 ml on kuitenkin tosi pieni määrä korviketta eli lapsesi saa kyllä suurimman osan ravinnostaan rinnoistasi.
Mikäli haluaisit jättää tuon korvikelisän pois, taitaa paras (ehkä ainoakin?) keino olla imettää ja imettää ja pienentää antamaasi korvikemäärää pikku hiljaa. Kerralla ei varmaan kannata tuollaista 60 millilitrankaan annosta jättää pois vaan asteittain. Vähennä siis määrää vaikka 10 tai 20 ml kerrallaan ja odota oman maidontuotantosi kasvua aina ennen kuin teet seuraavan vähennyksen. Maidon ei kannata antaa kertyä rintoihin, sillä rinnat toimivat siten, että mitä tyhjempinä ne ovat sitä enemmän maitoa alkaa muodostua. Maidonnostatusvaiheessa rintoja kannattaakin siis tyhjentää mahdollisimman usein. Tyhjänkin tuntuisesta rinnasta voi kyllä imettää, sillä rinnat eivät ole koskaan varsinaisesti ihan tyhjät. Vinkkejä lisämaidon vähentämiseen löytyy täältä http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view…
Jos päädyt siihen, että haluat päästä täysimetykseen, saattaisi iltaimetyksiä helpottaa vaikkapa imettäminen kantoliinassa, jolloin pystyt samalla touhuamaan muidenkin lasten kanssa.