Lue keskustelun säännöt.
En kai ole ainoa, jonka vanhemmat on kertoneet useasti häpeävänsä minua?
19.02.2020 |
Aina jos teloin itseni johonkin, ja sitten herkkänä lapsena menin kyynel poskella pyytämään apua äidiltä, tuli vain vastaukseksi "hävettää ku oot tollanen itkupilli, älä ylireagoi tolla tavalla, pois siitä". Joskus olin myös koulusta pois kovan kuumeen takia koko viikon, ja joka päivä sain kuulla kuinka häntä niin hävettää soitella kouluun poissaoloistani. Hävetti alle 8 koenumerot, itkuni (julkisella paikalla varsinkin, mutta myös kotona), kaikki pikkumokat..
Oppihan siinä sitten todenteolla häpeämään itseään ja vielä koulukiusaaminen (josta en uskaltanut kertoa, koska hävetti ja pelotti äidin reaktio) kyllä sai mut häpeämään jokaista asiaa ulkonäössä ja käyttäytymisessä.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ole normaalia käytöstä vanhemmilta, joten otan osaa.
Me ei voida valita vanhempiaan, mutta voidaan valita olla välittämättä niiden mielipiteistä.
Nii-in. :/ Eipä se enää niinkään suoranaisesti haittaa, mutta toi häpeän tunne on jo lapsena niin syvään kaiverrettu, että siitä on vaikea vaan yhtäkkisellä asennemuutoksella parantua. Onneksi siitä voi hiljalleen päästä eroon, ja olen henk. koht. hyvällä matkalla jo parempaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ainoa. Ollessani teini-ikäinen äitini kehotti minua olemaan kuin en tuntisikaan häntä, jos kohtaamme julkisella paikalla. Ettei hänen tarvitse hävetä. Raju koulukiusaaminen oli hyvä asia ja oma syyni, koska olen tällainen. Kas siinäpä nyt muori, jota lapsi ei käy katsomassa vanhainkodissa eikä pidä muutenkaan yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Ollessani teini-ikäinen äitini kehotti minua olemaan kuin en tuntisikaan häntä, jos kohtaamme julkisella paikalla. Ettei hänen tarvitse hävetä. Raju koulukiusaaminen oli hyvä asia ja oma syyni, koska olen tällainen. Kas siinäpä nyt muori, jota lapsi ei käy katsomassa vanhainkodissa eikä pidä muutenkaan yhteyttä.
No ei kyllä itselläkään kävisi mielessäkään käydä tollaisia tervehtimässä. Onkohan tääkin häpeily edelleen jotain jäännettä jostain paskaopeista mitä lasten nöyriksi kasvatukseen käytettiin vai onko kyseessä vaan huonoja vanhempia
ap
Omassa lapsuudenkodissa tuollaista ei ihan kehdattu sanoa ääneen, mutta jopa lapsi näki aikuisen ilmeestä, milloin käytös ei ollut toivottavaa tai siitä paistoi pettymys. Oli siis vanhempien taholta eniten sanatonta viestintää, kuten naama näkkärillä olemista, puhumattomuutta, tuhahtelua, vähättelyä. Kyllähän siinä todellakin oppi varomaan sanomisiaan ja tekemisiään, koska kaikkeen liittyi jonkinlainen epäonnistumisen pelko ja sitä seurannut häpeäksi olemisen tunne. Vasta näin vanhempana tajuaa, miten rajoittunutta elämää sitä on joutunut elämään, ja miten aikuisuuskaan ei ole vapauttanut kaikista kahleista. Koska ne menneisyyden haamut ovat edelleen olemassa, vaikka useimmiten pysyvätkin katseilta piilossa.
Taitaa olla vain päässä keskimääräistä isompi vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, olen niin pahoillani. Täällä toinen herkkä ja aikoinaan koulukiusattu. On surullista, miten oma vanhempi ei kykene näkemään sitä kaikkea hyvää, mitä herkkyydessä on. Näin myös minun kohdallani. Olet hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet ❤️
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudenkodissa tuollaista ei ihan kehdattu sanoa ääneen, mutta jopa lapsi näki aikuisen ilmeestä, milloin käytös ei ollut toivottavaa tai siitä paistoi pettymys. Oli siis vanhempien taholta eniten sanatonta viestintää, kuten naama näkkärillä olemista, puhumattomuutta, tuhahtelua, vähättelyä. Kyllähän siinä todellakin oppi varomaan sanomisiaan ja tekemisiään, koska kaikkeen liittyi jonkinlainen epäonnistumisen pelko ja sitä seurannut häpeäksi olemisen tunne. Vasta näin vanhempana tajuaa, miten rajoittunutta elämää sitä on joutunut elämään, ja miten aikuisuuskaan ei ole vapauttanut kaikista kahleista. Koska ne menneisyyden haamut ovat edelleen olemassa, vaikka useimmiten pysyvätkin katseilta piilossa.
Jep, kyllä lapsetkin osaa äänettömiä viestejä tulkita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, olen niin pahoillani. Täällä toinen herkkä ja aikoinaan koulukiusattu. On surullista, miten oma vanhempi ei kykene näkemään sitä kaikkea hyvää, mitä herkkyydessä on. Näin myös minun kohdallani. Olet hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet ❤️
Kiitos sinä myös <3
ap
Mun äitini aina kertoi kuinka olen vahinkolapsi. T. Ammattivalittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin alle kouluikäinen ja uimataidoton, kun uimarannalla keksin kivan tempun eli pyörähdin uimarenkaan kanssa ympäri. Huusin äitiä katsomaan, mutta just sillä kerralla jäinkin veden alle pää alaspäin. Pelkäsin, että nyt minä hukun. Pääsin kuitenkin pois ja menin äidin luo. Äiti kertoi, että lähellä oli kaksi nuorta miestä huomannut hätäni ja olivat lähdössä pelastamaan minua. Sitten äiti sanoi "minä niin häpesin". Äitiä ei tuntunut huolettavan minun hätäni vaan se, kun muut näkivät.
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini aina kertoi kuinka olen vahinkolapsi. T. Ammattivalittaja
Ainakin 60-luvulla syntyneillä tuo oli ihan tavallista eikä vanhemmat sitä peitelleet lapsiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, olen niin pahoillani. Täällä toinen herkkä ja aikoinaan koulukiusattu. On surullista, miten oma vanhempi ei kykene näkemään sitä kaikkea hyvää, mitä herkkyydessä on. Näin myös minun kohdallani. Olet hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet ❤️
Kiitos sinä myös <3
ap
Kiitos kaunis, ap ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin alle kouluikäinen ja uimataidoton, kun uimarannalla keksin kivan tempun eli pyörähdin uimarenkaan kanssa ympäri. Huusin äitiä katsomaan, mutta just sillä kerralla jäinkin veden alle pää alaspäin. Pelkäsin, että nyt minä hukun. Pääsin kuitenkin pois ja menin äidin luo. Äiti kertoi, että lähellä oli kaksi nuorta miestä huomannut hätäni ja olivat lähdössä pelastamaan minua. Sitten äiti sanoi "minä niin häpesin". Äitiä ei tuntunut huolettavan minun hätäni vaan se, kun muut näkivät.
Voi miten surullista, olen pahoillani. Joillekin ihmisille kulissi on tärkein ja oma hyvinvointi. Oma äitini sanoi lapsena minulle, kun olin ollut pitkään vakavasti sairas, että on niin kyllästynyt kuulemaan sairauksistani. Aikuisena on kieltänyt kertomasta itselleen tai sukulaisille, jos sairastun, ja käskenyt vaan menemään hiljaa lääkäriin.
Tollasta oli 70-luvulla. Lapsi kun ei saanut kuulua/näkyä/olla vaivaksi.
Jos kaaduin ja satutin polven niin mulle karjuttiin ja läimäytettiin päähän. Koko ajan jankutettiin miten saa hävetä silmät päästä takiani (olin kiltti ja hyväkäytöksinen kympin tyttö). Huudettiin ja karjuttiin jos vaivasin jotenkin ja muutenkin haukuttiin ja alistettiin.
Piiskaa ja remmiä tuli jos vahingossa maitolasi kaatui. Yritin koko ajan ponnistella äärirajoilla ja miellyttää arvaamattomia vanhempia mutta ei auttanut, selkään sai silti.
Homma jatkui aikuisena, nyt vaan haukutaan koulutus, työpaikka, puoliso, lpset - ja yhä edelleen saa hävetä silmät päästä.
Joku normaali vanhempi olis musta ylpeä, olen ilman vanhempien tukea kouluttautunut pitkälle ja edennyt uralla - mutta mun hävanhmst ei sitä edes huomaa eivätkä muuta tee kuin hauku ja arvostele.
Tasan tarkkaan saavat olla paskavaipoissa vanhainkodissa, en käy katsomassa.
Hoitajien ei kannattaisi sääliä niitä yksinäisiä vanhuksia, niiden yksinäisyyteen on aina syy.
Isäni häpesi sitä, että olin niin ujo, en uskaltanut puhua vieraille, en ollut reipas, olin huono liikunnassa, en oppinut pyöräilemään ikinä ja uimaan oppiminenkin oli työn takana.
Oudointa on, että kun sain oman lapsen, aloin ymmärtää häntä. Aiemmin olin jopa vihannut isän puheita, mutta vanhempana huomasin, että oma lapsi aiheutti minussa samoja tunteita kuin minä isässä. Tiedän, ettei niin saisi tuntea, mutta se kaikki perustuu jonkinlaiseen huoleen siitä, ettei oma lapsi ehkä pärjääkään maailmassa.
Olen tietysti yrittänyt peittää ne tunteet, mutta... :(
Häpeän narkomaanipoikaani hirvittävästi. Koskaan en kuitenkaan sitä hänelle sanoisi, koska en halua lisätä hänen kärsimyksiään, jotka tiedän suuriksi. Suuri on rakkaus meidän välillä, vaikka elämä onkin näin mennyt.
Usein juuri ne lapse joita piti ”hävetä silmät päästä” oli juuri niitä kunnollisimpia ja kilttejä lapsia joilta vanhemmat vaativat ihan valtavasti. Ja tietenkään mikään ei riittänyt, koska vika oli niissä VANHEMMISSA alun pitäen.
T. Jos koenumero oli alle 9, selkään tuli
Luulen, että kyseessä on sukupolvien ketju. Ap:n äitiä on kasvatettu häpeällä jne. Taustalla voi olla joku traumaattinen tapahtuma: avioton lapsi, evakkona olo, sotalapseksi lähettäminen tai vaan jonkinlainen heitteillejättö.
Ap, sinä voit nyt katkaista ketjun tai heikentää sitä. Hyvin helpostihan vanhemmiksi tultuamme alamme toistaa sitä kaavaa, miten meidät on kasvatettu. Tuomme myös omien vanhempiemme parisuhteen osaksi omaamme. Rupeamme helposti juuri sellaisiksi, jollaisia emme ikipäivänä haluaisi olla. Nämä tulevat niin syvältä jostain.
Tutulta nimittäin kuulostaa, osittain. Minua on 50% kasvatettu häpeällä (isä). Ja huonolla hetkellä olen huomannut käyttäytyväni juuri kuin hän.
Ei tuo ole normaalia käytöstä vanhemmilta, joten otan osaa.
Me ei voida valita vanhempiaan, mutta voidaan valita olla välittämättä niiden mielipiteistä.