Miksi vanhemmat ette komenna lapsianne?

Vaikea sanoa kun puutun aina vaarallisiin tilanteisiin, mutta jotta vastaukseni ei olisi yhtä tyhjän kanssa, niin on olemassa muutamia tilanteita, joissa en heti puutu huonoon käytökseen, vaan luen sitä tilannetta miten kannattaa tehdä.

Esimerkiksi kun lapsi alkaa karjumaan täysillä. Usein jos puutun tähän heti voimakkaasti, niin siitä tulee ikään kuin tyhmä tahtojen taistelu, sillä kyllä uhmaikäinen on jo ymmärtänyt etten voi hänen suutakaan teipata. Ja 3-vuotiaalle järjen puhuminenkaan harvoin toimii. Tällöin teenkin niin, että ignoretan sen karjumisen ja juttelen lapselle ihan niin kuin hän puhuisi minulle normaalisti. Yhtäkkiä lapsi alkaakin puhumaan normaalisti ja tilanne menee ohi.

Lapsella on monia ns. ärsyttäviä tapoja, johon paras lääke on ollut tuo edellä mainittu. Eli lapsi oppii, ettei saakaan minussa heti reaktiota aikaan toimimalla ärsyttävästi. Ja kun siihen yhdistyy positiivinen palaute hyvästä toiminnasta niin lapsi hiljalleen oppii käyttämään.

Mutta aina puutun heti vaaralliseen käytökseen ja siinä on myös mahdollisuus että jos käytös ei lopu, niin poistumme paikalta. En tiedä sitten tekevätkö jotkut vanhemmat noin niissä vaarallisissakin tilanteissa kuin minä teen ärsyttävissä tilanteissa. Ja varmasti osa on vain puhtaan välinpitämättömiä ja osa kuvittelee oman muksunsa olevan maailman täydellisin ja ihanin vaikka tämä kiusaisi toisia lapsia ihan silmien alla. Ja toki aina voi olla sellainenkin tilanne ettei vanhempi kunnolla huomaa ja rekisteröi tilannetta, esim. jos ympärillä on hälinää ja väkeä. Silloin voi ystävällisesti huomattava, että hei näitkös mitä lapsesi tekee.

Koska komentaminen traumatisoi. Ei saa käskeä eikä varsinkaan huutaa, täytyy keskustella, neuvotella ja sanoittaa tunteita.

Hyvä luoja sentään, ystäväni vaimo kieriskeli uhmaikäisen kanssa lattialla keskustelemassa tunteista, kun 3-vuotias sai huutokiukkukohtauksen.

Onneksi olen vela.

Sivusta seuraavana: Voi-voi, kun se Jennanicholaus on vielä niin pieni, ettei se ymmärrä tekevänsä jotain värää eikä myöskään tajua komentelua. Ja jos lasta komentaa tai kieltää, niin sehän saa traumoja ja frustraatioita, eikös ne kukkahattutädit pää kallellaan näin väitä? Onko teille kaikille suurikin uutinen, että lapsi ymmärtää paljon enemmän kuin typerät vanhemmat uskovatkaan, ja käyttää hävyttömästi hyväkseen vanhempiensä typeryyttä.

Vierailija kirjoitti:

Sivusta seuraavana: Voi-voi, kun se Jennanicholaus on vielä niin pieni, ettei se ymmärrä tekevänsä jotain värää eikä myöskään tajua komentelua. Ja jos lasta komentaa tai kieltää, niin sehän saa traumoja ja frustraatioita, eikös ne kukkahattutädit pää kallellaan näin väitä? Onko teille kaikille suurikin uutinen, että lapsi ymmärtää paljon enemmän kuin typerät vanhemmat uskovatkaan, ja käyttää hävyttömästi hyväkseen vanhempiensä typeryyttä.

Uhmaikäinen ymmärtää toki paljon ja koettelee rajojaan, mutta se on hänen kehitystehtävänsä, johon aikuisen kuuluu vastata. Se, että joku aikuinen kutsuu pienen lapsen ikätasoista käytöstä ”hävyttömyydeksi”, kertoo siitä että hänellä on itsellään jäänyt ehkä jokin kehitystehtävä täyttymättä.

Kaverini ei ainakaan halua ”olla ikävä”. On paljon kivempi olla mukava vanhempi kolmevuotialleen, eikä sellainen, joka vähän väliä rajoittaa lastaan. No, lapsi tuntuu hakevan rajojaan sitä kauheammin...

Vanhemman velvollisuus on olla vanhempi. Välillä se vaan vaatii kasvattamista ja rajoittamista, oli kivaa tai ei.

Minä kyllä komennan aina lastani, jos ei usko sanomalla ja estän fyysisesti kielletyn toiminnan. Silti minua hävettää tehdä se julkisella paikalla, koska monet tuijottavat, vaikka en huuda tmv, selitän lapselle rauhallisesti olkapäistä kiinni pitäen, miksi ei saa tehdä jotakin. Silti monet tuijottavat, osa tuhahtelee ja pyöräyttelee silmiään. 

Lapsellani on luultavasti autismi, joten monet varmaan ajattelevat, että "ei taaskaan ole viitsitty kasvattaa noin isoa lasta" vaikka kyse ei ole siitä. Olen aina kasvattanut lastani, mutta hän ei vain ymmärrä, että joitain asioita ei voi tehdä tai ei välitä siitä. Joskus hän myös heittäytyy hankalaksi, jos häntä komentaa tai estää tekemästä jotakin ja silloin vasta ihmiset tuijottavatkin, jos hän heittäytyy maahan, eikä suostu nousemaan ylös. Tottakai nostan hänet sitten syliin ja jatketaan matkaa, mutta tuo tuijotus tuntuu kiusalliselta, vaikka lapseni ei huuda tai kilju näissä tilanteissa. Kotona kuitenkin kiljuu, jos ei saa tehdä jotakin kiellettyä ja pelkään nykyään aina kaupassa, että alkaa kiljua samalla tavalla kuin kotona.

Pelkään myös, että joku saa päähänsä tehdä lasun, koska "rajoitan lasta" tmv. 

Vanhemmat voivat myös kokea vaaralliset tilanteet eri tavalla. Toisten mielestä ei ole niin justiinsa, jos nyt taaperonsa kolauttaa vahingossa kaverilleen mustan silmän tai silmäkulman auki. Tai kokevat, että jos kaverin vanhemmat eivät halua vammoja lapselleen, niin he puuttuvat sitten itse asiaan. Koska meidän pikkuista ei saa rajoittaa, ettei sille tule paha mieli.

Jos taapero haastaa vanhempaansa 24/7, alkaa vanhempi jossakin välissä valita taistelunsa ja sallia itselleen lepotaukoja, jos haluaa pysyä järjissään. Jostakin syystä moni nykypäivänä ottaa nämä lepotauot siellä, missä on toisia lapsia ja aikuisia.

Minäkin vielä muutama vuosi sitten tällä palstalla kyselin, että miksi jotkut lukkiutuvat kännyköidensä taakse leikkipuistoissa ja jättävät omien lastensa vahtimisen toisten huoleksi. Minulle kerrottiin, että se puistoreissu voi olla vanhemman ainoa hetki omaa aikaa päivän aikana.

Edelleenkään en ihan tarkkaan ymmärrä tätä, koska julkisella paikalla olen sen verran vieraskorea, etten todellakaan ”ota omaa aikaa”. Mutta tämä liittynee enenevissä määrin siihen samaan ilmiöön kuin että mennään buffet-ravintolaan porsastelemaan. Eli ajatellaan että kun paikalla on muita ihmisiä, oma vastuu tilanteesta jotenkin häviää.

Naapurini oli sitä mieltä että "ei toista voi pakottaa", "lapsella on oma tahto", "jokainen tekee päätöksensä itse", ja kuulemma ei ole hänen eikä hänen lapsensa velvollisuus huolehtia muiden hyvinvoinnista (=olla satuttamatta toisia). En voi edelleenkään ymmärtää, mistä ihminen voi saada tuollaisia ajatuksia päähänsä. Turha varmaan mainitakaan, että hänen pojastaan kasvoi suorastaan ihmishirviö.

Itselläni ei ole lapsia, mutta kävi yksi päivä lenkillä niin, että joku mamma käveli jonkun eskari-ikäisen pojan kanssa vastaan ja poika leikki kepillä pyssyleikkiä ja alkoi osoitella mua sillä kepillä mamman katsoessa vierestä. Omasta mielestäni vaikka kyseessä leikki niin vieraita ihmisiä ei osoitella edes keppipyssyllä. No mutta toimin sitten aika lapsellisesti itsekin, kun ärsytti ja tein käsillä pyssyn ja osoittelin poikaa takaisin, josta tuo mamma suuttui minulle :D

Kerro mitä tapahtui? Kerro mahdollisimman tarkasti mitä tapahtui?

Mitä painavaa pikkulapsi heitti? Rautakangen, painonnostovälineet, metrisen pätkän ratakiskoa?

Olen huomannut että etenkin poikien sallitaan käyttäytyä huonosti, äidit usein jopa näkevät käytöksen selvästi mutta eivät vaan noteeraa sitä. Jos puistossa on kasa lapsia äiteineen, se 4-6-vuotias poika kera äitinsä tulee olemaan 99,9% todennäköisyydellä huonokäytöksinen. 

t. 6-vuotiaan tytön äiti 

ps. Ei, tuntemattomia ei tosiaankaan osoitella leikkiaseilla tms. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, mutta kävi yksi päivä lenkillä niin, että joku mamma käveli jonkun eskari-ikäisen pojan kanssa vastaan ja poika leikki kepillä pyssyleikkiä ja alkoi osoitella mua sillä kepillä mamman katsoessa vierestä. Omasta mielestäni vaikka kyseessä leikki niin vieraita ihmisiä ei osoitella edes keppipyssyllä. No mutta toimin sitten aika lapsellisesti itsekin, kun ärsytti ja tein käsillä pyssyn ja osoittelin poikaa takaisin, josta tuo mamma suuttui minulle :D

Teit väärin ja todella typerästi.

Tuon lapsen käytöksen voi ymmärtää, mutta sinun käytöstäsi ei.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että etenkin poikien sallitaan käyttäytyä huonosti, äidit usein jopa näkevät käytöksen selvästi mutta eivät vaan noteeraa sitä. Jos puistossa on kasa lapsia äiteineen, se 4-6-vuotias poika kera äitinsä tulee olemaan 99,9% todennäköisyydellä huonokäytöksinen. 

t. 6-vuotiaan tytön äiti 

ps. Ei, tuntemattomia ei tosiaankaan osoitella leikkiaseilla tms. 

Kun kasvatat tyttöä, niin älä ole liian ankara kasvatuksessa. Jopa suusanallinen kasvatus voi olla joskus liian ankaraa tytön kohdalla. Tyttö heittäytyy kiltiksi, ja jää tarvittava itseluottamus kehittymättä, kun kokee aina olevansa neuvonnan tarpeessa.

Terv. Kahden tytön isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, mutta kävi yksi päivä lenkillä niin, että joku mamma käveli jonkun eskari-ikäisen pojan kanssa vastaan ja poika leikki kepillä pyssyleikkiä ja alkoi osoitella mua sillä kepillä mamman katsoessa vierestä. Omasta mielestäni vaikka kyseessä leikki niin vieraita ihmisiä ei osoitella edes keppipyssyllä. No mutta toimin sitten aika lapsellisesti itsekin, kun ärsytti ja tein käsillä pyssyn ja osoittelin poikaa takaisin, josta tuo mamma suuttui minulle :D

Teit väärin ja todella typerästi.

Tuon lapsen käytöksen voi ymmärtää, mutta sinun käytöstäsi ei.

Ihan ohiksena: jos lapsen mielestä tuossa osoittelussa ei ole mitään pahaa, kuinka tämä voisi häntä loukata tai säikäyttää?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, mutta kävi yksi päivä lenkillä niin, että joku mamma käveli jonkun eskari-ikäisen pojan kanssa vastaan ja poika leikki kepillä pyssyleikkiä ja alkoi osoitella mua sillä kepillä mamman katsoessa vierestä. Omasta mielestäni vaikka kyseessä leikki niin vieraita ihmisiä ei osoitella edes keppipyssyllä. No mutta toimin sitten aika lapsellisesti itsekin, kun ärsytti ja tein käsillä pyssyn ja osoittelin poikaa takaisin, josta tuo mamma suuttui minulle :D

Mä olen tehnyt tän saman! Ja lapsen vanhemmat suuttui, isä huuteli vielä perään uhkauksia. Ennen kuin osoittelin lasta sormellani ja sanoin ”pum” olin jo nätisti sanonut ettei huitoisi kepillään koska koirani kokee sen pelottavaksi. Tähän ei vanhemmat sanoneet mitään.

Ap, luulen että suurin osa vanhemmista ei vaan näe vikaa lapsensa toiminnassa, eihän se nyt haittaa jos vähän lyö tai huitoo tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että etenkin poikien sallitaan käyttäytyä huonosti, äidit usein jopa näkevät käytöksen selvästi mutta eivät vaan noteeraa sitä. Jos puistossa on kasa lapsia äiteineen, se 4-6-vuotias poika kera äitinsä tulee olemaan 99,9% todennäköisyydellä huonokäytöksinen. 

t. 6-vuotiaan tytön äiti 

ps. Ei, tuntemattomia ei tosiaankaan osoitella leikkiaseilla tms. 

Kun kasvatat tyttöä, niin älä ole liian ankara kasvatuksessa. Jopa suusanallinen kasvatus voi olla joskus liian ankaraa tytön kohdalla. Tyttö heittäytyy kiltiksi, ja jää tarvittava itseluottamus kehittymättä, kun kokee aina olevansa neuvonnan tarpeessa.

Terv. Kahden tytön isä.

Peesi tälle! Kasvatin esikoispoikaani mielestäni tosi hyvin aikanaan, eikä hänestä ollut varmastikaan kenenkään mielestä harmia leikkipuistossa. Nyt hän on 9-vuotias, ja vähän liiankin kohtelias ja periksiantavainen. Tykkää koko ajan varmistella, onko ”ok” ja pyydellä anteeksi.

Jos pääsisin uudelleen kasvattamaan, antaisin hänelle enemmän omaa tilaa ja vapautta.

T. Kolmen lapsen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, mutta kävi yksi päivä lenkillä niin, että joku mamma käveli jonkun eskari-ikäisen pojan kanssa vastaan ja poika leikki kepillä pyssyleikkiä ja alkoi osoitella mua sillä kepillä mamman katsoessa vierestä. Omasta mielestäni vaikka kyseessä leikki niin vieraita ihmisiä ei osoitella edes keppipyssyllä. No mutta toimin sitten aika lapsellisesti itsekin, kun ärsytti ja tein käsillä pyssyn ja osoittelin poikaa takaisin, josta tuo mamma suuttui minulle :D

Teit väärin ja todella typerästi.

Tuon lapsen käytöksen voi ymmärtää, mutta sinun käytöstäsi ei.

Kiitos kun kerroit, itse en tajunnutkaan 😂 Pointtina tässä jutussa oli lähinnä se, että mammalle ei tullut mieleen, että pojan keppipyssyllä vieraita ihmisiä osoittelu saattaisi olla epäsopivaa, mutta se, että minä osoittelin poikaa olikin mamman mielestä suuri vääryys ja alkoi nuhdella siitä minua :D Ja ainakin tuntemani lapset, joilla ei ole mitään kehitysviivettä ymmärtävät kyllä jo ennen eskari-ikääkin puhetta ja sen, kun heille kertoo, miksi jotain asiaa ei saa tehdä, joten en kyllä tiedä, miksi tuo käytös olisi lapselta yhtään sen hyväksyttävämpää kuin aikuiseltakaan.

Leikkipyssyjä ei todellakaan kannella julkisilla paikoilla eikä osoitella ihmisiä. Ehdottomadti valistaisin vanhempia. Pyssyleikit ok, mutta kuuluvat muualle.

Minusta on hämmentävää, että taaperoiden annetaan juoksennella ruuhkaisessa kaupassa. On todella vaarallista, kun juuri ja juuri kävelemään oppinut juoksentelee ympäri kauppaa ja muut joutuvat väistämään. Kerran lähes potkaisin sellaista juoksevaa taaperoa, kun en yksinkertasesti nähnyt sitä! Eikä vanhemmat tee elettäkään estääkseen sitä juoksemista.