Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yh:t joilla ei ole tukiverkkoa
06.02.2020 |
Olen niin väsynyt tähän elämään. Mietin jokapäivä itsemurhaa mutten kuitenkaan tee sitä lasten vuoksi.
Aiemmin kun oli yksi lapsi niin kaikki tutut ja sukulaiset tarjosi lapsenvahti apua että pääsen jopa kauppaan yksin. Nyt kun on kaksi niin kukaan ei tarjoa mitään apuja.
Teen ihan kaiken yksin lasten kanssa. Lasten isää ei kiinnosta katsoa lapsiaan. Joutuisin maksamaan hänelle että hän olisi niiden kanssa muttei ole rahaa maksaakkaan.
En jaksa tehdä lasten kanssa paljoa mitään, mikä johtaa siihen että lapset riehuu jonka seurauksena taas huudan vaan heille kokoajan.
Hoitopaikkaa olen lapsille hakenut mutten ole saanut vieläkään koska en ole töissä niin ei ole tarve.
Kaikki kehuu että hoidan lapseni hyvin ja olen hyvä äiti muttei itsestä todellakaan tunnu siltä. Olen laiska ja elämään kyllästynyt. Kadun lapsien hankkimista (mutta en lapsiani) mietin aina miten ihanaa elämäni voisi olla ilman lapsia. Sitten iskee paska fiilis kun ajattelen näin. Eihän se lapsien vika ole. Ja hoidankin lapseni että heillä on ruokaa, käyvät suihkussa ja on puhtaat vaatteet ja hampaat. Mutta kaikki menee pakonomaisella rutiinilla ja joka hetki ahdistaa. Pakotan itseni usein hymyilemään ja nauramaan lapsille ettei heille jäisi kuva ihan paskasta äidistä.
Lasten isovanhemmat siis omat vanhempani vihjailivat kerran että käymme liian usein heillä joten käydään nykyään max kerran viikkoon ja edes siellä ei saa mitään apuja vaan pitää tehdä kaikki itse ja usein myös auttaa isovanhempia siivouksissa tms.
Olen miettinyt että soittaisin jonnekkin diakoniaan apua, siis juttelu apua esim. mutta en tiedä voiko niin edes tehdä enkä tiedä uskaltaisinko.
Sosiaalitoimi ei auta meitä missään, olen kysynyt monesti apua lasten hoitopaikan asioissa ja raha asioissa mutta eivät auta. Alkaa nolottamaan ja ahdistamaan kun koittaa tuollaiseen paikkaan soittaa apua kun on vielä sanottu että ne auttaa ja sitten joku rouva vastaa ja puhuu kuin tyhmälle törkeästi että et sinä apua tarvii kun et ole töissä niin ei ole kiirettä ja raha apua ei saa kun ensimmäisen lapsen hankintoihin.
Anteeksi pitkä teksti ja varmaan sekava mutta olen jo pitkään halunnut avautua edes tänne muttei ole ollut voimia. Saa auttaa jos on ehdotuksia.
Mitään "itseppä lapsesi hankit" tai "mitäs teit tuollaisen sian kanssa lapsia" kommentit ei tilannetta paranna eikä muuta joten ne voi jättää.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kahden lapsen tukiverkoton totaali-yh (lasten isä on muuttanut eron jälkeen toiselle mantereelle).
Mutta minulla menee kyllä ihan hyvin enkä oikein mitään tukiverkkoja edes ole koskaan kaivannut. Olen töissä it-alalla ja tienaan ihan hyvin, joten raha ei ole ongelma. Töissä saa myös vaihtelua lapsiperhe-elämän rutiiniin ja aikuista juttuseuraa. Vapaa-ajalla en kaipaa mitään omaa aikaa ilman lapsia, nautin valtavasti lasten kanssa olemisesta ja tekemisestä. No, joskus olen kaivannut että voisi kuntosalilla vaikka käydä mutta toisaalta, onnistuu se treeni kotonakin kahvakuulalla ja kehon painoa hyödyntämällä. Ehtii sinne salille sitten kun lapset on isompia.
En olisi itsekään uskonut että olen niin koti- ja perheihminen kuin olen nuorempana, että oikeasti nautin lasten kanssa luonnossa kulkemisesta, kaupassa käynneistä, askartelusta ja yhdessä leipomisesta jne, mutta sellainen minusta vaan on tullut. Saan niistä enemmän iloa kuin mistään mitä voisin yksin tehdä ilman lapsia.
Sinä käyt töissä ja siinä se iso ero on.
Minulle työsskäkäynti on oikeasti ollut aina vapaa-aikaa ja omaa aikaa. Mahdollisuus ajatella muuta kuin pyykkivuoria ja lapsiin liittyvää juttua. Minulla myös it-alalla miellyttävä haastava työ, jossa miellyttäviä työkavereita, lounas- ja kahviedut, kuntosali/sauna käytössä päivän aikana.
Mutta se aika, kun on vain kotona, on raastavaa. Olet kuin vanki, ja mahdollisuus ei välttämättä ole tehdä mitään (varsinkaan, jos ei varaa), ja kotiin jääminen helposti vain aiheuttaa lapsissa kinaamista. Minulla aktiivisia lapsia (adhd-tyyppistä oireilua), ja näille lapsille runsaat harrastukset ja kaikenmaailman kissaristiäiset ovat parempi vaihtoehto kuin kotielämä. Kotona et käytännössä voi pyörittää sellaista sirkusta, että homma toimisi. Ei ole mahdollista leipoa, askarralle, jumpata, kiipeillä niin, etteikö menisi tappeluksi. Kotona homma menee telkkari - pelaaminen -akselille ja siitä ei seuraa mitään hyvää.
Joo ihan totta tämä varmasti, voisin olla itsekin hyvin ahdistunut jos olisin työtön, sekä rahatilanteen että mielekkään aikuisten seuran ja älyllisten haasteiden puutteen takia. Kyllähän se eräänlainen lepotauko on kun lapset jättää päiväksi päiväkotiin, silti vaikka siellä työssä sitten onkin eri tavalla stressaavaa ja haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diakoniatyöstä saa keskusteuapua ja sieltä voi saada muutakin apua :) Tiedän hyvin tuon tunteen, että sossulaa ei kiinnosta pätkän vertaa ja hei, lastensuojelu on vielä asteen verran paskempi paikka, mutta sen varmasti jo aavistatkin. Diakoniatyö on ainoa paikka, josta olen itse saanut inhimillistä, oikeaa apua ja minut on nähnyt ihmisenä, eikä jonain tapauksena ja asioita salailevana elämänhallinnan menettäneenä luuserina (mitä en ole, en nyt, enkä ole koskaan ollutkaan).
Pitemmällä aikatähtäimellä terapiasta voisi olla apua. Sitä odotellessa soita ihmeessä seurakuntaan ja tee mahdollisuuksien mukaan asioita, joista nautit. Voimia! Olen ollut tilanteessasi ja nyt elämä on hyvää. Sinunkin on mahdollista toipua ja päästä valoisempaan elämään kiinni. Sossut eivät siinä auta, rikot itsesi sitä odottaessa. Apu on löydyttävä muualta, mutta hyvä uutinen on se, että sitä on saatavilla.
Löytyykö paikkakunnalta kummi, mieskaveri- tai mummilatoimintaa? Niitä saa eri järjestöjen kautta. Silloin voisit saada pienen hengahdyksen itsellesi. Minustakin kirjoituksestasi vivahtava masennus. Terveydenhoitajasta voisi aloittaa. Olen myös nähnyt kuinka perhe saa oikeaa ja sopivaa apua lastensuojelusta. Eri sossut kuin tavalliset sossut. Eli kaksi sossupaikkaa, mistä voi tulla apua. Googlaa apua lapsiperheille. On olemassa pienperheyhdistys tai lomatukea, olikohannukaihuoltajat ry yms. Niiden kautta vois löytyä vertaistukea.
Mielestäni tarvitset ensimmäisenä jotain keskusteluapua mielialan vuoksi ja seuraavan sitä omaa aikuisen aikaa. Oli se sitten työ tai harrastus.
Alue: Aihe vapaa
Sinä käyt töissä ja siinä se iso ero on.
Minulle työsskäkäynti on oikeasti ollut aina vapaa-aikaa ja omaa aikaa. Mahdollisuus ajatella muuta kuin pyykkivuoria ja lapsiin liittyvää juttua. Minulla myös it-alalla miellyttävä haastava työ, jossa miellyttäviä työkavereita, lounas- ja kahviedut, kuntosali/sauna käytössä päivän aikana.
Mutta se aika, kun on vain kotona, on raastavaa. Olet kuin vanki, ja mahdollisuus ei välttämättä ole tehdä mitään (varsinkaan, jos ei varaa), ja kotiin jääminen helposti vain aiheuttaa lapsissa kinaamista. Minulla aktiivisia lapsia (adhd-tyyppistä oireilua), ja näille lapsille runsaat harrastukset ja kaikenmaailman kissaristiäiset ovat parempi vaihtoehto kuin kotielämä. Kotona et käytännössä voi pyörittää sellaista sirkusta, että homma toimisi. Ei ole mahdollista leipoa, askarralle, jumpata, kiipeillä niin, etteikö menisi tappeluksi. Kotona homma menee telkkari - pelaaminen -akselille ja siitä ei seuraa mitään hyvää.