Lasun aihetta?
Tuttavallani on 9kk ikäinen poika, josta olen huolissani. En tiedä voiko tämän ikäinen varsinaisesti olla ylipainoinen/lihava mutta silti lapsen paino ja ruokailutottumukset ovat aika hurjia. Lapsi on siis n. 70cm ja painoa 13kg, jos nyt joku sitä miettii lukiessaan tätä.
Ihan 3kk iästä asti lapsi on korvikeen rinnalla syönyt kiinteitä. Se mistä olen huolissani kiinteisiin liittyen on jatkuva suositusten vastaisten elintarvikkeiden antaminen. Muutamia mainitakseni mm. sipsit, ranskalaiset pikaruokaravintolasta, suklaakeksit, kermakakku, jäätelö ja trippimehut. Jopa joskus kun korviketta ei ole tarpeeksi eikä kauppaan raaski lähteä hän lantraa korviketta normi lehmänmaitoon, toisinaan myös hän laittaa kaakaojauhetta korvikkeeseen, että menisi paremmin alas.
Lapsi ei äidin sanojen mukaan ole mitenkään oireihtinut ikinä, eikä hän usko suolasta tai sokerista olevan haittaa jos kerran päivässä jotain "herkkua saa". Toki äidin omat ruokailutottumukset ovat tässä vahvasti mukana. Neuvolassa ei tähän varmaankaan ole puututtu kun äiti ei ole kertonut koska tietää, että varmasti tulisi sanomista.
Joten.. Onko tämä nyt oikea syy tehdä ilmoitus? Vai onko nyt vaan hyväksyttävä, että toinen omalla toiminnalla saattaa saada jotain peruuttamatonta vahinkoa aikaan :(
Kommentit (49)
Toivon todella että lasua ei saisi tehdä kun omalla nimellä.
Onko tämäkin ketju ”yliopisto tutkijan” sosiaalinen koe?
Jos on niin todella surkea koeasetelma.
Johan tuossa iässä aloitetaan tavalliseen maitoon totuttaminen.
Mun lapset syntynyt 90 luvulla. Nyt kun itse muistelen niin kyllä jos kahviteltiin niin sai se taaperokin keksin tai pullan kahvipöydästä. Sama jos sipsejä oli että pari niistä sai. Pillimehuja joivat sillon tällön. Ovat normaalipainoisista, +180 cm, nuoria miehiä.
AP, kirjotuksistasi saa sen käsityksen että tässä nyt annetaan joka välissä, pitääkö än paikkaan sa.
Jos aloitus olis totta, neuvolasta tehtäisiin kyllä se lasu.
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitus olis totta, neuvolasta tehtäisiin kyllä se lasu.
Aivan yhtä mielipuolista se sieltä tehtynäkin olisi.
Ovatko vanhemmat reilusti ylipainoisia? Se ehkä antaa jotain ennustetta tulevasta. Ei neuvolassa seurata niin tarkkaan kaikkea kuten täällä kuvitellaan. Vasta, kun lapsi on selvästi ylipainoinen tai alipainoinen, aletaan huolestumaan. Yksivuotistarkastuksessa muistaakseni lasketaan ensimmäistä kertaa varsinaisesti ”painoindeksi” eli onko yli-normaali -vai alipainoinen. Mitään huolta ei ole neuvolalla vielä 1-vuotiaan ylipainosta. Oma lapseni oli tuolloin reilusti yli +20-käyrällä. 2-vuotiaana oli jo hoikka. Eli kuitenkin vielä sen ikäisenä lähes pelkällä äidinmaidolla.
Mutta aika tyhmää olisi tehdä lastensuojeluilmoitus.
Älytöntä!! Mammat on sitä mieltä että on ok vauvalle syöttää kaikkea paskaa. Ihan sairaita olette!
Jos kyseessä olisi isä joka tuhoaa lapsensa terveyden niin harakata olisi kuorossa huutamassa "tee lasu, te lasu."
Olette niin tekopyhiä p.skoja!!
Todellakin ap, tee lasu! Ei kai se nyt neuvolassa kerro mitä s ontaa sille lapselle syöttää, lässyttää varmaan vaan että "Meidän Mikko se syö vaan niin paljon että siks paino nousee." :))) hymhym.
Todellakin tekisin.
Siis aloitti kiinteät 3 kk ja siitä saakka syöttänyt nyt 9 kk:n ikäiselle paskaa? Olisin tehnyt lasun jo aiemmin.
Muistan kun kerran kysyin täällä että voinko antaa 5 kk:n ikäiselle NAN 2:sta kun vahingossa ostin, niin sain mammoilta hirveän saarnan miten se voikaan vahingoittaa lapsen terveyden jos yhden 500 ml:n purkin annan.
En sitten antanut vaan menin takaisin kauppaan ostamaan 1:stä.
Ja nyt on ok että pikkuvauvalle on syötetty suolaa, sokeria,LEHMÄNMAITOA yms. Aikamoisia le hmiä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei kiitos vinkeistä, en puutu hänen kasvatustapaan tai lapsen ruokintaan :)
Mainitakseni vain, että paskin argumentti on se, että "miten edelliset sukupolvet ovat selvinneet hengissä" siinäpä se onkin, että suomessa on todella paljon väestöön suhteutettuna mm. suolistosairauksia sekä verisuonitauteja, joten siitä voi päätellä, että nimenomaan ruokailutottumuksilla on yllättävän paljon osuutta niihin. Ilmeisen arkoja asioita nämä ihmisille :)
-APEntä sitten?
Sulle ei kuulu mitä joku syö.
Hae tosissaan apua tohon lasu intoiluusi.
Yllättävän arkoja asioita nekin on että monella on mielenterveysongelmia, hmmm.....
Pelottaako sua että joku tekee lasun kun ruokit lastas päin peetä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitus olis totta, neuvolasta tehtäisiin kyllä se lasu.
Aivan yhtä mielipuolista se sieltä tehtynäkin olisi.
No eikä olisi, jos vanhempi oikeasti vaarantaa lapsen terveyden älyttömillä teoillaan.
Mutta neuvola oikeasti seuraa lapsen kehitystä, toisin kuin ap.
Onhan tuo nyt ihan järkyttävä ruokavalio minkä ikäiselle tahansa, saati noin pienelle.
Meidän nuorimmainen oli tuota kokoluokkaa, mutta ei sentään syönyt tuommoista ruokaa.
Ihan rintamaidolla kasvoi ja lihoi. Naapurin mummot kyllä kommentoivat ja kyselivät, että mitä neuvolassa ovat sanoneet painosta. En edes halua tietää mitä puhuivat silloin kun en ollut kuulemassa.
Tämä meidän pullea vauva laihtui nopeasti kun kun alkoi liikkumaan. Kouluun mennessä oli jo hyvin hoikka. Iso hän on toki aina ollut ja on edelleen nyt 12-vuotiaana on 180 cm pitkä ja painaa n. 60 kg.
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuorimmainen oli tuota kokoluokkaa, mutta ei sentään syönyt tuommoista ruokaa.
Ihan rintamaidolla kasvoi ja lihoi. Naapurin mummot kyllä kommentoivat ja kyselivät, että mitä neuvolassa ovat sanoneet painosta. En edes halua tietää mitä puhuivat silloin kun en ollut kuulemassa.Tämä meidän pullea vauva laihtui nopeasti kun kun alkoi liikkumaan. Kouluun mennessä oli jo hyvin hoikka. Iso hän on toki aina ollut ja on edelleen nyt 12-vuotiaana on 180 cm pitkä ja painaa n. 60 kg.
Niin? Sinä et syöttänyt skeidaa, mutta ap:han on nähnyt mitä tämä äiti on vauvalleen syöttänyt 3 kk:n iästä saakka.
Mun mies sai vauvana lievän suolamyrkytyksen kun vanhempansa syöttivät todella runsassuolaista ruokaa. Oli sairaalassa 2 vrk.
Tekisin lasun tai jos et uskalla, niin pidä kaverillesi kunnon saarna jotta ymmärtää. Lapsiparka.
Tuollaisten syöttäminen noin pienelle on karhunpalvelus ja jos äidillä kovasti ylipainoa niin lasta ei saa totuttaa lohtusyöjäksi. Lasun paikka tuskin, mutta voithan hänelle suoraan kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuorimmainen oli tuota kokoluokkaa, mutta ei sentään syönyt tuommoista ruokaa.
Ihan rintamaidolla kasvoi ja lihoi. Naapurin mummot kyllä kommentoivat ja kyselivät, että mitä neuvolassa ovat sanoneet painosta. En edes halua tietää mitä puhuivat silloin kun en ollut kuulemassa.Tämä meidän pullea vauva laihtui nopeasti kun kun alkoi liikkumaan. Kouluun mennessä oli jo hyvin hoikka. Iso hän on toki aina ollut ja on edelleen nyt 12-vuotiaana on 180 cm pitkä ja painaa n. 60 kg.
Niin? Sinä et syöttänyt skeidaa, mutta ap:han on nähnyt mitä tämä äiti on vauvalleen syöttänyt 3 kk:n iästä saakka.
Onkohan tämä ap ihan päivittäin katsomassa ja tarkkailemassa sitä ruokailua.
En nyt huolestuisi jos lapsi muutaman kerran vuodessa syö jotain epäterveellistä.
Vauva voi olla hoikka tai paksu vaikka kaikki olisi ihan kunnossa.
Kuitenkin ympäristö helposti puuttuu lapsen painoon tai tai ihan mihin hyvänsä jos lapsi ei ole ihan keskiverto.
Itsekin sain kuulla todella kummallisia väitteitä lapseni painoon liittyen. Ja nykyään pituuteen liittyen. Niihin outoihin väitteisiin tulee välillä vastattua jotain ihan puutaheinää, sillä täysin absurdien väitteiden kuunteleminen on ärsyttävää. Olen saattanut jopa sanoa jollekin hirveän huolestuneelle utelijalle, että syötän lapselle kasvuhormonia kun on se kauhistelu alkanut ärsyttämään 🙄
Entä sitten?
Sulle ei kuulu mitä joku syö.
Hae tosissaan apua tohon lasu intoiluusi.
Yllättävän arkoja asioita nekin on että monella on mielenterveysongelmia, hmmm.....