Olen täysin lamaantunut. Miten yhdelle ihmiselle voi sattua näin paljon pahaa?!

Tosi ikävää että sait melanooman. Toivon sinulle hyvää ja jaksamisia.

Unohdin lisätä että arkuus voi olla naisessa myös söpöä.

Älä vingu.

Voimia sinulle.

Ja useimmilla ihmisillä on todella paljon salattuja murheita, vaikka ulkoisesti menisikin hyvin.

Kai saat veljeltäsi tukea? Tarvitset jonkun tukemaan, melanooma ja kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Unohdin lisätä että arkuus voi olla naisessa myös söpöä.

Riippuu siitä, miten se ilmenee. Jos se näkyy huonona ryhtinä, selän kääntämisenä, puhumattomuutena ja vihaisen näköisenä ilmeenä, niin ei se kovin söpöltä ehkä vaikuta.

Miksi usein kuvitellaan, että arkuus ja ujous ilmenevät vain söpönä punasteluna ja sillä, että ollaan vähän muita hiljaisempia.

Vierailija kirjoitti:

Unohdin lisätä että arkuus voi olla naisessa myös söpöä.

Mutta ei niitä kukaan halua tapailla. Kokemuksesta sanon. Olen söpö ujo nuori nainen, joka pääsee kaikesta helpolla ja jota ihmiset kohtelevat kuin lasta.

Tinderissä saan paljon treffikutsuja. KUKAAN ei halua tavata uudelleen. Toisaalta usein treffeillä lamaannun täysin ja saan tärisevällä äänellä sanottua pari sanaa. Lisäksi viesteihin vastaamisessa kestää, koska jännittää.

Vierailija kirjoitti:

Kai saat veljeltäsi tukea? Tarvitset jonkun tukemaan, melanooma ja kaikki.

Veli asuu ulkomailla. Ei se oikein pidä yhteyttä. Valitettavasti yksin saan taistella.

Lohdutan sillä, että kaikilla on jotain. Minulta lähti työpaikka yllättäen käynnistyneiden yt-neuvotteluiden kautta, kun tarkoitus oli hankkia lapsia (niitäkään ei ole kuulunut), ongelmana myös terveydellisiä ongelmia ja mahd operaatio. Parisuhde on sentään ok vuosien jälkeen, taustalla väkivaltaista suhdetta, vaikea masennus jne.,tosin nyt puolison ex yrittää vahingoittaa minua ja meitä jatkuvalla syötöllä.

Aina on jotain. Sen olen todennut. Ja minäkin näytän ulospäin onnelliselta, vaikka mistään ei tällä hetkellä ole varmuutta - ei töistä, toimeentulosta, terveydestä, perheestä... todellisuudessa olen aivan puhki ja koen olevani umpikujassa, miettien, mistä minuakin rankaistaan.

Kuulostaa siltä että olet todella yksinäinen. Vinkkinä että Tinderiä monet käyttävät nykyisin ihan ystävien etsintään, kirjoittavat sen profiiliinsa.

Jaksamista, toivottavasti tuo melanooma saadaan kuntoon. Suosittelen myös menemään joko terapiaan tai sairaanhoitajalle keskustelmaan varmasti traumaattisista kokemuksistasi lapsena ja myös aikuis iässä. Ehkä liittyä alkoholistiperheellisten vertaistukiryhmään?

Ps. Oma isä oli myös alkoholisti, kiusattu koko kouluikä, masennus ja ahdistus yli 10 v. ja parisuhteet ei onnistu koska en kykene minkäänlaiseen intiimiin toimintaan.

Ensinnäkin ois syytä huomata että aika iso osa noista on omilla päätöksillä saavutettuja. Eikä auta yhtään syyttää kovaa kohtaloa tai ulkomaailmaa. Päätä eka haluavasi muutosta parempaan, sitten mietit miten ja toteutat.

Mutta tuhaan kai mä tätä. Jos on päättäny käpertyä niin ei se lopu jonkun nimettömän kehoitukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohdin lisätä että arkuus voi olla naisessa myös söpöä.

Mutta ei niitä kukaan halua tapailla. Kokemuksesta sanon. Olen söpö ujo nuori nainen, joka pääsee kaikesta helpolla ja jota ihmiset kohtelevat kuin lasta.

Tinderissä saan paljon treffikutsuja. KUKAAN ei halua tavata uudelleen. Toisaalta usein treffeillä lamaannun täysin ja saan tärisevällä äänellä sanottua pari sanaa. Lisäksi viesteihin vastaamisessa kestää, koska jännittää.

Minulle tämä ei kuulosta pahalta. Olen itsekin ujo, mutta jos vastapuoli on kuin sinä kuvailit, minun oma arkuuteni katoaa ja muutun rohkeammaksi ja kannustavaksi toiselle osapuolelle. Kun sinuun jaksaa tutustua pitempään, varmaan arkuutesi katoaa henkilön seurassa johon luotat. Olen huomannut useamman aran ihmisen kanssa tekemisissä olessani, että kun antaa ihmisille riittävästi huomiota ja aloitteita, kyllä he avautuvat. Minulle hidas eteneminen ei ole ongelma, minun  ongelmani on etten pääse edes tutustumaan naisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai saat veljeltäsi tukea? Tarvitset jonkun tukemaan, melanooma ja kaikki.

Veli asuu ulkomailla. Ei se oikein pidä yhteyttä. Valitettavasti yksin saan taistella.

Voi harmi. Sinun kannattaisi ehkä hakea psykiatrinen sairaanhoitajan keskusteluapua,  täysin yksin ei kannata nyt jäädä.

Jos haluaa elämänsä muuttuvan muutos lähtee itsestä. Ihan niistä pienistä asioista joita tekee päivittäin, ihmisistä joita tapaa, omasta työstä jne....kun oivaltaa päästää irti vanhoista asioista niin fyysisesti kuin psyykkisestikin jossain vaiheessa alkaa helpottaa. Mutta tämä vaatii vuosien työn ja sen että on aivan oikeasti valmis luopumaan niistä asioista joista on aikakin luopua.

Pikkuhiljaa asiat alkavat selkiintyä ja elämä muuttu paremmaksi: on mahdollista vaihtaa työpaikkaa tai saa uusia ystäviä. Joskus muutos tapahtuu niin että asiat näyttävätkin hetken aikaa vielä pahemmilta mutta kohti parempaa ollaan kuitenkin menossa.

Terveisin monesta pahasta asiasta selvinnyt ex-syöpäpotilas.

Taidat olla liian nuori, että et vielä tiedä, että se oma elämä pitää ottaa haltuun. Niihin asioihin, joille et voi vaikuttaa, hyväksy, muihin asioihin sitten teet ja toimit, jotta asiat paranee. Et suinkaan ole ainoa, jonka elämä ei ole startannut helpolla.

Itselläni myös on ollut huono onni elämässä. Ei se mitenkään tavatonta ole, että useammalla elämänalueella kokee useampia kolauksia. Jossain olet kumminkin onnistunutkin, kun olet saanut tutkinnon eli älykkyys ja päättäväisyys sinulla on hyviä. Ei kaikkia ole näillä ominaisuuksilla siunattu. Toivottavasti sinulla menisi melanooman suhteen mahdollisimman hyvin ja kävisi vaihteeksi hyvä tuuri!

Hienoa tukea saat näiltä palstoilta. Kiva lukea.

Saattaisit hyötyä AAL ohjelmasta. Ryhmissä on saman kokeneita. Et ole yksin.

Sinulla on ollut rankkaa ja olet kestänyt kaiken yksin. Kaikilla meillä on murheemme, harva niitä näyttää ja kertoo muille.

Olet kuitenkin fiksu ja opiskellut, kaikki ei saa tuotakaan.

Opi näkemään hyvä ympärilläsi ja keskity nyt itsesi parantamiseen. Olen ihan varma että sinullekin on täällä ystävä ja elämänkumppani, he tulevat vielä elämääsi joku päivä.

Kaikkea hyvää sinulle ap.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa elämänsä muuttuvan muutos lähtee itsestä. Ihan niistä pienistä asioista joita tekee päivittäin, ihmisistä joita tapaa, omasta työstä jne....kun oivaltaa päästää irti vanhoista asioista niin fyysisesti kuin psyykkisestikin jossain vaiheessa alkaa helpottaa. Mutta tämä vaatii vuosien työn ja sen että on aivan oikeasti valmis luopumaan niistä asioista joista on aikakin luopua.

Pikkuhiljaa asiat alkavat selkiintyä ja elämä muuttu paremmaksi: on mahdollista vaihtaa työpaikkaa tai saa uusia ystäviä. Joskus muutos tapahtuu niin että asiat näyttävätkin hetken aikaa vielä pahemmilta mutta kohti parempaa ollaan kuitenkin menossa.

Terveisin monesta pahasta asiasta selvinnyt ex-syöpäpotilas.

Mutta minähän olen tehnyt koko elämäni töitä sen eteen, että saisin paremman elämän. Nettideitit, opiskelut, töiden hakeminen jne. Olen harrastanutkin sosiaalisia harrastuksia, mutta mistään en tunnu saavan käteen mitään. Sinnikkyyttä minulta kyllä löytyy. Tuntuu vaan siltä, että voimat alkaa loppua. Olen tosi yksin ja tuntuu, että ei ole ihmisiä, joita kiinnostaisi. Jotain tukiryhmiä voisi yrittää löytää.

Kiitos teille. Vaikka en teitä tunnekaan, saan vähän iloa siitä, että joku vaivautuu vastaamaan ja siten tukemaan.