Lue keskustelun säännöt.
Miten saa lapsen innostumaan harrastuksista?
11.02.2020 |
Meillä on ekaluokkalainen joka ei harrasta mitään ja nyt pitäisi väen vängällä keksiä joku harrastus. Tanssiminen kiinnostaa mutta on luonteeltaan aika arka ja ujo ja sanoo että esiintyminen jännittää.
Urheilulajitkin kiinnostavat, mutta ei varmaan oikein osaa sitoutua siihen jos kiinnostus lopahtaakin. Aloitti kyllä erään urheilulajin mutta taisi olla muutama käyntikerta kun lopetti.
Mitä tehdä? Lapsi haluaa kovasti aloittaa harrastuksen mutta me vanhemmat emme ole valmiita siihen että maksamme lapsen jonkun kalliin harrastuksen vain alkuinnostuksen takia.
Varmaan isoin ongelma on se, että joutuu kohtaamaan tuntemattomia lapsia harrastuksissa ja kun se jännittää jne. hänellä on yksi hyvä kaveri joka on myös ujo eikä hänkään halua harrastaa mitään yhdessä. Mitä tehdä?
Kommentit (30)
Lapsi sanoi, että esiintyminen jännittää ja sinä et anna edes yrittää harrastuksen aloittamista. Melkoisen kummallista vanhemmuutta. Ei se lapsi ikinä opi elämään jännityksensä kanssa, jos et koskaan päästä häntä tilanteisiin, joissa jännitys on kohdattava. Esiintymisjännitys helpottaa vain esiintymällä. Tai ei välttämättä helpota, mutta sen kanssa oppii tulemaan toimeen.
Terveisin hän, joka lapsena oksensi ennen pienintäkin esiintymistä, koska jännitti niin paljon. Hän, joka työskentelee nykyisin ammatissa, jossa työnkuvaan kuuluu myös esiintymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyt, mitä lapsi haluaa harrastaa ja viet hänet kokeilemaan sitä. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tämä. Ja jos ei osaa sanoa niin keksi vaikka 3 vaihtoehtoa josta valitsee. Yleensä sen yhden kerran voi kokeilla kuitenkin ilmaiseksi melkein harrastusta kuin harrastusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanssimaan vaan kun kerran kiinnostaa. Siinä se jännitys lähtee ja saa varmasti mukavia kavereita. Ne jääkiekkoilijat ei harrasta tanssia ja on yleensä niitä kiusaajia.
Olipa kyllä harvinaisen törkeä yleistys jääkiekon harrastajista. Sanoisin mieluummin toisin päin, että joukkuetoiminnasta löytyy parhaiten tsemppaajia.
Mun ujon pojan paras kaveri pelaa jääkiekkoa. Mukava ja fiksu poika. Ei todellakaan mikään kiusaaja. Olen ikuisesti kiitollinen, että poikani on löytänyt sellaisen kaverin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tanssimaan vaan kun kerran kiinnostaa. Siinä se jännitys lähtee ja saa varmasti mukavia kavereita. Ne jääkiekkoilijat ei harrasta tanssia ja on yleensä niitä kiusaajia.
Olipa kyllä harvinaisen törkeä yleistys jääkiekon harrastajista. Sanoisin mieluummin toisin päin, että joukkuetoiminnasta löytyy parhaiten tsemppaajia.
Voi olla. Perustuu vain omiin huonoihin kokemuksiin kahdesta koulusta.
No meillä on myös ujo lapsi, ja juuri siksi ollaan laitettu vähintään yhteen harrastukseen joka vuosi (kerta viikossa). On ollut mm. kokkikerhossa ja kuvataideharrastuksessa. Ei oo ns. omaa harrastusta heti löytynyt (mutta ei mitenkään vastenmielisiäkään ole olleet), mutta nyt hän on 6-luokalla, ja vihdoin tuntuu siltä, että tanssi on hänen juttunsa. Nauttii tosi paljon.
Mielestäni lapsen kanssa kannattaa sopia, että kokeillaan ainakin esim kuukausi. Mutta jos aloite on lapsen, ja lapsi itse nimenomaan haluaa harrastukseen, voi hyvin sopia niinkin,
että se kausi (puoli vuotta) on sitten käytävä loppuun myös. En kannata sitä, että lapsi voi harrastusshoppailla miten haluaa, kyllä kouluikäinen voi jo puoleksi vuodeksi kerrallaan sitoutua harrastukseen.
Ja voi vaikka ohjaajallekin vinkata, että lasta jännittää, ja voisiko yrittää auttaa ryhmäytymisessä. Ensimmäisten kertojen jälkeen jännitys usein jo helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tanssiharrastuksessa ei ole pakko osallistua esiintymisiin.
Onko lapsella kaveria joka myös olisi kiinnostunut tanssista tai esim. voimistelusta? He voisivat ilmoittautua yhdessä tunneille. Olisi jo valmiiksi tuki siellä mukana.
Toimintakaudet ovat jo hyvässä käynnissä, kaikista helpointa olisi hypätä syksyllä harrastukseen mukaan, silloin siellä on muitakin uusia ja kaikkia vähän jännittää. Ryhmäytyminenkin on sitten helpompaa.
Kun lasta hakataan tarpeeksi kotona, niin se ei tahdo tulla sieltä pallokentältä kotiin vielä iltamyöhälläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä päin seurakunta pitää erilaisia kerhoja koululaisille, esim. kokkikerhoa, ja srk:lla saa myös soitonopetusta ilmaiseksi (kitara, piano). Sitten on noita kansalaisopiston juttuja, nehän eivät maksa paljon. On myös lapsille tanssiryhmiä (yleensä voimisteluseuroillakaan lasten ryhmät eivät paljon maksa) ja erilaisia liikuntaryhmiä ja kuoroja jne.
Ilmaista soitonopetusta? Vau, kerro lisää.
No siis kerran viikossa on perhekahvila pikkulasten vanhemmille, sitten on parina päivänä viikossa päiväkotityyppistä kerhoa, sitten on näitä koululaisille suunnattuja kokkikerhoja ja partiota. On pikkulasten kuoro ja isommille oma kuoro, ja sitten tietysti kirkkokuoro ja väärä-äänisten kuoro (tämä siis perustettiin vähän piloillaan mutta sinne tuli paljon väkeä, se on tarkoitettu yksiääniseksi kuoroksi sellaisille, jotka tykkäävät laulaa mutta eivät oikeasti osaa). Johonkin aikaan oli lennokkikerho mutta en ole varma, onko sitä enää. Luontokerho tekee kävelyretkiä ympäristöön, ja siellä havainnoidaan kasveja ja eläimiä ja ylipäänsä nautitaan luonnossa kulkemisesta, ovat tänä vuonna käyneet esim. suolla ja merenrannassa ja metsässä ja kaupungin puutarhalla. On käsityökerho eläkeläisille aamupäivisin ja illansuussa toinen nuorisolle.
Musiikkipuolella on siis sekä kitaraa että pianoa. Johonkin aikaan oli rumpujakin, kun oli joku kausityöntekijä messissä, ja sitten on koululaisille nokkahuilukerho (onko ne nyt vitosluokkalaisia, jotka sitä koulussa opettelevat). Kitarassa on mahdollista saada sekä yksityistunteja että opetella alkeita ryhmässä. Siellä käy kaiken ikäiset, naapurin mieskin kävi siellä opettelemassa kitaransoittoa. Täällä päin kun ukkoihin iskee viidenkympin kriisi, he eivät etsi nuorempaa muijaa vaan perustavat rokkibändin :,D
En tiedä, mistä srk saa varoja noihin. He ovat panostaneet lähialuetyössä ja nuorisotyössä näihin, ja sitten vuosittain tulee jotain lahjoitusvaroja ja perintöjä. Kirkollisverot tietty ja kolehtirahat (vaikka tämä onkin melko kuivakas kunta sillä puolella). Kansalaisopiston kursseja pidetään seurakuntatalolla myös ja srk-sali on koulun käytössä, kun tarvitaan isompaa auditoriotilaa, ehkä näistä tulee jotain vuokratuloja? Ainakin metsää srk:lla on, koska siihen sijoitettiin lihavampina vuosina. Kaikki turhat rakennukset on karsittu. Myyjäisissä ja markkinoilla on aina srk:n pöytä, ja kirpparia he pitävät myös lahjoitustavaroilla.
Noita kerhoja pitävät pääosin nuorisotyöntekijät ja kanttori, ja yksi papeistamme on innokkaana musiikkimiehenä mukana. Sitä lennokkikerhoa taisi pitää joku eläkkeelle jäänyt opettaja aikansa kuluksi.
Minun täytyy kyllä sanoa, että tässä kohtaa olen iloinen kirkollisveron maksaja.
Lapset ovat erilaisia. Joku ei kaipaa yhtään harrastusta, joku toinen kaipaa monia. Lapseni kaveri ei halua harrastaa mitään. On aloittanut monenlaista, mutta into lopahtaa aina parin kerran jälkeen. Hän tuntuu olevan ihan tyytyväinen, kun saa leikkiä rauhassa kotosalla.
Minun lapsellani taas on ollut aina vähintään kaksi harrastusta. Ekoina vuosina tietysti kävimme yhdessä muskarissa ja värikylvyssä ja äiti-lapsi-jumpassa, sitten hän jatkoi ilman minua erilaisissa harrastuksissa. Nyt ekaluokalla hän käy baletissa ja mix-dancessa (erilaisia tanssitapoja discosta steppaukseen) ja taitovoimistelussa, mutta sitä ennen kokeili ties mitä uimaseuraa, juoksukerhoa, satujumppaa ja luistelukerhoa. Periaatteena pidin, että jos maksetaan, käydään koko kausi loppuun. Nuo tämän hetken harrastukset ovat kansalaisopiston ja naisvoimistelun juttuja ja maksavat koko vuodesta noin 60 euroa kukin. Lapsi ei varsinaisesti ole mikään taipuisa pajunvitsa vaan ennemminkin jäykkis, mutta hän on innokas liikkuja, ja ilman muuta kannustan häntä liikunnalliseen elämäntapaan varsinkin, kun itse olen kankea möykky.
Lapseni on sikäli rohkea, että menee uusiin ryhmiin, vaikka ei etukäteen tunne sieltä ketään. Sen verran hän kuitenkin henkistä tukea tarvitsee, että hän haluaa, että pysyttelen pukuhuoneessa muutamana ekana kertana enkä lähde aikaa tappamaan kauppoihin. Asumme täällä laitakaupungilla, joten lapsi tarvitsee kuljetuksen harrastukseen ja olen siksi aina muutenkin mukana.
Häntä kiinnostaa harrastus, mutta ei vielä ole tarpeeksi rohkea mennäkseen sinne yksin. Ei se niin ihmeellistä ole. Tarvitsee joko rohkaisua tai ehkä aikaa - voittehan katsoa syksyllä tilannetta, silloin voi olla, että on jo rohkeampi menemään yksin. Se kokkikoulu olisi varmasti matalan kynnyksen harrastus, hyvä idea aloittaa siitä.