Lue keskustelun säännöt.
Yksi kaverini inhoaa lastaan.
11.02.2020 |
Lapsi on 7v ja äiti tuo monin tavoin esiin, ettei pidä lapsestaan. Ei sano lapselle tietenkään suoraan, mutta avautuu minulle ja muillekin kavereilleen asiasta. Ja näkeehän sen, että lapsi on vastenmielinen. Vaikea kuunnella, miten puhuu lapsestaan, käyttää siis itse sanaa inhottaa. Voiko tällaisessa tilanteessa saada apua vai onko peli menetetty. Lapsi tapaa isää joka 2. vkonloppu, isä käsittääkseni pitää lapsesta.
Kommentit (22)
MItä ihmeen apua, jos kerran äiti kohtelee kuitenkin lastaan hyvin? Ei aina äitien ja lastenkaan temperamentit sovi kovin hyvin yhteen. Esim. minä voin ihan suoraan sanoa että inhoan tyttäreni luonnetta, hän on kuin kopio minusta ja huonoimmista puolistani, tuo esiin ne asiat joita olen omassa elämässäni yrittänyt piilottaa.
Mutta kyllä minä silti pohjimmiltani rakastan häntä, ja koskaan en todellakaan tuo edes sitä esiin että minua harmittaa että hän on samanlainen luonne kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika kus-päiseltä sekä lapsi että äiti. Miksi tuollainen on kaverisi?
Lapsuudenystävä. Tosin ei meillä enää ole juuri yhteistä.
Häiriintynyttä! Kyllä lapsi huomaa ihan varmasti äidin asenteen. Miksei lapsi voi asua isällään? Tajuaako/ tietääkö isä minkälaisessa ilmapiirissä lapsi joutuu elämään? Mä en vois olla tuon äidin ”kaveri”. En mitenkään! Niin kuvottavan sairasta ja luonnotonta. Ihan kun äiti ei edes olisi ihminen, vaan hirviö!
Vai inhoaako lapsen isää ja projisoi sen lapseen? Oli miten oli, teidän ystävinä on puututtava tohon. Kannustakaa hankkimaan vaikka perheneuvolan kontakti. Voitte myös kysyä näkeekö eksänsä lapsessa ja mitä oikeasti inhoaa? Jos asia on noin, pelkästään siitä tietoiseksi tuleminen voi aloittaa myönteisen muutoksen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika kus-päiseltä sekä lapsi että äiti. Miksi tuollainen on kaverisi?
Äiti kyllä todellakin!!! Mutta mistä päättelet että lapsessa olisi jotain vikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MItä ihmeen apua, jos kerran äiti kohtelee kuitenkin lastaan hyvin? Ei aina äitien ja lastenkaan temperamentit sovi kovin hyvin yhteen. Esim. minä voin ihan suoraan sanoa että inhoan tyttäreni luonnetta, hän on kuin kopio minusta ja huonoimmista puolistani, tuo esiin ne asiat joita olen omassa elämässäni yrittänyt piilottaa.
Mutta kyllä minä silti pohjimmiltani rakastan häntä, ja koskaan en todellakaan tuo edes sitä esiin että minua harmittaa että hän on samanlainen luonne kuin minä.
No onhan se lapselle kamalaa elää vanhemman kanssa, joka inhoaa. Siksi tarvitsisivat mielestäni apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika kus-päiseltä sekä lapsi että äiti. Miksi tuollainen on kaverisi?
Äiti kyllä todellakin!!! Mutta mistä päättelet että lapsessa olisi jotain vikaa?
No jos äiti häntä kerran inhoaa. Kivoista lapsista tykkää kaikki. Ja ap:kin sanoi, että lapsi on vastenmielinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika kus-päiseltä sekä lapsi että äiti. Miksi tuollainen on kaverisi?
Äiti kyllä todellakin!!! Mutta mistä päättelet että lapsessa olisi jotain vikaa?
No jos äiti häntä kerran inhoaa. Kivoista lapsista tykkää kaikki. Ja ap:kin sanoi, että lapsi on vastenmielinen.
Jospa ap tarkoitti, että lapsi on ÄIDILLE vastenmielinen.
Vai onko lapsi vastenmielinen ap:nkin mielestä?
Surullista.
Mulle kans just avautui yksi kaverin kaveri baarissa viinipäissään, miten toivoo että ei olisi koskaan lisääntynyt. Kertoi kadehtivansa minua kun olen tehnyt päätöksen pysyä lapsettomana. Haki vielä tukea hokemalla, miten kaikki äidit huutavat päivittäin lapsilleen koska se on normaalia ja ne nyt vaan ovat ärsyttäviä, eikö niin, eikö niin?
Lisäsi vielä, että ei lomamatkallaankaan ikävöinyt lapsiaan (2 kpl) hetkeäkään ja ärsytyskynnys ylittyy heti kun näkee lastensa naamat.
Kiva oli sitäkin kuunnella. Ja vielä jotkut ihmettelevät miksi kaikki eivät halua lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika kus-päiseltä sekä lapsi että äiti. Miksi tuollainen on kaverisi?
Äiti kyllä todellakin!!! Mutta mistä päättelet että lapsessa olisi jotain vikaa?
No jos äiti häntä kerran inhoaa. Kivoista lapsista tykkää kaikki. Ja ap:kin sanoi, että lapsi on vastenmielinen.
Jospa ap tarkoitti, että lapsi on ÄIDILLE vastenmielinen.
Vai onko lapsi vastenmielinen ap:nkin mielestä?
Tarkoitin äidin mielestä. Minun mielestä ei tietenkään ole.
Jonkun pitäisi ottaa asia puheeksi hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellänikin on tiedossa äiti-ihminen, joka inhoaa poikaansa. Somessa kaikki on aina niin ihanaa, lasta kehutaan ja viedään kaikkialle pelkästään näyttämisen halun vuoksi. Toiminta on todella ulkokultaista ja kaikki tämän perheen tuntevat mm. tietävät, miten hoidattavat surutta lastansa omilla vanhemmillaan, koska ei jakseta tai kyetä normaaliin perhe-elämää. Lisäksi äidillä on jonkinasteisia mt-ongelmia.
Eikä ole ainoa tällainen tapaus. Surullista kaiken kaikkiaan ja sääliksi käy näitä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti suorastaan vihasi minua. Se ilmeni kaikin tavoin fyysisenä hakkaamisena ja henkisenä väkivaltana. Lonkeronsa ulottuvat tähän päivään asti vielä haudan takaakin.
Lapsi pitää saada turvaan.
Yhtäkään Vilja-Eerikaa ei saa enää tapahtua.
Eivät mitkään keskustelut auta. Akka alkaa vihata kahta kauheammin, kun luulee, että pieni on kannellut.
Voiko sen kaverin lapsen isän kanssa keskustella asiasta, että pitäisikö hänen nähdä enemmän lasta tai huolehtia? En osaa sanoa muuttuuko tilanne tulevaisuudessa, että pitääkö äiti myöhemmin lapsesta.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Mun äiti suorastaan vihasi minua. Se ilmeni kaikin tavoin fyysisenä hakkaamisena ja henkisenä väkivaltana. Lonkeronsa ulottuvat tähän päivään asti vielä haudan takaakin.
Lapsi pitää saada turvaan.
Yhtäkään Vilja-Eerikaa ei saa enää tapahtua.
Eivät mitkään keskustelut auta. Akka alkaa vihata kahta kauheammin, kun luulee, että pieni on kannellut.
No toki jos se inhoaminen on tuota luokkaa niin täytyy saada apua. Itselläni ehkä "inhoaminen" on siinä mielessä dramatisoitu ilmaus että en missään nimessä toivoisi olevani lapseton tai että ei olisi tuota lasta. Inhoa realistisempi sana on ehkä että "usein ärsyttää". Mutta en koskaan näytä lapselle sitä toki mitenkään, koska tiedän itsekin että reaktio on omista psyykkkisistä jutuistani johtuva eikä lapsen vika. En minä itsellenikään julma ole, vaikka usein inhoan itseäni ja ärsyttää oma tökeröys.
Jos kaveri ei keskustelemalla muuta asennoitumistaan niin mä tekisin varmaan lasun itse tuollaisessa tilanteessa. Ihan hirveä tilanne lapselle. Jos menisi äidin kanssa välit poikki niin menkööt, aikuisen ihmisen pitäisi kyllä hakea itselleen terapiaa/luopua lapsesta/keksiä jotain tuollaisessa tilanteessa eikä vaan purkaa mieltä kavereilleen.
Eihän siihen varmaan olisi lasullakaan mitään poppaskonstia tarjota miten tilanteessa auttaa jos äiti on sitä mieltä että on ihan ok että hän inhoaa lastaan. Mutta koska tuo tilanne ei todellakaan ole lapselle ok, vaan on hyvin todennäköistä että tuo äidin kokema inhotus välittyy myös lapselle, niin tulevaisuudessa on melko varmasti edessä ongelmia. Tällöin olisi todella hyödyllistä että asia olisi tiedossa, sillä tuo tilanne ja äidin ja lapsen suhde voi oireilla lapsen käytöksessä monin tavoin, ettei asia sitten mene vaan "lapsen piikkiin".
Lapsiparka. On ihan normaalia että jälkikasvu ottaa vanhempaa aivoon välillä ihan huolella mutta jos noin paljon että äiti puhuu tuollaisia inhotusjuttuja jo kavereilleenkin niin... :(
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Mun äiti suorastaan vihasi minua. Se ilmeni kaikin tavoin fyysisenä hakkaamisena ja henkisenä väkivaltana. Lonkeronsa ulottuvat tähän päivään asti vielä haudan takaakin.
Lapsi pitää saada turvaan.
Yhtäkään Vilja-Eerikaa ei saa enää tapahtua.
Eivät mitkään keskustelut auta. Akka alkaa vihata kahta kauheammin, kun luulee, että pieni on kannellut.No toki jos se inhoaminen on tuota luokkaa niin täytyy saada apua. Itselläni ehkä "inhoaminen" on siinä mielessä dramatisoitu ilmaus että en missään nimessä toivoisi olevani lapseton tai että ei olisi tuota lasta. Inhoa realistisempi sana on ehkä että "usein ärsyttää". Mutta en koskaan näytä lapselle sitä toki mitenkään, koska tiedän itsekin että reaktio on omista psyykkkisistä jutuistani johtuva eikä lapsen vika. En minä itsellenikään julma ole, vaikka usein inhoan itseäni ja ärsyttää oma tökeröys.
Jos huomaa että lapsi ärsyttää itseä jatkuvasti/voimakkaasti, ja varsinkin jos tiedostaa että taustalla on vanhemman omaa psyykkistä oireilua niin silloin olisi kyllä velvollisuus hakea apua, ja nopeasti.
Lapset eivät ole tyhmiä. Vaikka kuinka aikuinen kuvittelee että enpä tässä nyt ärsyyntymistäni/reaktiotani/"inhoani" niin paljoa näytä, lapsi kyllä vaistoaa sen. Tuollainen tilanne on todella haitallinen mm. lapsen itsetunnon kehittymisen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin on tiedossa äiti-ihminen, joka inhoaa poikaansa. Somessa kaikki on aina niin ihanaa, lasta kehutaan ja viedään kaikkialle pelkästään näyttämisen halun vuoksi. Toiminta on todella ulkokultaista ja kaikki tämän perheen tuntevat mm. tietävät, miten hoidattavat surutta lastansa omilla vanhemmillaan, koska ei jakseta tai kyetä normaaliin perhe-elämää. Lisäksi äidillä on jonkinasteisia mt-ongelmia.
Eikä ole ainoa tällainen tapaus. Surullista kaiken kaikkiaan ja sääliksi käy näitä lapsia.
Minäkin tunnen tällaisen äidin. Lapset onneksi asuu enimmäkseen isällään. Somessa esitetään niin ylpeää ja rakastavaa äitiä, mutta me läheltä seuraavat tiedämme totuuden. Äiti ei esimerkiksi lomaile juuri koskaan lasten kanssa, vaan äidin lomaillessa lapset ovat isällä tai isovanhemmilla. En tiedä mihin ko. äiti pyrkii somekiiltokuvallaan. Ehkä uskoo siihen itse, että se riittää äitiydeksi.
Kuulostaa aika kus-päiseltä sekä lapsi että äiti. Miksi tuollainen on kaverisi?