Olen hetero (??) ja nyt yhtäkkiä ihastunut naiseen! Mitä ihmetta tämä on
Olen 27v hetero nainen. En ole koskaan elämässäni aiemmin ollut ihastunut naiseen. Miehiin kyllä ja olen seurustellut miesten kanssa. En ole koskaan tehnyt mitään seksuaalista naisen kanssa, en edes flirttaillut tai mitään sellaista... Olen pitänyt täysin heterona itseäni.
No nyt yhtäkkiä olen ihastunut työpaikalla naiseen. Tämä iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, yksi päivä vain huomasin ajattelevani häntä koko ajan ja pian alkoi tulla myös seksuaalisia ajatuksia.
Olen siis työharjoittelussa, ja tämä ihastuksen kohde on minun työnohjaajani. Meillä on palaveri kahdesti viikossa jolloin tapaamme, sekä muulloinkin esim. ruokalassa saatamme istua yhdessä syömässä. Etenkin noissa työnohjauksissa,kun olemme kahden kesken huoneessa, minulla on ihan kuumottava olo. Jotenkin hänessä vetoaa sellainen itsevarmuus, ja hän on ohjaajana tosi huolehtivainen minua kohtaan, mikä on tietysti vain ihan ammatillista, mutta jotenkin vedonnut nyt tunteisiini... Mitä ihmettä tämä on? Voiko hetero ihastua kerran elämässään naiseen, Onko teille muille käynyt tällaista? Vai olenki nyt sittenkin joku biseksuaalinen? Siis tilanne on ihan tosiaan se että iltaisin nukkumaan mennessäkin haaveilen hänen suutelemisestaan ym... Ja ensimmäistä kertaa ikinä voisinkin yhtäkki kuvitella että olisin parisuhteessa naisen kanssa (nimenomaan hänen, ei muiden naisten). Hämmentävää...
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet mun muodin uhri, jossa 7lesbolaisuutta tuputetaan vaihtoehtona tai jopa oikeana valintana
Seksuaalisuus ei ole valinta. Typeryys on. Älä valitse typeryyttä.
Eiköhän tuo ole päinvastoin. Typeryyttä ei voi muuttaa viisaudeksi, typertyä sensijaan voi.
Seksualisuus on valinta. Ei mikään ole mahdotonta, jos on kova tahto. Heikkotahtoinen sensijaan ajelehtii tunteiden voimasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat valmiita mihin tahansa, kun juoksevat vaihtuvien trendien perässä.
Tunnevammaista kuvitella, että ihastuminen olisi oma valinta tai jokin trendi.
Eiköhän jokaiselle normaaliälyiselle ole melko selvää, että joistain ihmisistä vain pitää ja joistain taa ei, eikä sukupuoli siinä paljoa merkitse.
Koko sana, sukupuoli, on tietämättömien ja alkukantaisten tapa yrittää jäsentää monimuotoista ihmiskuntaa, ikäänkuin yhdellä sanalla voisi meidät luokitella.
Biologisia sukupuolia on kaksi. Luonto ei kaipaa muita suvuttoman lisääntymisen lisäksi.
Sosiologisia on tietysti niin monta kuin voi keksiä. Mutta se onkin eri asia.
Ei minulla ainakaan. Olen 100 % hetero.