Pivo kertoo että viime kuussa ruokaan on mennyt meillä, nelihenkisellä perheellä, 83,15€
Olen käynyt ainoastaan ilta-alessa ässässä.
Olemme syöneet hyvin, mistään ei ole tarvinnut pihistellä. Hevi laatikoita mies on pelastanut resq sovelluksella 2, eli yhteensä 4 € lisäystä loppusummaan.
En lopeta tätä ikinä.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
E1 pääse helpolla todellakaan ilta-aleissa enää, kun täällä kaikki huutaa palstoilla, kuinka on ilmaista. Jengiä on kuin pipoa ostamassa tuota tavaraa. Hyllyssä on kello 21 jäljellä enää muutama rasia, joissa oli jo alunperin kolminkertainen kiskurihinta, eli säästöä ei siitä tule.
Tietysti jos menet sinne 3 tuntia aiemmin ja keräät kärryn täyteen, niin on mahdollista tehdä hyvät säästöt. Olettaen, että tuotteet ei pilaannu sinne kärryyn.
En tiedä, missä kaupoissa niitä punalaputettuja tuotteita riittää iltakaupalla hamstrattavaksi. Meidän kaupungissa ne ovat hyvin vähissä, koska myymäläpäälliköt ovat tosi hyviä arvioimaan todellisen menekin. Eli tuotteet menevät pääosin kaupaksi jo normaalihinnalla. Jotain leivonnaisia sieltä saattaa löytää, mutta esim. lihatuotteet on todella harvoin alessa. No joo, joulun jälkeen pakastekinkkuja olisi saanut parilla eurolla kilo.

Tosi noloa kauppiaille kun tavara loppuu hyllystä
Täytyy myöntää, että vaikea on uskoa ap:ta, kun oma kauppalaskuni viikon osalta on tuplasti ap:n koko kuukauden laskun. Meidänkin perheessämme on kaksi urheilevaa teinipoikaa ja mies, tosin mies lähes kaksimetrinen ja toinen pojistakin jo 180 cm, vaikka yläasteella vielä on. Kaikki urheilemme, joten ruokaa menee huimaa vauhtia.
Lähiseudulla on Lidl ja S-market ja Citymarket vähän kauempana mutta laputettuja tuotteita on vähän, vaikka pääasiassa käyn iltaisin ostoksilla. Ostan kerran viikossa isot ostokset ja sitten toisen kerran lisään tuoretavaraa. ResQ-sovellus löytyy mutta ei siellä ole kuin koulujen ruokaloiden tarjontaa keskellä päivää, ja silloin olen töissä. Ei siis mitään mahdollisuutta käyttää sitä hyväksi.
En ehdi vahtaamaan tarjouksia enkä leipomaan, tulen töistä klo 17 ja kuskaan poikia peleihin, käyn siinä sivussa kaupassa ja ehdin nippanappa tekemään jonkinlaisen aterian, jos se valmistuu puolessa tunnissa. Iltaan ei todellakaan jää ylimääräistä aikaa, kun haluan itsekin harrastaa ja lisäksi teen usein illasta vielä töitäkin. Viikonloppuna tosin leivon, jos ei ole pelejä jossakin kaukana.
Meillä kuluu viikossa banaaneja 20 kpl, omenoita 2kg, appelsiineja 1,5 kg, päärynöitä, kiiwejä ja viinirypäleitä rasiallinen kerta viikkoon, marjoja 2 kg (osa pakastettu kesällä), perunoita 2 kg, täysjyväpastaa 1 kg, 3 kurkkua, tomaatteja 1 kg, salaattia 3-5 pussia, porkkanaa 1 kg, paprikaa, 1 kg, lohta 1kg, kanafileitä 1 kg, kanasuikaleita 700g , jauhelihaa 700g, rahkaa 1,2 kg, kaurahiutaleita 2kg, Reissumiehiä noin 16kpl, juusto 1kg, maito 1-2 l (kukaan ei juo maitoa muuta kuin satunnaisesti mutta sen pitää olla laktoositonta, käytetään kahviin, leipomiseen, ruokaan), kananmunia 12 kpl sekä jauhoja, mausteita, ketsuppia, sinappia, kahvia ainakin jonkin verran. Varmaan jotain jäi puuttumaan, tuossa siis viime viikon ostoslista. Ja lisäksi ostan muutaman kerran kuussa appelsiinimehua tms.
Lapset syö koulussa yhden aterian, minä ja mies satunnaisesti ja yleensä syömme tähteitä lounaaksi. Aamupalaksi syömme yleensä rahkaa ja marjoja, lapset lisäksi leipää/puuroa/hedelmiä. Myös välipalaksi ja iltapalaksi syömme hyvin samantapaisesti. Lapset tekevät usein puuroa välipalaksi (sekaan marjoja) tai leipää ja vihanneksia.
Itse saan tuhlattua tuohon ruokamäärään reilun satasen eli ruokalasku on viikossa noin 100-150 euroa, sitten päälle vielä vessapaperit, pesuaineet ja hygieniatuotteet. En vain jaksa uskoa, että kukaan pystyisi tuon määrän saamaan 20 eurolla ellei asu sellaisella paikalla, missä kauppoja vilisee ja jokaisessa on punalappuisia tuotteita runsas valikoima päivittäin. Tosin silti tuskin 20 euroa riittäisi tuohon ruokamäärään. Ruoan laatua ei kauheasti saa muuttaa, toisen pojan valmentajan suositukset (lue määräykset) ovat sen verran tiukat, kun pojalla on liian vähän painoa, jolloin lihakset ei kasva. Ruoan pitää siis olla sekä hiilihydraatti- että proteiinipitoista.

Voi elämä mitä sikailua ruualla!
Kiitos ketjun tajusin tänään ostaa kaupasta ensimmäisen kerran hedelmälaatikon 2€ hintaan. Sisälsi 20 avokadoa (joista yksi ehkä pilaantunut), omenan, banaanin ja pari appelsiinia. Ja ihan hyvän näköisiä hedelmiä lukuunottamatta yhtä avokadoa.

Kerro, miten vähentää, kun teinipojat ovat koko ajan nälkäisiä ja saattavat helposti syödä kahdestaan kokonaisen pellillisen pannukakkua, jos ravitsevampaa ei ole tarjolla. Toinen on 180 cm ja 57 kg, toinen 160 cm ja 47 kg. Kyllä omastakin mielestäni meillä menee paljon rahaa ruokaan mutta en oikein ymmärrä, millä tavalla tämä on mässäilyä. Teinit syövät paljon, varsinkin kun urheilevat noin neljä tuntia päivässä. Mies ja minä syödään ymmärtääkseni ihan normaaleja määriä, noin puolet vähemmän kuin pojat.
Voit vapaasti laittaa minulle ruokalistan, jossa on riittävästi energiaa, proteiineja ja hiilihydraatteja urheilevien tarpeisiin, jos tuo on sinusta mässäilyä. Ja jos saat sen vielä tuohon 20 euron hintaan, niin olen ikuisesti kiitollinen (mielellään ilman, että minun täytyy päivystää jossain tuntitolkulla piilottelemassa tuotteita).
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ketjun tajusin tänään rostaa kaupasta ensimmäisen kerran hedelmälaatikon 2€ hintaan. Sisälsi 20 avokadoa (joista yksi ehkä pilaantunut), omenan, banaanin ja pari appelsiinia. Ja ihan hyvän näköisiä hedelmiä lukuunottamatta yhtä avokadoa.
Siis mistä näitä saa? En ole koskaan nähnyt. Asun Helsingissä.
Jotta tuohon pääsee pitäisi aika paljon kikkailua, joten kysynkin:
Mistä saa -60% sokerin vehnäjauhot suolan yms kuivatarvikkeet koska muuten ei mahdollista. Tämän kaupungin Prismassa en ole koskaan nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ketjun tajusin tänään rostaa kaupasta ensimmäisen kerran hedelmälaatikon 2€ hintaan. Sisälsi 20 avokadoa (joista yksi ehkä pilaantunut), omenan, banaanin ja pari appelsiinia. Ja ihan hyvän näköisiä hedelmiä lukuunottamatta yhtä avokadoa.
Siis mistä näitä saa? En ole koskaan nähnyt. Asun Helsingissä.
Ainakin kun itse asuin pk-seudulla niin k-supermarketeista. Espoossa oli ainakin ja Vantaalla sekä kun asuin Viikissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ketjun tajusin tänään rostaa kaupasta ensimmäisen kerran hedelmälaatikon 2€ hintaan. Sisälsi 20 avokadoa (joista yksi ehkä pilaantunut), omenan, banaanin ja pari appelsiinia. Ja ihan hyvän näköisiä hedelmiä lukuunottamatta yhtä avokadoa.
Siis mistä näitä saa? En ole koskaan nähnyt. Asun Helsingissä.
Lidlissä aamulla ja k marketin lastikkoon tarvitset resqsovelluksen.
Ilmeisesti pitää olla myös jokin tietty asuinpaikka, koska mulla tosiaan on resq-sovellus eikä siellä ole mitään tarjouksia kaupoilta, vain kiinalaisista ravintoloista, kouluista ja lounaspaikoista eivätkä ne ole mitään halpoja annoksia (5-6 euroa annos kiinalaisessa ja kouluruokailussa sitten saman verran ehkä kahden annos) ja lisäksi hakuajat ovat tosi tiukat eli esim. neljään mennessä eli olen vielä töissä siinä vaiheessa, kun haku olisi pitänyt tehdä.
Etelä-Suomessa pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä asutaan.

Meidän paikkakunnalla ei löydy tuolta yhtään paikkaa, mutta olen seuraillut nyt naapurikaupungin tarjontaa koska läheisiä asuu siellä ja vietän paljon siellä aikaa.
Ei ole tuollakaan kuin sushia 6€ joka päivä useita kymmeniä annoksia. Jos on jotain muuta esim. kiinalaista se menee saman tien ja hinta on myös tuo sama. Kiinnostaisi kyllä minkä kokoisia ovat annokset.
Pari kauppaa myy välillä leipäkassia ja oliko paistopisteen kassia, mutta niitä on vain yksi kpl usein, en ole oikein edes hinnasta päässyt selville kun ne ovat menneet aina heti. Mulla on ilmoituksetkin päällä enkä ehdi silti näitä katsoa, ei kyllä ole paljonkaan järkeä viettää sovellusta katsellen koko päivää.
Eipä silti, nuokin kaupat ovat sen verran kaukana läheisteni asuinalueelta, joten ehkä sitä ei maksa vaivaa lähteä leipäpussin perään toiselle puolen kaupunkia vaikka joskus kävisikin tuuri ja ehtisi sen ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
E1 pääse helpolla todellakaan ilta-aleissa enää, kun täällä kaikki huutaa palstoilla, kuinka on ilmaista. Jengiä on kuin pipoa ostamassa tuota tavaraa. Hyllyssä on kello 21 jäljellä enää muutama rasia, joissa oli jo alunperin kolminkertainen kiskurihinta, eli säästöä ei siitä tule.
Tietysti jos menet sinne 3 tuntia aiemmin ja keräät kärryn täyteen, niin on mahdollista tehdä hyvät säästöt. Olettaen, että tuotteet ei pilaannu sinne kärryyn.
En tiedä, missä kaupoissa niitä punalaputettuja tuotteita riittää iltakaupalla hamstrattavaksi. Meidän kaupungissa ne ovat hyvin vähissä, koska myymäläpäälliköt ovat tosi hyviä arvioimaan todellisen menekin. Eli tuotteet menevät pääosin kaupaksi jo normaalihinnalla. Jotain leivonnaisia sieltä saattaa löytää, mutta esim. lihatuotteet on todella harvoin alessa. No joo, joulun jälkeen pakastekinkkuja olisi saanut parilla eurolla kilo.
Joo, kananmunista puhumattakaan! En oo koskaan nähnyt niitä punalaputettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ketjun tajusin tänään rostaa kaupasta ensimmäisen kerran hedelmälaatikon 2€ hintaan. Sisälsi 20 avokadoa (joista yksi ehkä pilaantunut), omenan, banaanin ja pari appelsiinia. Ja ihan hyvän näköisiä hedelmiä lukuunottamatta yhtä avokadoa.
Siis mistä näitä saa? En ole koskaan nähnyt. Asun Helsingissä.
Lidlissä aamulla ja k marketin lastikkoon tarvitset resqsovelluksen.
Okei, Lidlissä käydään yleensä, muttei koskaan aamuisin. Resq-sovellus mulla oli, mutta poistin sen kun ei ikinä ollut mitään muita tarjolla kuin jotain ravintola-annoksia. Lähistöllämme on kolme K-markettia, en käy kyllä muutenkaan kuin hakemassa jotain pientä täydennystä, hinnat kun on niin korkeita. Eli ei siis Hevilaatikoita meille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti pitää olla myös jokin tietty asuinpaikka, koska mulla tosiaan on resq-sovellus eikä siellä ole mitään tarjouksia kaupoilta, vain kiinalaisista ravintoloista, kouluista ja lounaspaikoista eivätkä ne ole mitään halpoja annoksia (5-6 euroa annos kiinalaisessa ja kouluruokailussa sitten saman verran ehkä kahden annos) ja lisäksi hakuajat ovat tosi tiukat eli esim. neljään mennessä eli olen vielä töissä siinä vaiheessa, kun haku olisi pitänyt tehdä.
Etelä-Suomessa pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä asutaan.
Meidän paikkakunnalla ei löydy tuolta yhtään paikkaa, mutta olen seuraillut nyt naapurikaupungin tarjontaa koska läheisiä asuu siellä ja vietän paljon siellä aikaa.
Ei ole tuollakaan kuin sushia 6€ joka päivä useita kymmeniä annoksia. Jos on jotain muuta esim. kiinalaista se menee saman tien ja hinta on myös tuo sama. Kiinnostaisi kyllä minkä kokoisia ovat annokset.
Pari kauppaa myy välillä leipäkassia ja oliko paistopisteen kassia, mutta niitä on vain yksi kpl usein, en ole oikein edes hinnasta päässyt selville kun ne ovat menneet aina heti. Mulla on ilmoituksetkin päällä enkä ehdi silti näitä katsoa, ei kyllä ole paljonkaan järkeä viettää sovellusta katsellen koko päivää.Eipä silti, nuokin kaupat ovat sen verran kaukana läheisteni asuinalueelta, joten ehkä sitä ei maksa vaivaa lähteä leipäpussin perään toiselle puolen kaupunkia vaikka joskus kävisikin tuuri ja ehtisi sen ostaa.
Nyt kävin ja ehdinkin nähdä, leipäkassi oli 8 e, ja siinä oli sisältökin lueteltu. Oli vain liian kaukana läheisteni kodista.
Minä ostin tuon avokadoja sisältäneen hevi laatikon lidlistä. Muistaakseni joskus kello 10 aikoihin olin liikkeellä. Tänään kävin poikkeuksellisesti taas lidlissä ja nytkin 10 aikoihin (yleensä en käy edes jokakuukausi). Taas oli tarjolla ainakin 6 hevilaatikkoa. Nyt lähti 2€ hintaan mukaan 3 yrttinippua, 3 isoa salaattia, banaaneja, mandariineja ja maa-artsokkaa 500g. Kahdessa salaatissa oli osa huonoa ja yrtit hieman nuutuneita. Muut tuotteet ihan normalain näköisiä äkkiä katsottuna.
Nyt tarttee vaan urakoida hedelmiä ym masua kohden. Kasvisten syönnin lisääminen onkin iso syy näiden laatikoiden ostoon. Tulee kokeiltua sellaisiakin tuotteita joita ei tavallisesti tulisi ostettua.
Ja kauppa pohjanmaalla.
Harvinaisen moni víttuuntuu sinun provon huuteluistasi vähintään yhtä paljon.