Lue keskustelun säännöt.
Tekisi mieli potkia persuksille ystävääni, vaikka sen asiat ei kuulu mulle
23.06.2006 |
Mun 30v ystäväni valmistuu kohta yliopistosta, opiskellut 11v ja aivan minimimäärän. Ei ole koskaan elämässään ollut päivääkään töissä, ei osaa tehdä työhakemusta eikä tiedä mitään työelämän arjesta. Saa kaikki rahansa vanhemmiltaan. Sen asiat ei kuulu minulle, tiedän sen. Ja on kiva ihminen, luotettava ja sillä on myös aina aikaa muille. Jotenkin vaan harmittaa kuinka lahjakas ihminen menee ikään kuin " hukkaan" epäitsenäisyydessään ja tekisi mieli potkia ja patistaa. Hienovaraisesti olen joskus yrittänyt, tuloksetta.
Ystäväni on ollut koulukiusattu ja kammoaa ihan hirveästi negatiivista palautetta. Tuntuu, ettei uskalla ryhtyä mihinkään missä siihen olisi mahdollisuus. Ei ole koskaan seurustellutkaan. Opinnoissa on äärettömän perfektionisti, ettei vaan tulisi huonoa tulosta. Esim. gradua tehnyt ja viimeistellyt yli 4 vuotta. Olen nähnyt kuinka hän ahdistuu pahasti, jos joku ottaa nämä asiat puheeksi ja siksi olen jättänyt hänet näiltä osin rauhaan. Silti vaikea katsoa vierestä tilannetta. Pelkään, että edessä on negatiivinen kierre. Itse olisin muuten voinut nyt ehdottaa häntä äitiyslomasijaisekseni (meillä on sama koulutus), mutta en voi puuttuvan työkokemuksen vuoksi. Mistä saa töitä 30v ilman työkokemusta? Mistä löytyy täysipäinen seurustelukumppani ihmiselle, joka on riippuvainen vanhemmistaan? Ajoittain näen hänen itsekin tuskittelevan asioita, esim. miehen puuttumista.
Puuttuako vai ei? Kysyn, vaikka itsekin tiedän, ettei asiat oikeastaan mulle kuulukaan.
Kommentit (7)
Eikö sen itsetunnon pitäisi perustua muuhun kuin siihen, että saa muilta kiitosta ja huippuarvosanoja? Sehän vaan pahentaa sitä oloa, ettei ole varaa ottaa riskejä ja epäonnistua. Tai näin oletan.
Ystäväni on 6 ällän ylioppilas, joten opiskelu kyllä sujunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mahdollista usuttaa kaverisi johonkin harrastukseen, vaikka yhdessä sinun kanssasi? Koti on syrjäytyneelle paha paikka. Ainakin mulle, kun olin tuossa tilanteessa, palkitseva ja innostava harrastus ja ihmiskontaktit olivat pelastus.
tosi tyypilliseltä koulukiusatun toiminnalta :( Se vaikuttaa niin pitkälle elämään. Ei ole tainnut saada terapia- tai muuta apua kouluaikanaan. Tai vieläkään.
Hänelle on tosi tärkeää se, ettei ole ongelmainen tai negatiivinen ominaisuuksiltaan. Kokisi varmasti terapian ehdottelun tosi raskaasti. Joskus olen maininnut jollekin tutulle vinkanneeni asiantuntija-apua masennukseen tms. ja tämä ystäväni on kauhistunut, kuinka voin sillä tavoin " luhistutttaa" toisen maailman.
Ap
Mikään ei oo raivostuttavampaa ku " ystävä" joka puuttuu asioihin...
Vierailija:[ itsekin tiedän, ettei asiat oikeastaan mulle kuulukaan.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkään jatkuva kiusaaminen todellakin musertaa itsetunnon. Tutkitusti lapsen ikätovereilla on itsetunnon kehittymiselle yhtä suuri vaikutus kuin lapsen vanhemmilla.
Entisenä koulukiusattuna, yhä epävarmana ihmisenä, tunnistan itsessänikin samoja piirteitä kuin ap:n kaverissa on, vaikka minulla onkin perhe, vanhempani eivät ole hyysänneet minua ja minulle on kertynyt työkokemustakin, tosin hyvin sekalaista ja päämäärätöntä. Pahaa pelkään, ettei perseelle potkiminen auta, ennen kuin kaverisi on saanut rakennettua jonkinlaisen itsetunnon. Ehkäpä valmistuminen vähän lisäisi sitä?
Se käy pitemmän päälle raskaaksi ja siihen sitten kaatuu ystävyys. Kokemusta on.