Mistä kavereita/ kaveriperheitä lapsiperheelle?

En tiedä. Huhut kertovat, että naapureista, mammakerhoista ja leikkipuistoista saisi. Itse en ole saanut, mutta en kyllä oikeastaan ole etsinytkään. Enkä jaksaisikaan. Olen niin lopen uupunut valvottavien lasten vuoksi. Muutenkin tuntuu näin aikuisena olevan paljon hankalampaa tuo muihin tutustuminen kuin nuorempana.

Samaa olen itsekin miettinyt. Olen aika introvertti ja ystävät voin laskea yhdellä kädellä joista suurinosa opiskelee/työskentelee ulkomailla joten ei nähdä usein. Työpaikkani on pieni ja ikäero työkavereihin on yli 15vuotta. Odotan esikoista ja kovasti mietin mistä löytyisi uusia kavereita joiden kanssa viettää aikaa ja kahvitella.

Ihan helposti sain ystäviä, muutin uuteen kaupunkiin kun odotin esikoistani. Töistä ja harrastuksista bongasin kavereita, toki ne edellisetkin pysyi. Ehkä juuri siksi, etten etsinyt "äitikavereita" vaan ihan itselleni. Ei minuakaan kiinnosta nähdä ystäviäni jatkuvasti lasten kanssa, vaan ihan frendiporukalla. Toki joskus tehdään asioita muksut mukana, esim. huvipuistoreissut, mutta ei se mikään kriteeri ystävyydelle ole, että lapsia pitää olla.

Niin ja niiden miesten kavereiden perheiden kanssa ei siis siksi alituiseen viitsisi kahvitella/ lomailla, koska sitä vierestä vuosia katsoneena tilanne on aina tämä: miehet löyttäytyvät yhteen ja katoavat "lämmittämään saunaa" 3 tunniksi ja "lapsiahan siihen ei voi ottaa mukaan koska .....miljoona selitystä" ja naisille jätetään kakarat ja kaikki muu homma. Sitten ne puolisot (naiset) ovat uhriutuneet aina jossain kohti lomaa ... Juu ei kiitos.

Tähän asti lapsettomana kyseinen meiniki on ollut hieman erikoista seurattavaa ja itse en todella sellaiseen lähde oli lapsia tai ei.

Ap

On lähes tulkoon arpapeliä, että löytyykö seuraa ja pääseekö porukoihin. Itse löysin tällä hetkellä läheisimmän äitikaverini lähileikkipuistosta, mutta kenenkään muun kanssa ei ole samalla tavalla kolahtanut lähileikkipuistossa, vaikka monta vuotta siellä on ravattu. Ns mammakerhoista, tässä tapauksessa yhdestä avoimesta päiväkodista löysin yhden äidin, jonka kanssa harvakseltaan vietetään aikaa. Vähän sellainen hyvän päivän tuttu. Sitten on muutama tuttu, jonka yhteystietoja ei ole, mutta silloin tällöin törmäillään samoissa paikoissa, niin tulee vaihdettua lyhyesti kuulumiset. Eli voi olla melko haastavaa saada etenkin jotain läheisiä tuttavia. Monilla tuntuu olevan jo ne omat porukat tai sitten heitä ei muuten vain kiinnosta lähempi tuttavuus. Ja saattaahan se välillä olla niinkin päin, että itsestäni ei tunnu, että kemiat kohtaisi, vaikka yritän aina avoimin mielin olla ja aina kyllä vastailen, jos joku jotain kyselee.

Löysin omani taloyhtiön pihalta. Toinen istui lapsensa taaperonsa kanssa hiekkalaatikolla ja toinen tuli vaunujen kanssa vastaa pihalla. 

Olisi ihanaa olla hyväkuntoinen ja kaunis mutta ei jaksa urheilla eikä viitsi laittautua.

Olisi ihanaa kun olisi ystäviä, mutta itse ei ole yhtään valmis näkemään vaivaa ja kestämään epämukavuutta, jotta pääsisi hankalan vaiheen yli ja tulisi tutummaksi.

Nämä on näitä ikuisuusaiheita. Kaikki ovat mukamas introvertteja. Ehkä ovatkin vain laiskoja? Eivät viitsi ponnistella saadakseen luotua uusia ihmissuhteita.

Tässä minun ohjeeni:

- ilmoita vauva kaikenlaisiin harrastuksiin - muskariin, vauvauintiin, vauvajoogaan, mammajumppaan... siellä tapaat muita samassa tilanteessa olevia

- hymyile ja juttele ihan kaikille - myös sille naapurin ujon oloiselle tyypille ja väsyneelle mammalle muskarissa

- kysele neuvoja kokeneemman oloisilta äideiltä - moni neuvoo mielellään ja siten välillänne on jo yhteys seuraavaa kohtaamista varten

- kutsu uusia tuttavuuksia kylään aktiivisesti - älä luovuta heti jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu

- jos näet naapurustossa lapsiperheitä, mene juttelemaan; lapsen kasvaessa ehdota leikkitreffejä

- osoita, että arvostat uusia tuttavuuksiasi; jos joku lähtee kanssasi kahville, kerro miten mukavaa oli saada aikuisseuraa ja että sinulla oli kivaa

- älä laita kaikkia munia yhteen koriin äläkä ripustaudu liikaa; mitä enemmän tuttuja saat, sen parempi

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa olla hyväkuntoinen ja kaunis mutta ei jaksa urheilla eikä viitsi laittautua.

Olisi ihanaa kun olisi ystäviä, mutta itse ei ole yhtään valmis näkemään vaivaa ja kestämään epämukavuutta, jotta pääsisi hankalan vaiheen yli ja tulisi tutummaksi.

Nämä on näitä ikuisuusaiheita. Kaikki ovat mukamas introvertteja. Ehkä ovatkin vain laiskoja? Eivät viitsi ponnistella saadakseen luotua uusia ihmissuhteita.

Tässä minun ohjeeni:

- ilmoita vauva kaikenlaisiin harrastuksiin - muskariin, vauvauintiin, vauvajoogaan, mammajumppaan... siellä tapaat muita samassa tilanteessa olevia

- hymyile ja juttele ihan kaikille - myös sille naapurin ujon oloiselle tyypille ja väsyneelle mammalle muskarissa

- kysele neuvoja kokeneemman oloisilta äideiltä - moni neuvoo mielellään ja siten välillänne on jo yhteys seuraavaa kohtaamista varten

- kutsu uusia tuttavuuksia kylään aktiivisesti - älä luovuta heti jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu

- jos näet naapurustossa lapsiperheitä, mene juttelemaan; lapsen kasvaessa ehdota leikkitreffejä

- osoita, että arvostat uusia tuttavuuksiasi; jos joku lähtee kanssasi kahville, kerro miten mukavaa oli saada aikuisseuraa ja että sinulla oli kivaa

- älä laita kaikkia munia yhteen koriin äläkä ripustaudu liikaa; mitä enemmän tuttuja saat, sen parempi

Aika syyllistävä kommentti. Voi kuule, on paljon yksinäisiä äitejä, jotka juoksevat siellä täällä riennoissa, vaikka edes sen vuoksi, että aika kuluisi ja arkeen tulisi jotain rytmiä, mutta silti eivät löydä ystävää tuolla tavoin. Koska ihmiset nyt vain ovat sellaisia. Ei kaikista saa itselleen ystävää, ei kaikkia kiinnosta, joskus ei vain henkilökemiat kohtaa tai muuten vain muu elämäntilanne. On itseasiassa melko haastavaa löytää ystävä tilanteista, jotka ovat lopulta melko nopeita ja satunnaisia.

Rakkauden aika voi jo osallistua kaikkeen toimintaan : mamma jumppaa, eka vauva ryhmiä, perhekerhot, doulasta voi saada tukea raskauteen ja synnytykseen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihanaa olla hyväkuntoinen ja kaunis mutta ei jaksa urheilla eikä viitsi laittautua.

Olisi ihanaa kun olisi ystäviä, mutta itse ei ole yhtään valmis näkemään vaivaa ja kestämään epämukavuutta, jotta pääsisi hankalan vaiheen yli ja tulisi tutummaksi.

Nämä on näitä ikuisuusaiheita. Kaikki ovat mukamas introvertteja. Ehkä ovatkin vain laiskoja? Eivät viitsi ponnistella saadakseen luotua uusia ihmissuhteita.

Tässä minun ohjeeni:

- ilmoita vauva kaikenlaisiin harrastuksiin - muskariin, vauvauintiin, vauvajoogaan, mammajumppaan... siellä tapaat muita samassa tilanteessa olevia

- hymyile ja juttele ihan kaikille - myös sille naapurin ujon oloiselle tyypille ja väsyneelle mammalle muskarissa

- kysele neuvoja kokeneemman oloisilta äideiltä - moni neuvoo mielellään ja siten välillänne on jo yhteys seuraavaa kohtaamista varten

- kutsu uusia tuttavuuksia kylään aktiivisesti - älä luovuta heti jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu

- jos näet naapurustossa lapsiperheitä, mene juttelemaan; lapsen kasvaessa ehdota leikkitreffejä

- osoita, että arvostat uusia tuttavuuksiasi; jos joku lähtee kanssasi kahville, kerro miten mukavaa oli saada aikuisseuraa ja että sinulla oli kivaa

- älä laita kaikkia munia yhteen koriin äläkä ripustaudu liikaa; mitä enemmän tuttuja saat, sen parempi

Aika syyllistävä kommentti. Voi kuule, on paljon yksinäisiä äitejä, jotka juoksevat siellä täällä riennoissa, vaikka edes sen vuoksi, että aika kuluisi ja arkeen tulisi jotain rytmiä, mutta silti eivät löydä ystävää tuolla tavoin. Koska ihmiset nyt vain ovat sellaisia. Ei kaikista saa itselleen ystävää, ei kaikkia kiinnosta, joskus ei vain henkilökemiat kohtaa tai muuten vain muu elämäntilanne. On itseasiassa melko haastavaa löytää ystävä tilanteista, jotka ovat lopulta melko nopeita ja satunnaisia.

No tietenkään kaikista ei saa itselleen ystävää! Siksi pitääkin ponnistella eikä saa luovuttaa. Säännöllisenä toistuvat harrastukset ovat hyviä juuri siksi, että on aikaa ja mahdollisuus jutella ja tutustua pikku hiljaa. Sitten pitää muistaa moikata iloisesti ja vaihtaa pari sanaa aina kun näkee näitä samoja tyyppejä vaikka kaupan kassajonossa tai lasten vapputapahtumassa.

Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Ilmoitin heidät heti muskariin, pikkulasten uimakouluun ja luistelukouluun. Siellä sitten pukuhuoneessa ja odotustiloissa alkoi tulla ”naamatuttuja”. Vähitellen muutamien kanssa alettiin vaihtaa muutama sana, kysellä kuulumisia ja vinkkejä ja joskus vain huokailtiin väsymystä tai kiirettä tai kommentoitiin säätä.

Jotkut aina tuntevat toisensa etukäteen, mutta usein keskusteluihin pääsee kyllä mukaan kun on avoin ja kohtelias. Uutena ihmisenä huomasin, että kannattaa kysellä neuvoja ja vinkkejä muilta. Ihmiset neuvovat yleensä oikein mielellään. Sitten voi seuraavalla kerralla kiittää vinkistä ja kertoa, miten sen noudattaminen sujui. Ja siitä se juttu yleensä lähtee luistamaan. Voi myös ihan suoraan sanoa, että me kun ollaan täällä uusia, olisi ihana saada lapsille kavereita.

Kesällä sitten huomattiin uuteen harrastukseen mentäessä, että täällähän on jo paljonkin tuttuja naamoja. Ehdotin itse yhdelle äidille, alettaisiinko käydä kävelyllä sillä aikaa kun lapset ”treenaavat”. Alettiin jutella kaikesta, ja nyttemmin on tutustuttu niin että ollaan jo ystäviä. Numeroita vaihdettiin jonkun tapahtumakyydityksen varjolla ja sitten alettiin viestitellä. Meni ehkä vuosi että sain pyydettyä koko perheen meille kesällä pihajuhliin. Siitä saatiin vastakutsu heille lasten synttäreille, missä tutustuin moneen uuteen paikkakuntalaiseen.

Nyt muutaman vuoden jälkeen tuntuu että on jo vaikka kuinka monta kaveria täällä. Osa on tullut läheisemmäksi ja osa jäänyt, mikä on ihan luonnollista. Olen tarjoutunut auttamaan lapsen harrastuskaverin äitiä mm. kyytien muodossa, ja häneltä olen sitten saanut itse apua tarvittaessa.

Yhden äitikaverin sain sillä tavalla, että tarjouduin ex tempore puistossa apukäsiksi vähän hankalassa tilanteessa kahden lapsen kanssa. Hän lykkäsi vauvansa helpottuneena syliini että pääsi selvittämään tilanteen ja alkoi sitten iloisesti jutella kaikkea. Yhtäkkiä olimme jo vaihtaneet numeroita.

Itse olen löytänyt tällä tapaa:

- Mennyt ulos lapsen kanssa ja ruvennut puhumaan lähialueen lapsiperheille vaikka pihalla, kävelytiellä, leikkikentällä, urheilukentällä.

- Kun lapsi meni hoitoon, menin mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan ja sen tapahtumissa tutustuin kaikkiin alueen vanhempiin.

Vauva-ajan mammakerhoista en koskaan löytänyt ketään. Ihmiset vain puhuivat vanhojen tuttujensa kanssa siellä.

Mene lasten kanssa erilaisiin harrastuksiin, mitä erilaisimpiin, sen parempi. Joku liikunta, joku muskari tms. ja joku tyyliin kuvataidekoulu tms. Siellä lapset alkavat saada omia tuttuja ja sinä näet muita aikuisia säännöllisesti.

Kun sitten järjestät pienelle lapselle synttärit, kutsu myös äidit mukaan. Laita kahvia ja kakkua ja juttele mukavia. Tällä tavalla minä aloin saada vastakutsuja uudella paikkakunnalla ja tutustuin tosi mukaviin ihmisiin. Myös muiden järjestämillä kutsuilla voi saada uusia ystäviä heidän muista tutuistaan.

En itsekään paljoa perusta tuntemattomille juttelusta ja kahville kutsumisesta, ei kai se kenellekään helppoa ole? Itselläni ei ollut lähes yhtään kavereita ennen lapsia, koska mun oli tosi vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Lapset muuttivat asian täysin! Heti on jotain yhteistä = lapsi.

Aloita kysymällä että minkä ikäinen sulla on :D 

Minä olen tutustunut lapsiperhevuosien aikana tosi moneen ihanaan ihmiseen niin, että kutsun leikkipuistotuttujen lapsia meille kylään, sitten isompina omien lasten päiväkoti- ja koulukavereita, tarjoudun lastenhoitoavuksi naapureille, järjestän muitakin juhlia kuin synttäreitä ja kutsun kasan lapsia. Lapsiin on paljon helpompi tutustua kuin aikuisiin ja olen aina tullut lasten kanssa toimeen mukavasti. Siinä samalla tulee sitten juteltua lasten vanhempienkin kanssa luonnollisesti, ja samalla alkaa muodostua kuva siitä millaisia tyyppejä nämä aikuiset ovat, voi jo melkein arvata kenen kanssa tulisi juttuun vapaa-ajallakin ja kenen kanssa ei. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen löytänyt tällä tapaa:

- Mennyt ulos lapsen kanssa ja ruvennut puhumaan lähialueen lapsiperheille vaikka pihalla, kävelytiellä, leikkikentällä, urheilukentällä.

- Kun lapsi meni hoitoon, menin mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan ja sen tapahtumissa tutustuin kaikkiin alueen vanhempiin.

Vauva-ajan mammakerhoista en koskaan löytänyt ketään. Ihmiset vain puhuivat vanhojen tuttujensa kanssa siellä.

Vauvakerhoissa oli munkin mielestä vaikea tutustua, kauhea hässäkkä jatkuvasti, paljon ihmisiä ja jutut jäi vain pinnallisiksi. Kerhon loputtua oli heti kiirehdittävä viemään lasta syömään ja unille. Mutta yhden äidin tapasin kuitenkin, sen kaikkein hiljaisimman ja väsyneimmän oloisen, johon ei ensimmäiseksi arvannut tutustuvansa. Tämä toinen mamma kuitenkin oli selvästi itse päättänyt tutustua äitikaveriin, ja tuli suorasukaisesti ehdottamaan että vaihtaisimme numeroita. Olen yleensä hitaasti lämpiävä, mutta silloin suostuin kuitenkin. Meistä tuli elinikäisiä ystäviä :)