Ymmärrätkö oikeasti, että lapsesi on kohta aikuinen?

Meillä esikoinen on 16, ja todellakin ihmettelen, että aikuinenko tuosta rähisevästä, kapinoivasta, uhittelevasta, kännäävästä, nuuskaavasta, lintsaavasta teinimonsterista kohta tulee!  Voih, todellakin toivon että tulee, että aivot kasvaisivat ja käytös muuttuisi vastuullisemmaksi. 

Ja nyt on turha kivittää, tämän teinin kanssa on rajat ja rakkaus ja kaikki mahdollinen käytössä, olemme saaneet em. asiat onneksi vähenemään. 

Juuri mietin, että mahtaisiko 10 vuoden päästä olla jo hieman helpompi. Silloin kuitenkin jo 26. Toivotaan!

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän. Esikoinen täyttää 18 puolen vuoden päästä. Iso mies, komea kuin mikä. Auto jo pihassa hankittuna, opetusluvalla isän kanssa harjoittelee. Frakki valmiina vanhojen tansseihin. Kaipauksella muistan sitä suloista pientä pojanpalleroa joka hän oli mutta toisaalta olen kyllä vilpittömän iloinen siitä että hän on just kohta aikuinen. Sisko sitten tulee perässä kolmen vuoden päästä.

Omasta nuoruudesta muistan että omien vanhempien kanssa suhde muuttui erilaiseksi, kaverillisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi kun itse täysi-ikäistyi. Samaa toivon omien lasten osalta.

Minun lapsuudessani mikään ei muuttunut 18 v synttäreillä ihan samat kotiintuloajat, nukkumaanmenoajat ja muutkin säännöt (esim. ei saa meikata, ei saa värjätä hiuksia).

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän. Esikoinen täyttää 18 puolen vuoden päästä. Iso mies, komea kuin mikä. Auto jo pihassa hankittuna, opetusluvalla isän kanssa harjoittelee. Frakki valmiina vanhojen tansseihin. Kaipauksella muistan sitä suloista pientä pojanpalleroa joka hän oli mutta toisaalta olen kyllä vilpittömän iloinen siitä että hän on just kohta aikuinen. Sisko sitten tulee perässä kolmen vuoden päästä.

Omasta nuoruudesta muistan että omien vanhempien kanssa suhde muuttui erilaiseksi, kaverillisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi kun itse täysi-ikäistyi. Samaa toivon omien lasten osalta.

Meillä pojalla ootti auto jo 15 vuotiaana, opetusluvalla minä aloin opettaa 16 vuotiaana ja kortin sai kun täytti 17. Tänä vuonna täyttää 18. On toista vuotta muualla koulussa, kesät ja lomat töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän. Esikoinen täyttää 18 puolen vuoden päästä. Iso mies, komea kuin mikä. Auto jo pihassa hankittuna, opetusluvalla isän kanssa harjoittelee. Frakki valmiina vanhojen tansseihin. Kaipauksella muistan sitä suloista pientä pojanpalleroa joka hän oli mutta toisaalta olen kyllä vilpittömän iloinen siitä että hän on just kohta aikuinen. Sisko sitten tulee perässä kolmen vuoden päästä.

Omasta nuoruudesta muistan että omien vanhempien kanssa suhde muuttui erilaiseksi, kaverillisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi kun itse täysi-ikäistyi. Samaa toivon omien lasten osalta.

Minun lapsuudessani mikään ei muuttunut 18 v synttäreillä ihan samat kotiintuloajat, nukkumaanmenoajat ja muutkin säännöt (esim. ei saa meikata, ei saa värjätä hiuksia).

1800 luvullako oot syntynyt?

Minä tajusin sen reilu kuukausi sitten tätini hautajaisissa kun kuvasin siellä ja oma 19 v poika oli yhtenä kantamassa tätiäni. Kun katsoi sitä pitkää poikaa puku päällä niin se tunne oli todella hämmentävä. Missä välissä siitä pienestä reilun kilon kokoisesta keskosesta kasvoi aikuinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän. Esikoinen täyttää 18 puolen vuoden päästä. Iso mies, komea kuin mikä. Auto jo pihassa hankittuna, opetusluvalla isän kanssa harjoittelee. Frakki valmiina vanhojen tansseihin. Kaipauksella muistan sitä suloista pientä pojanpalleroa joka hän oli mutta toisaalta olen kyllä vilpittömän iloinen siitä että hän on just kohta aikuinen. Sisko sitten tulee perässä kolmen vuoden päästä.

Omasta nuoruudesta muistan että omien vanhempien kanssa suhde muuttui erilaiseksi, kaverillisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi kun itse täysi-ikäistyi. Samaa toivon omien lasten osalta.

Minun lapsuudessani mikään ei muuttunut 18 v synttäreillä ihan samat kotiintuloajat, nukkumaanmenoajat ja muutkin säännöt (esim. ei saa meikata, ei saa värjätä hiuksia).

1800 luvullako oot syntynyt?

1970-luvulla. Isäni oli ankara. Ei oltu edes mikään uskonnollinen perhe, isä muuten vaan määräsi kaikesta. Itse oli nuorena ollut ihan hulttio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten jos vielä kolmikymppisen kanssa on vaikeaa ymmärtää, että se aikuinen - mahdollisesti vanhemmaksi jo itsekin tullut - lapsi ei ole enää millään tavalla "oma" lapsi jolta voi vaatia ilmoittelua itsestään yms., niin sitten ongelma on.

Tuota, miten niin ei voi vaatia ilmoittelua itsestään? Meillä koko lähi suku ilmoittelee itsestään säännöllisesti isovanhemmista lapsenlapsiin. Näin tiedetään, milloin on syytä mennä tarkistamaan, että onko jotain sattunut. Näin koko joukko nukkuu hyvin kun tietää kaikkien päässeen kotiin joulunvietosta liukkaalla kelillä. Näin on helppo pyytää apua, talonvahdintaa ulkomaanmatkan aikana, lastenhoitoa, Kyytiä, jonkun työkalun lainaa tai mitä tahansa. Tämä ilmoittelu on sitä tärkeämpää mitä aikuisempia ja itsenäisempiä ollaan.

No onhan se eri asia - käskeä - 15-vuotiasta ilmoittamaan itsestään illalla missä on menossa, kuin - pyytää - 30-vuotiasta lasta laittamaan viesti hänelle sopivana aikana, kun on saapunut kotiin perille reissusta. Aikuisella lapsella ei ole ilmoitusvelvollisuutta itsestään, ja se on jokaisen vanhemman tehtävä hiljalleen ymmärrettävä. Ei voi vaatia toista ilmoittelemaan mitä tekee, kenen kanssa on ja koska on saapunut kotiin.

Se on sitten kokonaan eri asia, kun joku on matkan päässä reissussa ja ilmoittaa saapuneensa kotiin ettei "huolestuta" toisia. Mutta jos tällaisella aikuisella on itsellään jo perhe/puoliso siellä kotona vaikkapa odottamassa, niin fiksu äiti/isä ymmärtää ettei siinä enää ilmoiteta vanhemmille että nyt olen saapunut kotiin. Vaan luotetaan että se puoliso kyllä ilmoittaa jos lapsi ei ole sinne saapunut ajallaan ja on huolestunut.

Jos oma poikani olisi kylässä meillä lastensa kanssa vaikka niin että miniä jäisi kotiin, niin en kyllä kehtaisi itse soitella perään että pääsitkö kotiin tai ylipäätään odottaa mitään ilmoittelua. Koska tietysti miniäni minulle ilmoittaisi, jos heistä ei kuuluisi. Ja jos he lähtevät vaikkapa ulkomaanmatkalle, niin en kyllä "vaadi" ilmoittamaan milloin ovat saapuneet perille, vaan luotan siihen että ilmoittavat kun ehtivät laittaa kuulumiset. Sitten jos mitään ei kuuluisi, niin laittaisin itse viestiä, että menikö hyvin lento.

Kyllä se vaan muuttuu se "ilmoittelu" aika rajustikin siitä teini-iästä siihen hetkeen kun oma perhe on perustettu, ja se on ihan luonnollista.

T. 16-vuotiaan ja 24- ja 27-vuotiaiden äiti (joka kyllä huolestuu, mutta rajoittaa silti käytöstään)

Kuopus aikuistuu nyt hiihtolomalla:) Ihanaa!

Ei voi olla kuin onnellinen että kaikki on selvinneet kunnialla aikuisiksi

Äitini ei ymmärrä, ja täytän ensi kuussa 40. En tosin aina itsekään ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Minä tajusin sen reilu kuukausi sitten tätini hautajaisissa kun kuvasin siellä ja oma 19 v poika oli yhtenä kantamassa tätiäni. Kun katsoi sitä pitkää poikaa puku päällä niin se tunne oli todella hämmentävä. Missä välissä siitä pienestä reilun kilon kokoisesta keskosesta kasvoi aikuinen mies.

Ehkä se ymmärtäminen vaatii sen lapsen fyysisen kasvun. Meidän poika on tosi siro ja pieni. Minua lyhyempi vielä. Hankalaa tajuta, että nykyistä kovaa kasvuvauhtia on varmasti 2 v päästä miehen mittainen.

Ap

Mun lapsi myös ysillä ja on jo 16 vuotta täyttänyt. Ymmärrän oikein hyvin.

Ottanut etäisyyttä ja on pitkä poika niin ei näytä enää miltään pikkuiselta.

Ei ole myöskään lapsellinen luonteeltaan.

Ihanaa, kun lapset kasvavat, tulevat aikuisiksi, ottavat vastuuta, ovat ihmisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Minun tajuntaani aikuistuminen iski kertalaakista, kun poika lähti kaljalaatikon kanssa juhlimaan 18-vuotissynttäreitään :D Toki lapsen kasvamisen ymmärsi, mutta ei silti kuitenkaan ymmärtänyt, eikä ihan vielä sen jälkeenkään. Saman tapainen "isku" tuli myös kun poika pääsi ylioppilaaksi, meni armeijaan, muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa, tuli näyttämään kihlasormuksia. Aina sellainen "apua, nyt se on aikuinen" -tunne. Kai se tulee vielä häissä ja jos he saavat lapsia.

Mulle ei todellakaan vielä häissä tullut sellainen olo että lapsi olisi aikuinen! Ne oli teinihäät ja mietin mitä kaikki ajattelee. No kolme vuotta seurustelua takana, mutta aika lapsiahan ne silti oli. 

Meillä tuo kihloihin meno oli vähän sellainen, mitä ei ihan heti uskallettu aikuisille kertoa. Voi niitä pikkusia <3 Mutta jos tekivät nuoruuden innossa viisaan valinnan, ehtivät hyvinkin olla 60 vuotta naimisissa. Jos menee pieleen, niin ehtivät vielä toiselle kierrokselle. Ei tässä voi kuin toivoa parasta.

Kyllä, olen valmistautunut siihen hyvin jo ennen kuin lapseni sai edes alkunsa. Tällä hetkellä taapero, kohta aikuinen. Ei ole vitsi.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni on aikuinen eikä asu kotona enää.

Mut en nyt tiedä, mitä ymmärtämistä siinä on. Se on edelleen oma itsensä. Se on edelleen mun lapseni, jota rakastan kaikissa tilanteissa ja autan aina kun voin. Se ei teininäkään kertonut äidille kaikkea (vaikka silloinkin arvasin). Se on vähän valmiimpi, mitta tuskin siitä ihan valmista koskaan tuleekaan. Meidän suhteemme muuttuu aina sen mukaan, mitä hän siltä haluaa ja tarvitsee - ja toivottavasti joskus aikanaan tasa-arvoiseen suhteeseen päästään niin että se muuttuu myös sen mukaan, mitä minä tarvitsen.

Olipa hienosti kirjoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vahvasti sitä mieltä että lasten kasvatuksen vaikeimmat vuodet ovat 16-20 v - näin oli ainakin meillä. Murrosikä löi päälle 17 v molemmilla lapsilla ja se on ehkä siksi aika vaikeaa kun itse alkoi odottaa jo aikuista käyttäytymistä. Sitä oli tosi vaikea kestää, kaikkea mustavalkoisuutta ja tyhmyyttä mitä sinänsä fiksut nuoret suustansa päästivät. Lisäksi he eivät sietäneet vanhempia silmissään ja osoittivat sen kaikin tavoin . Onneksi meni ohi mutta oli raskasta !!!

Mitä nuoresi sitten "päästivät suustaan"? Ja millä tavoin he osoittivat, että eivät siedä vanhempia silmissään?

Vaikka meillä onkin nuoria, niin en todellakaan hyväksy huonoa käytöstä heiltä. En ole koskaan hyväksynyt ja en tule koskaan hyväksymään. Nuoret tietävät sen oikein hyvin ja kun rajat ovat selkeät, niin ylilyöntejä ei tule oikeastaan ollenkaan. He tietävät, että mesoamalla ei pääse yhtään minnekään ja koska kotona asuvat alaikäiset ovat joka tapauksessa hyvin kiinni monella tapaa meissä, niin mesoaminen ei tee muuta kuin vahingoita asioita.

Nyt kun lapseni ovat nuoria, niin näkee miten lasten kasvatus on perille mennyt, nyt katsotaan ne tulokset. Tässä vaiheessa kasvatus on enää hienosäätöä elämää varten ja suuret linjat pitäisi olla jo hyvin valmiit.

Ainakin minä olen todella tyytyväinen nuoriini ja itse asiassa kaikki muutkin ovat heitä kiitelleet. He ovat upeita ihmisiä, joilla on hyvät eväät tulevaisuuteen.

Mitä ihmettä sä selität. Itse ymmärsin asian aivan toisin ja tulit sitten pätemään.

Miten niin kohta? Ne ovat olleet aikuisia jo 60 vuotta.

Mitä ymmärrettävää siinä on? Kai jokainen sen verran osaa laskea. 18 v on aikuinen. Ihme valitusta että 20 v ei ole vielä aikuinen. Lue Suomen laki.

Vierailija kirjoitti:

En oo vielä ymmärtänyt. Lapseni on 18-v.

Minusta aikuisen aiempi ikäraja 21 olisi parempi. Se oli voimassa vielä sodan aikaan

Esimerkiksi taloudellisissa asioissa olisi vielä parempi toimia yhteistyössä vanhempien kanssa. (velat, takaukset, asunnon ostot olisi vielä hyvä vanhempien lakisääteisesti valvoa, ettei tule nuoruuttaan tehtyä pöhköjä)

Puhun vierestä katselleena. Silloinen poikkikseni ja nykyinen mieheni katuu erästä erittäin tappiollista raha-asiaa, minkä meni 23-vuotiaana tekemään. Myöntää nyt viiskymppisenä, että ei itsekin pankissa töissä silloin nuorena olleena ymmärtänyt, että niitä sijoitusneuvoja täytyisi tarkemmin miettiä, ennen kuin uskoo. Hän menetti suuren summan siinä. Talon arvon. (mun vanhemmat häntä yritti toppuutella, ettei tekisi niin.)

Ikärajan nosto on vähän kaksipiippuinen juttu. Kaikki vanhemmat eivät ole kovin kypsiä itse. Silloin lapselle on parempi päästä pois heidän otteestaan aikaisemmin. Nimimerkillä ihan itse koettu asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten jos vielä kolmikymppisen kanssa on vaikeaa ymmärtää, että se aikuinen - mahdollisesti vanhemmaksi jo itsekin tullut - lapsi ei ole enää millään tavalla "oma" lapsi jolta voi vaatia ilmoittelua itsestään yms., niin sitten ongelma on.

Tuota, miten niin ei voi vaatia ilmoittelua itsestään? Meillä koko lähi suku ilmoittelee itsestään säännöllisesti isovanhemmista lapsenlapsiin. Näin tiedetään, milloin on syytä mennä tarkistamaan, että onko jotain sattunut. Näin koko joukko nukkuu hyvin kun tietää kaikkien päässeen kotiin joulunvietosta liukkaalla kelillä. Näin on helppo pyytää apua, talonvahdintaa ulkomaanmatkan aikana, lastenhoitoa, Kyytiä, jonkun työkalun lainaa tai mitä tahansa. Tämä ilmoittelu on sitä tärkeämpää mitä aikuisempia ja itsenäisempiä ollaan.

No onhan se eri asia - käskeä - 15-vuotiasta ilmoittamaan itsestään illalla missä on menossa, kuin - pyytää - 30-vuotiasta lasta laittamaan viesti hänelle sopivana aikana, kun on saapunut kotiin perille reissusta. Aikuisella lapsella ei ole ilmoitusvelvollisuutta itsestään, ja se on jokaisen vanhemman tehtävä hiljalleen ymmärrettävä. Ei voi vaatia toista ilmoittelemaan mitä tekee, kenen kanssa on ja koska on saapunut kotiin.

Se on sitten kokonaan eri asia, kun joku on matkan päässä reissussa ja ilmoittaa saapuneensa kotiin ettei "huolestuta" toisia. Mutta jos tällaisella aikuisella on itsellään jo perhe/puoliso siellä kotona vaikkapa odottamassa, niin fiksu äiti/isä ymmärtää ettei siinä enää ilmoiteta vanhemmille että nyt olen saapunut kotiin. Vaan luotetaan että se puoliso kyllä ilmoittaa jos lapsi ei ole sinne saapunut ajallaan ja on huolestunut.

Jos oma poikani olisi kylässä meillä lastensa kanssa vaikka niin että miniä jäisi kotiin, niin en kyllä kehtaisi itse soitella perään että pääsitkö kotiin tai ylipäätään odottaa mitään ilmoittelua. Koska tietysti miniäni minulle ilmoittaisi, jos heistä ei kuuluisi. Ja jos he lähtevät vaikkapa ulkomaanmatkalle, niin en kyllä "vaadi" ilmoittamaan milloin ovat saapuneet perille, vaan luotan siihen että ilmoittavat kun ehtivät laittaa kuulumiset. Sitten jos mitään ei kuuluisi, niin laittaisin itse viestiä, että menikö hyvin lento.

Kyllä se vaan muuttuu se "ilmoittelu" aika rajustikin siitä teini-iästä siihen hetkeen kun oma perhe on perustettu, ja se on ihan luonnollista.

T. 16-vuotiaan ja 24- ja 27-vuotiaiden äiti (joka kyllä huolestuu, mutta rajoittaa silti käytöstään)

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta sisäänrakennettu oletus, että perheellistyminen ja parisuhde tekee aikuiseksi, on outo. Jopa loukkaavan vanhanaikainen.