Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämä on siitä jännä, ettei se säästä meistä ainuttakaan
11.02.2020 |
Ei niitä, jotka hehkuttavat oman elämänhallinan puolesta ja haukkuvat niitä, jotka eivät osaa elää niin hienoa elämää.
Joillekin täydellisesti eläneillekin saattaa iskeä syöpä tai he saattavat joutua onnettomuuteen tai he saattavat saada potkut tai heidän lapsi saattaa kuolla tai... Ja usein näille ihmisille jotain tällaista käykin. Elämä on nimittäin siinä mielessä viisas, että se opettaa meistä jokaista.
Tarkoitukseni on sanoa, vaikka kuinka ihminen yrittäisi elää oikealla tavalla, säästää rahaa, olla elämänhallinan guru, hänelle voi silti käydä kalpaten.
Elämästä ei koskaan tiedä.
Kannattaa aina miettiä kaksi kertaa mitä toisille puhuu. Joku päivä voi löytää itsensä siitä samasta tilanteesta, mistä toista on aiemmin solvannut, ja silloin saa tuntea nahoissaan sen saman pilkan, mitä aikoinaan itse toisille tuotti.
Kommentit (22)
Nyt ei ilkeillä palstahyeenoilla olekaan mitän sanottavaa.
Ehkä ihmiset luulevat, että voivt kontrolloida myös elämää.
Seä ei vaan onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos eläisi niin että ei vertailisi itseään muihin, ei keskittyisi vain siihen omaan napaan, joskus on ihan aihettakin solvaista. Eihän me kehityttäis lajina tai yhteiskuntaa jos ei kyseenalaistettaisi asioita ja tekoja. Jos meillä jotkut tekee vaikkapa rikoksia mistä on huomattavaa haittaa muille tai samoin päätöksiä yhteiskuntatasosalla sitä on aivan oikein kyseenalaistaa.
Mikä tuossa on se suuri oivallus? Eiköhän ihmiset yleisesti tiedä, että ikäviä asioita tapahtuu kaikille.
Pitäiskö sirotella tuhkaa päähänsä silloinkin, kun kaikki on hyvin?
Olen joskus miettinyt sitä että kaikki ihmiset joutuu elämässä jollain tavalla polvilleen niin että on nöyrryttävä. Toisilla se on hidas hivutus niin kuin omilla vanhemmilla. Juuri mitään oikeasti pahaa ei ole tapahtunut, mutta säästöliekillä korventava valitus ja tyytymättömyys ja paha olo aina päällä. Ikää kohta 80 eikä mitään vaivoja. Sitten taas ne ihmiset jotka on olleet onnekkaita ja huolettomia ja kaikissa tilanteissa positiivisia joutuu usein kokemaan jotain todella kamalaa elämässään. Esim. Maarit Feldt-Ranta. Jos hän on oikeasti niin hieno ihminen kuin on annettu ymmärtää. Ja sitten tämä yksi supersitkeä tyyppi jonka nimeä en viitsi kirjoittaa. Uhosi miten hän on luodinkestävä ja mikään ei häntä nitistä jne. No asiat meni rankasti pieleen, karmea vastoinkäyminen toisensa jälkeen, niin kauan että lopulta oli pakko nöyrtyä pois omavoimaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei ilkeillä palstahyeenoilla olekaan mitän sanottavaa.
Ehkä ihmiset luulevat, että voivt kontrolloida myös elämää.
Seä ei vaan onnistu.
Siis sinulta ei onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei ilkeillä palstahyeenoilla olekaan mitän sanottavaa.
Ehkä ihmiset luulevat, että voivt kontrolloida myös elämää.
Seä ei vaan onnistu.
Tarkennatko mitä haet tällä, mitä tarkoitat hyeenoilla?
Oletko sitä mieltä että mitään tekoja ei tulisi kyseenalaistaa eikä rajoja yksilön tekemisille asettaa.
Millainen yhteiskunta se olisi sinun mielestäsi?
Jos tuolla vaikkapa rikotaan toisen omaisuutta on meidän yhteiskunnan tehtävä kyseenalaistaa ja saattaa siitä vastuuseen, voit kutsua sitä kontrolliksi mutta kyllä ne säännöt ihan ihmisten hyvinvointia varten laadittu ja jos huomaa näissä säännöistä epäkohtia mitkä eivät yhteiskunnan hyvinvointia ylläpidä, niitä kannattaakin pyrkiä kyseenalaistamaan ja muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos eläisi niin että ei vertailisi itseään muihin, ei keskittyisi vain siihen omaan napaan, joskus on ihan aihettakin solvaista. Eihän me kehityttäis lajina tai yhteiskuntaa jos ei kyseenalaistettaisi asioita ja tekoja. Jos meillä jotkut tekee vaikkapa rikoksia mistä on huomattavaa haittaa muille tai samoin päätöksiä yhteiskuntatasosalla sitä on aivan oikein kyseenalaistaa.
No ehkäpä tämä juuri olikin pointti.
Meidän yhteiskunnassa on paljon epäkohtia ja jos joku tuo niitä esille esim tällä palstalla, hän saa tällaisia kommentteja osakseen: "Olisiko kannattanut miettiä ennen kuin niitä lapsia teki?" tai "Olisiko kannattanut miettiä, mihin ammattiin opiskeli nuorena, ettie tarvitse nyt itkeä?" tai "Mene töihin, niin ei tarvitse itkeä."
Kuitenkin on ihan todellista, että Suomessa kaikille ei riitä työpaikkoja.
On myös todellista, että ihmisiä koulutetaan liikaa tietyille aloille.
On todellista, että 18-vuotias, juuri lukion päättänyt, ei välttämättä osaa ajatella sitä, että meillä on joillakin aloilla liikakoulutusta.
On todellista, että ihmisiä kuolee ja äiti tai isä saattaa jäädä yksinhuoltajaksi ilman tukiverkkoja.
Todellista on, ettei kaikkea voi ennustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt sitä että kaikki ihmiset joutuu elämässä jollain tavalla polvilleen niin että on nöyrryttävä. Toisilla se on hidas hivutus niin kuin omilla vanhemmilla. Juuri mitään oikeasti pahaa ei ole tapahtunut, mutta säästöliekillä korventava valitus ja tyytymättömyys ja paha olo aina päällä. Ikää kohta 80 eikä mitään vaivoja. Sitten taas ne ihmiset jotka on olleet onnekkaita ja huolettomia ja kaikissa tilanteissa positiivisia joutuu usein kokemaan jotain todella kamalaa elämässään. Esim. Maarit Feldt-Ranta. Jos hän on oikeasti niin hieno ihminen kuin on annettu ymmärtää. Ja sitten tämä yksi supersitkeä tyyppi jonka nimeä en viitsi kirjoittaa. Uhosi miten hän on luodinkestävä ja mikään ei häntä nitistä jne. No asiat meni rankasti pieleen, karmea vastoinkäyminen toisensa jälkeen, niin kauan että lopulta oli pakko nöyrtyä pois omavoimaisuudesta.
Juuri tämä! Ihmiset luulevat olevansa omavoimaisia siihen asti, kunnes oikeasti saavat kokea, mitä oikea ahdinko tuntuu.
Joskus se pilkka osuu omaan nilkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketkä luulevat olevansa jotenkin omavoimaisia ja lyömättömiä? En tunne ainoatakaan.
Kuulostaa joltakin huonon lehden jutuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt sitä että kaikki ihmiset joutuu elämässä jollain tavalla polvilleen niin että on nöyrryttävä. Toisilla se on hidas hivutus niin kuin omilla vanhemmilla. Juuri mitään oikeasti pahaa ei ole tapahtunut, mutta säästöliekillä korventava valitus ja tyytymättömyys ja paha olo aina päällä. Ikää kohta 80 eikä mitään vaivoja. Sitten taas ne ihmiset jotka on olleet onnekkaita ja huolettomia ja kaikissa tilanteissa positiivisia joutuu usein kokemaan jotain todella kamalaa elämässään. Esim. Maarit Feldt-Ranta. Jos hän on oikeasti niin hieno ihminen kuin on annettu ymmärtää. Ja sitten tämä yksi supersitkeä tyyppi jonka nimeä en viitsi kirjoittaa. Uhosi miten hän on luodinkestävä ja mikään ei häntä nitistä jne. No asiat meni rankasti pieleen, karmea vastoinkäyminen toisensa jälkeen, niin kauan että lopulta oli pakko nöyrtyä pois omavoimaisuudesta.
Juuri tämä! Ihmiset luulevat olevansa omavoimaisia siihen asti, kunnes oikeasti saavat kokea, mitä oikea ahdinko tuntuu.
Joskus se pilkka osuu omaan nilkkaan.
Ei välttämättä. Universumissa ei ole mitään tietoista tekijää jakamassa onnea ja kurjuutta ihmisille vaa'an kanssa, alati valmiina tasaamaan kosmisen tilin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos eläisi niin että ei vertailisi itseään muihin, ei keskittyisi vain siihen omaan napaan, joskus on ihan aihettakin solvaista. Eihän me kehityttäis lajina tai yhteiskuntaa jos ei kyseenalaistettaisi asioita ja tekoja. Jos meillä jotkut tekee vaikkapa rikoksia mistä on huomattavaa haittaa muille tai samoin päätöksiä yhteiskuntatasosalla sitä on aivan oikein kyseenalaistaa.
No ehkäpä tämä juuri olikin pointti.
Meidän yhteiskunnassa on paljon epäkohtia ja jos joku tuo niitä esille esim tällä palstalla, hän saa tällaisia kommentteja osakseen: "Olisiko kannattanut miettiä ennen kuin niitä lapsia teki?" tai "Olisiko kannattanut miettiä, mihin ammattiin opiskeli nuorena, ettie tarvitse nyt itkeä?" tai "Mene töihin, niin ei tarvitse itkeä."
Kuitenkin on ihan todellista, että Suomessa kaikille ei riitä työpaikkoja.
On myös todellista, että ihmisiä koulutetaan liikaa tietyille aloille.
On todellista, että 18-vuotias, juuri lukion päättänyt, ei välttämättä osaa ajatella sitä, että meillä on joillakin aloilla liikakoulutusta.
On todellista, että ihmisiä kuolee ja äiti tai isä saattaa jäädä yksinhuoltajaksi ilman tukiverkkoja.
Todellista on, ettei kaikkea voi ennustaa.
Eikö tämä ole itsestään selvää on asioita joihin voi vaikuttaa ja asioita johon ei. Asioista voidaan keskustella rakentavasti tai solvaten. virheistä voi oppia tai olla oppimatta. Joillain käy hyvä tuuri toisilla hunompi. Mikä tässä nyt oli se oivallus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt sitä että kaikki ihmiset joutuu elämässä jollain tavalla polvilleen niin että on nöyrryttävä. Toisilla se on hidas hivutus niin kuin omilla vanhemmilla. Juuri mitään oikeasti pahaa ei ole tapahtunut, mutta säästöliekillä korventava valitus ja tyytymättömyys ja paha olo aina päällä. Ikää kohta 80 eikä mitään vaivoja. Sitten taas ne ihmiset jotka on olleet onnekkaita ja huolettomia ja kaikissa tilanteissa positiivisia joutuu usein kokemaan jotain todella kamalaa elämässään. Esim. Maarit Feldt-Ranta. Jos hän on oikeasti niin hieno ihminen kuin on annettu ymmärtää. Ja sitten tämä yksi supersitkeä tyyppi jonka nimeä en viitsi kirjoittaa. Uhosi miten hän on luodinkestävä ja mikään ei häntä nitistä jne. No asiat meni rankasti pieleen, karmea vastoinkäyminen toisensa jälkeen, niin kauan että lopulta oli pakko nöyrtyä pois omavoimaisuudesta.
Juuri tämä! Ihmiset luulevat olevansa omavoimaisia siihen asti, kunnes oikeasti saavat kokea, mitä oikea ahdinko tuntuu.
Joskus se pilkka osuu omaan nilkkaan.
Ei välttämättä. Universumissa ei ole mitään tietoista tekijää jakamassa onnea ja kurjuutta ihmisille vaa'an kanssa, alati valmiina tasaamaan kosmisen tilin.
Niin.
Yleensä noilla toisia pilkkaavilla ihmisillä vaan on taipumus jäädä yksinäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisinaan haaveilen että olisipa elämä. Aivan turhaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt sitä että kaikki ihmiset joutuu elämässä jollain tavalla polvilleen niin että on nöyrryttävä. Toisilla se on hidas hivutus niin kuin omilla vanhemmilla. Juuri mitään oikeasti pahaa ei ole tapahtunut, mutta säästöliekillä korventava valitus ja tyytymättömyys ja paha olo aina päällä. Ikää kohta 80 eikä mitään vaivoja. Sitten taas ne ihmiset jotka on olleet onnekkaita ja huolettomia ja kaikissa tilanteissa positiivisia joutuu usein kokemaan jotain todella kamalaa elämässään. Esim. Maarit Feldt-Ranta. Jos hän on oikeasti niin hieno ihminen kuin on annettu ymmärtää. Ja sitten tämä yksi supersitkeä tyyppi jonka nimeä en viitsi kirjoittaa. Uhosi miten hän on luodinkestävä ja mikään ei häntä nitistä jne. No asiat meni rankasti pieleen, karmea vastoinkäyminen toisensa jälkeen, niin kauan että lopulta oli pakko nöyrtyä pois omavoimaisuudesta.
Juuri tämä! Ihmiset luulevat olevansa omavoimaisia siihen asti, kunnes oikeasti saavat kokea, mitä oikea ahdinko tuntuu.
Joskus se pilkka osuu omaan nilkkaan.
Ei välttämättä. Universumissa ei ole mitään tietoista tekijää jakamassa onnea ja kurjuutta ihmisille vaa'an kanssa, alati valmiina tasaamaan kosmisen tilin.
Näin minäkin haluaisin ajatella mutta elämä on pistänyt mietteliääksi. T. Alkuperäisen lainauksen kirjoittaja
En nyt tiedä onko sekään paha nakki, jos kuolee vaikka nelikymppisenä muutaman kuukauden kestävään syöpään. Mielestäni silloin elämä on ollut hyvä, kun on selvinnyt hyvällä terveydellä myöhäiseen ikään ja mitään sietämättömiä traumoja ei ole tullut omalle kohdalle muiden ihmisten teoista tai vaikka onnettomuuden muodossa. Tältä "puolelta" katsellessa kun elämässä paljon on mennyt ihan päin h...ttiä niin on toisaalta jännä ajatella, että jotkut eivät tiedä sellaisesta mitään ja heille se on vieras maailma. Minullakin elämässä oli aika, jolloin en esimerkiksi ollut menettänyt yhtään läheistä ja mietin, mitähän se sitten aikanaan tuntuu. Nyt en enää pysty samastumaan tai muistamaan, mitä oli olla se ihminen, jolla asiat oli vielä hyvin. Ap
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä onko sekään paha nakki, jos kuolee vaikka nelikymppisenä muutaman kuukauden kestävään syöpään. Mielestäni silloin elämä on ollut hyvä, kun on selvinnyt hyvällä terveydellä myöhäiseen ikään ja mitään sietämättömiä traumoja ei ole tullut omalle kohdalle muiden ihmisten teoista tai vaikka onnettomuuden muodossa. Tältä "puolelta" katsellessa kun elämässä paljon on mennyt ihan päin h...ttiä niin on toisaalta jännä ajatella, että jotkut eivät tiedä sellaisesta mitään ja heille se on vieras maailma. Minullakin elämässä oli aika, jolloin en esimerkiksi ollut menettänyt yhtään läheistä ja mietin, mitähän se sitten aikanaan tuntuu. Nyt en enää pysty samastumaan tai muistamaan, mitä oli olla se ihminen, jolla asiat oli vielä hyvin. Ap
Väität olevasi ap, mutta sitä et kyllä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt sitä että kaikki ihmiset joutuu elämässä jollain tavalla polvilleen niin että on nöyrryttävä. Toisilla se on hidas hivutus niin kuin omilla vanhemmilla. Juuri mitään oikeasti pahaa ei ole tapahtunut, mutta säästöliekillä korventava valitus ja tyytymättömyys ja paha olo aina päällä. Ikää kohta 80 eikä mitään vaivoja. Sitten taas ne ihmiset jotka on olleet onnekkaita ja huolettomia ja kaikissa tilanteissa positiivisia joutuu usein kokemaan jotain todella kamalaa elämässään. Esim. Maarit Feldt-Ranta. Jos hän on oikeasti niin hieno ihminen kuin on annettu ymmärtää. Ja sitten tämä yksi supersitkeä tyyppi jonka nimeä en viitsi kirjoittaa. Uhosi miten hän on luodinkestävä ja mikään ei häntä nitistä jne. No asiat meni rankasti pieleen, karmea vastoinkäyminen toisensa jälkeen, niin kauan että lopulta oli pakko nöyrtyä pois omavoimaisuudesta.
Juuri tämä! Ihmiset luulevat olevansa omavoimaisia siihen asti, kunnes oikeasti saavat kokea, mitä oikea ahdinko tuntuu.
Joskus se pilkka osuu omaan nilkkaan.
Ei välttämättä. Universumissa ei ole mitään tietoista tekijää jakamassa onnea ja kurjuutta ihmisille vaa'an kanssa, alati valmiina tasaamaan kosmisen tilin.
Tämä. Isovanhempani kuoli unessaan 85-vuotiaana, yhtenä aamuna oli vaan nukkunut pois. Oli aina ollut hyvä parisuhde, terveys, työtä, ihmisiä ympärillä, lapsia ja lapsenlapsia, mieluisaa tekemistä, riittävästi rahaa, kesämökki ja vakituinen asunto. Ainoa ikävä asia jonka tiedän hänelle tapahtuneen oli äkillinen sisaruksen kuolema kun hän oli lapsi. Voi olla toki muutakin, mistä ei ole vaan puhuttu ja aineellinen hyvinvointi ei hänen lapsuudessaan ollut vielä hyvää. Mutta jotenkin jännä, että vaikutti koko ikänsä kun tunsin hänet olevan onnellinen ja hyvinvoiva ja poismenokin hoitui vielä helpoimmalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt sitä että kaikki ihmiset joutuu elämässä jollain tavalla polvilleen niin että on nöyrryttävä. Toisilla se on hidas hivutus niin kuin omilla vanhemmilla. Juuri mitään oikeasti pahaa ei ole tapahtunut, mutta säästöliekillä korventava valitus ja tyytymättömyys ja paha olo aina päällä. Ikää kohta 80 eikä mitään vaivoja. Sitten taas ne ihmiset jotka on olleet onnekkaita ja huolettomia ja kaikissa tilanteissa positiivisia joutuu usein kokemaan jotain todella kamalaa elämässään. Esim. Maarit Feldt-Ranta. Jos hän on oikeasti niin hieno ihminen kuin on annettu ymmärtää. Ja sitten tämä yksi supersitkeä tyyppi jonka nimeä en viitsi kirjoittaa. Uhosi miten hän on luodinkestävä ja mikään ei häntä nitistä jne. No asiat meni rankasti pieleen, karmea vastoinkäyminen toisensa jälkeen, niin kauan että lopulta oli pakko nöyrtyä pois omavoimaisuudesta.
Juuri tämä! Ihmiset luulevat olevansa omavoimaisia siihen asti, kunnes oikeasti saavat kokea, mitä oikea ahdinko tuntuu.
Joskus se pilkka osuu omaan nilkkaan.
Ei välttämättä. Universumissa ei ole mitään tietoista tekijää jakamassa onnea ja kurjuutta ihmisille vaa'an kanssa, alati valmiina tasaamaan kosmisen tilin.
Niin.
Yleensä noilla toisia pilkkaavilla ihmisillä vaan on taipumus jäädä yksinäiseksi.
Itse olen lauma käytöksessä havainnut toisin, nuo muita pilkkaavat tykkäävät liittoutua, pilkkaavat jopa jotta pääsisivät sisälle laumaan.
Kyseenalaistamisen ja pilkan välillä on ero.
Ne taas jotka eivät kovin laumasieluisia ole tuppaavat jopa viihtymään yksin ja toki myös jäämään.
Eri taas.
Alue: Aihe vapaa
https://mielenihmeet.fi/aika-asettaa-kaiken-paikoilleen/