Mitä tapahtuu, jos vanhempi ei ota lastensuojelun tarjoamaa apua vastaan?
Olen siis tehnyt lastensuojeluilmotuksen sukulaisesta, jonka käytös on jo pidempään ollut epävakaata ja tämän huippuna kyseinen äiti löysi miehen netin kautta ja heti ekasta tapaamisesta alottivat seurustelun ja parin päivän päästä kihloihin ja nyt menossa naimisiin. Kaiken kukkuraksi tämä vanhempi on vielä virallisesti naimisissa tulevan ex-aviomiehensä kanssa, asuvat eri asunnoissa, mutta virallisesti eivät ole vielä eronneet.
Tää sukulainen katkaisi välit, kun hälle yritti sanoa, että toimintansa on aivan liian nopeaa ja vastuutonta kun kuvioissa on ekaluokkalainen, jonka elämä tähänkin asti ollut aika epävakaata ja saanut katsella mm. äidin jatkuvaa miesten vaihtoa ja kasvatustyyli on huuto, uhkailu, kiristys ja lahjonta.
Välien katkeamisen jälkeen en nähnyt muuta vaihtoehtoa kun tehdä lastensuojeluilmotuksen, koska nyt en pysty enää mitenkään muuten ees yrittää kontrolloida tätä äitiä, ettei aiheuttais jäätäviä traumoja lapselleen. Minun lisäks myös kaksi muuta pystyvät todistaa, että äiti on tehnyt monia asioita väärin. Lapsi mm. todella ylipainoinen, kun annoskoot pielessä, paljon herkkuja jne. ja mm. lääkäri sanonut, ettei lapsen paino sais enää yhtään nousta, mutta paino on tämänkin jälkeen noussut, kun ruokailutottumuksia ei ole millään tavalla muutettu.
Sosiaalityöntekijä sanoi, kun kävin viemässä lastensuojeluilmotuksen, että heillä olisi paljon palveluita, jotka voisivat auttaa kyseistä äitiä. Tämän äidin tuntien, hän tuskin tulee ottamaan näitä tarjottuja apuja vastaan ja luultavasti muutenkin tulee kieltämään, että mikään väittämä olisi totta.
Jos tämä äiti ei ota lastensuojelun tarjoamaa apua vastaan niin mitä sitten tapahtuu? Harkitsevatko huostaanottoa vai antavatko asian vaan olla?
Kommentit (41)
Sosiaalityöntekijä ei voi puuttua kaikkeen, suhteita saa olla niin monta kuin on, mutta ne eivät saa olla lapselle haitaksi, eli jos uudella kumppanilla on vaikka päihdeongelma niin silloin asiaan voidaan puuttua.
Myöskään ylipainoon ei voida paljoa vaikuttaa, tää on melko yleinen ongelma nykyään myös lapsilla, käytännössä voidaan vaan ohjata ravintoterapeutille yms.
Jos äiti vaikka jättää lapsen ikäänsä nähden liian pitkäksi aikaa yksin kotiin tai muuta selkeästi haitallista, niin silloin voidaan "pakottaa" tuen pariin, mutta jos mitään syytä olla huolissaan ei ole, niin mitään seurauksia ei silloin voida laittaa sille, että sitä tukea ei vastaanoteta.
Vierailija kirjoitti:
1) provo
2) arvioivat, onko lastensuojelulle tarvetta vai ei; ainakaan kuvaamasi perusteella en usko tarvetta olevan
Ei ole provo.
Aloituksessa ei ole lähellekään kaikki, mitä tämä äiti on tehnyt väärin ja aiheuttanut toiminnallaan jo traumoja lapselleen. Kuten sanottu, toimintansa menee koko ajan pahemmaksi. Kaikkea en halua tänne kuitenkaan kirjottaa. Sen tiedän, että arvioivat tilanteen, mutta mietin, että jos ja kun tämä äiti kieltää kaiken (lapsen selkeää ylipainoa ei toki pysty) eikä ota mitään apua vastaan niin jääkö se sitten vaan siihen. Tiedän tämän ihmisen osaavan esittää viranomaisille, että kaikki on hyvin, vaikka todellisuus on aivan muuta. Tiedän asioista myös hyvinkin tarkkaan, koska lähes päivittäin olen ollut tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa, siis ennen kun hän katkaisi välit, kun en enää myötäillytkään hänen ajatuksiaan.
ap
Mitä jos lopettaisit sukulaisesi kyttäämiseen ja keskittyisit omaan elämääsi? Kuormitat turhaan lastensuojelua joka vaikuttaa olevan aikamoisessa kriisissä.
Provo.
Ei sosiaalityöntekijä tuolla lailla ala tukimuotoja miettiä vieraan ihmisen kanssa.😂😂😂
Kuulostaa nyt vähän siltä, että sinulla on mielipide, miten asioiden pitää olla ja miten pitää toimia ja puutut mielessäni asioihin, annat neuvoja ja ajattelet, että väärin toimivan pitää noudattaa ohjeitasi. Yksikään antanasi esimerkki ei ole sellainen, mistä seuraisi jotain toimenpiteitä. Voit tehdä vaikka 100 lastensuojeluilmoitusta, mutta se tuskin muuttaa tilannetta. Viranomaiset eivät kiellä äitiä seurustelemasta tai menemästä naimisiin. Yhteenmuuttoakaan eivät estä. Eivät ota huostaan.
Koitahan nyt kanavoida energiasi johonkin muuhun...
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityöntekijä ei voi puuttua kaikkeen, suhteita saa olla niin monta kuin on, mutta ne eivät saa olla lapselle haitaksi, eli jos uudella kumppanilla on vaikka päihdeongelma niin silloin asiaan voidaan puuttua.
Myöskään ylipainoon ei voida paljoa vaikuttaa, tää on melko yleinen ongelma nykyään myös lapsilla, käytännössä voidaan vaan ohjata ravintoterapeutille yms.
Jos äiti vaikka jättää lapsen ikäänsä nähden liian pitkäksi aikaa yksin kotiin tai muuta selkeästi haitallista, niin silloin voidaan "pakottaa" tuen pariin, mutta jos mitään syytä olla huolissaan ei ole, niin mitään seurauksia ei silloin voida laittaa sille, että sitä tukea ei vastaanoteta.
Kyseinen kihlattu on vähän aikaa sitten päässyt vankilasta (en tiedä syytä miksi siellä ollut), lisäks hällä on jonkinasteinen päihdeongelma sekä peliriippuvuus. Samoin uhkailee ihmisiä herkästi ja on myös tälle lapselle ärähtänyt useamman kerran mitättömästä syystä.
Ovat jo käyneet ravitsemusterapeutilla, lastenlääkärillä ym. ylipainon takia ja sieltä saadut ohjeet paperilla päätyneet paperinkeräykseen.
Äiti ei ole jättänyt lasta yksin pitkiksi ajoiksi, mutta kylässä ollaan jopa koulupäivinä välillä puolille öin ja tämän takia unet jää sitten vähiin. Myös turhia poissaoloja ollut paljon koulusta eli lapsi ei ole ollut kipeä vaan on menty muista syistä koulupäivänä tapaamaan kavereita toiselle paikkakunnalle.
ap
Perhetyötä voisi tarjota ihan shl:n mukaisena, mutta lastensuojeluasiakkuuden ovet eivät tuosta vielä aukene saati, että huostaanoton. t: sos.ohjaaja
Kiireellisen sijoituksen kriteerit ei näillä tiedoilla vielä täyty, vaikka huolestuttavia seikkoja tuossa onkin. Avohuollon sijoitus ja perhetyö mahdollisia, mutta ilmeisesti eivät toteutuisi äidin vuoksi, jos ei koe apua tarvitsevansa. T: Lastensuojelun sosiaaliohjaaja
"Kiireellisen sijoituksen kriteerit ei VIELÄ täyty..." mutta odottakaas vaan kun sossutäti pääsee penkomaan perheen elämää. Kyllä sieltä lisähuolia keksitään jotta lapsen perheen saa rikottua. Koska äiti kehtasi mennä liian nopeasti naimisiin.
Ootte ihan hulluja koko ketju. Ei ole näillä tiedoilla yhtään mitään, mistä tehdä lastensuojeluilmoitusta.
Huom. Jos olet äiti, et saa enää itse päättää kenen kanssa menet naimisiin. Sen päättää naapurin kyylä yhdessä lastensuojelun kanssa.
Nuo viestin nro 7 asiat on niitä, jotka ois ollu hyvä kertoo alotusviestissä. Siinä on jo huolenaiheita. Kenenkään nopeatempoinen rakkauselämä ei saa olla syynä.
Vierailija kirjoitti:
Nuo viestin nro 7 asiat on niitä, jotka ois ollu hyvä kertoo alotusviestissä. Siinä on jo huolenaiheita. Kenenkään nopeatempoinen rakkauselämä ei saa olla syynä.
Mitä huolenaiheita siinä viestissä muka on ja miksi kuvittelet että noin negatiivinen ihminen kuin ap puhuu totta? Haluaa selvästi vain kontrolloida ko. äitiä. Ap ootko jätetty ex-mies?
Heh. Kaikkonen on tuomittu rikollinen ja nopea rakkaussuhteissaan.
Silti sossu antoi hänelle ja kakkosvaimolleen muidenkin lapsia. Ko vaimolla syömishäiriö...
Vierailija kirjoitti:
Heh. Kaikkonen on tuomittu rikollinen ja nopea rakkaussuhteissaan.
Silti sossu antoi hänelle ja kakkosvaimolleen muidenkin lapsia. Ko vaimolla syömishäiriö...
Minusta on todella outoa että rikostuomion takia eivät saaneet adoptiolasta mutta sossu kyllä antaa sijoitettavia lapsia. Logiikka?
Täältä ei tätä kannata kysellä. Nyt ihmiset näyttää olevan sitä mieltä, ettei se mitään haittaa, vaikka vanhempi vaihtas vähän väliä puolisoa, kasvatus kyseenalaisilla keinoilla on ihan ok jne. Olen nähnyt täällä muita alotuksia aiemmin, joissa vähän samantapaisia asioita ollut ja siellä taas sitten kehotettu tekemään lastensuojeluilmotusta tmv. Joo tiedostan kyllä, ettei vastaajat välttämättä ole samoja.
Mä olen elänyt lapsuuteni vanhemman kanssa, joka vaihtoi miestä vähän väliä ja välillä oli useampi samaan aikaan. Kasvatus oli aika hakusessa, sain usein kuulla olevani hyödytön ja pelkkä taakka jne. ja tämä jätti pysyvät arvet. Vanhempani käytännössä lyttäsi itsetuntoni ja aiheutti paljon muitakin henkisiä vaurioita. Mä olisin todella toivonut, että joku ois tehnyt lastensuojeluilmotuksen ja mulla ois ollu ainakin pieni mahdollisuus päästä tilanteesta pois ennen suurempia vaurioita.

Joku taas kuvittelee lasusta vähän liikoja. Tuskinpa olisit sen onnellisempi ollut muhoksen laitoksessa narkkarinuorien keskellä. Elämä ei oo disneyn prinsessasatu jossa on paha äiti ja hyvä lasu ja sit elämä onnellinen loppuun asti kun lasu huostaanotti uljaalla ratsullaan.
Vierailija kirjoitti:
Täältä ei tätä kannata kysellä. Nyt ihmiset näyttää olevan sitä mieltä, ettei se mitään haittaa, vaikka vanhempi vaihtas vähän väliä puolisoa, kasvatus kyseenalaisilla keinoilla on ihan ok jne. Olen nähnyt täällä muita alotuksia aiemmin, joissa vähän samantapaisia asioita ollut ja siellä taas sitten kehotettu tekemään lastensuojeluilmotusta tmv. Joo tiedostan kyllä, ettei vastaajat välttämättä ole samoja.
Mä olen elänyt lapsuuteni vanhemman kanssa, joka vaihtoi miestä vähän väliä ja välillä oli useampi samaan aikaan. Kasvatus oli aika hakusessa, sain usein kuulla olevani hyödytön ja pelkkä taakka jne. ja tämä jätti pysyvät arvet. Vanhempani käytännössä lyttäsi itsetuntoni ja aiheutti paljon muitakin henkisiä vaurioita. Mä olisin todella toivonut, että joku ois tehnyt lastensuojeluilmotuksen ja mulla ois ollu ainakin pieni mahdollisuus päästä tilanteesta pois ennen suurempia vaurioita.
Eihän täällä otettu kantaa, onko ok ja lapsille hyväksi vai ei. Todettiin vain, etteivät lastensuojelun kriteerit täyty. Niinkuin eivät täytykään.
Aika paljon tiedät perheen elämästä, ap... Oletko kenties miehen expuoliso, joka kyhäilee lasuja...? Tämä näyttää olevan trendi tällä hetkellä. Huoh.
1) provo
2) arvioivat, onko lastensuojelulle tarvetta vai ei; ainakaan kuvaamasi perusteella en usko tarvetta olevan