Unkarin Persut haluavat naisten synnyttävän suurperheitä
Esimerkiksi naiset, joilla on opintolainaa, saavat puolet velastaan pois, jos he saavat kaksi lasta. Jos naisella on enemmän kuin kolme lasta, hänen velkansa poistetaan kokonaan. Perheet, joissa on kolme lasta, saavat miljoona Unkarin forinttia (noin 3 000 euroa) asuntolainansa maksuun, ja jokaista tulevaa lasta kohti laina pienenee sen jälkeen saman verran
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Eik ne isät saa mitään?
Muakin hämmentää tää, isällä on kuitenkin myös unkarissa lasten elatusvelvollisuus ihan siinä missä äidilläkin. Outoa jos äiti saa asuntolainaansa lyhennettyä ja isä ei. Opintolainan ymmärrän ehkä vielä, koska tuolla mahdollisesti tasataan äidin tulonmenetystä raskauden/raskaudenjälkeisten kuukausien ajalta (unkarissa äitiysloma on korkeintaan 6 kk ja siltä ajalta saa 70% palkasta, eli käytännössä äidin on usein pakko omaan piikkiin olla lisäksi jonkin aikaa kotona).
Sinänsä tuollainen kannustusmalli on ihan hyvä idea mutta kummastuttaa että isät on unohdettu.
Vitsit! Mulla olisi satavarmasti 4 lasta jos sillä olisi saanut verovapauden. Maksan ansiotuloveroa noin 90.000 euroa vuodessa. T: Nainen
Vierailija kirjoitti:
Tälläiselle olisi tarvetta Suomessakin. Jokaisesta lapsesta naiselle lisää eläkettä ja veroja alemmaksi. 3 lapsen äidille verovapaus.
Eli haluaisit, että lapsia tehdään pelkän rahan toivossa, ei siksi että niitä oikeasti haluttaisiin? 😂
No se lasten elättäminen tulee anyway hemmetin kalliiksi. Lapseton säästää joka tapauksessa paljon rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläiselle olisi tarvetta Suomessakin. Jokaisesta lapsesta naiselle lisää eläkettä ja veroja alemmaksi. 3 lapsen äidille verovapaus.
Eli haluaisit, että lapsia tehdään pelkän rahan toivossa, ei siksi että niitä oikeasti haluttaisiin? 😂
Kenen mukaan niitä lapsia tehdään pelkästään rahan takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaa perheprojektin vaikka 23-24-vuotiaana, ja tekee neljä lasta, niin siinä 32-33-vuotiaana on jo valmis aloittamaan uran, johon ehtiikin sitten panostaa seuraavat 40 vuotta.
Vai ihan perheprojekti! Tunnut muutenkin puhuvan vain naisista. Menepä tuonne kadulle kyselemään, kuinka moni 23-24-vuotiaisa miehistä haluavat alkaa PERHEPROJEKTIIN.
Vai onko idea taas se, että miehet sinkkuilevat miten päin vain ja nuorten naisten pitäisi parikymppisinä tehdä lapset 40-vuotiaiden miesten kanssa?
No, ei Suomessa miehiä perheen perustaminen kiinnostakaan. Eikä kyllä naisiakaan vaikuta kiinnostavan sen enempää. Nyt puhuttiinkin Unkarista, jossa perhe on tärkeä arvo, mutta ongelmana se, että perheet ovat usein pieniä. Sitä vain, että kyllä sille työnteolle jää aikaa, jos ei ensin ryypätä, biletetä, panna kaikkea liikkuvaa ja "opiskella" 3-kymppisiksi, ja sitten etsitä se puoliso, ja lähdetä perustamaan perhettä 35-40-vuotiaana. Nykyiset nuoret aikuiset ovat kuin isoja vauvoja. Ja tämä koskee ihan sekä naisia että miehiä. Itse olen suomalainen nainen, enkä nyt yhtäkkiä voisi kuvitellakaan olevani samanikäisen suomalaismiehen kanssa, ellei hän olisi erittäin epätyypillinen. Eivät arvot kohtaa lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vitsit! Mulla olisi satavarmasti 4 lasta jos sillä olisi saanut verovapauden. Maksan ansiotuloveroa noin 90.000 euroa vuodessa. T: Nainen
Ei tuossa mistään verovapaudesta puhuttu vaan että saa tiettyjä velkoja (opintolaina, asuntolaina) vähennettyä x määrän tietyissä tilanteissa. Ja noi summat ei kyllä lopulta ole mitään massiivisia, jos nyt vertaa niihin kuluihin jota isosta lapsikatraasta vuosien varrella syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläiselle olisi tarvetta Suomessakin. Jokaisesta lapsesta naiselle lisää eläkettä ja veroja alemmaksi. 3 lapsen äidille verovapaus.
Eli haluaisit, että lapsia tehdään pelkän rahan toivossa, ei siksi että niitä oikeasti haluttaisiin? 😂
Eihän nuo lainan maksut kata läheskään lapsen kustannuksia.
Hyvä Unkari!
Siellä toimitaan ripeästi kun ollaan huolissaan maan tulevaisuudesta.398
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläiselle olisi tarvetta Suomessakin. Jokaisesta lapsesta naiselle lisää eläkettä ja veroja alemmaksi. 3 lapsen äidille verovapaus.
Eli haluaisit, että lapsia tehdään pelkän rahan toivossa, ei siksi että niitä oikeasti haluttaisiin? 😂
Ihan kuin rahalla ei olisi merkitystä lapsia mietittäessä. Aika lapsellista ajatella noin. Ei noilla rahoilla rikkaaksi tule
mies52v
Unkarin malli tännekin. Tai jos pistettäis vielä vähän paremmaksi
Nyt kannattaa jo perustella koulukoteja johon ne ylimääräiset lapset kyörätään kun ei niitä oikein jakseta katsella. Toivottavasti niistä tulee parempitasoisia kuin Romaniassa aikoinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsit! Mulla olisi satavarmasti 4 lasta jos sillä olisi saanut verovapauden. Maksan ansiotuloveroa noin 90.000 euroa vuodessa. T: Nainen
Ei tuossa mistään verovapaudesta puhuttu vaan että saa tiettyjä velkoja (opintolaina, asuntolaina) vähennettyä x määrän tietyissä tilanteissa. Ja noi summat ei kyllä lopulta ole mitään massiivisia, jos nyt vertaa niihin kuluihin jota isosta lapsikatraasta vuosien varrella syntyy.
Aika erilainen näyttäisi olevan Unkarin hintataso:
Tunnin ajomatka taksilla noin 13.5-14.5 EUR
Kolmen ruokalajin ateria kahdelle noin 17.5-32 EUR
Olut noin 1-2 EUR
Suomen keskiarvoon verrattuna Budapestin yleinen hintataso on 42.08% matalampi ja vuokrahintataso 52.45% matalampi. Eli kodinperustamislainaa saisi Suomessa noin sen 60 000€ + seuraavista lapsista sitten vähennyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Tästä pitäisi ottaa Suomessakin mallia ja juuri siten että perheeseen syntyvät lapset pienentäisivät veroprosenttia. Tällä saataisiin työssäkäyvät hankkimaan suurempia perheitä. Suorat tuet lapsiperheille kannustaa työtä tekemättömiä tekemään useita lapsia ja se taas ei ole hyvä asia.
Sain esikoiseni 1980-luvulla ja silloin Suomessakin oli vielä ansiotuloverotuksessa lapsivähennys. Jokainen lapsi siis pienensi veroprosenttia. Oli myös perheverotus ja lapsivähennyksen sai laittaa sille vanhemmalle, kummalle halusi. Järkevintä oli laittaa se suurempituloiselle, koska silloin hyöty oli suurempi. Tämä kuitenkin poistettiin 1980-luvun lopulla.
Mitä minä kerran tuossa laskeskelin suomessa olevan tällä hetkellä 500 000 tyttöä ja naista jotka synnyttävät tulevaisuudessa jos synnyttävät, toiset saman varran poikia ja miehiä..vähiin käydään.