Lue keskustelun säännöt.
Sanokaa onko suhteellamme tulevaisuutta?? En näe metsää puilta.
14.02.2020 |
Asiallinen, luotettava ja turvallinen miesystävä. Melkein kymmenen vuoden suhde. Alussa mies oli vähän alistava, suuttui jos ei saanut sek*iä joka ilta, pakotti ottamaan suihin jne. Hänellä oli fantasia mikä ei itseäni napannut. Halusi tyydyttää minut porkkanalla jonka kielsin. Kerran teki sen salaa, oli ottanut porkkanan ja kesken kaiken tunki sisääni. Kun se sattui ja huomasin asian, mies syytti että olen niin nuiva ja rajoittinut. Myös kontrolloi menojani, murjotti jos en ehtinyt tavata joka ilta (kun asuttiin vielä erilleen), vaati etten tapaisi ystäviäni niin usein (kerran-pari viikossa). Myös painosti yhdyntöihin jos en halunnut. Sanoi että makaat vaan jalat auki jne. Ja häpeäkseni pitää myöntää että suostuin tähän kaikkeen koska pelkäsin miehen kylmyyttä.
Näistä on puhuttu jälkeen päin. Kävin terapiassa masennuksen vuoksi ja ymmärsin terapeutin avulla että olen antanut kohdella itseäni huonosti. Terapeutin mukaan masennukseni johtui arvottomuuden tunteesta ja siitä että olen ollut ystävyys ja miessuhteissani miellyttäjän roolissa aina seuraukseni lapsuuden, väkivaltaisen alkoholisti-isän ja lähesiriippuvaisen äidin. Minun tarpeilla ei ole ollut koskaan väliä, tärkeintä että miehillä on ollut hyvä minun kanssa.
Kun olen alkanut voimaan paremmin ja uskaltanut asettaa omat rajani, mies on muuttunut erilaiseksi. Hän kunnioittaa ja arvostaa minua. Eikä hän enää ole millään muotoa alistava. Silti vaivaa nuo vuosien takaiset kuviot, aina välillä ne nousee pintaan vaikka olemme saaneet miehen kanssa puhuttua ne terapian jälkeen.
Kuitenkin syy on ollut minussa itsessä ja piilossa olleessa masennuksessa että olen mahdollistanut sellaisen käytöksen. Onhan se sama ollut jossakin muodossa muissakin suhteissa jo aiemmin.
Vieläköhän tästä saa hyvän suhteen ja pystynkö unohtamaan ensimmäiset vuodet. Mies on muuten hyvä ja ei ole koskaan esimerkiksi lyönyt kuten isäni löi äitiä lapsuudessa.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Näissä neuvoissa on monissa sitä että ihminen kuka on kokenut hyvän lapsuuden ei varmaan syvästi ymmärrä meitä jotka on pieksetty fyysisesti ja nujerrettu henkisesti. Ei ole aina tyhmyyttä jos jää suhteeseen, jos ei erota tervettä ja sairasta. Väkivaltainen alkoholisti sairastutti meillä lapsuuden perheen. Kun lapsena kasvoi epänormaaliin ei opi kunnioittamaan omia rajoja. Antaa kaikkien käyttää hyväksi että ei saa nyrkistä, kun on siihen oppinut.
Ihmisen kasvatus on kuin eläimen joka tottelee kun pennusta koulitaan. Luin kaikki kommentit. Tiedän että tarkoitatte neuvoilla hyvää, mutta kun se hyvä on nyt viimevuosina ollut. Ei koskaan ennen elämässä. Joskus vain tulee nuita muistoja. Ei ole helppo lähteä. En mennyt terapiaan miehen vuoksi vaan, koska sairastuin masennukseen. Terapeutin mielestä minun masennus on seurasta lapsuuden vaikeista oloista ja alistavat suhteet miesten kanssa seurausta isän alkoholismista ja perheväkivallasta. Ja äidin mallista miten hän oli. Siitä että en ole arvostanut itseä ja olen uskonut että olen huonompi kuin miehet. Ja että jos ei miellytä saa nyrkistä kuten äiti sai isältä. Äiti oli ihan säikky raunio. Minun nykyinen mies ei ole lyönyt koskaan.
En enää kommentoi, tulee huono olo jos miettii kaikkia mennyttä. Kiitos teidän vastauksista.
Ap
AP, vaikka et enaa kommentoi niin kerronpa kuitenkin, etta minun lapsuus oli myos vakivaltaisen alkoholistin varjostama. Lisaksi mua kiusattiin ylaasteella ja ra*sk attiin kun olin 17.
Ja JUURI NOISTA EM. SYISTA en ikina ole suostunut suhteeseen, missa on vakivallan (fyysisen tai henkisen) uhka, missa minun rajojani ei kunnioiteta, missa joudun "kavelemaan munankuorilla", ja missa en voi olla oma itseni.
Ala laita liikaa painoa menneisyydelle. Sina voit itse paattaa, milta tulevaisuus nayttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. luepa tämä ylläoleva oikein ajatuksen kanssa.
Terapeuttejakin on hyviä ja huonoja, joten vaihda terapeuttia ja mieti tulevaisuutesi uusiksi.