Huumeasema Zoo kouluihin opetusmateriaaliksi

Kirja on hieno ja olen sen lukenut useaan kertaan saksaksi.

Mutta - se kuitenkin kertoo 70-luvusta - en oikein jaksa uskoa että nykynuoret jaksaisivat samaistua tuohon maailmaan?

Luin rapiat 10v. Nyt kun miettiin niin taisi olla liian raadollinen sen ikäiselle. Mutta vavahdutti kyllä. Tosin 80-luvulla ei huumeet olleet pikkukylällä yleinen juttu.

Minä näin leffan 12-vuotiaana ja kirjan luin 14-vuotiaana mutta siinä kävikin päin vastoin... aloin idoloida Christiane F_ää ja romantisoida huumeita. Olisin kokeilllut niitä jos joku olisi tarjonnut mutta onneksi niitä ei Treella liikkunut vielä tuolloin.

Mutta joo, voisi olla silti hyvä tämä aloittajan idea.

ps. olen googaillut mitä Christianelle kuuluu ja on kirjoittanut toisenkin kirjan. Taitaa enemmän kyllä dokata nykyään.

Meilläkin ysärillä se kuului koulussa lukemistoon. En muista oliko pakollinen, mutta ainakin valittavana luettavaksi. En muista kirjasta enää juuri mitään, mutta muistan sen, että se oli ahdistava ja mietin miten kukaan ikimaailmassa käyttää huumeita. Myöhemmin olen joutunut valitettavasti näkemään melko läheltäkin tuota. Onneksi en enää kuitenkaan aikoihin.

Kirja on kiinnostava mutta kuvaa yli neljänkymmenen vuoden takaista todellisuutta. En siis usko kirjan sopivan nykynuorille valistukseksi, tosin voihan joku yksittäinen toki kiinnostua. Nykynuoret elävät ihan eri maailmassa kuin 1970-luvun nuoret. Nykyään on eri huumeet, eri taudit (aidsia ei silloin vielä tunnettu), ja prostituutio on siirtynyt osittain nettiin. 

Luin kirjan joskus 80-luvulla kun olin yläasteella.

Ihan hyvä kirja oli, mutta ei mun kohdalla ainakaan  toiminut minkäälaisena pelotteena, päinvastoin. Olin ennen lukemista ollut jo kiinnostunut aiheesta. Naureskelin "hassunhauskoille" tarinoille ja samoihin aikoihin kokeilin myös pilveä. Kokeilu jäi siihen yhteen kertaan ihan sen takia, että en tykännytkään siitä rennonletkeästä fiiliksestä.

Vierailija kirjoitti:

Luin rapiat 10v. Nyt kun miettiin niin taisi olla liian raadollinen sen ikäiselle. Mutta vavahdutti kyllä. Tosin 80-luvulla ei huumeet olleet pikkukylällä yleinen juttu.

Luin 13-vuotiaana. Kirja oli erittäin luettu, siksi valitsin hyllystä. Ehkäisi kyllä tehokkaasti huumeidenkäyttöäni. Ensimmäisen kerran tarjottiin 90-luvun lopulla. En ole koskaan käyttänyt.

Olen reippaasti yli 40 mies. Tuo kirja huumeasema zoo vaikutti aika paljon. Ehkä se joillekkin toimii varoittavasti ja toisille jopa houkuttelevasti. En kyllä tajua mikä siinä houkuttelisi? Mulle se teki sen että punkku ja pilvi on vielä ok. Pillerit ja pulverit on alamäki missä loppu on itsari tai uskonto. 

No uskonto on itsepetosta että joku muu voima päättää mitä teet. Polttelusta ja juomisesta pidän juomista paljon pahempana kaman käyttönä. Sanon noin ihan tahallisesti koska juomista ei pidetä ns. käyttönä.  Poltellut en ole aikoihin mutta holia vähän liikaa omastakin mielestä. Miksei kun sehän on laillista?

Yksi mikä huumeasema zoossa oli aika rankkaa ne jätkät ensin homoili suojellakseen sitä tyttöä itsensä myymiseltä. Koviin aineisiin tulee sellainen koukku että sitä tekee mitä vaan saadakseen sitä. Kaksinaismoraali sallii silti alkoholin joka aiheuttaa yhtä kovan koukun. Miedompaa joka ei koukuta fyysisesti laki ei salli.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä kirja oli, mutta ei mun kohdalla ainakaan  toiminut minkäälaisena pelotteena, päinvastoin.

On varmaankin tietty ihmisryhmä, jotka vain innostuvat huumetarinoista, oli ne miten kauheita vain. Harmi, ettei sitä voi ennalta varmuudella sanoa, että keitä he ovat. 

Minua ei taas saisi kokeilemaan kaljaakaan, saati mitään kovempia päihteitä. Ei kiinnosta nuo kirjatkaan tai aiheeseen liittyvät leffat, kun ovat niin kaukana omasta maailmasta. 

Meidän koulussa espoolaisella yläasteella kävi joku teatteriporukka esittämässä kirjaan perustuvan näytelmän 2000-luvun alussa. Kolahti kyllä lujaa, ja kun samoihin aikoihin sai seurata yhden tutun huumeiden aiheuttamaa alamäkeä, niin toimi kyllä valistuksena erittäin tehokkaasti. Apulanta oli myös kovin juttu ikinä ja jätkät olivat voimakkaasti huumeita vastaan, niin ei olisi tullut mieleenkään sekaantua mihinkään laittomiin päihteisiin.

Nancy ja Ingvar Ambjörnsenin Valkoiset nee kerit kuuluu samaan kategoriaan.