Miksi asukas jää asuntonäyttöön paikalle, vaikka on antanut kohteen asuntovälittäjälle?
Etsimme asuntoa ja häiritsee, jos talon asukas on paikalla esittelyaikana kehumassa ja ylistämässä taloaan. Eikä kyse mistään liikuntavammaisista tms, jotka eivät pääse pois. Itse lähdemme pois, kun meidän taloamme tullaan katsomaan, minusta on noloa päivystää paikalla!
Kommentit (9)
Narsistisia luonteenpiirteitä omaava ihminen kuvittelee itse tietävänsä ja osaavansa kaiken paremmin. Pakko olla paikalla, kun eihän se välittäjä muuten osaa kertoa kaikkea tarpeellista (eli täysin tarpeetonta), eikä varmasti osaa huomata niitä oikeasti potentiaalisia ostajia toisin kuin omistaja itse. Ja muutenkin varmasti töppäilee jotenkin. Eikä ainakaan vahdi, ettei kukaan vie mitään tai auo kaapinovia tai tee muuten jotain sopimatonta. Myisivät sitten kokonaan itse, jos kerran itse osaavat paremmin.
p.s. en siis ole välittäjä, vaan parista näytöstä ulos kävellyt juurikin todella ärsyttävän omistajan paikallaolon takia
No jos haluaa vaikeuttaa asunnon myyntiä niin kannattaa jää paikalle pätemään ja vahtimaan.
Ekassa näytössä katosi seinältä pari pientä grafiikanlehteä ja lapsen huoneesta mekko. Kaikkea omaisuuttaan ei näytön ajaksi saa lukkojen taakse, joten parempi olla paikalla, välittäjät on joskus aika leväperäisiä eikä katso asuntonäyttöön tulevien perään.
Itse passaan tällaisen talon. Tuntuu, että on jotain salattavaa ja sen vuoksi myyjä jää paikalle. Eräässä omakotitalossa oli jätetty telkkari päälle esittelyn ajaksi melko kovalle, voihan olla jopa, että välittäjä oli sen päälle laittanut, asukas ei siis paikalla. Ihmettelin asiaa mielessäni, mutta arvelin sen johtuvan siitä, että talo oli isomman tien varrella ja telkkarilla yritettiin peittää liikenteen ääntä. Sammutin telkkarin ja välittäjä sähähti ettei telkkaria saa rämpätä ja pisti samantien uudelleen päälle. Siinä välissä ehdin kuitenkin kuulla äänet tiellä ja passasin tämän talon. Aikamoista huijaamista tuo.
Ai jaa, minusta on ollut ihan hyvä, että omistaja on ollut myös paikalla. Kun kysyin naapureista, omistajan ilmeestä ja olemuksesta näki heti, että saattaapi olla vaikeita naapureita vaikka jotain muuta sitten väittikin. Omistajan olemuksesta voi saada lisää tietoa asunnosta.
Vierailija kirjoitti:
Itse passaan tällaisen talon. Tuntuu, että on jotain salattavaa ja sen vuoksi myyjä jää paikalle. Eräässä omakotitalossa oli jätetty telkkari päälle esittelyn ajaksi melko kovalle, voihan olla jopa, että välittäjä oli sen päälle laittanut, asukas ei siis paikalla. Ihmettelin asiaa mielessäni, mutta arvelin sen johtuvan siitä, että talo oli isomman tien varrella ja telkkarilla yritettiin peittää liikenteen ääntä. Sammutin telkkarin ja välittäjä sähähti ettei telkkaria saa rämpätä ja pisti samantien uudelleen päälle. Siinä välissä ehdin kuitenkin kuulla äänet tiellä ja passasin tämän talon. Aikamoista huijaamista tuo.
Tuossa oli epäkohteliasta mennä koskemaan toisen tavaraan pyytämättä lupaa. Itse olisin pyytänyt luvan, ja jos ei olisi lupaa heltynyt, olisi se ollut selvää että sillä peitellään ääniä kuitenkin.
Kannattaa kysyä suoraan oletko omistaja ja lähteä näyttävästi heti pois, kun tämä selviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse passaan tällaisen talon. Tuntuu, että on jotain salattavaa ja sen vuoksi myyjä jää paikalle. Eräässä omakotitalossa oli jätetty telkkari päälle esittelyn ajaksi melko kovalle, voihan olla jopa, että välittäjä oli sen päälle laittanut, asukas ei siis paikalla. Ihmettelin asiaa mielessäni, mutta arvelin sen johtuvan siitä, että talo oli isomman tien varrella ja telkkarilla yritettiin peittää liikenteen ääntä. Sammutin telkkarin ja välittäjä sähähti ettei telkkaria saa rämpätä ja pisti samantien uudelleen päälle. Siinä välissä ehdin kuitenkin kuulla äänet tiellä ja passasin tämän talon. Aikamoista huijaamista tuo.
Tuossa oli epäkohteliasta mennä koskemaan toisen tavaraan pyytämättä lupaa. Itse olisin pyytänyt luvan, ja jos ei olisi lupaa heltynyt, olisi se ollut selvää että sillä peitellään ääniä kuitenkin.
Ehkäpä niin, mutta tuo oli sen verran tökerö yritys myyjältä tai välittäjältä, ettei munkaan ollut syytä käyttäytyä hienostuneemmin.
Kontrollifriiķki