Nykyään Suomessa muutetaan kotoa jo yläasteiässä!
Kun koulua ei ole enää joka kunnassa ja lähimmälle yläasteelle voi parhaimmillaan olla liian pitkä matka kulkea lapsuuden kodista.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Lapissa lapset muutti perheen porotilalta lähimpään kaupunkiin. Sääliksi käy. Eikö Suomen Lapissa voisi järjestää digitaalista etäopetusta kuten vaikkapa Australian takamailla ja Brasilian maaseudullakin? Silloin kotoa ei tarvitsisi muuttaa.
Oikaisu tähän tulikin jo seuraavassa viestissä. Porotilallisen lähin kaupunki on ollut pitkään Rovaniemi, mutta kyllä Hetassa ja Utsjoellakin on ollut kouluja. Ennen sitä pitivät katekeetat kiertokoulua. Suomen pohjoisin lukio oli pitkään Kittilässä, ja vielä viime aikoihin ovat abit pukeutuneet lapinpukuun (tai siis 1960-luvulta saamenpukuun, kun saamelaisuus keksittiin).
Etäopetusta on toteutettu jo pitkään. Jo yli kymmenen vuotta sitten on ollut yhteisiä oppitunteja eri kouluissa.
Nykyään laki kieltää yli tunnin koulumatkat, mutta asuntola-aikoihin ei olla palaamassa. Kuljetusten varjopuoli on se, että 6 kilometrin päässä koulusta asuva voi joutua matkustamaan melkein tunnin, kun sama kouluauto kiertää kaikki kylät.
Suomalainen muuttaa kotoa keskimäärin 22 vuoden iässä omaan asuntoon, muualla Euroopassa keskiarvo on jopa 33-36.
Suomi on siis poikkeus eikä sääntö.
Höpö höpö! Aikaisemmin ihmiset muuttivat kotoaan nuorempina kuin nykyään, ja väkisin reipastaminenkin on entisaikojen juttu, ei tätä päivää.